Suomi24 Keskustelussa on viikonlopun aikana ollut poikkeuksellisen paljon bottien automaattiseti luomia kommentteja. Pahoittelemme tästä aiheutunutta harmia. Olemme kiristäneet Keskustelujen suojausasetuksia ja kommentointi on toistaiseksi estetty ulkomailta.

kapseli pois vaiko ei?

huolestunut:/

Heippa! Kaipaisin nyt neuvoja.
Minulla oli kesän ajan käytössä e-pillerit. Mieliala muuttui hyvin masentuneeksi niiden syystä. Siinä vaiheessa minun ja poikaystäväni suhde alkoi mennä alamäkeä.
Kesän loppu oli kuitenkin hyvä.
Vaikka kesä meni muuten aika huonosti vakuutin hänelle, että enään elokuuhun asti mennään pillereillä ja sitten en ole tälläisellä tuulella kokoajan.
Otin elokuussa sitten kapselin ja siitä vasta h*lvetti alkoikin! Suutun joka asiasta, mieliala muuttuu nollasta sataan kokoajan. Riitelemme jatkuvasti ja olen melkein kokoajan huonolla päällä. Molemmat meistä on aivan loppu tälläiseen.
Kapseli on kuitenkin ollut minulla vasta 1,5kk joten mietin, että kannattaisiko minun ottaa kapseli suhteen kannalta pois jotta myös riidat loppuvat vai pitää?
Kapseli on kuitenkin ollut niin vähän aikaa, jonka takia en ole oikein varma...
APUA NOPEASTI :/

8

93

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • pliisjokuhei

      APUAAA!!

    • 17+13

      no eikös tuo ole aika selvä juttu että jos on tuollaiset haittavaikutukset niin joudut lopettamaan käytön?
      olisiko ideaa kokeilla jotain toista ehkäisytuotetta?

    • ????kertokaa

      Kun kävin kapselin ottamassa sanoin paikanpäällä että olen ollut kiukkuinen ja surullisen oloinen pillereiden kanssa ja kysyivät haluanko silti kapselin ja en tiennyt että se vaikuttaa mielialaani näin paljon joten otin.
      Onko se noloa sitten soittaa että haluan kapselin pois vaikka se on ollut näin vähän aikaa minulla ..

      • miesvm_1967x

        Ei kai siinä mitään noloa ole. Jokainen on yksilöllinen sen suhteen miten reagoi "lääkkeisiin". Jos siitä tosiaan on haittaa niin pois vaan. Niinhän aina väärä lääkityskin vaihdetaan jos siitä kerran on haittaa.


      • aikaavaraamaan

        Nolompaa on menettää mies kapselin pitämisen takia. Nyt vaihtoehdot ovat kondomi tai kuparikierukka (älä yritä hormonikierukalla).


    • kiinnostunutemäntä

      seuraan

    • kiltti mies

      Nooh, minä luulin että antabus kapseli. Itselläni nimittäin nyt ollut antabus jo puoli vuotta ja olen sitä mieltä että elämäni on nyt seestynyt.

    • minkkimaija

      joillekin ei vaan sovellu hormonallinen ehkäisy.. oletko kokeillut minipillereitä, ei ole kokemusta mutta jtn ole kuullut etteivät niin voimakkaasti vaikuttaisi vaikka ehkäisyteho pysyy?

      Kannattaa ihan asiantuntevan lääkärin/gynen kanssa keskustella vaihtoehdoista... pelkkä kondomi kuitenkin on hieman riskaapelia.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Millä voin

      Hyvittää kaiken?
      Ikävä
      69
      2257
    2. Jotain puuttuu

      Kun en sinua näe. Et ehkä arvaisi, mutta olen arka kuin alaston koivu lehtiä vailla, talven jäljiltä, kun ajattelen sinu
      Ikävä
      101
      2083
    3. Haluan sut

      Haluatko sinä vielä mut?
      Ikävä
      78
      1688
    4. Hei A, osaatko

      sanoa, miksi olet ihan yhtäkkiä ilmestynyt kaveriehdotuksiini Facebookissa? Mitähän kaikkea Facebook tietää mitä minä en
      Ikävä
      41
      1510
    5. Haluaisin aidosti jo luovuttaa ja unohtaa

      Ei tästä mitään tule koskaan.
      Ikävä
      78
      1506
    6. Ampuminen Iisalmessa

      Älytöntä on tämä maailman meno.
      Iisalmi
      10
      1397
    7. Pohjola kadulla paukuteltu

      Iltasanomissa juttua.
      Iisalmi
      31
      1364
    8. 52
      1268
    9. Synnittömänä syntyminen

      Helluntailaisperäisillä lahkoilla on Raamatunvastainen harhausko että ihminen syntyy synnittömänä.
      Helluntailaisuus
      62
      1200
    10. Mitä tämä tarkoittaa,

      että näkyy vain viimevuotisia? Kirjoitin muutama tunti sitten viestin, onko se häipynyt avaruuteen?
      Ikävä
      28
      1179
    Aihe