Ihannenainen- ja mies palstan erillaisuus

Miten tuntuu että kummatkin palstat on jollain tapaa niin negatiivisia, varsinkin naisia kohtaan? Ihannenainen palsta täynnä "suomalaisnaiset läskejä sotanorsu"-tyyppisiä aloituksia joissa ylistetään ulkomaalaisia naisia ja yleistetään kaikki suomalaiset naiset kelpaamattomiksi tai sitten muutenvaan naurettavia kriteerejä sisältäviä aloituksia joista saa sen kuvan ettei naisella saa suunnilleen olla omia mielipiteitä vaan pitäis olla suunnilleen kotitalouden hoitajana sekä "esittelypalkintona" miehelle.
Ihannemies palsta taas vaikuttaa siltä että naiset todella varovasti kritisoi ja vastailee miesten aloituksiin, meininki ei ole läheskään yhtä raaka kuin ihannenainen palstalla. Myönnän etten itsekkään osaa enkä halua kirjoittaa samanlaista settiä tälle palstalle miehistä kuin mitä miehet kirjoittaa naisista "omalle" palstalleen. Hämmentävää tämmönen, varsinkin kun tuntuu että naisia kritisoidaan nirppanokiksi helpommin. Onko kukaan muu huomannut vastaavaa toimintaa?
15202
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 15

Vanhimmat

Tämä pitää täysin paikkansa. Oletko tullut ajatelleeksi, että suurin osa Ihannenainen-palstan ilkeistä kirjoittajista on toisia naisia. Että se siitä naisten välisestä solidaarisuudesta.

Äänestä
  • En usko, että suurin osa on naisia. Varmasti heitäkin on siellä miehinä esiintymässä, mutta suurin osa on kyllä niitä siihen yhteen naiskokemukseensa pettyneitä tai täysin kokemattomia peräkammarin äidinpoikia.

    Äänestä

Naiset antavat tällä palstalla itsestään kuvan pinnallisina ja ahneina materialistiena, joille raha ratkaisee kaikista eniten ja oikean elämän kokemukseni viittaavat hyvin paljon samaan suuntaan. Tiedä sitten onko negatiivistä kirjoittelua, mutta mikäs totuudelle voi.

Äänestä

Kummastuttaa sitten niin vietävästi että kun nämä siiderivalaat sotanorsut jne. ottaa ja jättää nämä adoniksensa, niin siitäkös poru nousee!
Miehet itkee kuin pikkupojat että aiti jättää perheensä ja ero tuli puskista jne. Kovasti sitä porataan näitten kelpaamattomien läkikasojen ja hoitamattomen varksenpelätinten perään.
Se on sitten kai sitä miehen logiikkaa jota naisen on mahdoton ymmärtää?

Äänestä
  • kuka poraa läskien akkojen perään?!! En ainakaan minä! Läskit akat sais kaasuttaa ja heittää uuniin mun puolesta.

    Ja mikä tämäkin aloitus nyt muka on? Eikö me miehet saada olla omaa mieltämme asioista vai?! Jos me nyt ollaan jotakin mieltä naisista, niin ei sitä akkojen urputus muuta, korkeintaan pahentaa vaan.

    Äänestä

naiset eivät kyllä ainakaan kovinkaan varovasti arvostellut bodari ketjussa. Vihamylly pyöri täysillä...

Äänestä

Nyt sattu kyllä Juhaa leukaan. :-(

Äänestä

mua eniten hämmentää se, että ihannenaispalstalla suurin osa aloituksista/vastauksista on NAISTEN kirjoittamia... ja vieläpä naisten, jotka ei ole lesboja?

Äänestä

Naiset eivät ole rehellisiä - edes itselleen - koska ovat huolestuneita imagostaan. Todellisessa elämässä naiset ovat paljon vaativampia miehen suhteen kuin miehet naisten suhteen.

Nainen haluaa netissäkin sovitella päänsä päälle pyhimyskehää, ja sanoo ettei miehen tarvitse olla pitkä taikka komea taikka hyvätuloinen, riittää että on mukava ihminen. Mutta sitten kun sen samaisen naisen edessä olisi se mukava mies, mutta se ei olekaan yhtään sen näköinen kun mieheltään toivoisi, tai se on pitkäaikaistyötön taikka jotain muuta yhtä ikävää, niin se mies ei vaan sytytä...

Äänestä

Samaa minäkin ihmetellyt. Siksi näitä ihannepalstoja ei tule enää luettua. Outo tarve sekä naisilla ja miehillä haukkua toisiaan ja itseään. Eikö elämässä muuta ole? Monella ilmeisesti ei. :( Olen monesti katsonut näitä ihannepalstoja vastatakseni jotain järkevää naista kunnioittavaa, mutta ei jaksa aivottomien "aikuisten" urveloiden ja teiniangstien sekaan kirjoitella, huomaisiko kukaan edes niiden keskusteluiden seasta jos kirjoittaisin mitä mukavaa asiallista ajattelen naisista?

Äänestä
  • Netissä ei pääse vastapuolen ulkonäkö hämäämään, ja siksi tökeröt jutut vaikuttavat vain tökeröiltä jutuilta, kun ne eivät tulekaan viehättävän / seksuaalisesti puoleenvetävän henkilön suusta.

    Äänestä

  • ... kirjoitti:

    Netissä ei pääse vastapuolen ulkonäkö hämäämään, ja siksi tökeröt jutut vaikuttavat vain tökeröiltä jutuilta, kun ne eivät tulekaan viehättävän / seksuaalisesti puoleenvetävän henkilön suusta.

    Tökerösti puhuva nainen ei ole minusta seksuaalisesti puoleensavetävä. Kiihko loppuu äkkiä sellaisen avatessa suunsa. Eikä enää palaa. Ihan sama minkä näköinen nainen on, jos puhuu tuolla tavoin.

    Äänestä

  • ihmettelevä mies kirjoitti:

    Tökerösti puhuva nainen ei ole minusta seksuaalisesti puoleensavetävä. Kiihko loppuu äkkiä sellaisen avatessa suunsa. Eikä enää palaa. Ihan sama minkä näköinen nainen on, jos puhuu tuolla tavoin.

    Nainen ei ole tökerö komealle miehelle. Mutta jos miehen ulkonäkö ei pääse vaikuttamaan, nainen osaa olla, ja on tökerö.

    Tökeröitä puhuva komea mies on ihana röyhkimys, mutta tökeröitä puhuva vastenmielisen oloinen mies on ällöttävä friikki. Ja siihen ihanaan röyhkimykseen nainen tietenkin haluaa tehdä vaikutuksen, eikä sitä tylytetä takaisin.

    Koska jokainen mies netissä on vastenmielinen kunnes toisin todistetaan, naiset suhtautuvat netissä kirjoitteleviin miehiin kuten ällöttävään friikkiin, eivätkä säästele sanojaan. Yllättäen suhtautuminen saattaa muuttua vaikka lennossa, jos mies laittaakin julkiseksi kuvansa, ja siitä paljastuu varsin miehekäs könsikäs.

    tuo oli niin rautaista faktaa, että oksat pois. Täysi totuus naisista! Vi_tun kaksinaamaiset huo_rat! :D

    Äänestä

nuo naiset täällä hauku paljon ainakin alle 190 cm miehiä, silmälasipäisiä jne. jne.!!

Äänestä

Kommentoi aloitusta

hämmentynyt678 kirjoitti:

Miten tuntuu että kummatkin palstat on jollain tapaa niin negatiivisia, varsinkin naisia kohtaan? Ihannenainen palsta täynnä "suomalaisnaiset läskejä sotanorsu"-tyyppisiä aloituksia joissa ylistetään ulkomaalaisia naisia ja yleistetään kaikki suomalaiset naiset kelpaamattomiksi tai sitten muutenvaan naurettavia kriteerejä sisältäviä aloituksia joista saa sen kuvan ettei naisella saa suunnilleen olla omia mielipiteitä vaan pitäis olla suunnilleen kotitalouden hoitajana sekä "esittelypalkintona" miehelle.
Ihannemies palsta taas vaikuttaa siltä että naiset todella varovasti kritisoi ja vastailee miesten aloituksiin, meininki ei ole läheskään yhtä raaka kuin ihannenainen palstalla. Myönnän etten itsekkään osaa enkä halua kirjoittaa samanlaista settiä tälle palstalle miehistä kuin mitä miehet kirjoittaa naisista "omalle" palstalleen. Hämmentävää tämmönen, varsinkin kun tuntuu että naisia kritisoidaan nirppanokiksi helpommin. Onko kukaan muu huomannut vastaavaa toimintaa?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu