Tarinani

Olen pahoillani, mutta saatat olla hyvin raskasta seuraa miehellesi. Teillä on takana vasta lyhyt suhde ja sellaista kiintymystä ei ehkä ole syntynyt, joka kantaisi raskaita taakkoja. Saatat ripustautua mieheesi kuin viimeistä päivää, ja se voi ahdistaa vastapuolta suunnattomasti. Saatat odottaa ja vaatia mieheltäsi mahdottomia. En sano pahalla, mutta ajattelen nyt sitä, miltä miehestäsi voi tuntua.

Minusta tuntuu, että sinun olisi tärkeintä oppia olemaan itsesi kanssa. Yrität kasvaa toisen ihmisen kautta, mutta et tunne itseäsi. Et ehkä luota itseesi ja uskalla katsoa sitä millainen olet. Voisi olla tärkeää että oppisit olemaan ensin yksin. Hyvä että käyt terapeutilla.

Sinulla on lapsia. Miten he tähän kuvioon sopivat, en osaa sanoa. He saattavat kärsiä hyvin paljon tilanteesta. Enemmän kuin uskotkaan. Lapset eivät helposti puhu tai näytä ulospäin tuskaansa. Yrittävät olla vahvoja, mutta lapsi ei pysty käsittelemään asioita, jos siksi kun eivät pysty ymmärtämään aikuisten suhdekiemuroita. Lapsi saattaa syyttää itseään äidin masennuksesta tai vanhempien riidoista tai eroista.

Mitähän jos opettelisit elämään yksin, ilman että kukatahaansa mies on koko ajan vierelläsi. Jokainen meistä hakee hyväksyntää ja turvaalista otusta elämäänsä - - mutta mutta, sen täytyy olla kaksipuolista! Pystytko sinä antamaan tukea toiselle vai riistätko sinä koko ajan toisen henkisiä voimavaroja?

Laske tuo mies menemään, tietenkään teistä ei tarvitse tulla vihollisia! Voittehan silloin tälloin vaihtaa kuulumisia!

Parasta että hankit kissan tai toisen lemmikiin - he eivät vaadi mitään mutta antavat NIIIIIIIN paljon!

Kokoa itsesi aivan rauhassa kasaan (ilman miehiä), opi ja vahvistu henkisesti. Kehitä itseäsi niin että sinäkin voit antaa toiselle henkistä apua ja tukea. Vasta sitten sinä voit olla tasapuolinen puoliso kenellekään.

Vaikea tilanne. Jos on menneiden kanssa sinuit niiden ei kuuluisi aiheuttaa suuria tunteita. Vaan ajatukset tulisi olla laatuaan :" se on mennyttä elämää, annan olla, minulla on nyt hyvä olla ja paljon syitä olla onnellinen, rakastan itseäni, enkä missään nimessä ollut syypää mitä jouduin kokemaan."
Voi todellakin olla ettet ole vielä valmis tälle miehelle. Henkinen rasitus, ahdistus, enenkin vanhan suhteen vuoksi vie todella paljon uudesta suhteessa. Tiedän sen kokemuksesta.
Ymmärrän että haluat olla hänen kanssaan. Mutta jos pelkäät että pahaa tapahtuu, miten voitte olla rennosti suhteessanne.
Jatka terapiaa, jatkakaa avoimesti puhumista miehesi kanssa. Voisi ehkä olla hyväksi teille, jos tapailisitte, tekisitte kahdestaan paljon ihania asioita, rauhassa ajan kanssa. Ehkä saat näin luottamusta ja rohkeutta uskoa suhteeseen, ja itseesi, ja ajan myötä arjessa eläminen hänen kanssaan ei sitten ahdista, vaan tiedät ettei hän halua sinulle pahaa.
Jaksamista.

Jep, me ollaan keksitty todella paljon kaikkea yhteistä tekemistä, juteltu oikeestaan viimeiset 3päivää tilanteesta ja on mennyt ihan loistavasti, oon niin onnellinen että pystyn puhumaan tämän nykyisen miehen kanssa enemmän kuin kenenkään kanssa aikaisemmin.

