olen tuossa miettinyt että olisiko Torniossa tilausta kauppahallille?
Halli jossa olisi pieniä tiloja yrittäjille, ikäänkuin tori sisätiloissa.
Halli jossa olisi pieniä tiloja yrittäjille, ikäänkuin tori sisätiloissa.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 10
Vanhimmat
Olisi varmaan.
Torniossa on keskustassa niin paljon tilaakin nyt, kun kaikki muut liikkeet alkaa olla rajalla. Tai vaihtoehtoisesti voisihan senkin tukkia rajalle, kun sielläkin on joutotilaa.
Laita ehdotus menemään päättäjillemme, kaupungin sivuilla palautelomakeella
öömanni oli hyvä paikka
Itse ajattelin jotain pientä kauppahallia jossa pieniä liikkeitä.
Esim. Oulussa kauppahalli on suhtkoht pieni, 2 käytävää.
Onko sijainti välttämättä kaupunkialueella, kelpaako linja-autoreitin varrella?
Ei riitä maksavat asiakkaat ei. Köyhät torniolaiset vain hypistelevät tavaroita ja tinkaavat joutavia.
Näkyy tuolla Lidlissä, tamppiksessa ja Icassakin olevan useasti jonoja kassoilla, joten kyllä jotkut ostavatkin, eikä vain hypistele tavaroita!
Öömannilla taikka Haaparannan vanhassa Icassa olisi tilaakin pienelle kauppahallille, ja Lapinkullan entinen olutehdas olisi ihan mainio paikka kauppahallille !
Late Lapista.
Niin kun katsoo putaalla, niin onhan sinne keskittynyt pienelle aueelle paljon päivittäistavarakauppoja.
Prsma, k-market, tamppis, lidli.
Kaikki aika pienellä alueella.
Älä yleistä omaa juntteuttasi kaikkiin muihin.
Rautatie asema olisi jopa kauppahallin näköinenkin, vanha ja massiivinen rakennus !
Komeljanttarit voisivat siirtyä Öömannille !
Late Lapista.
Keskustele Tornion ja Haaparannan alueen asioista.
Kunigaskunta suvaitsee, , ,
Henkistä sekä Fyysistä Tilaa , , , o n !
S u v a i t s e v a i s u u s , , ,
Yksipuolue järjestelmässä , , , ei , , , tilloo (M E T ) , , , ?
Ei oo j u n n o k a a n , , , ?