Viljanen

sen nyt sanoo, selkeästi ja juridisesti kestävältä pohjalta. Ikävä, että Hurula pelasi pelin tähän Kittilää ja kittiläläisiä pahasti vahingoittavaan asentoon. Tästä on paha tulla kenenkään voittajana ulos. Todellinen pettymys on asian ympärillä käyty keskustelu. Antaa vakavasti aiheen kyllä kysy mihin näitä pikkukuntia tarvitaan. Resurssit pannaan tällaisen painiin, josta ei hyödy kukaan.
12193
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 12

Vanhimmat

Oletteko te "todella"viisaat Kittilän ulkopuolelta asioihin kantaa ottavat ajatelleet että Kittilässä kaikista puolueista enemmistö haluaa Mäkelästä eroon vain kok ja vas kaksi henkilöä puolustaa Mäkelää.Kertookohan se jotain Mäkelän luottamuksesta.Ottakaapa asioista selvää ennen kuin tulette meitä neuvomaan.Tässä ei todellakaan ole kysymys pelkästään hissiyhtiön sotkuista.En ymmärrä sitäkään median taholta että asioista kysellään vain Mäkelältä ja kahdelta Mäkelän puoltajalta(Hilleltä ja Inkeriltä), jos valtuuston jäsenien mielipiteitä kirjoitatte niin kyselkää muiltakin 25 valtuutetulta,Tää asia saattais näyttää aivan eriltä.Tähän asti on mediassa Mäkelä,Kuusisto ja Yritys vain vouhkanneet kostosta,ajojahdista ynm..asioista mikä tähän on johtanut ei puhuta mitään muutakuin yritetään pitää tää tuossa Levin hissien sotkussa.

Äänestä
  • Kuulehan "Juupeli-66" , kyllä teitä todellakin pitää neuvoa , taidat elää "kuulo" puheiden varassa.

    Äänestä

Oletteko huomanneet, että poromiehet pieree aivan uskomattoman paljon, ja pierut TODELLA haisee! Ehkä paikalliset on tottuneet niihin, mutta turisti tai junantuoma kyllä ikävästi haistaa nämä poromiehet. Osasyynä voi olla se, että kalsareita ei vaihdeta kovinkaan usein, ja niin on pinttynyt melkoset jarruraidat.

Äänestä
  • ihan mahtavasti hoitanut asioita kunnanjohtaja olisko taas Lappalaisten kateus joka pyrkii esiin totta kai pitää vääryydet nostaa esillle ja tutkia eihän siinä ole muuta vaihtoehtoa onneksi olemma saaneet rehellisen kunnanjohtajan joka vie asioita rehellisyyden nimissä eikä lähde kieroilun polulle onneksi saamme lukea lehditä näitä tietoja voisi olla niin että, nekin asiat pimitettäs jonkun toimesta
    täälläkin ihmiset on täysin rehellisiä jotka tekee vaan työtään mutta sitten näköjään on näitä kelmejä joita näköjään joukkoon syntyy joilla aina kepuli konstit mielessä
    kiitos KUNNAJOHTAJALLE joka on asioista perillä

    Äänestä

  • llevinerkki kirjoitti:

    ihan mahtavasti hoitanut asioita kunnanjohtaja olisko taas Lappalaisten kateus joka pyrkii esiin totta kai pitää vääryydet nostaa esillle ja tutkia eihän siinä ole muuta vaihtoehtoa onneksi olemma saaneet rehellisen kunnanjohtajan joka vie asioita rehellisyyden nimissä eikä lähde kieroilun polulle onneksi saamme lukea lehditä näitä tietoja voisi olla niin että, nekin asiat pimitettäs jonkun toimesta
    täälläkin ihmiset on täysin rehellisiä jotka tekee vaan työtään mutta sitten näköjään on näitä kelmejä joita näköjään joukkoon syntyy joilla aina kepuli konstit mielessä
    kiitos KUNNAJOHTAJALLE joka on asioista perillä

    Poliisi tutki Hissikaupan kilpailutuksen ja totesi ettei aiheuta toimenpiteitä.
    Se ei riittänyt Aspialle ja Mäkelälle, vaan piti alkaa tekemään rikosilmotuksia peitelläkseen omaa tyhmyyttä.
    Tämän kierteen kunnanhallitus halusi katkasta.
    Siitäkön tämä "vihreä feministi lapituhoaja uudeltamaalta" riemastui.
    Nyt sitten ollaan ikävässä tilanteessa.
    Pitäis kunnanjohtajan nyt tajuta ettei kuntaa voi johtaa vasten kuntalaisten tahtoa.
    Ei kaikissa asioissa voi piiloutua lakipykälien taakse, vaan pitäisi ehdottaa sovittelevia ja oikeudenmukaisia vaihtoehtoja.
    Nyt ei ole enää Mäkelällä sijaa Lapissa.
    Nyt kaikki riidanhaastaminen romukoppaan ja tekemään oikeita töitä.
    Kun KRP saa tutkinnan päätökseen on aika siivota pöytä.