Terapiaa jatkan tottakai, enkä aijo lopettaakaan sitä kesken ennen kuin tunnen todellani olevani valmis siihen lopettamiseen.

"Olen ollut toooodella kauan yksin narsistisen suhteen päätyttyä muutamia vuosia sitten" Ja lapsesi ovat.. 2 v ja 5 kk... ja nykyinen suhde puoli vuotta vanha... nyt ei jokin täsmää.

Teet oikeasti ihan vaan hallaa lapsillesi kun ryntäät suhteesta toiseen oppimatta mistään mitään... Onneksi haet apua terapiasta, mutta huolestuttaa todella lasten tulevaisuus ja kuinka heidän henkinen kasvunsa tulee sujumaan tasapainottoman äidin kanssa... Hoitaisit ensin itsesi kuntoon ja miettisit vasta sitten miehiä, selvästi et ole vielä sinut menneisyyden kanssa, etkä kykene olemaan vielä kovin tasapainoinen kumppani nykyisellesi, joka myös lastesi ja itsesi lisäksi kärsii tilanteesta.

Nooh hän on aikuinen ihminen ja tekee itse päätöksensä jaksaako olla terapeuttinasi miten kauan. Edelleenkin olen eniten huolissani lapsien henkisestä kehityksestä.

Aloittaja,enimmäisenä tuli mieleeni oikea ammattitaitoinen traumaterapia.
En tosin tiedä miten sellaista on siellä Suomessa mahdollista saada,ainakaan julkisella puolella. Yksityisellä kyllä, mutta maksaa aika paljon.
Kuullostaa nimittäin siltä, että kärsit traumaperäisestä stressisyndroomasta, sekä jotenkin tuntuu että olet myös läheisriippuvainen.
Traumaterapia on pitkäaikaista ja rankkaa. Terapeutti tavataan jopa useamman kerran viikossa. Siinä käydään läpi uudelleen koettu trauma, ja opetellaan uudelleen elämään sen kanssa niin, ettei se haittaa normaalia elämaa.
On valtavan kipeää mennä uudelleen sinne trauman ytimeen, mutta se auttaa! Puhun kokemuksesta!
Kaltaisesi (ja minun kaltaiseni) ihmisen kanssa on erittäin rankka elää. Siksi itse olen jättänyt parisuhteen jäähylle. Keskityn paranemiseen, ja edistyn siinä. Joskus sitten, kun kaikki on takana, ehkä voin ajatella sitä "sen oikean" etsimistä, ehkä en. En pelkää olla yksin, joten aika näyttää sitten.

Ihanaa kiitos paljon vastauksestasi, traumaterapiasta olen kuullut ja varmaan tiistaina kun menen taas terapeutilleni niin voisin ottaakin tuon puheeksi, mun terapia ton tosiaan jo edistynyt todella paljon mutta silti noita menneisyyden haamuja kummittelee päivittäin (vaikka miehenkin kanssa menis hyvin). Elämä on todellakin rankkaa tässä vaiheessa ,mutta luulen että saan kaiken kuntoon kyllä kun oikein kovasti yritän. Tänään viimeksi mieheni sano mulle, että uskoo mun yrittävän enemmän kuin koskaan saada asiat kuntoon ja luottaa siihen, että lopussa kiitos seisoo ja saadaan molemmat onnellinen elämä ja pystytään aloittaa puhtaalta pöydältä kaikki alusta yms.

Hei,

Oletkin jo saanut hienoja vastauksia viestiisi. Ajattelen että olet rohkea kun olet uskaltautunut tuollaisen kokemuksen jälkeen parisuhteeseen. Nyt on eri ihminen kyseessä, sinäkin olet muuttunut. Voisiko suhteessa edetä pienin askelin, etsien luottamusta ja turvaa ja samalla rakentaa yhteistä ihmissuhdetta?

Voimia, iloa ja rauhaa.
Kaisa-pappi

Elämä on "vaikeaa", raskasta ja pelottavaa tasan niin kauan kun sinä ajattelet sillä tavalla. Muuta ajatuksesi niin elämäsikin muuttuu.

