Voidaanko erottaa liitosta

Patu33

Voidaanko joistain liitoista tai työttömyyskassasta erottaa, jos siirtyy työskentelemään eri alalle, kuin mitä liitto edustaa?

Olen luullut että toimiala vaikuttaa siihen että mihin liittoon pääsee jäseneksi, mutta että työpaikan ja alan vaihtamisen perusteella ketään ei voi erottaa liitosta. Olen kuullut että joistakin liitoista saisi kuitenkin kenkää alan vaihdon jälkeen. Onko näin?

4

922

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Enpä ole koskaan potkuja saanut, vaikka olen tehnyt töitä muillakin kuin oman liittoni aloilla. Liittymishetkellä piti tietysti työskennellä alalla, mutta jälkikäteen ei kukaan ole sitä ollut vaatimassa (vaikka tuleehan asia aina esiin kun vaihtaa työpaikkaa) eikä kenkää antamassa. Tietysti jos tiedossa on, ettei paluuta alalle enää ole, kannattaa harkita liiton vaihtoa koska ne ajavat oman alan työntekijöiden etuja - joista ei siten varmaankaan pääse itse nauttimaan..? - Mene ja tiedä.

      • Patu33

        Ajatus lähti siitä että jos "eräs henkilö" eroaisi liitosta ja säilyttäisi kuitenkin kassan jäsenyyden, niin voiko tulla eteen tilanne että että hänet erotettaisiin kassasta. Olen kuullut tapauksista joissa liitosta eronnut on "vahingossa" poistettu myös kassan jäsenyydestä.

        Vanhan työn kautta hankittu kassa on toiminnaltaan paljon parempi, mutta väärän alan liittona muu apu on olematonta. Tosin nykyisen alan liitto ei ole yhtään sen parempi, joten kumpaankaan ei kannata kuulua, mutta työttömyysturvasta kannattaa tietysti huolehtia.


    • toimihenkilö

      Enpä ole kuullut, että liitosta työalan muutoksen takia erotettaisiin. Itse vaihdoin työpaikkaa (tai siis sain työttömyyden jälkeen töitä) ja kysyin liitosta pitääkö vaihtaa. Kertoivat, että ei tarvitse, koska liittymähetken tilanne on se joka ratkaisee. En vaihtanut, koska liitto johon kuulun oli auttanut minua kovasti irtisanomistilanteessa.

      Pistä e-mailia liittoosi ja kysy, niin kertovat varmasti sieltä.

      P.s. Joillakin työpaikoilla liiton edustajat kyllä saattavat kovastikin painostaa liiton vaihtoon. Riitatapauksen sattuessa on hyväkin, että kuuluu siihen liittoon, jonka edustaja pääluottamusmies on. Itse sain liiton suunnasta kovasti tukea kun sukset meni ristiin työnantajan kanssa.

    • MAKKELI

      Kuuluin paperiliittoon ja silloin työskentelin paperikoneella mutta alanvaihdoksen jälkeen sain potkut liitosta koska automaatio teknikko ei heidän mielestään kuulu paperialaan.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Takaisin ylös

    Luetuimmat keskustelut

    1. Asiakkaalle ei myyty energiajuomaa - tuomio tuli syrjinnästä

      Vaikka oli ilmeisesti täysi-ikäinen. Tosin ei lapsiakaan saisi syrjiä, koska oppivat helposti itsekin syrjimään, jos koh
      Maailman menoa
      82
      4250
    2. Jos venäjällä olisi kansan valitsema presidentti, olisiko Ukrainan sotaa?

      Ei varmasti olisi. Sehän on tiedossa, että raskaalla vaalivilpillä putin jatkaa pressana.
      Maailman menoa
      115
      3284
    3. Pakkoruotsista luopumalla kymmenien miljoonien säästöt

      Pakkoruotsin opiskelun kustannuksista ei ole juurikaan tehty kustannusselvityksiä, mutta joidenkin arvioiden mukaan siit
      Maailman menoa
      121
      3277
    4. Luterilaisen kirkon koko kastekaava on väärä

      Uudessa testamentissa on kaksi täysin ristiriidassa olevaa kastekäskyä Matt 28:19 ja Ap. t. 2:38. Matteuksen evankeluimi
      Kaste
      41
      2724
    5. Miten Yxäri iskettiin?

      Voisin tässä unta odotellessani kertoa, miten mieheni lähestyi minua. Tunsimme entuudestaan. Hän kyseli minulta aina j
      Sinkut
      218
      2504
    6. "Kostokakka!" Farmi Suomen pehtoori avaa sanaisen arkkunsa Frederikin haisevasta jäynästä

      Voi hyvänen aika Reetun touhuja! Pehtoori Terho Häkkinen sai ennen näkemätöntä höykytystä heti Farmi Suomi -realityn alk
      Tv-sarjat
      19
      2171
    7. Katsoitko Petolliset, mitä mieltä?

      Vanajanlinnan käytävät ja salongit täyttyvät jälleen kuiskailuista, salaisuuksista ja petoksista. Petollisten uudella
      Tv-sarjat
      11
      2006
    8. Ei se halua mitään!!

      Arkailija koko tyyppi!
      Ikävä
      29
      1934
    9. Onko Janne Naakka tuttu kasvo ja mitä mieltä olet Farmi-kokoonpanosta?

      Somevaikuttaja Janne Naakka on tubettaja ja bloggaaja sekä yksi uuden Farmi Suomi -kauden kisaajista. Naakka tuottaa mm.
      Tv-sarjat
      0
      1903
    10. Ylen juontaja möläytti suorassa radio-ohjelmassa

      Ylen Radio Suomen juontaja Samuli Aaltonen käytti törkeää kieltä maanantaiaamupäivän Koko Suomen radio -ohjelman lähetyk
      Maailman menoa
      45
      1886
    Aihe