Oletko juuri saanut tietää puolison pitkään jatkuneesta uskottomuudesta? Järkytys on hirveä, mieli musta ja tulevaisuus on iso kysymysmerkki. Jos haet apua asiantuntijoilta, saat neuvoja, jotka kehottavat malttamaan ja odottamaan: ”Älä tee mitään suuria päätöksiä vihan vallassa.” Jos takanasi on pitkä liitto aikuisine lapsineen, suhtaudu neuvoihin varauksella.
Itse noudatin neuvoa ja seurauksena viha on muuttunut masennukseksi. Vihan voimalla olisin lähtenyt puoli vuotta sitten tästä liitosta. Nyt voimia ei enää ole, enkä yhtään ihmettelisi, vaikka puolisoni hakisi/hakeekin naisystävästään minua iloisempaa seuraa. Jos olisin lähtenyt, olisin nyt toipumassa erosta ja menossa kohti jotain uutta. Kun kaupassa käyminenkin on ponnistus, niin miten oman asunnon hankkimiseen ja muuttoon riittäisi energiaa.
Itse noudatin neuvoa ja seurauksena viha on muuttunut masennukseksi. Vihan voimalla olisin lähtenyt puoli vuotta sitten tästä liitosta. Nyt voimia ei enää ole, enkä yhtään ihmettelisi, vaikka puolisoni hakisi/hakeekin naisystävästään minua iloisempaa seuraa. Jos olisin lähtenyt, olisin nyt toipumassa erosta ja menossa kohti jotain uutta. Kun kaupassa käyminenkin on ponnistus, niin miten oman asunnon hankkimiseen ja muuttoon riittäisi energiaa.
Vastaukset 12
Vanhimmat
Ei se noin mene. Masentuneita ovat hekin, jotka lähtevät heti ovesta ulos, vielä puoli vuotta jälkikäteen. Oletteko harkinneet pariterapiaa jos ei kelpaa, harkitse yksilöterapiaa. Älä ota alkoholia, liiku paljon ja syö terveellisesti ja nuku riittävästi- Haleja ja jaksamista. Viha on hyödyllinen, katse vaatekaappisi nainen, siivoa se syyskuntoon - vihan voimalla.
Asiantuntijoiden ohje on oikea. Älä tee äkkinäisiä päätöksiä vihan vallassa. He eivät kuitenkaan kiellä vihaamista. Itselleni terapeutti sanoi, että viha on hyvä purkaa ensimmäisen puolen vuoden sisällä mahdollisimman paljon pois. Mietimme myös terapiassa erilaisia tapoja purkaa vihaa rakentavasti. Se tarkoittaa sitä, ettei pura sitä hallitsemattomasti ja äkkinäisesti, jolloin asiat voivat pahentua. Huusin miehelleni, raivosin, juoksin pitkiä lenkkejä, viskoin kiviä hiekkakuopalla, karjuin ja itkin yksin autossa, huusin ja solvasin miestäni ja naista autossa ajaessani (yksin) ja mitä lie muutakin. Se auttoi. Oli synkkiä päiviä, mutta se, että sai "luvan ja ohjeen" olla vihainen, auttoi valtavasti.
On hyvä neuvo, ettei shokissa ja raivossa tee ratkaisuja. Minä aloin välittömästi ajattelemaan eroa, mutta onneksi en sitä silloin toteuttanut, sillä tunteet muuttuivat ajan kuluessa monesti. Vasta pitkän ajan kuluttua tiesimme, miten jatkaa eteenpäin. Erosimme, mutta olen tyytyväinen siitä, etten tehnyt sitä heti, vaan sitten vasta, kun olimme käyneet terapiat, jutelleet, yrittäneet ja tehneet kaikkemme. Luottamus ei palannut ja halusin eron. Nyt olemme läheisiä, asumme eri osoitteissa, mutta seurustelemme. Katsotaan, mitä tästä tulee. Nyt molemmat omillaan, antaa ajan näyttää.
Petetylle annan todella sen neuvon, että kuuntele vain itseäsi ja sisintäsi - sieltä tulee lopulta vastaus. Jos liian nopeasti tekee päätöksiä, voi alkaa haikailemaan vielä takaisin. Parempi katsoa kuin katua.
Toki, jos pettäjä ei suostu tekemään mitään liiton eteen enää, kannattaa nostaa nopeasti kytkintä ja lähteä. Yksin ei liittoa voi korjata.
Oikea ohje, en haluaisi olla pahan ilman lintu, mutta...ex-pettäjämies ehdotti jo ennen käryään kahta kotia meille ja käryssä jankkasi samaa yhä enemmän. Minun exäni kohdalla oli ilmiselvää, että hän halusi sekä minut että oman seksuaalisen vapautensa, hänellä oli paljon naisia ja paljon salasuhteita, vuosia selkäni takana ennen käryä.. Jos sinun tapaus olisi samanlainen, nuo miehet istuvat, kuukausiakin, valehtelemassa pariterapiassa. Kaksi kotia sopii hänelle, joka haluaa kaikki rusinat molemmista itselle.
Haluan, ihan tosi, varoittaa, voi olla että olen täysin väärässä, sinun miehesi kohdalla. Silmät auki, tarkoitan vaan.
Hei, kiitos, että ajattelet minua. Tiedän, miten petollinen pettäjä voi olla ja siksi en olenkaan missään nimessä ajattelemassa mitään tulevaisuuden kuvia mieheni kanssa. Ainakaan vielä. Olen tyytyväinen osaani, minulla on ihana asunto, lapset joka toinen viikko luonani ja elämä erittäin mallillaan. Minä halusin eron, olin se, joka lähti. Mies välillä kyselee, tulenko koskaan takaisin. Siihen en ole vielä edes vastannut. En halua nyt tästä pois. Näin elämä on hyvää. Voimme tehdä yhdessä asioita, kun haluamme, mutta pääsen myös omaan rauhaani, kun haluan.