"Vasta kun lintu heittäytyy oksalta lentoon, se huomaa siipensä." (C. Wagner)

Kokeile, yritä, usko, uhmaa, luota, yritä uudelleen ... Ainut tapa päästä siivilleen.

Joo niinhän se varmasti menee, että kun ajattelee miten ajattelee niin elämä menee sen mukaan. Kun vaan sais tolkutettua omaan päähänsä, ettei ole mitään järkeä pelätä ja ajatella että kaikki on raskasta tms.

Pitäis päästä ihan todelliseen tasapainoon, eilisöinen juttu on taas hyvä esimerkki siitä etten todellakaan ole tasapainossa tässä elämässä.. Suutun pienistä, en luota edes itseeni yhtään, en pysty kuvittelemaan että joku ihminen ajattelis musta pelkkää hyvää ja olen mielestäni todella paska koko ajan. Varsinkin sillon kun suutun niin syytän itseäni kaikesta, sit kun oon leppynyt niin syytän edelleen itseäni tosin sen jälkeen siitä että suutuin turhasta.

Mutta tämä itsensäkin syyttäminen johtuu siitä, että yritän kaiken muun stressin ja sellasen keskellä selviytyä syömishäiriöstä joka on riivannut mua jo vuosikausia. Nyt oon päässyt jaloilleni sen kanssa ja tuntuu , että vaikka mä kuinka yrittäisin niin vähän väliä tulee joku asia joka täytyy hoitaa ja plaaah...

Olis vaan niin paljon helpompaa kun pääsis toisen ihmisen päänsisään ja osais kuunnella hänen ajatuksensa (minusta), niin ehkä sitten oppisin ymmärtämään paremmin.

Kuule ei se mene noin. Silti, vaikka itsestänikin olisi joskus tooosi mielenkiintoista tietää, mitä joku muu minusta ajattelee niin sillä ei oikeasti elämässä ole yhtään mitään väliä.

Vain sillä on, että sinä tiedät, tunnet ja tajuat mitä sinun oman pääsi sisällä - ja sydämessä - tapahtuu. Keskity siihen, ensin pitää tuntea itsensä ennen kuin voi opetella tai edes yrittää jotakuta muuta ymmärtää.

Jos olet narsistin uhri, niin olet varmaankin hakenut vertaistukea ja lukenut kirjallisuutta aiheesta. Aloittaa voisi vaikka Tuija Välipakan ja Arja Lehtosaaren aihetta käsittelevästä kirjasta Sata tapaa tappaa sielu.

Olen käynyt narsistin uhrien tukiryhmissä ja netissä kirjotellut ihmisten kanssa joilla on samanlaisia kokemuksia lukenut myös kirjallisuuttakin. Sata tapaa tappaa sielu - kirjaa on suositeltu, mutta en koskaa muista sitä nimeä kun meen kirjastoon :-D Jospa nyt muistaisin , kirjotan ylös sen vaikka johonkin.

Kyllähän toi on ihan totta, että ei sillä oikeesti ole elämässä mitään merkitystä mitä muut ajattelee, syömishäiriö ja narsistimies on vaan muuttanut mua niin paljon, että vaikka sanon ''ei muiden mielipiteillä ole _mitään_ väliä'', silti pääkopassani alkaa raksuttamaan kaikkea mahdollista kun kävelen esim kadulla ,että mitähän toikin ajatteli musta ja miks toi nyt kyttää mua, että mitä vikaa mussa on ja plaaplaaplaa..
Tosin jos tietäisin mieheni ajatukset, osaisin ottaa asiat paljon paremmin vastaan , en nyt osaa taas selittää sitä mitä tarkotan mutta kuitenkin! Mutta puhuminen on parasta, se selkeyttää kummasti molempien ajatuksia

