Olen 18-vuotias tyttö/naisen alku ja haluaisin poikaystävän. Ongelmana on vain se, että vaikka minusta saa mm. koulussa, esiintyessä ja juhlissa hyvin ekstrovertin, järkevän ja kärsivällisen kuvan, sillä uskallan tehdä kaikenlaista (joihin tosin ei joudu solmimaan LIIAN läheisiä suhteita toisiin ihmisiin), muutun silti kotona introventiksi, koska silloin alkaa yksityiselämä eikä minun tarvitse tarkistaa joka sekunti että näytän edes siettävältä. Todellisuudessa tykkään tehdä useimmat jutut yksin, sillä pelkään vähän ihmisiä.
Minulla on myös itsetunto mennyt ihan hukkaan. Olen siis 180 cm ja normaalipainoinen, mutten kovin atleettinen. En haluaisi näyttävän kokoni haittaavan ihmisiä. Haluan minäkin kävellä ympäriinsä napapaidalla! En usko että suurin ongelma on ulkonäköni, vaan helposti luovuttava persoonani (avainsana!). Saatan jopa tietää mistä poikaystävän löytää, mutta että MITEN saada sellainen?
En mielelläni hyppäisi idioottien/epätoivoisten mukaan. Tosin herrasmiehet eivät minuun iske, koska olen saanut monta kertaa todistaa kuinka suositumman porukan seurassa "herrasmiehiltä" muuttuu ääni kellossa. En oikein tykkää myöskään niistä jotka haukkuvat toisia. Välitän silti tällaisista ihmisistä. Välitän useista ihmisistä, mutta tykkään hyvin harvoista.
Mitä haluan mieheltä? Näin kun olen lähes joka vuosi käynyt psykiatrialla ja kertonut varsin nätisti mutta varautuneena ongelmani heille, olen tullut siihen tulokseen että en haluaisi mitään muuta niin paljon kuin SAARNATA jollekulle jokaisen mielipiteeni mitä päästäni löytyy. Kavereilleni en sitä hirveästi tee, sillä he pelästyvät usein jyrkkää puhetapaani, enkä halua mennä pelästyttämään heitä. Mutta sellainen ihminen olen. Ja jos ihmiset hyväksyvät sen rajumman puolenikin, olisin hyvin kiitollinen.
Minulla on myös itsetunto mennyt ihan hukkaan. Olen siis 180 cm ja normaalipainoinen, mutten kovin atleettinen. En haluaisi näyttävän kokoni haittaavan ihmisiä. Haluan minäkin kävellä ympäriinsä napapaidalla! En usko että suurin ongelma on ulkonäköni, vaan helposti luovuttava persoonani (avainsana!). Saatan jopa tietää mistä poikaystävän löytää, mutta että MITEN saada sellainen?
En mielelläni hyppäisi idioottien/epätoivoisten mukaan. Tosin herrasmiehet eivät minuun iske, koska olen saanut monta kertaa todistaa kuinka suositumman porukan seurassa "herrasmiehiltä" muuttuu ääni kellossa. En oikein tykkää myöskään niistä jotka haukkuvat toisia. Välitän silti tällaisista ihmisistä. Välitän useista ihmisistä, mutta tykkään hyvin harvoista.
Mitä haluan mieheltä? Näin kun olen lähes joka vuosi käynyt psykiatrialla ja kertonut varsin nätisti mutta varautuneena ongelmani heille, olen tullut siihen tulokseen että en haluaisi mitään muuta niin paljon kuin SAARNATA jollekulle jokaisen mielipiteeni mitä päästäni löytyy. Kavereilleni en sitä hirveästi tee, sillä he pelästyvät usein jyrkkää puhetapaani, enkä halua mennä pelästyttämään heitä. Mutta sellainen ihminen olen. Ja jos ihmiset hyväksyvät sen rajumman puolenikin, olisin hyvin kiitollinen.
Vastaukset 2
Vanhimmat
Voi kauhistus, huomasin vasta nyt että saatoin kirjoittaa viestini väärälle alueelle D: nnooooh...
[email protected]
voimmeko olla ystavia,laita viesti