Kakkosen tavoite vain rikkoa perheitä

Olen sivusta seurannut kaverini toimintaa jo pitkään. Hän on jo useamman vuoden pyörittänyt varattuja miehiä, ainoana tavoitteenaan saada rikottua miesten avioliitot. Hän saattaa pitää kahta, jopa kolmeakin miestä yhtäaikaa ja kun mies jää kiinni ja vaimo jättää, niin samalla häipyy myös kaverinikin kuvioista. Hänellä on takanaan rikkoutunut avioliitto ja sen jälkeen yksi pidempi miessuhde, jonka aikana piti koko ajan peliä myös muiden kanssa.
Mua on alkanut niin oksettaa tuo hänen käytöksensä, ja oikeastaan toivon, että hän joskus saisi itse kärsiä tekojensa seurauksista.
8186
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

Voi voi, miksi tänne kirjoitit? veisit kaverisi lääkäriin mieluummin, jos hänellä ei kaikki ihan hyvin päässä.

Toisaalta ihan oikein tekee, pettäjät saa ansionsa mukaan, kun kiinni jäävät.

Äänestä

Jos kakkosen tavoite on vain rikkoa perheitä niin hän ilmeisesti paljastaa vaimolle HETI miehen uskottomuuden.
Mikä on miehen syy käydä vieraissa? Jos ei tavoitteena ole perheen rikkominen niin riski siihen ainakin on. Mies voi olla ottamatta tuota riskiä. Ei kukaan nainen väkisin tule perheen väliin.

Äänestä

Niin, varmaan on tuon yhden kakkosen tavoite, ei silti kaikkien. Mikäs sinua sitten vaivaa kun kaveeraat naisen kanssa??

Äänestä

Jokainen valitsee ystävänsä itse. Pohdi tarkasti etukäteen mitä sanot, sitten sano suorat sanat mitä ajattelet ja pistä ystävyys poikki. Minä en siedä ystäviltäni edes ainaisia myöhästymisiä, sanon jos ystävä alati myöhästelee lupauksistaan. Tuollaista ystävää en itse sietäisi enkä hänen juttujaan kuuntelisi.

Vaihtoehto on sekin, on että kun kolme miestä on yhtä aikaa, kerrot heille jokaiselle sitten yhtä aikaa piirileikin, olisi hyvää oppia heillekin.

Äänestä
  • Miehet ei välitä toisistaan. Kunhan itse pääsevät vuorollaan köyrimään. Syynsä naisella on toimia noin, ehkä tuntee itsensä suosituksi ja nostaa huonoa itsetuntoa. Ukkomiehet siinä ovat luusereita. Heille ei säälipisteitä.

    Äänestä

Sunko mielestä ukkomiehissä ei sitten vikaa ole kun leikkiin lähtevät? Syyllistät vain ystäväsi. Moraalisesti tietenkin arveluttavaa jos tieten tahtoen ukkomiehiä iskee mutta saavatpahan vaimot ainakin tietää, minkälaisten oksetusten kanssa ovat aviossa.

Ken leikkiin ryhtyy, se leikin kestäköön. Tuskin se väkisin niitä ukkoja sänkyynsä vie. Empä jaksa uskoa, että eroja tullut hänen takiaan. Sä vaan luulet niin.

Äänestä

Mitäs se sun p...settäs kaivelee mitä kaveri tekee? Huolehdi vaan omasta elämästäsi. Miksi kaverisi pitäisi olla muusta kiinnostunut kuin käyttämään miehiä hyväkseen niin ne petturimiehetkin tekevät. Pitäisikö jäädä oikein perään itkemään. Ehkäpä ystäväsi onkin tyytyväinen elämäänsä. Jatkuvaa huomiota ja kun kyllästyy kenkää per...seelle. Sinulla sen sijaan on tylsä elämä. Kuulostat katkeralta ja vihaiselta. TAI olet petetty vaimo ja yritä saada ihmisten vihat puolellesi.

Äänestä

Ukkomiesten paneminen ja sitten vaimolle käräyttäminen ei ole yhtään hyväksyttävämpää kuin ukkomiehen touhu. Mulla oli kans ystävä joka teki noin. Miehet hän etsi työkaverien ja omien kaveriensa puolisoista. Likaista ja rumaa. Itse hän oli yksinhuoltaja ja vaikean eron kokenut. Pani sitten kaveritkin kärsimään, kaikki ne joiden ukot sai flirtillä mukaansa. Toki ukoissa syytä, miksi vastaavat flirttiin ja menevät sänkyyn . En pidä kymmeniä rikottuja liittoja kostomielessä oikeutettuna. Kyseinen henkilö vaihtaa työpaikkaa, kun liiaksi käry käy. Asuu yhdessä Suomen isoimista kaupungeista ja muuttaa riittävän kauksi vähintään 2-5 v välein. Ystävät myös vaihtuu tiheään hänellä sattuneesta syystä. On lipevä mukava kasvotusten, mutta lopulta selkäänpuukottaja.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


leilaKoo kirjoitti:

Olen sivusta seurannut kaverini toimintaa jo pitkään. Hän on jo useamman vuoden pyörittänyt varattuja miehiä, ainoana tavoitteenaan saada rikottua miesten avioliitot. Hän saattaa pitää kahta, jopa kolmeakin miestä yhtäaikaa ja kun mies jää kiinni ja vaimo jättää, niin samalla häipyy myös kaverinikin kuvioista. Hänellä on takanaan rikkoutunut avioliitto ja sen jälkeen yksi pidempi miessuhde, jonka aikana piti koko ajan peliä myös muiden kanssa.
Mua on alkanut niin oksettaa tuo hänen käytöksensä, ja oikeastaan toivon, että hän joskus saisi itse kärsiä tekojensa seurauksista.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu