Otin ensimmäisen rustokorun vähä yli viikko sitten, industrialin yhdellä tapilla. Tehtiin ihan hyväksi haukutussa liikkeessä ja korva ei pahemmin oireillut ensimmäisen viikon aikana. Tappi on sen verran pidempi että turvotukselle on tilaa, jota ei ole ollut. Toki olen sen kanssa ollut varoivainen ja hoitanut asianmukaisesti (lämpimällä vedellä huuhtelu kaks kertaa päivässä ja silloin tällöin suolaliuoksella). Nyt toissa yönä hiukset olivat jostain syystä saaneet siirrettyä tappia ylöspäin. Eli tapin alapään pallo oli ihan kiinni korvassa ja painoi ikävästi :/ Huuhtelin lävistystä aikansa ja koetin siirtää vähän alemmaksi, illalla suihkussa sain sitten tapin taas "oikeaan" paikkaan. Tänä aamuna heräsin kuumotukseen ja kipuun, särkylääkkeillä on menty tämä päivä. Hautonut olen korvaa lämpimässä suolaliuoksessa normi vesipesut.
Mätää ei eritä, mutta ylärusto punottaa ja jomottaa.... Korvan täytyi ärtyä tapin liikutamisesta eikö? En ole muutoin liikutellut tappia, mutta perhanan kuontales sai aikaan tämän :( Annanko sen nyt vain olla rauhassa, liottelen suolavesihautees ja normihoidot? Pikkasen on tuo yläreikä turvoksissa tapin ympäristöstä...
Industrialista ja sen parantumisesta
1
<50
Vastaukset
- don't worry
Anna sen vain olla ihan rauhassa. Todennäköisesti se hiukan ärtyi liikuttamisesta. Toi sun lävistys on vielä niin tuore, että se saattaa kenkkuilla välillä vielä pitkän aikaa. Muista vain hoitaa ohjeiden mukaisesti, kuten olet tehnytkin. Yritä vain välttää siihen koskemista. Mullakin indu punoitti, oli turvonneena ja pukkasi pattia monta viikkoa, mutta nyt se on hyvässä kunnossa oikeanlaisen hoidon ansiosta. Jos kuitenkin tuntuu siltä, että se menee pahempaan jamaan, niin mene näyttämään korvaa lävistäjällesi. Rustolävärit on usein hankalia paranemisaikana. :)
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Marin on ehkä maailman kaunein "Nelikymppinen"
Marinin julkaisu on saanut yli 68 500 tykkäystä. Postauksen kommenttikentässä ylistetään paljon Marinin kauneutta, jota3352941Vernu Vasunta
On mahotonta miten marjanpoimijoita on kohdeltu! Eikö paremmalla kohtelulla olisi saanut paremman tuloksen?1072214En kelpaa sinulle
Varattuna - olen sinulle ongelma. Eroaminen vuoksesi voi olla turhaa, sillä me ei puhuta, kun olen varattu ja kumpikin v1201640Taidat vanhempi nainen
Haluta sen tien itsellesi. juokse vaan karkuun ! Pahentaa vaan asiaa.Pitäs toimia ihan toisin päin731164- 721057
- 611003
Voi nainen...
Kun luovutit meistä liian aikaisin, just kun aloin oppimaan sinua. Jos oisin alussa jo lukenut aiheesta oisin voinut toi41960Venäjä aikoo yksipuolisesti muuttaa rajalinjauksia Suomenlahden itäosassa
Venäjä aikoo muuttaa rajalinjauksia Suomenlahden itäosassa Venäjän saarten eteläpuolella. Ylen jutussa kerrotaan mm.148944Suomi lähettää tarkkailijoita merialueelle
Venäjä on ilmoittanut aikovansa ylittää Suomen merialueen rajat kysymättä lupaa kertomalla että Suomen merialueen raj290852- 41773