mistä vertaisia?

vesimies 14

Hei
Olen elänyt avioliitossa jo melko kauan ja olen usein hämmästellyt kumppanini ajatuksia, reaktioita, omistushalua, mustasukkaisuutta ihan turhasta, vallanhalua suhteessa minuun, kykenemättömyyttä tarjota esim. olkapäätä murheissa jne. Vastikään minulle selvisi lääkärikäynnin yhteydessä että hän on mitä todennäköisimmin persoonallisuushäiriöinen ihminen. Liityin narsistien uhrien liittoon, mutta olen jo huomannut sen olevan hiukan väärä foorumi minulle. Puolisoni ei ole narsisti, vaikka hänellä on narsistisia piirteitä. Ja tämän sanoi kaksikin psykiatria. En ole masentunut, halusin vain tietoa asiasta, siksi kävin psykiatrilla.
Haluaisin jakaa jonkun kanssa sitä kokemusta, että persoonallisuushäiriöisen kanssa eläminen on ihan mahdollista, mutta toisaalta eläminen on muuttunut tämän tietoisuuden myötä myös elämänpeliksi. Minun täytyy tietää, miten kannattaa suhtautua kiukutteluihin, mökötyksiin, pahan tuulen puuskiin, riidan haluun jms. Mitä siirtoja milloinkin teen kun hän käyttäytyy kuin lapsi. Onko meille tukiryhmää olemassa?

7

309

    Vastaukset 7

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Lippe Alssen

      Kuulostaapa tutulta!Ajattele,minä menin parhaan ystäväni hautajaisiin,ja mies oli humalassa kun tulin sieltä,oli mustasukkainen,olin kuulemma emännän paikkaa katsomassa ollut!Mitäköhän tästäkin pitäisi ajatella???Minunkin mies käyttäytyy kuin lapsi,joka ei tiedä mitä tehdä..Kun pidin yhteyttä ystäviini aiemmin,ja sanoin vaikka että Maijakin oli käyttänyt autoa siellä huollossa,niin siitäkös sain kuulla!Kun taas jos hänen ystävänsä suosittelivat jotain,niin sinne piti oitis viedävaikka auto huoltoon.Ajauduttiin tilanteeseen että jätin ystävät taakseni,miehen kaverisuhde senkun parani!En jaksanut enää kuunnella jatkuvaa panettelua...Läheisriippuvainen alkoholistiperheen lapsi mieheni on,se selittää osiltaa hänen käyttäytymistään.

    • huhhei!!!!

      Mikähän "diagnosi" teille sitten pitäisi antaa? Elätte ja kärsitte tuollaisen puolison kanssa!!!!

      • vesitys

        Huhhei vaan itsellesi. Eikö näiden keskustelujen tarkoitus ole jokin muu kuin se, että hyvinvoivat ongelmattomat "huhheit" antavat täällä asiattomia kommentteja. Voi olla että meillekin pitäisi diagnoosi, mutta haluan sen asiantuntijalta tai vaikkapa kohtalotoverilta, en sinulta joka et taida ymmärtää asiasta mitään. Ymmärrätkö, että kun syyllistät, keskustelu tyrehtyy alkuunsa, kuten nyt kävi. Kiitos vaan paljon. Täytyy etsiä keskustelua jostain muualta.


      • Jussijussijussijussi
        vesitys kirjoitti:

        Huhhei vaan itsellesi. Eikö näiden keskustelujen tarkoitus ole jokin muu kuin se, että hyvinvoivat ongelmattomat "huhheit" antavat täällä asiattomia kommentteja. Voi olla että meillekin pitäisi diagnoosi, mutta haluan sen asiantuntijalta tai vaikkapa kohtalotoverilta, en sinulta joka et taida ymmärtää asiasta mitään. Ymmärrätkö, että kun syyllistät, keskustelu tyrehtyy alkuunsa, kuten nyt kävi. Kiitos vaan paljon. Täytyy etsiä keskustelua jostain muualta.