    Äänestä

  • Harmistunut kuntalainen kirjoitti:

    Poliisi tutki Hissikaupan kilpailutuksen ja totesi ettei aiheuta toimenpiteitä.
    Se ei riittänyt Aspialle ja Mäkelälle, vaan piti alkaa tekemään rikosilmotuksia peitelläkseen omaa tyhmyyttä.
    Tämän kierteen kunnanhallitus halusi katkasta.
    Siitäkön tämä "vihreä feministi lapituhoaja uudeltamaalta" riemastui.
    Nyt sitten ollaan ikävässä tilanteessa.
    Pitäis kunnanjohtajan nyt tajuta ettei kuntaa voi johtaa vasten kuntalaisten tahtoa.
    Ei kaikissa asioissa voi piiloutua lakipykälien taakse, vaan pitäisi ehdottaa sovittelevia ja oikeudenmukaisia vaihtoehtoja.
    Nyt ei ole enää Mäkelällä sijaa Lapissa.
    Nyt kaikki riidanhaastaminen romukoppaan ja tekemään oikeita töitä.
    Kun KRP saa tutkinnan päätökseen on aika siivota pöytä.

    No niin, muistuuko mieleen kuka on valinnut Kittilään kunnanjohtajaksi tämän "vihreä feministi lapintuhoaja uudelatamaalta" Anna Mäkelän? Ei kai nyt sentään Mäkelä ole itse itseään valinnut?

    Mielenkiintoista tässä on nähdä tuo koeponnistu,s kun Mäkelä ei ole tehnyt virhettä, ainoastaan menettänyt valtuuston enemmistön luottamuksen, mahtaako raha vielä liikahtaa siellä Kittilän perällä? :-D

    Äänestä

Kittilän kunnanjohtaja Anna Mäkelän mukaan kunnanhallitus olisi erotettava, jotta demokratia toimisi kunnassa.

– Kunnanhallitus on nyt virassa, jota se ei voi täysin hoitaa. Merkittävässä päättävässä elimessä on ihmisiä, jotka ovat esitutkinnassa.

Mäkelän mukaan joskus tällaisessa asemassa olevat henkilöt tekevät päätöksensä itse.

Vaatimuksen taustalla on kunnanvaltuuston puheenjohtajan Inkeri Yrityksen maanantainen päätös. Siinä hän pidätti kunnanhallituksen jäsenet ja varajäsenet käsittelemästä jatkossa Levi Ski Resortia koskevia asioita.

Yksi hissiyhtiöön liittyvä asia on pyrkimys erottaa Mäkelä virastaan. Kun Yritys päätti maanantaina iltapäivällä jäävätä koko hallituksen, hän puuttui myös Mäkelää koskevan raportin käsittelyyn. Inkeri Yritys näki tilapäisen valiokunnan raportissa olennaisia virheitä.

– En ota virheellistä raporttia seuraavan kunnanvaltuuston listalle, Yritys sanoo.

Äänestä

Poliisi ei saanut tutkia hissikaupan kilpailutusta loppuun vaan kunnanhallitus sai keskeytettyä tutkinnan viime metreillä vaihtamalla hallituksen hissiyhtiöön ja uusi hallitus sitten veti tutkintapyynnön pois. Eli poliisi ei ole tutkinut asiaa loppuun. KRP tutkii sen nyt ensimmäisen kerran.

Äänestä
  • Hissikaupojen osalta poliisi suoritti esitutkinnan rauhassa ja syyttäjä ei nähnyt aihetta nostaa mistään syytettä.
    Perehtykää kokonaisuuteen, ennen ku muodostatte mielipiteen.
    Seuraava RIKOSILMOITUS käsitti muuta yhtiön toimintaa ja oli vain kiusantekoa Kunnanjohtajalta ja Aspialta.

    Äänestä

Leviläinen, miksi levität virheellistä tietoa?

Tässä esim. Helsingin Sanomien oikaisu 18.9.2014

"Syyttäjä ei ole tehnyt syyttämättäjättämispäätöstä Levi Ski Resortin toimitusjohtajan Jouni Palosaaren toiminnasta, toisin kuin maanantaina 15. syyskuuta sivulla A 9 kerrottiin. Poliisi lopetti esitutkinnan, koska hissiyhtiön uusi hallitus perui aiemmin jätetyn tutkintapyynnön."

http://www.hs.fi/kotimaa/Syyttäjä ei ole tehnyt syyttämättäjättämispäätöstä Levi Ski Resortin toimitusjohtajan toiminnasta/a1410929729583

Äänestä
  • 2.4. Ylen yytiset kertoo poliisin lopettavan esitutkinnan koskien hissikauppuja.
    Petos ja lahjusrikoksesta ei näyttöä.
    Tutkinta lopetetaan ja syyttäjä ei nosta syytettä.

    Siinävaiheessa hissiyhtiän hallitus lopetti toisen tutkinnan tarpeettomana.

    Ei kannata uskoa kaikkea lukemaansa niinkuin ensivaikutelma antaa ymmärtää.
    Suomenkuvalehti ja Hesari osaa kyllä uutisoida niinku joku haluaa ymmärtää.

    Tuossa ylen uutinen.
    http://yle.fi/uutiset/poliisi_lopettaa_levin_hissiyhtion_rikostutkinnan/7169622

    Äänestä

Leviläisillä oma tulkinta.

Jäi siis tutkimatta silloin luottamusaseman väärinkäyttö ja sitä siis keskusrikospoliisi tutkii parhaillaan. Hallitus esti aikanaan tuon tutkinnan.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


näinon kirjoitti:

sen nyt sanoo, selkeästi ja juridisesti kestävältä pohjalta. Ikävä, että Hurula pelasi pelin tähän Kittilää ja kittiläläisiä pahasti vahingoittavaan asentoon. Tästä on paha tulla kenenkään voittajana ulos. Todellinen pettymys on asian ympärillä käyty keskustelu. Antaa vakavasti aiheen kyllä kysy mihin näitä pikkukuntia tarvitaan. Resurssit pannaan tällaisen painiin, josta ei hyödy kukaan.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu