Kelasin että olen ollut yksin n. 20 vuotta.
Elämäni alku alkoi lupaavasti. Köyhän perheen 17-vuotiaana tehdastöihin oppisopimuksella. Ajokortti ja arneija suoriutuivat siinä lomassa. Myös pari yllättävää etelänmatkaa bodaavan lapsuuskaverini kanssa. Itse olin musiikkillisesti lahjakas ja orientoitunut ala-asteelta lähtien ja opiskelin 2,5 vuotta musiikkiopistossa josta mm. orkesterisoiton SM-taltiointi YLE:n arkistossa. 7v. jälkeen irtisanouduin työstä ja lähdin opiskelemaan 3v. sähköä. Tutkinto tuli ja sen (-94) jälkeen yksin. En tuntenut ketään tai tiennyt mitään ja jäin sinne missä olo oli turvallisinta eli leskiäitini katon alle. Kustannukseni toki maksoin vähistäni. -00 muutin omilleni sosiaalin avulla eli korvaus ja tuki. Vuoden yksinelon jälkeen hain AMK:hon tietotekniikkalinjalle jossa viihdyin vuoden. 35-vuotias lukioteinien kanssa/ehdoilla ei tuntunut oikein omaltani. Jäin kämpille yksin kunnes 2005 työpakotteet iskivät. 1,5 v. "palvelleena" hain ja pääsin ohjelmointikurssille. Tutkinto suoritettuna pääsin ttöihin 2v. Palkka n. nelikertainen tukeen verrattuna. Työsaldona mm. kaupungin infrastruktuurin liittyvä moderni tietotekninen ohjaus joka kuulemma säästää miljoonia ja oli yksin omaa käsialaani. Jee, tästäkö se elämä alkaa? No ei alkanut, tylysti takaisin "katuojaan" mutta nyt sentään päivärahalle, ja jota jo nautin vaikkakin vajaaksi jääden jo eka kerran (-90) työttömäksi jäädessäni.
Kelasin myös että lähes kaikki lapsuusystäväni olivat omakotitaloista/-mailta lähtöisin eli varallisuutta oli jonkin verran jo kehdoissa. Häikäilemättömästi niitä nykyään myös käytetään hyväksi. Talo ja tontti (mahd. maa) ovat kaikki kestävää omaisuutta. Perheetkin heillä sen valossa on ollut jo vuosikymmeniä. Äitinsä naivat siis rahaa. Tietoisesti tai tiedostamatta? Oma äitini (65 vuotta työpalvelleena) nai ehkä jotain arvokkaampaa, isäni joka seilasi laivoilla Brasiliassa ja Italiassa kun niissä oli vielä purjeet, samoin veljensä joka kärsi malarian komennuksella Intiassa sota-aikana. Toinen enoni teki työnsä sekä asuen sotalapsuden jälkeen loppuelämänsä Tukholmassa ja matkusteli ympäri maailmaa. Kaikki kertovat yhtä ja samaa ja mitä minunkin on tehtävä. Eli lähteä sinne missä pippuri kasvaa ja ehkä alkaa kasvattamaankin niitä. Elämä Suomessa on työorjuutta joka päättyy ennen pitkää laitoshuoltoon tai -kuolemaan. Puolen vuoden sisällä molemmat erilliset kohtalot nähneenä olen yhä vakuuttuneempi siitä.
Elämäni alku alkoi lupaavasti. Köyhän perheen 17-vuotiaana tehdastöihin oppisopimuksella. Ajokortti ja arneija suoriutuivat siinä lomassa. Myös pari yllättävää etelänmatkaa bodaavan lapsuuskaverini kanssa. Itse olin musiikkillisesti lahjakas ja orientoitunut ala-asteelta lähtien ja opiskelin 2,5 vuotta musiikkiopistossa josta mm. orkesterisoiton SM-taltiointi YLE:n arkistossa. 7v. jälkeen irtisanouduin työstä ja lähdin opiskelemaan 3v. sähköä. Tutkinto tuli ja sen (-94) jälkeen yksin. En tuntenut ketään tai tiennyt mitään ja jäin sinne missä olo oli turvallisinta eli leskiäitini katon alle. Kustannukseni toki maksoin vähistäni. -00 muutin omilleni sosiaalin avulla eli korvaus ja tuki. Vuoden yksinelon jälkeen hain AMK:hon tietotekniikkalinjalle jossa viihdyin vuoden. 35-vuotias lukioteinien kanssa/ehdoilla ei tuntunut oikein omaltani. Jäin kämpille yksin kunnes 2005 työpakotteet iskivät. 1,5 v. "palvelleena" hain ja pääsin ohjelmointikurssille. Tutkinto suoritettuna pääsin ttöihin 2v. Palkka n. nelikertainen tukeen verrattuna. Työsaldona mm. kaupungin infrastruktuurin liittyvä moderni tietotekninen ohjaus joka kuulemma säästää miljoonia ja oli yksin omaa käsialaani. Jee, tästäkö se elämä alkaa? No ei alkanut, tylysti takaisin "katuojaan" mutta nyt sentään päivärahalle, ja jota jo nautin vaikkakin vajaaksi jääden jo eka kerran (-90) työttömäksi jäädessäni.
Kelasin myös että lähes kaikki lapsuusystäväni olivat omakotitaloista/-mailta lähtöisin eli varallisuutta oli jonkin verran jo kehdoissa. Häikäilemättömästi niitä nykyään myös käytetään hyväksi. Talo ja tontti (mahd. maa) ovat kaikki kestävää omaisuutta. Perheetkin heillä sen valossa on ollut jo vuosikymmeniä. Äitinsä naivat siis rahaa. Tietoisesti tai tiedostamatta? Oma äitini (65 vuotta työpalvelleena) nai ehkä jotain arvokkaampaa, isäni joka seilasi laivoilla Brasiliassa ja Italiassa kun niissä oli vielä purjeet, samoin veljensä joka kärsi malarian komennuksella Intiassa sota-aikana. Toinen enoni teki työnsä sekä asuen sotalapsuden jälkeen loppuelämänsä Tukholmassa ja matkusteli ympäri maailmaa. Kaikki kertovat yhtä ja samaa ja mitä minunkin on tehtävä. Eli lähteä sinne missä pippuri kasvaa ja ehkä alkaa kasvattamaankin niitä. Elämä Suomessa on työorjuutta joka päättyy ennen pitkää laitoshuoltoon tai -kuolemaan. Puolen vuoden sisällä molemmat erilliset kohtalot nähneenä olen yhä vakuuttuneempi siitä.
Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.