Enpä olisi uskonut, että moista asiaa joudun miettimään, mutta...
Olen työskennellyt vasta parin kuukauden ajan yksityisessä yrityksessä, jossa on työnantajani lisäksi toinen työntekijä. Nyt tämä toinen työntekijä on ilmoittanut olevansa allerginen kissoille ja saavansa minusta allergisia oireita, koska minulla on kissa.
Kysymys kuuluukin, pitäisikö minun ottaa koko asiaa kuuleviin korviini. Itse katson, ettei minulla ole velvollisuutta luopua kissastani sen vuoksi, että työkaveri on sille allerginen. Itse en pysty kissapölyltä luonnollisestikaan välttymään. Jos minulle asetetaan vaihtoehdoiksi joko kissasta luopuminen tai työpaikan vaihto, valitsen niistä jälkimmäisen, koska mielestäni kyse on laajemmasta asiasta kuin yhdestä eläimestä - siitä, että se on osa yksityiselämääni, joka ei kuulu työnantajalle (tai vielä vähemmän työtovereille).
Olen vielä kuukauden verran koeajalla, mutta sen jälkeen katson, ettei minua voida irtisanoa tällä "kissaperusteella". Onko minulla sen sijaan jotain moraalista velvollisuutta luopua kissasta? Mitä mieltä olette? Onko joku joskus kuullut/ollut itse vastaavassa tilanteessa?
Allerginen työkaveri
14
2697
Vastaukset
- allerginen
Vähän sama tilanne oli, kun samaan työhuoneeseen sijoitettu henkilö oli koiran omistaja. Sain oireita, yskää, silmien vuotamista jne. Oireet helpottivat, kun hän siirtyi eri huoneeseen. Teimme kyllä edelleen työtä yhdessä, mutta emme samassa huoneessa, siis olimme vähemmän naamatusten tekemisissä. Olisiko teillä mahdollista huonejärjestelyt?
- Ongelmako?
Meillä on omat työhuoneet, tosin vierekkäin. Toimisto on melko pieni.
- liisa
No,en minä ainakaan kissastani luopuis.Olisivat kysyneet jo töihin ottaessa,et onko sulla kissaa jos noin paha allergia on.kyllä varmaan sen verran toistensa asioista tietävät kun ei ton enempää porukkaa ole.Ei kai sillä henkilöllä vaan ole jotain muuta siinä mukana?Jos se ei jostain syystä halua et sinut otetaan,niin laittaa ton kissa jutun syyks.Jos on noin paha allergia niin pysyis kotonaan.
- Ongelmako?
Juuri noin minäkin ajattelen, ottaa pannuun ettei minulta kysytty ko. asiaa haastattelussa. Muilta osin pidän työstäni ja se on koulutustani vastaavaa, joten en todellakaan toivoisi joutuvani lähtemään yhden kissan takia. En todellakaan tiedä, onko taustalla jotain muutakin, mutta en ihmettelisi jos näin olisi. Olen kissaihminen ja tulen aina olemaan, se asia ei muuksi muutu. Jos tämä asia todella kaataa työsuhteeni niin on kai etsittävä sellainen työ, mihin kelpaan kissoineni päivineni.
- Tietäväinen
No problem. Jos kolleegasi alkaa urputtamaan niin tee ilmoitus seksuaalisesta häirinnästä. Tai valita hänen huonosta henk.koht.hygieniasta.
Meillä on firmassa muuten sama tilanne, mutta omat kaverit eivät ole valittaneet. Ainoa muutos on se että jos käydään ulkona syömässä niin emme käytä minun autoani. Tietty auttaa myös jos pitää "työvaatteita" erillään lemmikeistä (eli ei pistä niitä sängylle, sohvalle jne.) Karvojen ja hilseiden määrä on tällöin pienempi. Mutta ei vaatteita saa koskaan niin puhtaaksi ettei niissä olisi muutama karva (siis kissasasta ;)- Millaisia ihmisiä!
Toivon todella että Tietäväisen viesti oli vitsi tai provo!
Jos jollakulla on allergisia oireita, niin niihin EI TODELLAKAAN vastata keksityin vastasyytöksin! Eihän se allerginen henkilö tee kiusaa, vaan hänellä on todellinen ongelma, joka pitää ratkaista työpaikalla tila- tai muilla järjestelyillä.
Ja jos ongelmaa ei voi ratkaista, niin jokainen voi miettiä kumpi perustuu valintaan: sairaus vai lemmikkieläin, ja kummalle asialle voi tehdä jotain? - Tietäväinen
Millaisia ihmisiä! kirjoitti:
Toivon todella että Tietäväisen viesti oli vitsi tai provo!
Jos jollakulla on allergisia oireita, niin niihin EI TODELLAKAAN vastata keksityin vastasyytöksin! Eihän se allerginen henkilö tee kiusaa, vaan hänellä on todellinen ongelma, joka pitää ratkaista työpaikalla tila- tai muilla järjestelyillä.
Ja jos ongelmaa ei voi ratkaista, niin jokainen voi miettiä kumpi perustuu valintaan: sairaus vai lemmikkieläin, ja kummalle asialle voi tehdä jotain?Ehkä provo, ehkä ei ;)
En jaksa uskoa että tuossa on kyse pahasta allergiatapauksesta. 99% tapauksista vastapuolena on krooninen valittaja ja nitisijä. Joku kissankarva on aivan loistava tekosyy alkaa hankalaksi.
Ongelmansa julkituonut kertoi että hänen lisäkseen firmassa on töissä vain omistaja ja yksi kolleega (eli tämä valittaja). Jospa nyt onkin käynyt niin että tämä vanhempi työntekijä kokee uuden kaverin uhkana. Pienet allergiakohtaukset voisivat sopivasti kiinnittää huomiota tähän vanhaan työläiseen. Sillä voisi myös selittää miksi se uusi kissankarvainen märkäkorva tekee parempaa jälkeä mitä wanha konkari?
Nyt kun ei enempää asiasta tiedä, niin pitää keksiä omasta päästä ;)
Kirjoitit "kumpi perustuu valintaan: sairaus vai lemmikkieläin". Asia ei ole ihan näin. Aseta kysymys mielummin näin: "Kumpi perustuu valintaan: sairas työkaveri vai lemmikkieläin". Kummallekin asialle voi tehdä jotain. Sairas työkaveri sairaseläkkeelle ja kissalle uudet raksut ;)
- TäysKypsä
No ei ole kyllä vastaan tuollaista tullut. Ei kuulu työkaverillesi mitä eläimiä sulla on kotona. Hankkikoot allergialääkkeet vaivaansa.
- outoo
Kaikkea tähän maailmaan mahtuu!voi juma....a vielä eri työhuoneet ja tulee valittamaan sun kissastas!!sano että...tai ehkä on parempi et ei rupee tommosen kans edes keskustelemaan!!!mut juttele pomos kans...toi ei kuulosta oikeen viisaalta!
- Kiitos vastauksestasi
Juttelin asiasta jo pomoni kanssa, sanoi aika suoraan ettei vaadi minua luopumaan kissastani. On vaan aika ikävää, kun asiasta aiheutuu varmasti pienimuotoinen kriisi ko. työkaverin kanssa. Pienellä työpaikalla kun on tosi tärkeää, että suhteet pysyvät kunnossa. Omalta osaltani olen valmis lupaamaan, että pyrin tuomaan työpaikalle mahdollisimman vähän kissankarvaa ym. kissaperäistä ainesta, mutta kokonaan en siltä pysty välttymään.
- kuutamo
Mielestäni ainoa ratkaisu on lopettaminen, siis työkaverisi! Kissanvihaajia on monenlaisia mutta kyllä tämä vetää pohjat..
- Täyskypsä
Tuli mieleen että jos sulla on mahdollisuus vaihtaa vaatteet työpaikalla niin pidät työvaatteet töissä, ja vaatteet jossa tulet töihin vaihdat heti toisiin niin niin pölyt pysyy aika hyvin poissa! Kotona jos työvaatteita säilyttää niin aivan takuulla ne karvaantuu ja hilseentyy vaikka missä pitäisi.
