Sata vuotta olisi sopiva.
Eläkeikä
turha pyörittää
6<50
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 6
Vanhimmat
Olet varmaan sossun tuella elävä ja haluat tällä tavalla pitää työtä tekevät mahdollisimman pitkään töissä että sulle jäisi käyttöön enemmän veroeuroja.
Sosiaalituet ja kansaneläkkeet sekä osa yrittäjien eläkkeistä maksetaan verorahoista.
Minä ainakin petyin tähän eläkkeellä oloon, kaipaan takaisin töihin. Siellä oli mukava työkavereista koostuva yhteisö. Eläkkeellä taas ei ole muuta tekemistä kun kalastella ja syksyisin vähän metästellä. Ne on vaan nämä harrastuksetki menettäneet eläkkeen myötä paljon. Ennen odotti, jotta pääsee kalalle viikonloppuna, tai syksyllä lintumetille, mutta kun nykyään kalalleki voi lähteä aina kun huvittaa, niin eipä vaan enää huvita.
Minusta tämmönen eläkkeellä olo on aivan yliarvostettua, heti menisin takasin töihin jos ottasivat, mutta kun ei kelpaa enää.
Eläkeikä ei tule maaliin koskaan.
Sana poistetaan sanakirjasta.
Niin minusta on väärin jos ihminen lykätään eläkkeelle vastoin tahtoa. Kyllä varmaan suurin osa ihmistä olisi töissä pitempään, mutta tulee se eläkeikä vastaan ja silloin heitetään pihalle, niin kuin vanha rukkanen.
Kakkukahvit, että muka juhlitaan eläkkeelle menoa, ei ole juhlan aihe se. Ihminen masentuu ja kuolee nopeasti, kun joutuu eläkkeelle.
Älä yleistä omaa tilannettasi.
Nykyään saa olla 68 vuotiaaksi töissä jos työnantajan kanssa siitä sopii. Jos työnantaja ei katso tarvitsevan palveluksia kun täyttää 63 vuotta, on jäätävä eläkkeelle kyseisen työnantajan töistä. Toki muille työnantajille voi tehdä töitä jos töitä on tarjolla.
Yleensä jos töitä tekee sen reippaan 40 vuotta, se riittää useimmille varsinkin jos työ on ollut jotakin muuta kuin pelkkää seurustelu-upseerin työtä. Raskaat ruumiilliset työt ovat kuluttavia ja kaikenlaisia kolotuksia ja nivelvaivoja alkaa tulla kun viisikymppiä ylittyy. Nykyisin myös esimies- tai asiantuntijatyöt ovat stressaavia. Töitä jaetaan enemmän kuin ehtii tehdä ja ainainen kiire painaa päälle. Myöskin erilaiset vastuut painavat ja niistä joutuu laiminlyöntitapauksissa jopa rikosoikeudelliseen vastuuseen.
Kun ja jos eläkkeelle tulen joskus pääsemään, tulevan lain mukaan ehkä aikaisintaan 65 vuotiaana, aion matkustella ja harrastella. Ainakaan en tule koskaan valittamaan kuinka tylsää eläkkeellä on.