Kun olin pieni niin tunsin lapsuduen kodissani itseni ylimääräiseksi. Velejeni sai kaiken mitä halusi ja jouluna katselin sivusta kun isäni oli laittanut veljelleni kaikenlaista joululahjaksi ja minä en saanut mitään. Olin isäni silmissä hyljeksitty ja äitini tuki isääni.
Muistoja lapsuudestani
suru1
8303
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 8
Vanhimmat
Minulla taas toisinpäin, isosiskojani suosittiin. Kun vanhemmat ovat jo poisnukkuneet, ei vastausta enää saa. Ja tuskin saisikaan.
Käyppä kusaisemassa haudalla... Saat jonkin hyvityksen!
Onpa karu kohtalo.
Ota asia esille isäsi kanssa.
Kysy myös asiaa äitiltäsi. Ihan suoraan.
Mielestäni äitisi on tosi-ihmeellinen! Mikä äiti se tuollainen on?
Entä jos et olekaan isäsi lapsi ja äitisi on ollut uskoton?
Mene sitten juttelemaan vaikka kouluterveydenhoitajan kanssa.
Sinun pitää päästä eteenpäin.
Sinulla on tosi terve itsetunto kun otat asian esille! Et hyväksy, että sinua lapsena sorsitaan. Hyvä että alat ruotia asiaa ja että haluat oikeutta (kauhee sana tavallaan tässä yhteydessä). Sinä olit pieni tyttö ja vanhempasi eivät kohdelleet sinua samoin kuin veljeäsi.
Asiaasi on saatava selvyys, ja vanhempasi voivat todella selvittää, että miksi ovat sorsineet sinua!
Ole vahva!
Jos ei auta, niin anna piupaut tollaisille törkyvanhemmille ja jatka tietäsi uljaasti!
Käännä kaikki vahvuudeksi!
"jouluna katselin sivusta kun isäni oli laittanut veljelleni kaikenlaista joululahjaksi ja minä en saanut mitään. "
Siis mitä....? EI MITÄÄN toiselle lapselle jouluna?
Ei voi olla totta millaisille puupäille annetaan lapsia!
Usein nämä narsistivanhempien "toiset" lapset tunsivat kotona itsensä ylimääräisiksi lapsiksi. Lapsi sai toimittaa "perhepalvelijanvirkaa". Muuta arvoa heillä ei ollut.
Vanhemmilta on turha kysellä syitä tähän käytökseen. He eivät vain kykene olemaan tasapuolisia vanhempia, kaikkia lapsiaan kohtaan.
Yleensä yksi lapsista on jalustalle nostettu todiste, heidän täydellisestä perheestä ja parisuhteesta. Toinen lapsi on VAIN oheistuote/riesa parisuhteelle. Ja yleensä hän joutuu "syntipukinrooliin". Jota voi syyllistää koko suvun epäonnistumisista.
Kirjoitit, että äitisi tuki isääsi näissä toimissa. Joopa, äitisi halusi mielyttää isää. Ja koki sinut ehkä kilpailijakseen. Ja näin hän "uhrasi" sinut omanetunsa vuoksi. Ja antoi sinulle kannettavaksi taakan. Jonka vanhemmuuteen kypsä aikuinen olisi itse kantanut.
Liisa Kelttikangas-Järvinen on kirjoittanut kirjassaan >Sosiaaliset taidot ja sosiaalisuus< asiasta varsin avartavasti ja osuvasti. Kirjan lukeminen antaa tietoa, joka helpottaa oloasi. Koska sinä et ole syyllinen tapahtuneeseen, vaikka olet asiasta syyllisyyttä kantanut koko ikäsi.
Ei pidä surra mennyttä, vaan päästä kaikesta tuommoisesta yli ja rakentaa oma elämä ja itsetunto ihan uudelleen ja tehdä omasta elämästä ihana. Lapsuuden vähättelystä selviää kun tajuaa.. jossakin vaiheessa on otettava oma vastuu itsestään. Niin minä tein ja olen rakentanut maailman ihanimman kodin omille lapsilleni ja itsetuntoni on kymppi.
Eiköhän meistä jokainen saman kokenut, ota vastuun omasta elämästä. Elämä jatkuu, mutta arvet jää. Ja ikuiset kysymykset siitä. Miksi juuri minä, en riittänyt koskaan vanhemmilleni?
Emmekä me, kaltoinkohtelun kokeneet lapset, siirrä tätä "sukurasitusta" omaan jälkikasvuumme. Sen olemme oppineet jo raskaimman kautta, omassa lapsuudessa. Mutta, kyllä se jättää jälkeensä monta avointakysymystä pohdittavaksi, koko loppuelämäksi.
Ei näkymättömyyden tunnetta siirrä lapsiin. Ihminen pysähdy miettimään elämää. Ota päinvastainen suunta ja kohtele lapsiasi tasavertaisesti ja arvokkaasti. Turha möyriä menneessä se ei siitä muutu. On ollutta ja mennyttä.