        Haluaisin tietää, miksi lopetit yhteydenpidon ystäviin miehesi painostuksesta? Eikö hälytyskellojen olisi pitänyt soida kovaa, ja jättää mies, niin pääsisi eroon kaikesta tuosta sonnasta? Monta muutakin kohtaa tuossa kertomuksessa on sellaisia, joita ei yksinkertaisesti voi hyväksyä. Yksinkertaisesti pilaat koko elämäsi kun olet tuollaisen kanssa.

        Minusta tuntuu, että moni meistä ei vaan voi ymmärtää, millainen riippuvuus teitä pitää yhdessä. En minäkään, vaikka yritän. Et pysty häntä muuttamaan. Oma on tietenkin valintasi ja itse oman elämäsi kulun tuolta osin päätät. Toivon, että osaisit päättää oikein.


    • Missendal

      Ihan asiallisesti todettu :)

    • 18+24

      Nuo miehet ovat hiukan kuin miten sammakko keitetään, ei sitä kiehuvaan veteen heitetä, sieltä se hyppisi seinille, vaan laitetaan viileään veteen ja sitten käännetään hella päälle (tuo on vain vertaus, älkää keittäkö sammakkoja). Eli siis hullu puoliso hitaasti masentaa toisen itsetuntoa, huomaamatta, nokare kerrallaan. Englanninkielinen termi on "gaslighting", joka viittaa siihen että valon tasoa madalletaan hyvin hiljalleen niin että toinen luulee oman näkönsä heikkenevän eikä tajua että sokaisu on menossa. Näihin lankeaa huonolla tuurilla melkein kuka vain -hyvät ihmiset sitä helpommin, kun anteeksianto ja sietämys on *yleensä* suhteessa hyve, ja on vaikea tietää että vaikka kolme anteeksiantoa on oikea määrä sille että osaa sitoutua mutta neljäs on merkki kumppanin luonnehäiriöstä. Tai ehkä vasta viides tai kuudes tai kuudessadas....

      Googlatkaa "borderline". Jos teillä on sellainen kotona, niin hoitoon heti pian -tarvitsette sitä itsekin koska hulluus valitettavasti tarttuu. Onnea matkaan.

    • vuodatus

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Orpo pelästyi, kun asiat tulivat ilmi ? Hallitus ei enää tuekaan Garden hanketta

      Pääministerinä Orpo on vastuussa hallituksensa päätöksenteosta. Hallitus päätti avokätisestä tuesta hankkeelle, joka ei
      Kansallinen Kokoomus
      368
      1423
    2. Mitähän ajattelet

      Nykyään minusta tai meistä tai tapahtuneista?
      Ikävä
      64
      952
    3. Ei käy sääliksi sitä miestä

      Sitä saa mitä tilaa.
      Ikävä
      116
      905
    4. Mitä kaivattusi

      pelkää? 👻
      Ikävä
      86
      893
    5. Olet kuin minä

      Jännä huomata tämä kerta toisensa jälkeen eikö ❤️
      Ikävä
      66
      860
    6. Hankkikaa elämä

      Tiedetään että hän on mielenkiintoinen mutta rajansa kaikella.
      Ikävä
      94
      701
    7. Sinun silmiisi kun

      Katson niin ymmärrän sen. 👁️👁️👀
      Ikävä
      45
      681
    8. Voisitko mies auttaa..

      Ottaisit yhteyttä vielä kerran, jos haluat? 🤔 Jätäthän ilkeät kommentit pois.
      Ikävä
      50
      609
    9. En ehkä onnistu siinä

      Kovasti minä yritän näyttää kauniilta, vain sinua varten, mutta en taida onnistua siinä.
      Ikävä
      56
      604
    10. Miksi naiset tuoksuvat vaihdevuosien tietyssä vaiheessa todella etäännyttäviltä

      Mietin tätä, onko luojalla ollut jokin tarkoitus näin voimakkaan lemun aikaan tekemiselle. Monet ajattelevat miten joku
      Sinkut
      112
      564
    Aihe