- että voi tulla sairaaksi
...jos ei kestä eläinten karvoja. Mutta tosi hyvä ehdotus joltakin että pidä työvaatteet erikseen ja pese ne usein. Itse en kestä hajuvesiä kun mulla on astma, ja eräs samalla työpaikalla oleva käytti tosi vahvaa hajuvettä päivittäin. Puhuin hänen kanssaan ongelmastani, mutta hänen mielestään hänellä oli oikeus käyttää. Minä jouduin istumaan avatun ikkunan ääressä talvellakin.Pitää todella ottaa huomioon toiset ihmiset. Kissasta sinun ei toki voi kukaan
pyytää luopumaan.Mutta koittakaa ratkaista asia että molemmat osapuolet tuntevat kunnioitusta toista vastaan. Onnea. - Janina
Sinun ei missään nimessä pidä luopua omasta rakkaasta lemmikistäsi vain työkaverisi takia.
Voihan olla, että hän on vain heittänyt asian ilmaan mitään sillä tarkoittamatta, tyyliin kommentoinut, että hän on allerginen.
Ja hyvä neuvo allergiselle työkaverillesi,
kantsii hänenkin syödä allergialääkkeitä
ja en ole kyllä kuullut kenenkään herkistyvän noin.
Ja ei sinua nyt voida tuon takia irtisanoa.
Elä pelkää :)
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Putin hoiti Suomen natoon ja myös Ruotsin
Iso kiitos Vladimir Putinille. Hänen ansiosta pääsemme nyt Natoon. Putin halusi Naton lähelle ja nyt sai. Voimme tästä kiittää vain Putinia.6467936Niinistö teki hetkessä Suomesta Venäjän ydinaseiden maalitaulun
Kaiken lisäksi mies vielä lällätteli Putinille eilisessä tiedotustilaisuudessa ja käski katsomaan itseään peiliin. Kyllä vähän asiallisempaa käytöstä4662220Voi Stefu ja sun kiivas luonteesi
Sielä lentelee ullakkohuoneiston ikkunasta daamin vaatteet ja matkalaukut pitkin pihaa. Toisaalta,en ihmettele yhtään että tämä suhde päättyi näin,kyl2292124- 1441696
Veikkaus: Miten The Rasmus pärjää Euroviisuissa?
Euroviisuhuuma on ylimmillään, kun Suomi ja The Rasmus taistelee biisillään Jezebel. Bändi on tikissä, kunhan Lauri Ylösen ääni kantaa. Mitä veikka511229Ohhoh! Martina Aitolehti ja seurapiirihurmuri-Jesper ekassa yhteiskuvassa - Sutinaa Mallorcalla!
Martina Aitolehti ja seurapiirijulkkis-Jesper nauttivat toisistaan varsin vauhdikkaissa merkeissä Mallorcalla. Aitolehti ei ole esitellyt rakastaan vi251218Stefanilta tuli taas karu totuus Sofiasta
Marokkolainen h*o*ra! Voi tsiisus kun mulla on hauskaa! Lumput lentää ikkunasta kun Stefu raivoaa h*uralleen🤣🤣🤣 Nyt ne popparit tulille, tästä tule991103Ootko onnellinen kun ei tarvitse
nähdä tätä tyhmää naamaa enää koskaan? Multa se särkee sydämen, mutta minkäs teen. Vaikka olisi kuinka sinnikäs eikä hellittäisi, se ei aina auta.65834Steppuli veressä
Seiskan lööpissä Steppulilla naama ja nyrkit veressä. Ei tainnut ihan kamojen pihalle paiskominen riittää. Onkohan pistänyt kämpän tuusannuuskaks.55751Oletko nähnyt eroottiset kohuleffat? Fifty Shades Of Grey -trilogia tv:stä
Fifty Shades -trilogia starttaa, kun nuori opiskelijanainen Anastasia tapaa rikkaan liikemiehen. Seksisuhdehan siitä starttaa, höystettynä sadistisill7727