Onko miehistä kauhea asia, että nainen itkee? Mikä siinä on niin vaikeaa? En ole mikään itkupilli, mutta toisinaan, kun on oikein ollut rankkaa ja viimeisillä voimillaan on raatanut työt ja velvollisuudet, joku ehkä vittuillut vielä töissä - tulee vain sellainen tunne, että ei, nyt en jaksa enää, meen kotiin ja itken. Puran stressini kai itkemällä. Miksi miesten suhtautuminen tähän on yleensä vaivaantunut tai jopa vihainen? Sama juttu, jos on surua, ihan oikeeta. Vihakin on paljon sallitumpi tunne, se tuntuu huvittavan miehiä. Onko tämä suomalaisten ominaisuus, että vain kännissä saa purkaa tunteitaan ja itkeä? Ei tarvi ottaa vakavasti. Naisten suhtautuminen liki yhtä kylmää kuin miesten. Ei ole helppo olla tunneihminen Suomessa. Onneksi on niitä iloisiakin tunteita, mutta eihän aina voi mennä hyvin eikä aina jaksa yksin!
Saako nainen itkeä?
4
1221
Vastaukset
- hjj
Saa itkeä, ehkäpä jopa kaappaan hänet syliin jos noin käy...
- Nainen
MIkäli sinusta tuntuu, etteivät tunteesi ole sallittuja tai mies niistä ärsyyntyy, ongelma ei ole sinussa vaan miehessä. Empatia kyvyn puute on vakava asia, mutta sitä esiintyy.
Itse hukkasin itseni pitkässä suhteessa mieheen, joka ärsyyntyi mm. itkustani tai normaalista asioiden suremisesta ja isojen menetysten suremisesta. Mirja Pyykön ohjelman kun näin, tajusin sen mitä olin epäillytkin, olin elänyt narsistin kanssa. Asia kuulostaa tässä ehkä lyhyeltä, mutta sen asian tajuamiseen ja siitä kärsimiseen on mennyt omasta elämästäni 11 vuotta ja siinä on aivan liikaa.
Naisen kannattaa ottaa vain sellainen mies, jolla on tunteita, oikeita tunteita ja sallii ne myös muille. Opitut tunteiden näyttämiset eivät ole oikeita tunteiden näyttämisiä.
Tsemppiä. - TarimaN
Tietysti voit, saat ja sinun pitääkin avoimesti itkeä, nauraa, hassutella ja hullutella, vihastua, rakastua, antaa anteeksi, hellitellä ja saada hellittelyä. Suurin osa ihmisistä on vain niin...sulkeutuneita että toisinaan tuntuu kun mitään tunteita ei saisi näyttää ja pitäisi määrätyssä iässäkin käyttäytyä määrätynlaisesti tiukan säädöksen mukaan. AARGH! tarkoitan nyt sit tietenkin kohtuuden rajoissa noin julkisesti.
Tosin määrätyt elämäntilanteet monessti aiheuttavat sen että on ns. tunnetyhjiössä. Joko stressi, tukahdetut tunteet, ristiriidat tms. saa ihmisen lukkoon niin että silloin jumiutuu ne tunteiden suurimmat tunnot, ilo ja suru, viha ja rakkaus - ihminen elää niinkuin niiden neljän tunteen keskikohdassa tuntematta mitään niistä kunnolla.
Kyse on siis vastapuolen kyvyttömyydestä ottaa suria tunteita ja tunteenpurkauksia vastaan. Toisilla ihmisillä se on automaattinen jopa vaistonvarainen torjunta reagtio ikäviä asioita kohtaan. Kyse on siis muiden ongelmista ei sinun. - Cajun
Tietenkin tunteita saa ja monesti on hyväkin näyttää. Tosin jatkuva epämääräinen itkeskely saattaa olla joidenkin mielestä hieman kiusallista ja rasittavaa. Näin etenkin jos vastapuoli itse edustaa hieman tasaisempaa luonteenlaatua, jolle esim. itkun aiheuttamaan tunteeseen on useimmiten jokin selitettävissä oleva syy.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Epäily: Räppäri yritti tappaa vauvansa.
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/epaily-mies-yritti-tappaa-vauvansa/9300728 Tämä on erittäin järkyttävä teko täysin p626017Räppäri kuoli vankilassa
Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "813496Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä
Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella242661No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen
Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol402165- 212159
Onko Sanna menossa Ukrainaan viettämään vuosipäivää?
Kun on bongattu Varsovan lentokentältä?1621853Kulukusuunnat
Eikö kuhmolaiset iha oikiasti tiiä kumpi o vasen ja kumpi oikia? Tuolla ku liikennemerkissä näkyy nuolet ylös ja alas, v61659Muusikko yritti tappaa kaksiviikkoisen vauvan
Karu epäily: Muusikko, 32, yritti tappaa kaksiviikkoisen vauvan Oulussa. IS:n selvityksen perusteella miestä ei ole syy84126781-vuotias Frederik avoimena - Ei omasta mielestä kelpaa tästä syystä realityihin: "Veemäinen..."
Junttidiscon kuninkaana tunnettu Frederik, 81, on esiintymislavoilla suvereeni tekijä. Mies on viihdyttänyt ympäri Suome201226- 261097