Jotenkin huono lähtökohta suhteelle, kun on heti alkajaisiksi satutettu läheisiä ja odotetaan, että lähipiiri sopeutuu uuteen pariskuntaan. Tilanne vaatii todellista venymistä myös esim. appivanhemmilta, kun aiemmat suhteet miniöihin tai vävyihin vaan sysätään syrjään, ja täytyy sulattaa uusi ehdokas saman tien. Pahinta on tietysti lasten kärsimys. Petturipari ei anna lähipiirille vaihtoehtoja, heidän rakkautensa menee kaiken muun edelle. Senkin ymmärrän, että kun suuri rakkaus kohdalle sattuu, niin siitä luopuminen voi olla ylivoimista. Onko siis salattu rakkaus, kun se tuotu päivänvaloon, kaiken sen kärsimyksen arvoista, mitä se lähipiirille aiheuttaa? Onko kysymyksessä kärsimyksellä varjostettu rakkaus?
Petturin ja kakkosen varjostettu rakkaus
Sydänsärky
6182
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 6
Vanhimmat
Olen tässä ihan lähimenneisyydessä nähnyt pari ns. uusioliittoa läheltä! Niissä on todella satutettu läheisiä ja kaikista eniten lapsia, joita on jäänyt entisten avioliittojen savuaville raunioille. Lapset kärsivät ja näidenkin salarakkaiden jälkeen heitä kipuilee 10kpl. Uusiopareja ei ulkoisesti haittaa vaikka lapsia huostaanotetaan yms.
Uskon kuitenkin, että se suurin pysähdys on vielä tulossa! Ei elämä voi mennä niin, että jotkut ihmiset hajoittavat kylmästi läheistensä elämän oman onnensa hinnalla!
Ulkopuolelle näkyy, että ristiriitoja on ilmassa kahden vuoden ihanan rakkauden jälkeen. Jonkun verran on myös häpeääkin havaittavissa! Alkaako omatunto viimein kolkuttamaan?
Kaikki sukulaiset eivät näitä liittoja hyväksy, varmaankin juuri lasten tuskan vuoksi, mutta jokunen hyväksyjä löytyy....
On myös ystäviä ja naapureita, jotka ovat välinsä katkaisset heihin.
Pettäjäparit huomaavat, että heitä hyljitään tekonsa vuoksi ja ihan varmaan tulee hetki jolloin ovat tilillä omien lastensa aikuistuttua ja eihän näistä lapsista kaikki ole edes tekemisissä tälläkään hetkellä.
Kunpa aikuiset olisivat niin fiksuja, että eroaisivat huonoista liitoistaan ensin, ja antaisivat lasten sopeutua uuteen elämäntilanteeseen, ennenkuin niitä uusia kumppaneita tuotaisi lasten elämään. Lapsille on juuri nämä uudet kumppanit se vaikea pala. On tietysti vanhempien erokin, mutta lapsi voi olla todella hämmentynyt, jos hänet pakotetaan asumaan vanhemman uuden kumppanin kanssa.
Vedätit sitten tarinan ihan pohjamutia myöten ja potenssiin kuus, jotta saisit jonkun omatunnon kolkuttamaan. Näetkö kuitenkin asiat melko mustavalkoisina ja pahimman vaihtoehdon huonoimman laidan?
En ole petetty, kakkonen, enkä petturi. Tiedän aikankin kolme uusioperhettä, joissa parisuhteen alussa on ollut monenlaista säätöä ja niistä huolimatta kuviot saatu hyvin kuntoon ja lapsista huolehditaan paremmin kuin monissa riitaisissa , rakkaudettomissa parisuhteissa tai epätasapainoissa perheissä.
Rakkauden voimaannuttama ja sen takia monet haluavat nähdä vaivaa ja saada perhekuviot toimiviksi.
Kirjoitat naulan kantaan, "ei tuomita"!
Jostain syystä vaikuttaa siltä, että nämä "läheltä seuraavat" ihmiset, joilla ei itseasiassa ole mitään todellista roolia tarinassa, ovat ne "tietävimmät", mitä tulee asianosaisten ajatuksiin ja kohtaloihin.
Itse kirjoitan "entisenä osallisena" ; lasteni isä petti minua työkaverinsa kanssa, kyse oli lopulta vuosissa laskettavasta suhteesta. Muistan edelleen elävästi ne vihan ja surun tunteet, jotka nousivat pintaan kun paljastui, että ihminen, jota olin rakastanut ja johon olin luottanut eniten maailmassa, veti maton jalkojeni alta ja viimeiset vuodet yhdessä olikin ollut pelkkää teeskentelyä... Ajatus jatkamisesta yhdessä oli petoksen paljastuttua sen verran mahdoton, että aloin psyykata itseäni jatkamaan eteenpäin järjestäen asiat mahdollisimman hyvin lasten kannalta. Vaikka miehen teko oli anteeksiantamattoman paskamainen, jostain löytyi voima keskustella jatkosta face to face. Eroprosessi ja lasten asiat sovittiin ilman draamaa ja päättelimme, että me omalla esimerkillämme näytämme tien läheisillemmekin, miten tilanteessa tulisi käyttäytyä.
Miehen salarakas pysyi visusti taka-alalla tulenarimman ajan eikä muutenkaan ole tullut esiin esittämään "voitontanssia" heidän suhteensa tultua päivän valoon. Ihan tavallinen keski-ikäinen nainen, kuten minäkin, en häntä erityisesti inhoa ja hän on tervetullut kotiini lasten juhliin ym. Lapsistamme nuorempi kysyi minulta joskus, että miten haluaisin hänen suhtautuvan iskän "Maijaan"? Vastasin, että hän voi päättää sen asian ihan itse sitä mukaa, kun tutustuu "Maijaan". Ja että ei hänen pidä potea pahaa omaa tuntoa, jos ja kun iskän ja "Maijan" kanssa on kiva olla, sillä meillä on lapsien kanssa omat juttumme.
Lasteni isä huolehtii osaltaan lapsista jopa paremmin kuin osasin odottaa. Ei hän huono isä ole ollut koskaan, mutta ehkä vähän vähemmän "osallistuva" kuin olisin toivonut. Nykyään kantaa kortensa kekoon kaikilla osa-alueilla niin, että voin luottaa yhteisten lapsiemme olevan hyvissä käsissä hänen ja avokkinsa luona.
Asiallista ja realistista. En usko alkuunkaan voitontansseihin, elämässä ei kaikki mene kuin Stömsössä, niin se vaan on.
On selvää, että lapset ja sukulaiset joutuvat sulattelemaan uutta paria.
Luulenpa silti, että huostaanotot ovat kuitenkin pieni vähemmistö.
Ei vanhemmuus lopu vaikka ei asuta enää saman katon alla.
Uusperhekuvio on varmasti paljon haastavampaa kuin ns.ydinperhe.
Paljon riippuu myös siitä minkä ikäisiä lapset on ja ennen kaikkea siitä miten kaikki aikuiset pystyvät yhdessä toimimaan, nykyiset ja exät. Isovanhempienkin pitäisi mukautua aivan uudella tavalla. Ylimpiä ystävyksiä harvemmin ollaan, mutta ajan oloon tullaan toimeen, jos näin halutaan.
En tiedä onko sekään hyvä, jos elää elämänsä vain toisia ajatellen. Pitäisikö itseäänkin ajatella.
Lapsistaan jokainen normaalijärjellä varustettu vanhempi kuitenkin haluaa huolehtia. Ikuinen ristiriita on varmasti siinä varsinkin äideillä, miten paljon voi ajatella itseään ja voiko ollenkaan vai pitääkö odottaa kunnes ne on täysi-ikäisiä.
Tämä liittyy muihinkin asioihin kuin avioerotilanteisiin.
Ihanne olisi jos ei avioeroja tapahtuisi ja kaikki eläisivät onnellisina elämänsä loppuun asti. Tosielämä vain voi olla muutakin.