Tässä olisi yksi ongelma... Olen seurustellut kihlattuni kanssa yli 6 vuotta. Olimme n.15- vuotiaita kun aloitettiin. Ei me koskaan rakastuttu toisiimme, totuttiin olemaan yhdessä ja kirjaimellisesti kasvettiin yhteen!
Miehestä en tiedä mutta minulla oli alku aikoina jotain pikku pussailu juttuja ja mies tiesi niistä, antoi anteeksi. Sitten ne loppuivat mutta nyt on taas tullut takas! Alkoi siitä kun tapasin yhden vanhan ihastuksen ja nukuttiin vierekkäin (siis oikeasti vian nukuttii ja vähän pussailtiin) Sen jälkeen aina kun olen baarissa on mulla joku ilta romanssi, ei mennä pussailua pidemmälle mutta kuitenkin! Jotenkin aina karkaa tilanne käsistä, tosin en mä kovin tiukasti yritä sitä pitääkkään. Miehestäni tykkään kovasti, kaverina. Ollaan tosi hyviä ystäviä mutta kun toista katsoo niin intohimo puuttuu... Tiedän että kaikki suhteet muuttuu sellaisiksi joskus mutta kun tässä iässä ei haluttais olla kuin vanhapari!
En vain uskalla lähteä suhteesta, ollaan koettu yhdessä valtavasti, oltu toistemme tukena ja hän on mulle tosi tärkeä vaikka satutankin valtavasti jos tekoni paljastuu...
Mitä ihmettä teen? Auttaisko joku? Se mun ihastus kutsui kyläänkin, pitäiskö ensin katsoa mitä siitä tulee? Tosin hän asuu toisella puolen suomea. Tämä on nyt varmaan ihan seko tekstiä mutta toivottavasti joku vastais!
Miehestä en tiedä mutta minulla oli alku aikoina jotain pikku pussailu juttuja ja mies tiesi niistä, antoi anteeksi. Sitten ne loppuivat mutta nyt on taas tullut takas! Alkoi siitä kun tapasin yhden vanhan ihastuksen ja nukuttiin vierekkäin (siis oikeasti vian nukuttii ja vähän pussailtiin) Sen jälkeen aina kun olen baarissa on mulla joku ilta romanssi, ei mennä pussailua pidemmälle mutta kuitenkin! Jotenkin aina karkaa tilanne käsistä, tosin en mä kovin tiukasti yritä sitä pitääkkään. Miehestäni tykkään kovasti, kaverina. Ollaan tosi hyviä ystäviä mutta kun toista katsoo niin intohimo puuttuu... Tiedän että kaikki suhteet muuttuu sellaisiksi joskus mutta kun tässä iässä ei haluttais olla kuin vanhapari!
En vain uskalla lähteä suhteesta, ollaan koettu yhdessä valtavasti, oltu toistemme tukena ja hän on mulle tosi tärkeä vaikka satutankin valtavasti jos tekoni paljastuu...
Mitä ihmettä teen? Auttaisko joku? Se mun ihastus kutsui kyläänkin, pitäiskö ensin katsoa mitä siitä tulee? Tosin hän asuu toisella puolen suomea. Tämä on nyt varmaan ihan seko tekstiä mutta toivottavasti joku vastais!
Vastaukset 5
Vanhimmat
Tuo tekstisi vaikutti niin tutulta, että oli pakko vastata...mä olen seurustellu mun avomiehen kans kohta 6 vuotta, oltiin kylläkin 18v kun alotettiin ja ollaan kans tosi kasvettu yhteen, tutut rutiinit vuodesta toiseen...
Mä en oo vielä pettäny ketään ja olen vannonut, etten petä mutta tosi lähellä se on koko ajan ja helppoa se ois, koska yksi ihastus pommittelee jatkuvasti tekstareilla, haluaisin koko ajan nähdä sitä yms.
Sama meillä, intohimo puuttuu ainaski mun osalta tästä nykyisestä suhteesta mutta ihastuksen kohde vetää puoleensa ihan mielettömästi...ollaan kyl juteltu avomiehen kanssa monet kerrat ja lisätty yhteistä aikaa mut mikään ei tunnu auttavan...
Mäkään en uskalla lähteä suhteesta ja mihin mä lähtisinkään..me ollaan avomiehen kanssa sitä paitsi parhaat ystävät...
Mites mun kannattais jatkaa tästä eteenpäin, tuntuu, että pitäs tarttua hetkeen mut toisaalta en haluais jälkeenpäin katua ja miten mä perustelisin lähtemiseni nykyiselle avomiehelleni, ei olla muuten edes kihloissa...