Mulla olis taas niin paljon sanottavaa ja kirjotettavaa, että en tiedä mistä alottaisin. Halusin tulla kuitenkin kiittämään teitä kaikkia jotka jaksoitte kommentoida mulle. Tää suhde nyt kuitenkin oli tässä, koska mä en jaksa sitä loputonta valehtelusta syyttelyä asioista joihin mulla ei periaatteessa ole osaa eikä arpaa, mulla ei ole voimia yksinkertaisesti olla paskassa suhteessa, hoitaa pieniä lapsia, käydä terapiassa ja opetella elämään tätä elämää, eli mun täytyy ilmeisesti tehdä päätökset ja painua helvettiin koska tästä ei tule yhtään mitään. Ja nyt kaikki ajattelee, että olen itsekeskeinen paska koska mulla on rankkaa.. Mä _TIEDÄN_ että myös kyseisellä miehellä on, mutta tässä on jo moooonta päivää mennyt hyvin, kunnes taas kaikki räjähtää käsiin jostain vitun idioottimaisesta asiasta, MIKSI? Miksei kaikki voi vaan olla hyvin, miksei totakin voinu selvittää ilman mitään ongelmia?

Toinen vaan väittää, että kaikki on kunnossa vaikka loppujen lopuks hänen päässään on pyörinyt selvittämättömiä asioita. Tekis tiedättekö niin mieli kertoa koko paska tähän, mutta en jaksa sitäkään että mua syytetään nettiin kirjottelusta meidän suhteesta. (Kyllä, mies tietää että olen kirjottanut tänne, olen jopa antanut linkin hänelle tästä keskustelusta, että saa käydä lukemassa tän.) Pelkäsin sitäkin suunnattomasti että kys.henkilö suuttuu tai jotain että olen kirjottanut tänne.

Mä oon lopussa.. Rakastan tota miestä niin paljon, ettei siinä ole edes enään mitään järkeä, itken vaan ja 45min niin pitäs lähteä sinne terapiaan, vois jäädä vaan himaan nukkumaan tän paskan yli! Kiitos hei

ettet vain olis saman narsistin kanssa edelleen

Hei,

Ajattelin kirjoittaa hieman omaa näkökulmaa. Mun suhteessa tuo menee toisinpäin, eli miesystäväni tilittää mulle huoliaan. Hän on kyllästynyt työhönsä, ja kaveripiiriä ei oikeastaan ole (herkkä ja sis.päin kääntynyt). Voin sanoa, että se on ihan helvetin raskasta olla se, jolle ne ongelmat dumpataan kerta toisensa jälkeen. On ihan eri asia kuunnella JOSKUS niitä asioita ja auttaa sen minkä voi. Mutta kun asiat ei muutu, toinen ei tee mitään työstääkseen asiaa niin kyllä se alkaa suoraan sanottuna vi*uttaan kuunnella sitä samaa tarinaa. Mitäpä jos sanoisit vain, että nyt on "se tunnejuttu" päällä (nimeä se vaikka jollakin sanalla se tunnetila), että tuntuu pahalta, ethän ihmettele että en ole kauhean iloinen.
Se jo antaisi kumppanille tunteen, että hän yrittää työstää asiaa, eikä käytä toista vain terapeuttina.

Usein myös minusta tuntuu, että miesystäväni on läheisriippuvainen. Vaikka koskaan ei ääneen kielletä mitään, niin hiljaista painostusta on kyllä senkin edestä, ja auta armias jos sanoisin että vietän viikonloppuni tai viikon jossain kavereideni kanssa, enkä hänen. Riippuva ja roikkuva kumppani tukahduttaa toisen osapuolen, ellei opi antamaan tilaa ja ala itse tekemään aktiivisesti ongelmilleen jotain (niin kuin olet jo alkanut tekemään, hienoa!).

Woi hemmetti että en woi mitään sille, että joka kerta toi otsikko "tarinani" pistää levyn päässä soimaan: "Mun on tarinani satu rakkauden ... ". Reijo Taipale: Satu rakkauden. Yksi sana ja mula pääsee laulu, heh.

Juuu ja se on paree vaihtoehto kuin jatkuva w-t-t-s, joka sekin on kyllä iiihan tuttu juttu.