Eilen pieni tyttöni kysyi minulta,
että päästäänkö me enää koskaan Iskän luokse.
Kysyin, että miksi ajattelet sitä juuri
nyt.
Tyttö sanoi, että kun on kohta se päivä
ja olen tehnyt päiväkodissa Iskälle
lahjan, enkä voi muuten sitä antaa.
Hyvä exmies, se ei minua haittaa, että
vaihdoit minut toiseen, ei enää.
Mutta miksei omat lapsesi mahdu sinun
elämääsi. Eron hetkellä vaatimalla vaadit
saada yhteishuoltajuuden ja sanoit ottavasi
lapsia luoksesi.
Vuoden aikana olet nähnyt lapset muutaman
kerran ja 3 kertaa ovat he vierailleet
sinun, uuden vaimosi ja hänen lastensa luona.
Ei lapsia voi jättää kuin vaimoa, heillä on
sinua iso ikävä.
Vanhemmat lapset puhuvat sinusta jo halveksuen
ja sanoivat , etteivät halua sinua enää muistaa
kun et edes synttärinä soittanut.
Isoin lapsi sanoi, että soittokin olisi riittänyt
ei ne lahjat niin tärkeitä ole, olisi halunnut
sinun muistavan, välittävän.
Mutta miten kerron pienimmälle, ettei Isi halua
nähdä häntä? Mikset sinä itse kerro ja katso
samalla hänen surullisiin silmiinsä?
Sinussa oli miestä lähteä, onko sinussa miestä
kohdata lapsesi silmästä silmään?
Älkää hyvät ihmiset antako entisen parisuhteen
ongelmien tai uuden puolison itsekkyyden tulla
omien lapsienne edelle. Lapset on tänne
maailmaan itse hankittu ja vastuu ei lopu
silloin kun haluaa vaan sitten kun lapsi
kasvaa aikuiseksi, jos sittenkään.
Minä huolehdin lapsista kyllä, mutta en voi
heille omaa isää korvata, eikä uusi miehenikään
vaikka hyvin lasten kanssa osaa ollakin, voi
oikeaa isää korvata.
Oletko sinä , exmies, todella niin muuttunut
ettei ennen niin tärkeät lapsesi merkitse
mitään?
Onko uuden vaimosi tahto (niin olen ystäviltä
kuullut) niin tärkeä, että se voittaa rakkauden
lapsiisi?
Vai oletko niin tossun alla, ettet uskalla
vaimoasi vastustaa?
Vai onko vanhimman tyttösi ja uuden vaimosi
lyhyt ikäero esteenä, ettei vaimosi siedä
"kilpailijoita" kodissaan?
Jos olisin älynnyt , että olet tuollainen
välinpitämätön sika, en olisi koskaan tehnyt
lapsia sinun kanssasi, vaan jonkun muun.
että päästäänkö me enää koskaan Iskän luokse.
Kysyin, että miksi ajattelet sitä juuri
nyt.
Tyttö sanoi, että kun on kohta se päivä
ja olen tehnyt päiväkodissa Iskälle
lahjan, enkä voi muuten sitä antaa.
Hyvä exmies, se ei minua haittaa, että
vaihdoit minut toiseen, ei enää.
Mutta miksei omat lapsesi mahdu sinun
elämääsi. Eron hetkellä vaatimalla vaadit
saada yhteishuoltajuuden ja sanoit ottavasi
lapsia luoksesi.
Vuoden aikana olet nähnyt lapset muutaman
kerran ja 3 kertaa ovat he vierailleet
sinun, uuden vaimosi ja hänen lastensa luona.
Ei lapsia voi jättää kuin vaimoa, heillä on
sinua iso ikävä.
Vanhemmat lapset puhuvat sinusta jo halveksuen
ja sanoivat , etteivät halua sinua enää muistaa
kun et edes synttärinä soittanut.
Isoin lapsi sanoi, että soittokin olisi riittänyt
ei ne lahjat niin tärkeitä ole, olisi halunnut
sinun muistavan, välittävän.
Mutta miten kerron pienimmälle, ettei Isi halua
nähdä häntä? Mikset sinä itse kerro ja katso
samalla hänen surullisiin silmiinsä?
Sinussa oli miestä lähteä, onko sinussa miestä
kohdata lapsesi silmästä silmään?
Älkää hyvät ihmiset antako entisen parisuhteen
ongelmien tai uuden puolison itsekkyyden tulla
omien lapsienne edelle. Lapset on tänne
maailmaan itse hankittu ja vastuu ei lopu
silloin kun haluaa vaan sitten kun lapsi
kasvaa aikuiseksi, jos sittenkään.
Minä huolehdin lapsista kyllä, mutta en voi
heille omaa isää korvata, eikä uusi miehenikään
vaikka hyvin lasten kanssa osaa ollakin, voi
oikeaa isää korvata.
Oletko sinä , exmies, todella niin muuttunut
ettei ennen niin tärkeät lapsesi merkitse
mitään?
Onko uuden vaimosi tahto (niin olen ystäviltä
kuullut) niin tärkeä, että se voittaa rakkauden
lapsiisi?
Vai oletko niin tossun alla, ettet uskalla
vaimoasi vastustaa?
Vai onko vanhimman tyttösi ja uuden vaimosi
lyhyt ikäero esteenä, ettei vaimosi siedä
"kilpailijoita" kodissaan?
Jos olisin älynnyt , että olet tuollainen
välinpitämätön sika, en olisi koskaan tehnyt
lapsia sinun kanssasi, vaan jonkun muun.
Vastaukset 7
Vanhimmat
Kyllä niistä lapsista on huoli pidettävä. Toisaalta, vaikka he isompina lähtevät ovet paukkuen ja hyvää loppuelämää toivottaen, tulee isää ikävä viimeistään silloin, kun pahan maailman aiheuttavat ongelmat käyvät liian suuriksi.
Elämän kiertokulkua ajatellen, huolenpito lapsista on päätehtävämme.
JOS MULLA ON JOSKUS LAPSIA NIIN MÄ OLISIN SELLAINEN ISÄ JOKA PITÄISI LAPSIINSA YHTEYTTÄ AINA JA MEILLÄ OLISI SELLAISET PERHESITEET ETTÄ PITÄISIN OMIIN LAPSIINI JA KUMMITYTTÖÖNI YHTEYTTÄ.
VAIKKA EROKIN TULISI
Lapseni taitavat olla sinun ikäisiäsi, joten päivittäinen yhteydenpito ei ole tarpeen - kun asuvat omissa huusholleissaan toisilla paikkakunnilla.
Luonnehäiriöinen äitinsä kun vielä sekoittaa kuvioita, ovat lapsenikin varmasti ymmällään. Mikä on totta ja ketä pitäisi uskoa. En halua painostaa lapsiani mitenkään.
tuon kirjeen miehellesi vaikka kerran, ehkä oletkin, mutta jätä nuo "sika" termit pois, sillä niistä vielä heijastuu sinun katkeruuteesi miestä kohtaan, eikä huoli lapsesta johon kirjeessä kumminkin viittaat.
Ei siksi, että se ei olisi oikeutettua ja kohtuullista, vaan siksi että jos todella toivot exäsi joskus tajuavan merkityksensä omalle lapselleen, voi tämä prosessi nopetua ja ehkä joskus toteutua jos kirjeesi käsittelisi juuri tuota lapsen kaipuuta ei niinkään sinun katkeruutta.
Ymmärrän vihasi, usko se mutta muista että ei toisten onni ole sinulta pois.
Voimia ja ennemmin tai myöhemmin myös exsäsi ymmärtää. T: M30
kun ei halua nähdä lapsia niin ei halua.
Olen exän kanssa hyvissä puheväleissä ja
ei tulisi mieleenikään hänelle tuota
sikatermiä sanoa tai laittaa.
Mutta hänen päätään en saa kääntymään,
hän ei suostu tapaamaan lapsia kun lapset
tulevat liian kalliiksi ja ei ehdi ja kuulemma
uusi puoliso on niin väsynyt viikonloppuisin
ettei jaksa...
Olimme neuvottelussa lastenvalvojan luona,
kun ex halusi eroon elareista (maksaa lakisääteisen minimin),mutta lastenvalvoja ei
ollut elareita halukas pienentämään,kun ei
löytynyt riittävää syytä.
Katkera,sitä en tiedä olenko,ehkä vähän.
Mutta enemmänkin olen ihmiseen pettynyt ja
en enää pidä hänestä.Katkeruus on ennemminkin
sellaisen ihmisen mielentila,joka kokee
menettäneensä jotain ja haikailee perään.
Sellainen asia,jota moni ei ajattele on se,että
minun (tai kenenkään muunkaan eronneen) ei ole
pakko pitää exästä,exää kohtaan saa olla tunteita
katkeruutta,vihaa,surua,pelkoja ihan mitä vaan.
Tunteet on normaaleja ja niitä ei tarvitse peitellä ja niitä saa ja pitää tuoda ilmi,eikä
hautoa sisällään.
Sopuero on hieno asia,mutta silloin kun pitkä
suhde päättyy jää aina tunteita,negatiivisia ja
positiivisia, ja yleensä ne vaan peitetään ja
ollaan ulospäin tyyniä.
Erossa on aina suuret tunteet mukana ja tottakai
katkeruus on yksi niistä.Yllättäen exäni,
joka väkisin halusi eron, on minulle suunnattoman
katkera,kun jatkoin elämääni eteenpäin.
Olisin toivonut hänen antaa minun elää elämää
eteenpäin onnellisena ja rauhassa,annoinhan
minäkin hänen.
Sellaista tämä eroaminen on,ei siinä ole voittajia tai häviäjiä vaan selviytyjiä!
Kiitos asiallisesta kommentistasi,halusin
herättää niiden ihmisten omantunnon ,jotka
ovat syystä tai toisesta tapaamatta lapsiaan.
Ehkä joku isä tai äiti sai kirjoituksestani
kipinän muuttaa asioita,vaikkei omani isäänsä
tule paljoa näkemään,niin ehkä joku toinen saa
uuden alun.
itse jäin ns. ilman isää kun olin 9v eli tiedän mitä sekin on, myt monta,monta vuotta jälkeenpäin on omalla kohdalla samoja asioita vaikka en ole näin suunnitellut niin samaan tilanteeseen jouduin,,tässä tili mieleen kin näitä tarinoita on enemmän kun laki sallii että niinkin pieni(mikä kyllä suurin) asia vaikuttaa koko eroprosessiin on se MIKSI ero on tullut!!se joko helpottaa tai (vaikeuttaa) eroa. esim. ihminen petettyvä muuttuu ihan hirveeksi!!! ja ei sitä millään yleisön osaston kirjoituksilla ja toiveilla muuteta!!!