Mä olen seurustellut poikaystäväni kans yli 5 vuotta ja kuulosti kyllä hirveen tutulta toi et intohimo puuttuu. Oon monesti miettiny just sitä että ollaan todella hyviä ystäviä ja näin, mut välillä todellakin haikailee jotain muutakin.
Ite mietin tässä just yks päivä sitä et elän ku joku vanhempiki mummeli vaikka ikää on vsta 23 vee ja hurja nuoruus ja ihanat kokemukset on vähän niinku elämättä vielä. Tätäkö haluan elämältä??
Itelläni kävi niin että pari viikkoa sitten päädyin sänkyyn toisen miehen kanssa. Kännissä, kuinkas muutenkaan. Kai se oli sitä mitä jo kauan oli halunnu..mut mites tästä eteenpäin? Voi olla elämä vaikeeta..Jokaisesta valinnasta kun voi olla niin kauaskantosia seurauksia. Kiva tietää silti etten ole ainoa ajatuksieni kanssa.
Mä en ole uskaltautunut sänkyyn kenenkään kanssa, on niin huono itsetunto ja kun on saman kans sängyssä pyöriny 6 vuotta niin siinäs sitten uskallat vartalosi virheet näyttää jollekkin toiselle!!! Kyllä noita miehiä riittäis mutta onneksi en uskalla =)
Sekin vielä tuli mieleen että entäs sitten kun on yksin? Tulee kamala olo aina illalla kun makaa miehen vieressä että entäs kun ei ole sitä ihmistä siinä vierellä jota voi koskettaa ja olla lähellä! Musta tuntuu että se tässä on pelottavinta vaikka omaa rauhaa usein kaipaankin!
Miksi tämänkin asian pitää olla niin vaikea? Ihan kun elämässä ei olis tarpeeksi jo muutenkin murheita!!!
Sitä yksin olemista mäkin oon miettiny. Millasta se olis? Aluksi se olis kyl varmaan tosi ankeeta ja kamalaa, mutta ehkä siitä oppisi nauttimaan..sit vois viettää pitkiä viikonloppuja kavereiden "riesana" ja tehä vaikka mitä. Kun ei tarvis enää huomioida kun ittensä. Mutta mä pelkään sitä ikävää. Se olis kuitenkin ja se varmaan kaihertais sydäntä..ja kauan. Miten sitä pystyiskään elään ilman toista enää? Mut kuitenkin..nythän mä satutan molempia kun olen suhteessa joka ei mulle riitä..Tää on niin vaikeeta. Niin kamalaa..Miten pystyy päästämään rakkaasta ja tärkeestä ihmisestä irti?
En todellakaaan oo näköjään ainut, jolla on tällasii murheita. Mä oon seurustellu avomieheni kanssa 5 vuotta,ollaan kihloissa ja meillä on vuoden ikäinen tyttö. Meidän elämä on ollut aikamoista vuoristorataa mut toistemme tukena ollaan oltu joka tilanteessa ja rakkautta on riittäny.
Mut tässä kuukausi sitte mä olin baarissa ja jotenki sit päädyin mun miehen hyvän kaverin asunnolle. Mitään muuta ei tehty kuin suudeltiin ja juteltiin ihan kaikesta. Oli niin hyvä jutella ja pitää kunnolla hauskaa. Silloin huomasin et kotona hauskanpito ym. puuttuu. Seuraavana viikonloppuna menin taas miehen kaverin luo ja silloin oli lähellä ettei menty loppuun asti mut mies ei pystyny pettämään hyvää kaveriaan. Sit me sovittiin et lopetetaan koko juttu ku ei ollu mitään isompaa vielä tapahtunu. Mut viestiteltiin seuraavalla viikolla ja aina ku baarissa nähdään,jutellaan "meistä".
Tän kuukauden aikana oon huomannu et mun ja avomieheni suhde on tosiaan menny liian arkiseks,ei olla edes rakasteltu tän kuukauden aikana ja mä oon vaan halunnu mennä bilettään. En tiedä oonko sit ihastunu tähän uuteen mieheen mut koko ajan mä sitä ajattelen... Ja tosi vaikeeta on ku kumminki avomieheni kans ollaan hyviä kavereita enkä haluis häntä menettää. Ja vaikeelle tuntuis elää ilman häntä. Eikä päätöstä voi tehdä hetkessä,onhan meillä ihana yhteinen tyttö. Mut onko tämäkään ihan paras tapa elää?! Ahdistaa koko ajan ku ei tiedä mitä tekee...
Tästä ei sulle hyvin apua ollu,mut helpotti kirjottaa kohtalontoverille.