Äitejä ja tyttäriä ratsailla?

Äitini aloitti ratsastuksen skidinä, opetti minutkin rakastamaan hevosia.
Meillä nyt yhteinen hevonen jo melkein kymmenen vuoden ajan.
Olen erittäin kiitollinen äidilleni, että hän tutustutti minut lajin pariin. Elämäni olisi aika tyhjää ilman hevosia ja kaikkia muita elukoitamme.
Olemme molemmat eläinrakkaita ja tulemme hyvin toimeen toistemme kanssa.
Harrastuksemme on mielestäni pitänyt äiti-tytär-suhteemme erinomaisena. Selvittiin läpi murrosiän myrskyjenkin hevostelun avulla.
Olen nyt parikymppinen nuori nainen. Kilpailen esteillä, äitini sponssaa minua mielellään.

Suosittelen ratsastusta ja hevostelua kaikille äideille ja tyttärille, ja miksei miehille myös! :)

Sukuvaakunassa on hevosenkenkiä, äitini on osannut maatalon tyttönä hevosasiat, vaikkei niistä koskaan suurta numeroa tehnytkään, eikä estellyt aikanaan omaa harrastustani. Sinun iässäsi tein samoin, säännöllisen epäsäännöllisesti kävin kokeilemassa lajia. Nyt toimin lähinnä tallityttönä ja taluttajana omalle vielä alle kouluikäiselle tyttärelleni, ennemminkin olen kiinnostunut hevoskuiskaamisesta ja hevosen käyttäytymisestä sekä käsittelystä. Kouluikäinen poikani tulee välillä tallille mukaan (myös ratsastaa tällöin) ja eläinrakkaana pitää hevosista, vaikkei kavereilleen asiaa mainosta lainkaan. Isännästä harrastus on ihan jees - koska hänelle jää "omaa" aikaa silloin tehdä muita juttuja. ;)

äitini oli harrastanut ratsastus ja "hevostelua" nuoruudessaan ja kun itse noin 7 vuotta sitten kinusin ratsastustunnille niin äitikin aloitti harrastuksen uudelleen, samoilla tunneilla olemme käyneet. todella mahtavaa on ollut jakaa harrastus, koska esim.kilpailuissa on äidistä ollut tukea. liian suurista ratsastustunti hinnoistakaan en ole valitusta kuullut.Murrosiässä yhteisestä harrastuksesta oli sen verran apua että oli ainakin yksi aihe mistä jutellimme ilman riitaa:)..

Äitini ratsasti pienenä (lopetti 17-vuotiaana) ja on aina ollut eläinrakas kuten myös minä ja veljeni. Kun olin 10-v, äiti puhui minut alkeiskurssille ja satulaan sitten jäin :) Kävimme ekana kesänä äiti-lapsi -leirillä yhdessä ja sen jälkeen äitikin aloitti ratsastuksen uudestaan. Pari vuotta ratsastimme kerran viikossa yhteisellä tunnilla pikkutallilla ja minä ratsastin toisen tunnin isolla ratsastuskoululla. Sitten pikkutallin opettaja tarjosi meille hevosta ja ostimme sen. Minä olin äidin tekosyy lapsuudenhaaveen toteuttamiseen :) Ensimmäisen hevosen ostosta on kymmenen vuotta, ja nykyään myös veljeni ratsastaa (aloitti, kun hevonen tuli taloon) ja perheeseen kuuluu kolme hevosta (ensimmäinen mukaanlukien :). Hevonen myös aiheutti aikamoisen kerranaisvaikutuksen - aloimme haikailla maalaismaisemaa, jota tallilla tuli nähtyä -> ostimme kakkosasunnon maalta, ja siellä on nykyään myös oma talli, jossa hevosemme asuvat lomilla. Isä on allerginen hevosille ja pelkääkin niitä pikkuisen, mutta kävi kuitenkin kotikutoisen alkeiskurssin omalla hevosella ja pyörii hommassa mukana ainakin lanaamassa kenttää ;) Ja rahoittajana tietenkin...

Minulla ei ollut mitenkään erityisen raflaava murrosikä ja olemme aina tulleet erinomaisesti toimeen niin äidin kuin isänkin kanssa. Yhdessä tehdään kaikenlaista, mutta nykyään tietysti hevosteluun kuluu niin paljon aikaa, että on ihan kiva, että myös äitiä ja veljeä näkee tallilla. Tietysti myös riitelemme hevosista, mielipide-erot aiheuttavat aina kiistoja oli aihe mikä tahansa. Mutta yleisesti ottaen hauskaa on: tallin joulukatrillia ilman ei perhejoulu enää ala eikä kesällä ole paljon parempaa tekemistä kuin yhteiset maastolenkit. Ja hiihtoratsastus on pop :) Olosuhteiden pakosta isäkin osaa jo keskustella asiantuntevasti mm. ruokintaongelmista, ontuman mahdollisista syistä ja pohkeen paikasta... Meistä on tullut pysyvästi hevosperhe.

Olen itse ollut pienenä heppähöperö, mutta en koskaan saanut ratsastaa, kun se oli kallista...
Kun tyttäreni oli 10-vuotias, aloitettiin yhdessä opettelemaan hevoshommia. Kas kummaa, ostettiin oma polle ja toinen ja kolmas ja neljäs...
Toinen tyttäreni (7- vuotias) sai shettiksen.
Tälle tielle jäätiin ja kivaa on!
Hevoset yhdistää meitä tosi paljon. Myös mieheni "hurahti" ja opettelee nyt ratsastamaan.
Kesällä muutettiin isompaan paikkaan ihan hevosten takia. Tämä tosiaan laimentaa murrosiän kuohuja..olen huomannut. Tytär saattaa tuiskahdella muissa asioissa, mutta ei tallissa eikä hevosten parissa ikinä.