Meillä on paljon stressiä ja paineita suhteessamme. Minä kroonisesti kipeä, miehelläni paha velkakierre joka alkanut jo ennen tapaamistamme. Olemme olleet nyt yhdessä 3-vuotta. Mies menettänyt toistuvasti työnsä, irtisanottu koeajalla, ei miehen syystä. Nyt mies työtön, saa liitosta rahaa. Miehen logiikka: "en halua tehdä kuin oman alan työtä, josta 16-vuoden työkokemus." Toisaalta ymmärrän mutta mikä on minun ja hänen lastensa merkitys kun ei itseään voi pistää likoon.Tiedän että jotkut ovat hetkellisesti tehnyt kolmeakin työtä päästäkseen nimenomaan "tasalle" tulojen ja menojen suhteen, ja kun kyseessä ei olisi ikuisuuden kestävä panostus.Mutta hän valitsee sen että nyt on menossa isoja eriä ulosottoon, koska ei ole "munaa" laittaa likoon itseään.Missä on miehen halu asioiden parantamiseen niin jottei kestäisi "ikuisuutta" jotta ME saataisiin se tasapainoinen elämä ilman joka kuukaustista stressiä.
En tiedä. Mies käy paljon juomassa, nykyisin vähemmän kun on yli puolen vuoden "ripitykseni" jälkeen tajunnut etten halua tulla töistä ja huomata että mies on taas hiprakassa. Mies ei juo joka pöivä eikä hirveitä perseitä, pieniä hiprakoita.Kyseessä ei hänen mukaansa ole juomisesta, vaan milloin mistäkin "nauttimisesta.".Juo vuokseni, koska olen aina kipeä ja väsynyt, stressin vuoksi tai pitääkseen hauskaa. Hänen mukaansa ei siis juo, Kummallinen logiikka, olen kysynyt, nenälläsikö imet kaljaa itseesi? Tiedän hieman tyhmää, mutta....Usein moniin asioihin mies sanoo: "sillä ei ole minulle merkistystä." Ja kun asialla ei ole hänelle merkitystä, asia on ok. Minulle asioilla on iso merkitys.Mutta ilmeisesti hänen logiikansa mukaan, asia on hyväksyttävä esim. laulaa duettoa naisen kanssa joka on hänestä kiinnostunut, koska sillä ei ole hänelle merkitystä. Monia kummallisia merkityksettömiä asioita hänellä tuntuu olevan. Keskustellaan paljon asioista ja ongelmista. Liikaakin. Vaikka sovitaan asioista, tuntuu että "hajoan" pienestäkin hänen loukkaavasta käytöksestään. Eilen ei ilmoittanut missä on hän, koska oli juonut kolme olutta, koki parempana olla ilmoittamatta. En ymmärrä.Ja kun suutun, niin ikään kuin suutun turhasta, sillä hänellä tuntuu olevan syy/selitys eiliseenkin käyttäytymiseen ja kun on syitä, on asia "ok". En tiedä mitä tehdä.
Rakastan häntä paljon, mutten ymmärrä häntä. Tiedostan että hänen käyttäytyminen, (ei merkitystä) johtuu pitkästi hänen talousongelmistaan, jatkuvista irtisanomistaan, mutta mihin minä sijoitun hänen ajatuksissaan ja päätöksissään esim. eilistä ajatellen olla ilmoittamatta....
En tiedä. Mies käy paljon juomassa, nykyisin vähemmän kun on yli puolen vuoden "ripitykseni" jälkeen tajunnut etten halua tulla töistä ja huomata että mies on taas hiprakassa. Mies ei juo joka pöivä eikä hirveitä perseitä, pieniä hiprakoita.Kyseessä ei hänen mukaansa ole juomisesta, vaan milloin mistäkin "nauttimisesta.".Juo vuokseni, koska olen aina kipeä ja väsynyt, stressin vuoksi tai pitääkseen hauskaa. Hänen mukaansa ei siis juo, Kummallinen logiikka, olen kysynyt, nenälläsikö imet kaljaa itseesi? Tiedän hieman tyhmää, mutta....Usein moniin asioihin mies sanoo: "sillä ei ole minulle merkistystä." Ja kun asialla ei ole hänelle merkitystä, asia on ok. Minulle asioilla on iso merkitys.Mutta ilmeisesti hänen logiikansa mukaan, asia on hyväksyttävä esim. laulaa duettoa naisen kanssa joka on hänestä kiinnostunut, koska sillä ei ole hänelle merkitystä. Monia kummallisia merkityksettömiä asioita hänellä tuntuu olevan. Keskustellaan paljon asioista ja ongelmista. Liikaakin. Vaikka sovitaan asioista, tuntuu että "hajoan" pienestäkin hänen loukkaavasta käytöksestään. Eilen ei ilmoittanut missä on hän, koska oli juonut kolme olutta, koki parempana olla ilmoittamatta. En ymmärrä.Ja kun suutun, niin ikään kuin suutun turhasta, sillä hänellä tuntuu olevan syy/selitys eiliseenkin käyttäytymiseen ja kun on syitä, on asia "ok". En tiedä mitä tehdä.
Rakastan häntä paljon, mutten ymmärrä häntä. Tiedostan että hänen käyttäytyminen, (ei merkitystä) johtuu pitkästi hänen talousongelmistaan, jatkuvista irtisanomistaan, mutta mihin minä sijoitun hänen ajatuksissaan ja päätöksissään esim. eilistä ajatellen olla ilmoittamatta....
Vastaukset 30
Vanhimmat
Surkimus on mieheksi. Heitä pellolle ja etsi uusi ahkera mies joka pitää huolta perheen toimeentulosta. Mies on vain laiska ja luultavasti pistää kaikki syyt muiden niskaan.
Niin paljon syitä muissa usein. Varsinkin kun on syyt omille päätöksille, toiminnalle, vaikkakin lopputulos ei olisi järkevä, tuntuu se olevan hänelle hyvä päätös ja ratkaisu. Ja kun hän kertoo minulle erinäisissä asioissa aina nämä syyt, se tuntuu hänelle riittävän vaikka asiat olisi kuinka ristiriidassa/niissä mitään järkeä pidemmän päälle.
Tuntuu ettei hän mieti ratkaisujensa lopullista seurausta.Hän pohtii paljon ratkaisujaan esim. töiden suhteen: lopettaako iltatyö joka ei olekkaan sellaista kun hän oli kuvitellut, tähän pohdintaan hän päätyi kahden vuoron jälkeen.Hän oli kanssani samaa mieltä, nyt on vain kärvisteltävä vaikkei kys. duuni nyt niin nappaisikaan.Hän venyytti seuraavaan työvuoroon menoa milloin milläkin syyllä ja yht.äkkiä ilmoitti minulle lopettaneensa iltatyön: "en jaksa, ei kiinnostanut", oli syy.Suutuin hänen päätöksestään, vaikka en tiedä... kyse on hänen elämästään, ei asuta yhdessä, hänen lapsensa on hänellä harvemmin kuin joka toinen viikonloppu.Niin loppujen lopuksi kyse on siis ilmeisesti vain hänen omasta elämästään ja päätöksistään.Suutuin silti ja hän suuttui minulle koska suutuin, enkä ymmärtänyt jälleen kerran hänen päätöksensä syitä.Jälkeenpäin annoin asian olla ajatuksella: jokainen tekee omat päätöksensä ja vaikkei ne miellytä on hyvä olla siinä ja tukea.
Me seurustellaan, ollaan pari, ollaan yhdessä, koen silti että hänen kuuluisi miettiä päätöksiään muistaen minut ja lapsensa. Olemme hänen elämässään, siksi kyse ei ole vain hänen elämästään ja päätöksistään.
Olen miettinyt paljon että tuleeko tästä mitään....hän ei ollut aiemmin tällainen, ajattelematon, ihme pähkäilijä tehden sitten huonon päätöksen.Talousahdinko on tehnyt hänestä erilaisen miehen kun keneen tutustuin. Vituttaa se että "tällaiset ulkoiset ongelmat" hajottavat meitä näin paljon...
minulla on joskus ongelmia ilmestyä paikkoihin joita stressaan.
olin hakematta yhtä pakettia postista koska en halunnut esiintyä ihmisten näkyvillä joten koin jo ongelmaksi hakea toista pakettia ja itselleni antibioottia koska apteekki on vieressä joten päätin että nyt menen.
asiat kun kasaantuu ja se hävettää, väsyttää ja ahdistaa vaikka muut ihmiset ei sitä tiedosta mutta stressatessa minusta tulee ihan vetelä, se syö energiani ihan kuin ei minussa olisi puhtia.
olen oireillut tätä kun ukkoseni kanssa riitelin monet vuodet ja pääsin eroon jatkuvasta stressistä.
joten välttelen paikkoja jotka ahdistaa vaikka en haluisi tätä.
Tarkoitatko että mieheni vältteli ilmoittamista ja luokseni tuloa eilen, koska häntä ahdistaa eikä haluiaisi olla kanssani?
Asiat on pahasti kasaantunut etenkin hänellä ja velkakierre pahentunut todella pahaksi lyhyessä ajassa irtisanomisten vuoksi...
en vaan tätä uskoisin.
"Hän venyytti seuraavaan työvuoroon menoa milloin milläkin syyllä ja yht.äkkiä ilmoitti minulle lopettaneensa iltatyön: "en jaksa, ei kiinnostanut", oli syy."
uskon että hän halusi mennä juomaan ja suuttumuksesi olisi ilmennyt kummassakin tapauksessa ilmoittaessa kuin ei ilmoittelussa , joten koki asian antaa olla, ehkei hän jaksanut ajatella pitemmälle.
hän haki todennäköisesti aikaa.
mutta en tiedä ja tunne teitä joten ehkä teidän pitäisi keskustella ja yrittää ymmärtää toisianne.
meidän ongelmat parisuhteessa juursi lapsuudesta asti joten en tiedä mikä teidän historia on.
Ku lesas tän & seuraavan tekstis, epäilen miehes syy potkuihi. Niskas isot velat ja ulosotto niksais palan niist. Toki ansiosidonnaisest myös klipsaa osan pois.
Jätä se sika!
Voi pyhä Sylvi; miehen jättäminen se ratkaisikin ongelman!
Tai saatais ehkä ratkaistakin, siis lopullisesti nimittäin...the end!
Sun miehes on ihan loppuun asti väsynyt...debressiossa muttei hae siihen apua.
Häneltä on viety TOIVOkin selviytyä, hän ei näe mitään mahdollisuutta;
"sillä ei ole mitään merkitystä...." ..kertoo mielialan.
Sun kertomaasi:
"Jotkut on tehneet kolmeakin työtä tasapainottaakseen talouttaan, mut miehellä ei ole munaa..."
Jos sä noin luot luottamusta hänen itsetunnolleen, mä en ihmettele jos loputkin syyt selviytymiseen ovat menneet...! Nalkuttamista nyt viimeeksi tarvitsee.
Ei kuule niiden töiden ottaminen niin helppoa kaikille ole.
Riippuu niin monesta asiasta, tiedän kokemuksesta.
Uskoisin ettei kyse ole ihan muutamasta tonnista....jutelkaa mut älä soimaa.
Alkoholi nyt ei ainakaan auta... ja jos sä natkutat ...menee varmasti kaljoille mieluummin kuin kuuntelee sun nuhteita.
Ette asu yhdessä ja seurustelleet olette 3 vuotta...lapset siis ei ole yhteisiä, ymmärtäisin niin.
Elatusmaksuihin menee siis työttömyyskorvauksesta osa, velan maksuun ja elämiseen... eikä ilmeisesti rahat riitä kaikkeen.
Nyt pitäis kartoittaa tulot ja pakolliset menot... miehen pitäis mennä velkaneuvojan puheille...ja sulla olla ymmärrystä pitää arkea pystyssä positiivisella mielialalla.
Siis valaa uskoa huomiseen...uskon että se on raskasta sulle, mut jos todella rakastat häntä: niin nyt tuet henkisesti.
Asioilla on tapana selkiytyä; eli kyllä elämä kirkastuu aina synkyyden jälkeen.
Tsemppiä kummallekin teille.
Kiitos viesteistänne todella paljon.
Keskustellaan asioista paljon, kerran olen vain maininnut "nätillä äänensävyllä" että jotkut ovat tehneet kolmeakin duunia.En ole sanonut hänelle asiaa noin kun tänne kirjoitin. En nalkuta aina.Mutta tiedostan sen kun katselin hiprakoiden juomista yli puoli vuotta, ja vaikka kuinka keskustelimme asiasta hyvässä hengessä, se hyvä henki ei vaan aina kestänyt, omat hermot ei kestänyt joka päiväistä vakuuttelua että nyt loppuu tissuttelu. Ja niin hän on sanonutkin, juo myös vuokseni, kun nalkutan. En vaan jaksa "loputtomia lupauksia". Noh mutta nyt tissuttelu on vähentynyt, yli puolen vuoden taistelun jälkeen. Luulen että monet olisi luovuttanut jo, minä en.Tiedän myös että hänen tilanteessa oli ihan sama ilmoittaako missä on, varsinkin kun oli tissuttelemassa.En aina ole edes reagoinut mitenkään jos hän on muutamalla, tiedän että hän kuvittelee että saa aina vastaansa nalkutusta jos hän on juomassa.Olen koittanut muistuttaa ettei niin läheskään aina ole käynyt.
Lapset ei yhteisiä. Vuokra menoja hänellä ei ole, asuu ilmaiseksi isällänsä.On paljon minun luona. Velkaneuvojan kanssa jutellut kuulemma puhelimessa, sanoivat että taisteltava ettei nimi pala.Rahat ei todellakaan riitä ja velka kymmeniä tuhansia euroja.
Joskus vaan tuntuu että tuollainenkin ilmoittamatta jättäminen on tässä paineen alla "liikaa" ja koen sen "liian suurena" hänen toimimisen vääryytenä. Mies kokee ettei saa "tehdä virheitä", hakea pitsaa kun mieli tekee vaikka jääkaappi olisi täynnä safkaa ja hän ei ole tehnyt päiväkausiin mitään muuta kun istunut koneella ja etsinyt töitä.Ja olen kannustanut että hyvä että jaksaa etsiä kaiken kokeman jälkeen. En tiedä, asioiden sietäminen ja hyväksyminen on vain hankalaa välillä. Tiedän, minua loukkaa liikaa välillä pienet asiat, ei ole siivonnut vaikka on luvannut tehdä sen päiväkausia.Mies kysyy, eikö hän saa olla oma itsensä tehdä asiat silloin kun hän haluaa, hän kun ei pyydä minua siivoamaan. Hänellä ei kuulemma ole tilaa olla oma itsensä ja voisin katsoa myös läpi sormien enemmän.Haittaako se oikeasti jos siivous venyy vaikka pari päivää? Ei loppujen lopuksi, se vain varmasti ärsyttää juuri näiden paineiden alla.
Minulla takana kaksi lyhyttä suhdetta ennen häntä. Asiat meni todella huonosti noissa suhteissa. En vain jaksaisi vain katsoa läpi sormien, ja kuunnella, hyväksyä. Vaikka sitä olen tehnyt paljon tässä suhteessa, ymmärtänyt,hyväksynyt.
Edelleen haluan olla hänen kanssaan, koska koen että kuulumme yhteen. Sillä ennen asioiden pahenemista, suhteemme oli erilainen, rennompi, rakastavaisempi. Olen vaativa, en oikein siedä pettymyksiä, varmasti nimenomaan huonojen suhdekokemusten vuoksi.Tilanne on vaikea ja kun asiat kärjistyy, mies sanoo ettei hänen tunteille ole tilaa. Olen paljon temperamenttisempi, tiedän. Yritän päivittäin kovasti saada itsestäni hillitympää minää...
Olen sitä mieltä että mieheni pitäisi purkaa stressiään, treenaamalla tai menemällä juttelemaan asioista.Hän samaa mieltä mutta pohtinut asiaa nyt yli vuoden.
Luulen että pienet arjen pikkuasiat saavat isommat mittasuhteet vaikean tilanteen vuoksi. Tsemppiä todellakin tarvitaan.
Harvoin teen tän, mutta plussa tästä.
Siis JeeJeelle.
siis minulla ollut myös muutamien vuosien suhteita mutta kaksi edellistä ennen tätä miestä, oli lyhyempiä huonosti menneitä suhteita.
Nyt mies on "päättänyt/tajunnut" että on pakko toimia.Hakemassa kahta duunia. Nyt, vaikka olen koittanut tässä yli vuoden sanoa että ne velat ei oikein pienene jos ei ikävä kyllä anna kaikkeensa. Hänen omalla alalla ei ole töitä, ja sanoi että on löydyttävä back-up duuni kun oma ala ei onnaa. Hmm... mietin kovasti, puhuttu tostakin asiast yli vuosi. Mies siis ollut nyt luonani. Ravaa yöt röökillä ja vessassa, joka päivä keskustellaan että "etkö voisi vaikka lukea kirjaa jos ei uni tule," Miehen vastaus: joo onhan toi älytöntä miten ravaan koko ajan röökillä, ensi yönä en ravaa. Ja joka yö sama meininkin. Asun siis pienessä yksiössä, enkä sitten saa nukuttua, kun mies hiippailee koko ajan röökille ja sitten sitä yskimistä.Olen ihan loppu. Kipeä koko ajan ja pohjaton univelka....
On erikoista miten olen aiemmissa suhteissa saanut kuulla miten en puhu asioista. Mielestäni olen aina puhunut, todella paljon myös hyvässä hengessä.mut mikähän helvetti siinä on että mikään ei puhumisella kuitenkaan muutu!?! Ja sitten keskustellaan samasta asiasta vuosikin... mikä pointti, mikä järki.
Päätin jo etten enää tänne kirjoita...mut syön vielä tämän kerran sanani. Yks kerta (mulle) kiellon päälle, ei paljon paina.
"Mikä pointti, mikä järki."...niin kaksi väsynyttä taivaltaa yhteistä polkua, silloin on usei kovin hämärää.
Ymmärrän senkin et sinä väsyt ja turhaudut masentuneen ihmisen tukemisessa arjessa.
Pointti on se: et työnnät nyt sen miehen velkaneuvojan juttusille, kuitteineen ja velvoitteineen.
Selvät tiedot kuukausittaisista tuloista ja menoista mukanaan.
Myös todistus siitä et on huoltovelvollinen lapsilleen jne.
Ei niitä juttuja puhelimessa hoideta,(vasemmalla kädellä) kyllä sinne soitetaan ensin ja varataan aika...ja vasta sitten alkaa selvittely.
Tiedän et siellä on käyneet "isotkin pojat" joiden firmat on kaatuneet (hallitsemattomassa konkurssissa).
Joillakin vanhoilla "Patuilla" kun on ollut vielä henkilökohtaista omaisuuttakin takuina, joka on myös mennyt eikä edes riitänyt velkoihin.
Nämä velkaneuvojat tekevät työtä jotta edes se raunioissa vielä horjuen seisova ihminen pelastuisi.
Ei ole mitään järkeä et viedään ihmiseltä omaisuuden lisäksi vielä omanarvontunto ja samalla koko elämä.
Silloin kun omanarvontunto alkaa olla nollassa...pyörii ajatukset "lähtö kuopissaan"...moni heistä on tehnyt itsemurhan.
Liika on aina liikaa....ja yöt on aina pahimpia...levottomuus valtaa öisin ja sanomaton ahdistus. Ajatuksen juoksee kehää ja poukkoilee sinne tänne...jos ja jos.
Sille ei voi itse mitään... tiedän, koska kävin sen itse lävitse.
Mä tosin tein "henkisen konkurssin" eli mun maailmani sortui ja mä rikoin paniikissa vielä lisää oman maailmani ja samalla läheistenikin.
Mä kieltäydyin kaikesta avusta, tai siis yritin kieltäytyä.
Onnekseni sitä kuitenkin sain.
Siinä tilassa kun ei ole oma itsensä. Sitä on aika avuton ja saamaton, suorastaan nössö. Suree omaa kurjuuttaan ei pysty nostaan itseään. Silloin tarvitaan joku joka "pakottaa"/auttaa ottamaan elämän uudelleen haltuunsa.
Epäilen ettette selviä "omin eväin" jos jo vuosi on mennyt yrittelyyn ja puhumiseen, eikä minkäänlaista parannusta asiassa näy.
Joten aika velkaneuvojalle ja toinen aika vaikka terveyskeskukseen lääkärille tai psykologille.
Lääkärin puheille tästä masennuksesta; on juteltava jonkun ulkopuolisen kanssa. Sellaisen jolla ei ole ns. "oma lehmä ojassa"
Koita nukkua vaikka heti töistä tultuas hetken, sekin piristää.
Kiitos jee jee. Olen itse siis altistunut homeelle, jonka vuoksi olen kipeä koko ajan. Syitä sairasteluuni on tutkittu nyt kaksi vuotta.Et jo itselläni on voimat vähissä...
Mies toistuvasti kysynyt voisinko ottaa lainan hänen kanssaa, tai lainan jota hän sitten lyhentää. Sanonut joka kerta ei. Syitä monta: en halua nyt itselleni yhtään enempää stressiä, etsin itse tällahetkellä työtä koska kesätyösopimukseni on päättymässä, minulla itselläni asuntolaina (asunto tällä hetkellä vuokralla, sillä ei ole järkeä yksin maksaa asuntoa, vastikkeet korkeat remonttien vuoksi). Miehen mielestä jätän hänet aivan yksin, en halua auttaa häntä sillä se vaikuttaisi positiivisesti tulevaisuuteemme. Hän ei voi ymmärtää miksi rakas ei auta. Olen sanonut hänelle noi syyt ja että päätökseni on järkipäätös. Psykiatrian sairaanhoitajakin sanoi jolla kävin juttelemassa että tollaisella päätöksellä ei ole mitään tekemistä rakkauden kanssa. En tiedä... liikaa riskejä.Kuulostaa varmasti kylmältä, mutta jos luottaisin siihen että vastaisuudessa jos mies menettää työnsä, hän olisi valmis antamaan kaikkensa. Vaikka tiedän miten tämä kaikki on vienyt häneltä voimat. Pakko sanoa että kesällä 2013 hän ei hakenut kovin aktiivisesti työtä, tai muita työtä kun oman alan, koska hän odotti että otan hänelle lainan. Hän odotti että muutan päätökseni. En tajua oikeasti, olin tuolloin opiskelja, mutta kesätyössä. Omistusasuntoni oli oli remontissa eikä siinä voinut asua, ja silti oli maksettava kaikki kulut asunnosta. Ja mies vain odotti.(Olen siis alan vaihtaja, ja valmistunut uuteen ammattiin keväällä) Hän sanoi että kun en auta ja ota lainaa, hän ei tule tod.näk. sitä koskaan "antamaan anteeksi/hyväksymään asiaa", sillä laskut on nyt menossa ulosottoon. Ja jos/kun niin käy, meillä ei ole tulevaisuutta sillä nimi palaa, eikä pysty kanssani mitään yhteistä sitten pitkään aikaan saavuttamaan, eikä hän halua sitä minulle. Et todellakin tämä rikkoo kaiken. (en haluaisi kommenttia hänen syyllistämisestään, tiedän että hän syyllistää vaikka sanoo ettei syyllistä, luulen myös että hän on sellaisessa mielentilassa ettei edes välttämättä tarkoita mitä sanoo. Hän on niin epätoivoinen).
Hän on niin siellä stressi ja ahdistuspallon sisällä, ettei hän todellakaan näe kunnolla, näe minun näkökulmastani asioita. Hänen ajatuksensa todellakin kiertää vain tuota samaa kehää. Ja sitä jossittellua, jos nyt olisi niin ja niin paljon rahaa tekisin näin. HUh huh..Olen koittanut saada häntä puhumaan ammattiauttajalle, mutta tuntuu että miehillä on jotenkin pakko olla "kovia ja vahvoja" ja että mies tuntuu menettävän kasvonsa jos menee jonkun juttusille...
Kiitos kun joku lukee tätä...
Vaikea tilanne tosiaan...itsesi on tehtävä päätökset, joista olet sit mahdollisesti yksin myös vastuussa.
Mutta...jos mä olisin tossa tilanteessa: En taatusti pistäisi nimeäni lainapaperiin.
Rahallisesti ehkä auttaisin suoraan jos siihen kykenisin mut yhteistä lainaa en ottaisi...tai takaajaksi ryhtyisi.
Loppupeleissä jos huonosti käy: se olisit sinä joka vastaat koko velasta...omaisuudellasi, joka realoitaisiin jos kahisevaa rahaa tililtäsi ei tarpeeksi löydy.
(eli omistusasuntosi)
Sun rakkaudellasi; ei ole rahoitus velvoitetta näin suuressa mittakaavassa.
Ja sun syyllistäminen, sekä huonon omantunnon luominen sulle, ei ole hyväksyttävää hänen taholtaan. Oli hän kuinka pahassa rahapulassa tahansa ja vaikka nimikin menisi.
Ei herra paratkoon minusta ainakaan seurustelusuhteeseen kuulu toisen taloudellista hyvinvoinnista huolehtiminen.
Ruuan ja asunnon tarjoaminen jo alkaa mulla olla rajana,
jos mies pääasiassa majoittautuu luokseni.(tilapäisesti)
"Hän sanoi että kun en auta ja ota lainaa, hän ei tule tod.näk. sitä koskaan "antamaan anteeksi/hyväksymään asiaa", sillä laskut on nyt menossa ulosottoon. Ja jos/kun niin käy, meillä ei ole tulevaisuutta sillä nimi palaa, eikä pysty kanssani mitään yhteistä sitten pitkään aikaan saavuttamaan, eikä hän halua sitä minulle. Et todellakin tämä rikkoo kaiken."
Syyllistän tai en: mutt
Velkavankeusko se olisi hänestä oikeudenmukaista sulle tarjota?
Tilanteesi kuulostaa mun mielestäni aika pahalta...
lähinnä raa´an hyväksikäytön painostavalta yritykseltä!
Joskin sen saattaa selittää myös se et mies on jo umpikujassa.
Ulkopuolisena mun on paha arvioida...kirjoitettua textiä.
Hänen kehon kielensä ja äänen sävy ja voimakkuus, kasvojen ilmeet...kertoisivat mulle jo enemmän.
(tai sit ei...umpirakastuneena mä ainakin kävelin itse MIINAAN)
Koeta saada hänet ammattiauttajan puheille...
lupaa mennä vaikka mukaan, jos ei yksin sinne mene
ja varmista et kysymyksessä on todellakin oikea ammattiauttaja.
Ei minkä tahansa povarin tai uhkapelurin sanaan kannata uskoa.
Se miehen kovuus ja vahvuus kun mittautuu myös sillä,
et tietää milloin on nöyryttävä pyytään vieraalta apua.
Ole skeptinen terveellä tavalla sillä:
Itse kissan on tassunsa nuoltava, katso siis sinä mihin astut!
Toivotan sulle onnea tilanteesi ratkaisuun, sillä vaikea se on.
Olen samaa mieltä kanssasi.Olen tukenut, kannustanut, tsempannut, antanut asua ilmaiseksi luonani.Olen antanut rahaa muutamia kymppejä silloin tällöin sekä lainannut rahaa (700€), Et raja on noissa asioissa.Tein päätöksen jo yli vuosi sitten, lainaa en ota hänelle/hänen kanssaan, enkä takaa.En usko enkä luota hänen voimiin, kykyyn tms. hoitaa asioitaan. Ikävä kyllä että siinä tilanteessa ollaan. Varsinkin kun olen kysynyt että jos joskus asuttaisiin yhdessä, ja tulisi tilanne että menettäisit työsi, toimisitko samoin kun nyt. Vastaus: "riippuu olisitko sinä kokoaikaisessa ja pitkässä työsuhteessa, jos olisit sitten minulla olisi mahdollisuus etsiä rauhassa töitä." Ei riitä mulle tuollainen asenne. Varsinkin kun olen vuoden 2013 alusta saakka antanut itsestäni kaikkeni jotta rahat riittävät. Minulla on vahva työmoraali sekä toisen kunnioitus. Minun luonto ei antaisi mahdollisuutta jättäytyä toisen "armoille." Luulin ennen tilanteen pahenemista että hän olisi asiassa kanssani samalla aaltopituudella, mutta toisin ilmeni.
Hän on pyytänyt lainaa "olettamus äänen sävyllä." En tiedä ymmärrättekö. Ei siis vaadi, huuda tms. negatiivista mutta aina perään tulee liuta "selityksiä" ja myös faktaa syyttävällä äänensävyllä, mitä tulevaisuus tulee olemaan hänellä/meillä kun nimi palaa.Ja että ymmärränkö tämän skenaarion. (En ymmärrä joskus vastaan, sillä käyty läpi asiat sata kertaa.) Ei ota koiranpentu ilmettä tms. Luulen Pahinta on siinä ettei hän kuuntele asiassa minua, minun syitäni, sekä nyk. taloustilannettani. Kysyi myös voisinko maksaa hetken hänen laskujaan.Olen sijaisena (kuitenkin melkein täydet tunnit tässä kuussa), palkkani tulee "miten sattuu",yhdessä palkkaerässä saattaa olla vain kahden työpäivän tunnit koska palkanmaksu päivät menee erikoisesti. Ja olen tämän kertonut hänelle monesti, silti hän kysyy voinko maksaa hänen laskujaan. Miten hän ei sisäistä että joudun itse keräännyttämään palkkojani jo vuokraa varten. Luulen että hän on niin pahasti umpikujassa ettei ymmärrä minun puoltani laina-asiassa, laskujen maksu asiassa. Et todellakin hän on siellä omassa ahdinko kuplassa.
Ammattiauttajalle menosta keskusteltu kohta puolitoista vuotta.Tissuttelu loppui yli puolen vuoden keskustelun jälkeen. Et luulen etten jaksa enää puhua ammattiauttajasta...
Velkaneuvojalle kuulemma nyt sitten menossa.Vastaus tulee kiukkuisesti:"mä meen sitten." Ikään kuin meen koska pakotat, asenteella sanottu. Tuntuu ettei hän koe hyötyvänsä siitä lainkaan. Vaikka olen sanonut että voisi tehdä hyvää käydä ongelmatilannetta läpi ihmisen kanssa joka ne ymmärtää täysin. Mutta vastaanottavainen hän ei todellakaan ole. Ylpeys ottaa vastaan ja kovasti.
Kaikki keskustelut hänen kanssaan käydään sata kertaa. Ja usein hän sisäistää asiat kuukauden, puolen vuoden, vuoden päästä. Hän on kaksi vuotta joutunut läpikäymään oman alan irtisanomisia. Kaksi vuotta, ja hän on nyt vasta sitä mieltä että hänen oma alansa on epävarma ala nykyisin.Nyt vasta! Irtisanottu varmaan kuusi kertaa. Pohtinut paljon back uppia, niin pohtinut. Hän pohtii useita asioita, muttei osaa tehdä päätöstä suuntaan tai toiseen. Ja tästäkin loputtomasta pohtimisesta käyty miljoona keskustelua.
Koen että hän toistaa samoja asioita/"virheitä koko ajan". Etenkin ton pohtimisen kanssa, pohtii ja pohtii, muttei mitään muutosta tapahdu. Hän on nyt melkein kaksi viikko ollut menossa iltatyö haastatteluun, firma juuri perustettu, ilm. omistajakaan ei tiedä tarkkaan firman toimintamallia tms. vielä.Haastatteluaika koko ajan peruuntunut.Viime kesänä mies teki puoli päivää juuri perustetulle muuttofirmalle, siinäkin haastatteluaika peruuntui toistuvasti ja tämän puolikkaan päivän jälk. hän odotti melkein kaksi viikkoa soittoa seuraavalle muuttokeikalle. Puheluihin ei vastattu, eikä duunia sitten heillä ollutkaan tarjota. Hmm... tarkoitukseni ei ole olla negatiivinen, mutta itse en lähtisi edes haastatteluun jos toimitusjohtaja ei itsekkään tiedä tulevan firman kuvioita.Työ olisi pelkällä provisio palkalla.Samoin kun hänen suunnittelema päiväduuni, vain provisio.Tästä päivä duunista hän on odottanut yli viikon yhteydenottoa, pääseekö haastatteluun vai ei. En ymmärrä miestäni.Tyhmäkin jo tajuaisi ettei tossa ole mitään järkeä.Anteeksi vaan. On tullut olo etten voi sietää mieheni päätöksiä, vaikka kuinka olen yrittänyt niitä ymmärtää. Ja vaikka kuinka olen kuunnellut hänen pohtimisiaan ja perusteluja, selityksiä. Ja kun sanon etten voi sietää, pelkään että suhde on tiensä päässä.
Suhtaudun "yltiömäisiin" selittelyihin karvat pystyssä samoin kun hänen loputtomiin pohdiskeluihin..
Moikka!
Luin kirjoitukses jo puol kahden jälkeen yöllä, en jaksanut silloin vastata mitään.
Pohdin omia asioitani.
Mulle kun tais tulla pieni vajaus tienisteihin lauantain-sunnuntain
kohdalle. Rahallisest iso lovi. (tuntityönä n.25 tunnin palkka viikos)
Lähetin eilen aamulla hoidettavani päivystyksen kautta, (joutui) sairaalahoitoon.
Mulla ei ole ollut eilen illasta lähtien siis viikonloppu työtä, toistaiseksi ainakaan.
Sun broplelmaasi ei mulla ole yksiselitteistä vastausta antaa,
ihan oikeesti ei minkäänlaista valmista ratkaisua.
( vaikka asia olis mulle omakohtainenkin; en tietäisi vastausta)
Mahdollisia ratkaisuja kun on monta ja ehkä ei yhtään ainoaa oikeaa. On vain valittava se vähiten huonoin sieltä joukosta.....
ja oikean ratkaisun näyttää vain AIKA, joskus tulevaisuudessa.
Noi työhaastattelut...ja niihin pääsyt = on mun mielestä utoopista selittelyä, jotta on sulle jotain selitettävää....kun sitä kuitenkin odotat häneltä. Eli suomennettuna skeidaa...
Työhaastatteluun joko: pääsee tai ei pääse!
Ja jos ei pääse...niin järkikin sanoo jo...tuskin kannattaa edes haaveilla töistä silloin, siinä firmassa.
(Velkaneuvojalle kuulemma nyt sitten menossa.Vastaus tulee kiukkuisesti:"mä meen sitten." Ikään kuin meen koska pakotat, asenteella sanottu. Tuntuu ettei hän koe hyötyvänsä siitä lainkaan. Vaikka olen sanonut että voisi tehdä hyvää käydä ongelmatilannetta läpi ihmisen kanssa joka ne ymmärtää täysin. Mutta vastaanottavainen hän ei todellakaan ole. Ylpeys ottaa vastaan ja kovasti.) ----- kertomaasi...
Pidä kiinni tosta ajatuksesta et hän myös menee, eikä vaan lupaa mennä.
Sillä siellä asiat konkretisoituvat lopulta koko laajuudessaan...
ja asiantuntija pystyy hakemaan ratkaisuja eri näkökulmista ammattitaidollaan.
(kun ei kuitenkaan ole liian lähellä koko bropleemaa, on ulkopuolinen näkemys asiaan)
Ja tiedoksi: Ei nimensä (luottotietojen) menetys ole sama kuin hengenlähtö!
Ilman luottotietojakin yhä elää...mut lisää velkaa on miltei mahdoton tehdä...ellei joku toinen ota sitä velkaa...
Joten mietippä kaks kertaa ennenkuin nimeäs raaputat velkapaperiin.
Tilapäistöitä tehden et pysty todennäköisesti häntä rahallisesti pelastaan. Joten sinuna en edes yrittäisi sitä ratkaisua.
Siinä velan otossa...hetkessä voisit sinäkin olla liemessä...
.....ja kuka sitten sitä tavallista turvattua arkea pyörittäisi?
Loppuisi se nyt turvattu "makkarasoppa" kattilasta pian...
Sä tarjoat jo nyt sen minkä sä pystyt tarjoamaan...jaat asuntosi ja ruokasi.. annat oman itsesi... ja kuuntelet hänen huolensa, lohdutat... jo pelkällä rinnalla kulkemisella.
Ei kai toiselta voi enempää pyytää/vaatia.
Siis nämät ovat mun mietteitäni asiasta...
sä teet omasi ihan itse!
Kirjoitin vain miltä minusta tuntuu.....koska tiedän miten vaikeaa on pohtia yksinään jotain asiaa, jota läheisilleen ei halua edes kertoa olevan olemassa.
Mä saatan olla myös ihan väärässäkin ajatusteni kanssa,
mulla ei ole omakohtaista kokemusta juuri tästä asiasta,
eikä koulutustakaan pohtimaan talousasioita tai ihmissuhteita.
Toivon tosiaan jonkinlaista ratkaisua/helpotusta sulle tilanteeseen.
Mukavaa syksyistä sunnuntai päivää sulle!
Lähden poimimaan puolukoita mökille.
JK..
....siis piti mennä poimiin puolukoita. Näin ne suunnitelmat muuttuu...faijan uus daami on mökillä..mä en mene.
Olen tavannut hänet kerran...siinä oli sekin kerta ihan liikaa.
Faijalle toivotan onnea, ei siinä mitään.
Mun ei tarvitse ängetä sinne itseäni samaan aikaan,
kun ei sovita keskenämme...niin pysytään erossa...sovinnolla.
Sunnuntaipäivän jatkoja sulle.
Kiitos paljon ajatuksistasi!
Harmi ettet päässyt puolukkaa ja luulen että viikonlopputyösi vielä alkavat. Toivon kovasti sitä sinulle.
Niinpä, haluasin todellakin helpotuksen/päätöksen, jotain konkreettista ja pian. Olen niin väsynyt käymään läpi koko ajan tätä samaa ongelmaa. Tuntuu etten jaksa häntä tukea enää. Laitoit että pidä huoli että hän menee velkaneuvojalle. Tuntuu etten jaksa pitää huolta, siitäkään "jaapata", varmistella että onko hän menossa. Kesän 2013 aikana aloitin jo puhumaan velkaneuvojasta. Kun luulisi hänen tajuavan tässä vaiheessa että sinne todellakin kannattaa mennä juuri noiden syistä miä laitoit, ja ne olen hänellekkin sanonut. En vain ymmärrä ja jaksa enää.
Olen sanonut hänelle monesti, etten jaksa selittelyjä- niitä miljoonia syitä joka asialle.Yksinkertainen vastaus, olen pyytänyt. Mitä enemmän tulee syitä, selittelyjä, sitä epäuskottavalta asiat kuulostavat. Esim. miksi hän ei voi palata edelliseen iltatyöhönsä, ja etsiä vain päiväduunin. Varmaan tuli 15min tarinointia, kun lopputulos oli ettei se edellinen iltatyö ole mahdollinen hänen haluamansa päivätyön kanssa koska ala on sama.Sanoin hänelle tarinoinnin jälkeen: että yksinkertaisesti siis se ei ole mahdollista. Voi luoja! En todellakaan kaipaa tietää aina niitä syitä, ja sen olen hänelle sanonut.
En tiedä....mietin josko antaisin hänelle vielä "armonaikaa", aikaa parantaa asioita. Mutta silti tulevaisuus huolestuttaa. Niin kun kerroin, jos hän menettää joskus työt kun asuttaisiin oikeasti yhdessä, hän ei pitäisi kiirettä työn haussa. Huolestuttaa tulevaisuutemme. Ja olen samaa mieltä kanssasi, nimen palaminen ei ole elämän loppu, siksi olen hänen velkansa hyväksynyt. Mutten osaa enää hyväksyä hänen toimintatapojaan, ajatusmallejaan esim. velkaneuvojasta.
Mietin että vääristääkö väsymykseni ja sairasteluni miten paljon ajatuksiani, kun tuntuu etten näe suhteessamme oikein enää mitään hyvää. Mistä tiedän ajattelenko oikeasti noin, jos siis olisin terve, olisi itsellänikin vakituinen tai pidempi määräaikainen työsoppari.En tiedä... miten kauan vielä katson tätä.Kerronko miehelle?
Jotenkin vaikuttaa "Intän niin kauan, kunnes luopuu ja ottaa lainan, jolla maksaa velkani". Siitä seuraisi se, että hän ottaisi lisää lainaa ja muutamassa vuodessa olette pahemmassa tilanteessa.
Moikka, taas!
No niin ainoa joka voi asian eteen jotain tehdä = miehesi.
En mä pysty kuin kuunteleen ja kommentoimaan oman mielipiteeni.
Joka SUN asiassasi saataa olla vääräkin valinta.
Tässä tilanteessa se olis uskoakseni kuitenkin mun valintani.
Kertoisin miten asia syö minua....ei hän ole ainoa joka on ahdingossa...sä olet myös...hänen myötään
kun hän ei osaa/jaksa nousta jaloilleen kaaduttuaan.
Toi negatiivisten tunteiden sisällä pitäminen kuukaudesta toiseen vasta syökin tunteita..ja lopulta tappaa ne.
Jutelkaa tunteistanne...siis kaikista tunteistanne, myös niistä negatiivisistä syyttämättä jos pystyt...tai ihan miten vain.
Pieni riitakin on rakentavampi joskus kuin hiljaisuus....
tai hiljainen tilanteen hyväksyntä...
mut jatkuva natkutuskaan ei auta.
Hitto vieköön...olkoon miehes ollut vaikka diplomaatti ennen....niin nyt ei ole!
Bussikuskinakin saisi rahaa edes peruselämiseen ja velkaneuvoja antaisi parempia eväitä hoidella asioitaan jatkossa.
Ennen kaikkea; ei makaisi ja rypisi enää masennuksessaan,
vaan tekisi konkreettisesti jotain.
Uskon et yritteliäälle miehelle kyllä kehittyy ajatuksia hiljakseen miten toimia....kun ei makaa laakereillaan.
Peru sV itus jo ajaa miestä eteenpäin pyrkimään, kun ei ole toimettoma rähmällään.
Mä en osaa antaa perus mallia sulle miten toimia,
mut noin mä ajattelen tällä hetkellä.
Koska mä uskon et on masentunut ja lamaantunut,
eikä saa aloituksen langanpäästä kiinni.
nyt...Hyvää yötä!
Koita saada jokin ajatus irti mun sekavasta kirjoituksestani, ja muista minä en ole mikään oraakkeli.
Minäkin olen jo väsynyt tähän aikaan yöstä.
Onneksi huomenna töihin vasta kello kahdeksi, iltavuorossa 6 h.
Teidän suhteenne ei toimi ja pahentaa sinun oloasi. Pitää yllä sairauskierrettä. Teet itsellesi hallaa, jos jäät roikkumaan miehen syyllistettäväksi ja hyväksikäyttöyritysten kohteeksi.
Olet saanut rakentavaa palautetta kysymyksillesi. Mietin vain, että miten mies on onnistunut sössimään elämänsä tuohon malliin? Kykeneekö hän joskus ottamaan narut omiin käsiinsä vai tarvitseeko aina jonkun selkään taputtelijan joka työntää eteenpäin? Aikooko hän ratsastaa sinun siivelläsi vedoten rakkauteesi?
Miten kauan jaksat suhdetta jossa murheet seuraa toinen toistaan?
Ja velat vanhenevat 15 vuodessa
Sekin vielä. Pitkä aika.
Tuollaista on elämä ihmisen kanssa
olet itse valinnut sen
sinulla oli siis tarve - siihen että on joku joka elää kuin tehosekoitin
sinä päätit ottaa hänet kattosi alle ja elää hänen kanssaan
sinulla oli siihen tarve?
vai luulitko hänet toisenlaiseksi - unelmoit asian toiseksi
ja sitten heräsit?
hänellä on nuo asenteet ja elämänkatsomukset
luutkov voivasi kasvattaa hänestä toisenlaisen?
luuleeko hän, että sinä hoidat kaiken järkeilyn, siten että hän voi elää kuin ellun kana tai päätön kana
ottamatta mitään vastuuta mistään?
Jos ottaa elätin - sellaista se sitten on.
Tarvitsetko sinä oman päivittäisen pettymys ja vihaisuusannoksesi?
Niin tarvitsenko oman päivittäisen pettymys yms. annokseni? Ei vaan ole tullut vielä sitä että nyt riitti. Kai? Oon niin väsynyt etten tiedä oikein mistään enää. Ja tiedän itse olen "valinnut" elää hänen kanssaan. Niin kun sanoin, meidän tavattuanne hän oli erilainen, hän oli mies jolla oli munaa, vahva yms. Nyt hän on jotain aivan muuta, varmasti tilanne vaikuttanut hänen asenteisiin ja arvoihin. Ystäväni pohti, kun kaksi ihmistä alkaa tutustumaan, ei ehkä suoriltaan uskalla näyttää sitä omaa itseään. Entäs jos mies näytti olevansa jotain muuta kuin oikeasti on ja nyt tämä hänen minänsä on se oikea?
Ollaan puhuttu joka päivä, hyvässä ja huonossa. Kaiken hän tuntuu kääntävän:" Enkö ole tehnyt mitään, sulle ei mikään riitä, etkö tajua miten paineen alla olen, olen aivan yksin." Kun pointtini on se että hän on tehnyt, mutta liian pitkällä viiveellä. Ja puhuttiin tulevasta, miten hän tekee jos menettää duunit tulevaisuudessa, ja jos toivon hänen ,menevän juttelemaan vaikkapa työkkäritädin kanssa hankalasta tilanteesta ja "voiko" hän tehdä mitä tahansa ja sitten pyytää anteeksi, ja hetken kuluttua jälleen toistaa virheensä." Tiedän,keskityn paljon negatiivisiin asioihin, mutta haluan tietää miten hän suhtautuu jatkossa asioihin, koska en jaksa elää näin. Hänen vastaus:" en tule tekemään kuten sinä haluat, en ole mies antamaan sinulle mitä haluat." Suhteemme on tosiaan loppumassa jos mies ajattelee noin, vaikkei kuulemma halua menettää minua. Tosin sanoi myös jo kauan sitten luovuttaneen suhteemme suhteen. Vaikka en tajua, jos ei halua menettää, pyydänkö liikoja? Enkä halua hänestä päätöntä Ellun kanaa, vaan pointtini on se että jos annan neuvon, hän on samaa mieltä mutta toimii vasta puolen vuoden-puolentoista vuoden päästä, neuvon mukaan josta on samaa mieltä. Mutta kaikkihan tuo kertoo siitä ettei hän todellakaan ymmärrä pointtejani, eikä ole samaa mieltä. Ja neuvojen pyytäminen vaikka työkkäristä on ajan hukkaa, hänen mielestään. Hän etsii vain sitä asiaa joka pelastaa, ja ammattilaisen apuhan ei suoraan pelasta, ei ne anna sulle 50 tonnia että tossa noin.
Hän kertoi eilen olleen kahdessa työhaastattelussa, molemmat pelkkä provisio ja etätyötä, oli saanut nämä työt. Tänään kaksi haastattelua lisää. Oli juhlinut, näin häntä pikaisesti. Nyt siis hän ei ole ollut luonani, koska ei päästä mistään yhteisymmärrykseen koska minulle ei mikään riitä. Oli humalassa. Sanoi: tämä suhde on tässä, ei pysty koskaan eikä halua olla se mies minulle, koska en kunnioita häntä ja moitin vaan kaikesta, mikään ei riitä." Kun sanoin jälleen noi kolme asiaa mitä haluaisin, hän vastasi: ihan sama, ei merkitystä. Tota kommenttia olen kuullut ja monesti. Laittoi perään viestiä, mulla oli munaa erota, olen ylpeä itsestäni. Vastasin onnneksi olkoon. Ero sanaa ei sanottu lainkaan, ja illan aikana tuli varmaan 25 tekstiviestiä. Valitusta millainen olen ja miten olen häntä kohdellut, ajattelen kaikesta negatiivisesti,myös näistä kahdesta uudesta työstä. Sitten viestiä: voin olla ja antaa sulle sen mitä haluat. Eli viestiä puolesta ja vastaan minuutin välein. Viimeinen viesti: et siis halua nähdä. En ole vastannut, en jaksa. Fakta on se että hän on nyt saanut kaksi puhelinmyynti provisio työtä. Onnittelin kyllä, mutta ikävä kyllä olen negatiivinen, haluan nähdä kestääkö hän tai kestääkö hänellä nämä duunipaikat. En ennen uskalla "iloita". Ikävä sanoa, siinä hän on oikeassa, ei riitä että hän nyt saanut työtä.Ei riitä, kun katsoo tätä yhdessäolo aikaamme taakseppäin....
Olen oikeasti ansainnut hyvän, tasapainoisen, kunnioittavan, rakastavan ja turvallisen suhteen.
En tiedä jaksanko enää.Voikun osaisi tehdä vain järkipäätösen ja unohtaa koko mies...
Tsemppiä sulle!
Nyt en ota kantaa mihinkään puoleen tässä asiassa.
Sä käyt nyt omaa taisteluasi; itsesi kanssa.
Sun pitää vielä hyväksyä oma ratkaisusi asiaan.
Mulla on samankaltainen ratkaisu tilanne itselläni menossa.
Mulla asia koskee miehen käytöstä mua kohtaan eri tilanteissa,
ja eri ihmisten keskuudessa.
Sen minkä siedän kahden kesken ollessamme,
nostaa niskavillani pystyyn julkisissa esiintymisissä.
Tämä on tapakasvatusta... ja meidän molempien mielestä!
Valitettavasti ollaan vaan ihan vastakkaisilla "rannoilla" siinä asiassa.
Hän kun voi olla julkea ihan julkisilla paikoillakin...
ja minä häpeän hänen käytöstään ja itseäni silloin!
Viimeeks nolas munt tanssilattialla...ja mä olin varmaan tumman punainen ja kiukkuinen kuin kalkkarokäärme.
Vaistomaisesti teki mieli vetäistä oikein kunnon korvapuusti...
mut se vasta huomiota olis herättänytkin...
Nyt olen ollut hiljaa kohta viikon, en ole vastannut viesteihinsä...
luultavasti seisoo ovellani vielä tänään.
Viimeisessä viestissä oli et on tulossa tänään Turkuun...
Varmaan kunnon riita tulossa...mua kun ei kohdella näin.
Kiitos kaikille ja anteeksi hiljaisuuteni. Kiirettä pitänyt, olen uudessa duunissa ja netti kaatui totaalisesti.Nyt uusi liittymä.
Nyt totean että mies elää ihan omissa sfääreissä.Hän ei toimi niin kun "normaali" ihminen toimisi. Itse olen ollut tekemisissä mielenterveys ongelmista kärsivien kanssa ja heidän kohdallaan usein täytyy muistaa että asiakkaan käytöksen takana on sairaus joka usein vahvasti vaikuttaa ihmisen toimintaan, ajatustapaan yms. Olen miehestäni samaa mieltä.
Vietettiin vajaan parin viikon yhdessä olotauon jälkeen yksi päivä yhdessä.Vain yksi sillä mies muistutti taas heti seuraavana päivänä ettei ole muuttamassa ajatus-ja toimintatapojaan. Oli soittanut päivän aikana vajaa 3h myyntipuheluita ja oli tähän tyytyväinen, oli kuulemma päässyt vajaalla kolmella tunnilla päivän tavoitteeseen tienaten vajaa 60€.Ja tämän jälkeen hän oli painellut baariin ottamaan olutta.Hän oli toistuvasti ymmärtänyt kantani, etten jaksa enää ymmärtää hänen päätöksiään ja kuunnella "selityksiä" jokaiseen asiaan joka ihmetyttää minua.Hän on toistuvasti sanonut että olen oikeassa, noin ei kuulu toimia ja lupasi "muuttua." Tämän päivän yhdessä olon jälkeen hän ihmetteli suuttumustani sillä hän ei tiennyt että muutos on tapahduttava heti. (alettava työstämään heti). Hmm.... Puhuttu tästä vuoden alusta etten jaksa hänen toimintatapojaan. Puheluita olisi kuulemma voinut soittaa enemmän. Kysyin että ei sitten taida olla niin kova rahan tarve kun päättää lopettaa työpäivän vajaan kolmen tunnin jälkeen.En saanut tähän vastausta.
Tässä on nyt vängätty ja mies ei ota vastaan sanomaani: haluan erota, poistu elämästäni, me ei toimita enää,meillä ei ole toivoa. Uskoo, ei usko, uskoo, ei usko. Aivan uskomatonta. Tekstiviestejä saattaa tulla yön aikana kymmenen, päivän aikana 20 ja päälle muutama soittoyritys. Mikähän siinä on että kun sanon että haluan erota, alkaa suunnaton "häiriköinti".Tällaisen häiriköinnin vuoksi olen joutunut vaihtamaan kahdesti puhelinnumeroni, ja tämä mies tietää tämän. Eroa "ei hyväksynyt". Jotta pääsin rauhaan sanoin: ota yhteyttä 3kk:n päästä jos on jotakin asiaa. Turha elää toivossa että meistä enää mitään tulee, minun puoleltani suhteemme on kuollut, luotta ja kaikki kuollut. Näin sain rauhan, ainakin toistaiseksi. Ei viestiä tai soittoja kahteen päivään.
Mies siis aivan omassa maailmassa ongelmineen. En voi, enkä halua enää tukea, olla,kuunnella ja ymmärtää. En pysty. Hän on liian syvällä tilassa jonka vuoksi hän ajattelee ja käyttäytyy poikkeavalla tavalla. Menee vaan liian yli mulla. Mennyt jo ajat sitten. Ja tuollaiseen tilaan ei mahdu enää järkipuhe, tarvitaan ammattiapua. Kyllä terve, tasapainoinen ihminen ei viesti ja soita, häiriköi kun toinen on töissä. Ei. Kyllä tasapainoisen ihmisen kanssa voi keskustella: "tajuatko että toimit väärin." Tasapainoinen ihminen pystyy näkemään tehneensä virheen ja myöntää sen, eikä varmasti usein ainakaan toista tätä virhettä. IHminen joka on noin syvällä kun tämä mies ei siihen enää pysty.Ajatus-ja toimintamaailma on niin vääristynyt.
En kadu päätöstäni yhtään. Voin paljon paremmin.
Kiitos kaikille vastauksista, ajatuksista yms.