Vanha vitsaus: Jumitus!

Jumittaja

Nyt tarvitaan täällä neuvoja ja jos ei niitä, niin ainakin tsemppiä. Olen laihduttanut kesäkuun alusta asti ja nyt paino on jämähtänyt jumitukseen.

Olen kokenut painonpudottaja; tämä on kolmas kerta ja pudotettavaa enemmän kuin ennen. Paino on pudonnut maltillisesti, mutta se ei toisaalta haittaa, koska koen, että nyt ensimmäistä kertaa en vain laihduta, vaan olen oikeasti omaksunut uuden tavan elää. Olen vasta hiukan alle kolmekymppinen, mutta silti tuntuu, että vielä kymmenen vuotta sitten riitti pelkkä laihdutuksen ajattelu. Nyt olen aivan tosissani panostanut ruokavalioon ja liikuntaan ja koko ajan paino on taistellut pysymisensä puolesta.

Mittani olivat alussa 160/88 ja nyt painan 77. Olen siis saanut painoa ihan hyvin pois, mutta nyt se ei ole liikkunut n. kolmeen viikkoon mihinkään suuntaan. Ihmettelen tätä, kun eikö painon ihan väistämättäkin pitäisi pudota jos syö vähemmän kuin kuluttaa? Vaikka olisi jumikin.

Syön 1200-1500 kilokalorin edestä päivässä. Joskus on ollut tuhannenkin kalorin päiviä, mutta nämä silloin, kun on ei ole päässyt liikkumaan tai ollut edes töissä. Liikuntaa harrastan 6 kertaa viikossa, tunnin kerrallaan. Liikuntana reipas kävely/hölkkä ja tunti aerobicia/viikko. Työni ei ole kuluttavaa eli liikunta on tärkeätä.

Koen, että syömäni ruokamäärä on riittävä. Minulla on hyvä olo ja jaksan liikkua hyvin. En syö "tietämättäni", koska olen koko laihdutuksen ajan pitänyt joka päivä kirjaa syömisistäni ja merkkaan ylös kaiken mitä suuhuni laitan. Punnitsen ruuat myös. Missään kehonkoostumusmittauksessa en ole käynyt, enkä mittauttamassa peruskulutustani. Testattu ainakin on, että n. 2000 kilokalorin ruokavalio pitää painon samassa.
Viime viikonloppuna söin kahtena päivänä enemmän, koska olen kuullut, että sellainen voisi auttaa jumiin. Ei auttanut. Nyt olen miettinyt, että pitäisikö sitten päin vastoin paastota 1-2 päivää - testata vaikuttaako se jotenkin aineenvaihduntaa shokeeraavasti? Harmittaa vaan, kun ihmiset sanovat, että "Kuule kyllä sinä varmasti vain syöt huomaamattasi, siitä se johtuu". Mutta kun en syö :/.

Tässä nyt oli tiedonmurusia. Mitä voisin tehdä toisin? Kuinka pitkiä jumivaiheita teillä toisilla on ollut, kun olette tienneet, että varmasti syötte vähemmän kuin kulutatte?

Lisäksi: En ole mittanauhalla mitannut itseäni lainkaan, joten luotan sikäli vain vaakaan. Yhdet housut minulla ovat mittarina ja ei ole niidenkään suhteen tapahtunut viime viikkoina muutosta. Ei tämmöinen minua luovuttamaan saa, mutta jotenkin masentaa. Ja vaikka harrastan liikuntaa mielelläni, niin tänäänkin aamulla harmitti vaan tämä painon jumittaminen ja kesti tosi pitkään, ennen kuin pystyi nauttimaan lenkistä.

7

169

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • 9+11

      Kalorit kuulosta liian pieniltä pysyvään laihdutukseen. Koita syödä viikko 1500kcal, liikuntapäivinä enemmän.

      Tai sitten paastoat.

    • Jumittaja

      Olen syönytkin suurimman ajan laihdutuksesta - tästä melkein neljästä kuukaudesta - 1500kaloria päivässä. Päivinä, joina en tee mitään muuta kuin makaan sohvalla, en syö niin paljoa. En käsitä mikä hommassa mättää... Tiistaina olin viimein pääsemässä seuraavaa kiloa tavoittelemaan eli 76,7 vilahti vaa'assa. Eilen ja tänään paino on taas 78.

      Ymmärrän kyllä, että kyse on nesteistä - ei läskistä. Mutta miksi se nestekilo tulee yhtäkkiä? Viimeksi kuukautisten JÄLKEEN tuli kilo nesteitä kahdessa päivässä. Sitten pääsin lukemaan 77 ja taas nousi kilon ylöspäin. Nyt pääsin tuohon 76,7 lukemaan ja - pam - vaa'assa näkyy taas 78 päivä sen jälkeen. Tämä nesteessä oleminen on mulle kanssa ihan kvanttifysiikkaa. En ole turvonnut, en syö suolaisia ruokia, eikä muutenkaan ole mitään syytä tuolle vaa'an jatkuvalle heittelylle ylöspäin. Edes kuukautiskierron vaiheet ei tähän ole ennen vaikuttaneet. Tai jos vaikuttavat, niin mulla vaikuttaa sitten niiden alkaminen, loppuminen ja se väliaika.

      Ja unohdetaan nyt "pysyvät laihdutus". Koen, että mulla on tällä kertaa nimenomaan painonhallinnan avaimet hallussa. Mutta miten voi olla mahdollista, ettei paino mene yhtään alaspäin viikkokausien aikana :/? Kaikissa jumitusta käsittelevissä jutuissa sanotaan, että "Älä huoli. Jos syöt vähemmän kuin kulutat, laihdut varmasti. Se on tiedettä". Stressiä mulla on paljon tällä hetkellä, mutta ei kai sekään peruskulutusta laske mitään tuhatta kaloria. Vetää mielen aivan maahan tällainen.

      • nainen5555

        Kunnon mässypäivä kerran kuukaudessa, se auttaa mulla, olen 160/77,5, pitäis vielä tiputtaa 10 kg
        Normipäivä 1200-1500, työssä liikun paljon, vapaapäivinä tunnin lenkki
        Kyllä se pian taas lähtee alaspäin, usko vaan


    • hgf456

      Rupea syömään terveellisesti säännöllisin väliajoin, juo päivässä vähintään 2 litraa nestettä. Liiku enemmän. Mene ravitsemusterapeutille/hanki personal trainer.

    • 13+8

      Minulla oli sama homma kesän jälkeen. Sitten se paino nopeasti putosi 3kg, ja nyt taas jumittaa. Enkä tiedä mistä se voisi johtua.

    • diplomiliikkuja

      Toi oli hyvä kevennys ja kertoi kaiken.
      Kirjoitit: ( Olen kokenut painonpudottaja ) käy lukemassa diplomiliikkuja opastaa niin hommat menee nappiin kerralla etkä tarvitse enempää kokemuksia. Minä en ollut kokenut painonpudottaja ja noilla minun opeilla meni kerralla maaliin:)

    • varmasti edistyt!

      Mä luulen, että vaikka painonpudotus jumittaa, niin edistystä silti tapahtuu. Minusta kalorimäärä kuullostaa itse asiassa ihan hyvältä.

      Itse teen joskus sitä, että vedän väliin päivän 500-600 kcal:lla, silloin tällöin parikin. Sitten saatan seuraavana päivänä syödä ihan hyvin, mutta kuitenkin niin, ettei kokonaiskulutus ylity.

      Tuo on erittäin rasittavaa, kun luulee jumittavansa! Käytännössä painon muutokset tulee aina vähän viiveellä ja yhtäkkiä homma lähtee taas luistamaan. Esim. jos liikkuu paljon, elimistö kerää pari seuraavaksi päiväksi paljon nestettä ja paino on aina noussut. Siitä pari päivää tuleekin edistysaskel, kunhan ei vain luovuta ja sorru pois dieetistä!

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mihin kaivattusi

      Ja sinun juttusi kaatui?
      Ikävä
      107
      3654
    2. En löydä sinua

      En löydä sinua täältä, etkä sinä varmaankaan minua. Ennen kirjoitin selkeillä tunnisteilla, nyt jätän ne pois. Varmaan k
      Ikävä
      23
      2892
    3. Eelin, 20, itsemurhakirje - Suomalaisen terveydenhuollon virhe maksoi nuoren elämän

      Yksikin mielenterveysongelmien takia menetetty nuori on liikaa. Masennusta sairastava Eeli Syrjälä, 20, ehti asua ensi
      Maailman menoa
      112
      2451
    4. Opettelen sun jokaisen virheen

      ja rakastan sua.
      Ikävä
      43
      1925
    5. Hajoaako persut kuten 2017?

      https://www.is.fi/politiikka/art-2000011217813.html Tämä on totisinta totta. Persut on murroksessa. Osa jättää puolueen
      Maailman menoa
      242
      1623
    6. Kamala uutinen: Henkilö kuoli Tokmannin pihaan Kankaanpäässä- Jäi trukin alle

      IL 9.5.2025 Ihminen kuoli Kankaanpään Tokmannin edustalla perjantaina aamupäivästä. Poliisin mukaan henkilö oli jäänyt
      Kankaanpää
      41
      1565
    7. Mihin se sysipska hävisi?

      Katso Frida Kahlo elämäkerta ja opi.
      Ikävä
      32
      1547
    8. Mitä haluat oikeasti

      Mun ymmärtävän? Sitäkö ettet rakasta ja ole valmis mihinkään?
      Ikävä
      28
      1360
    9. Ne oli ne hymyt

      Mitä vaihdettiin. Siksi mulla on taas niin järjetön ikävä. Jos haluat musta eroon päästä niin älä huomioi mua. Muuten kä
      Ikävä
      20
      1336
    10. Mitä uskot sinun

      Ja kaivattusi välillä tulevan tapahtumaan lähiaikoina
      Ikävä
      95
      1191
    Aihe