Jos hän haluaakin olla jonkun toisen kanssa, hän on vapaa sen tekemään, ihan kuten minäkin. Tämä on nyt varovaista seurustelua, ihan kuten nuorilla. Ei sitoumuksia, vaan mukavaa yhdessäoloa. Jos se sitä ei enää tulevaisuudessa ole, loppuu kaikki siihen.
Mies sai kokeilla arkea kakkosensa kanssa, eikä siitä tykännyt. Minä sain kokeilla deittailua ja muita miehiä, mutta kaiken jälkeen totesimme molemmat, että vanhassa vara parempi. Nyt näin, huomisesta en tiedä.
Hassua miten kuvailet omaa elämääsi ja osaasi samoilla sanoilla kuin tänne kirjoittavat kakkoset! Ehkä suurimman osan ei kannattaisi mennäkään naimisiin ja perustaa perhettäkään. Seurustella vaan enemmän tai vähemmän vapaamuotoisesti ja asua omillaan, omassa rauhassaan. Ainakin pettäjien kohdalla olen jo pitkään ajatellut olevan näin, mutta ilmeisesti voi toimia sille petetyllekin loppujen lopuksi paremmin.
Mietin sanojasi, mutta vaikka en tiedä, millaista on olla "kakkonen", en usko, että eläisin nyt samalla lailla.
Olin onnellinen liitossani, joka kesti 25 vuotta. Miehen salasuhde iski minut maan rakoon ja siitä toipuminen kesti muutamia vuosia, surutyötä tein vielä avioliitossa, sillä muutaman vuoden paljastumisen jälkeen yritin korjata liittoa. Kävimme terapiassa, keskustelimme, korjasimme ja vaikka mitä, sillä yhteinen taival oli pitkä ja perhe oli tärkeä, lapsia ajattelin valtavasti prosessin aikana.
Antaisin edelleen koko omaisuuteni, kaiken mitä minulla on, jos saisin palata elämään ilman pettämiskriisiä. Elämäni kamalin, mutta myös kasvattavin kokemus. Järjetöntä tuskaa ja järjetöntä vihaa, maustettuna järjettömällä rakkauden tunteella. Tätä tunteiden vuoristorataa kun elin muutamia vuosia, on ollut helpottavaa, kun sain rauhaa, paikan, jossa rauhassa voi koota itsensä takaisin, ei ehjäksi ikinä enää, mutta niin korjatuksi kuin mahdollista.
Näitä tunteita ei varmaan pysty sellainen kuvittelemaan, joka ei ole sitä omakohtaisesti kokenut. Itse en ainakaan olisi voinut, kun elin perusarjessa, perhe-elämässä, pitkässä, mielestäni hyvässä avioliitossa, jossa viimeiseen asti luotin mieheeni kuin kiveen. Kun tuo kaikki kyseenalaistetaan omassa mielessä muutamassa sekunnissa, kun tieto puolison suhteesta tulee ilmi, maa hajoaa alta ja entistä ei enää ole sellaisena, kuin sen kuvitteli olevan. Alkaa uusi aika, uusi elämänvaihe. Vieläkin elän aikaa "sen jälkeen".
Tämä käännekohta sai tarkastelemaan omaa ja perheen elämää uudella tavalla. Olin elänyt perheelleni ja puolisolleni vahvasti, vaikka ihan hyvän urankin olen siinä sivussa luonut. Se jotenkin sai tajuamaan, että täytyy ajatella myös itseään ja sitä, mitä itse haluaa. Ei aina laita muita oman itsensä edelle. En ikinä olisi halunnut erota, en haikaillut deittielämää, en kadehtinut sinkkukavereitani.
Enkä voi allekirjoittaa sitä, että ihmiset eivät ole luotuja perheellisiksi avioliittoon, vaan elämään seurustelusuhteessa. Useimmat meistä haluaisivat ihanan parisuhteen, lapsia, tasaisen ihanan arjen puolison kanssa.
Niin myös ne kakkoset. Niin halusi mieheni kakkonen, niin myös ne muut kakkoset, joita tiedän. Jokainen on halunnut miehen itselleen, julkielämään, ei salasuhteeseen. Yksi jopa sanoi elämänsä parhaaksi saavutukseksi sen, että "voitti" miehen itselleen, kun mies erosi ja he muuttivat yhteen. Minusta se kommentti oli oksettava. Ei elämä ole kilpailua. Eikä kenestäkään kannata kilpailla. Jokaisella on vapaus valita, kenen kanssa on.
Miksi itse koen tilanteeni nyt hyväksi näin on se, että kaiken kokemani/kokemamme jälkeen meidän on rakennettava oma elämä ja yhteinen elämä eri perustuksille kuin entinen. Meidän täytyy tutustua itseemme ja toisiimme uudelleen kaiken kokemamme jälkeen. Monesti pitkässä parisuhteessa vain ollaan, eikä välttämättä enää tiedetä edes, mistä toinen pitää ja mistä ei, mikä on lempiasioita, mitkä inhokkeja tai pelon aiheita. Haluamme tehdä tämän nyt toisin, kuin mitä silloin, kun yritimme liittoa korjata. Mies on opetellut hoitamaan kaikki kodinhoitoasiat yksin ja pyörittää talouttaan hienosti yksin, mikä ei ollut vielä vuosi sitten uraohjukselle mikään helppo juttu. Kun ei ole paljon kodinhoitojuttuja tehnyt, on pelkkä vessanpesu tai pyykinpesu haaste :) nyt jo sujuu ja olen ylpeä hänestä. Hän on siinä mielessä kuin toinen mies.
Tässä on monia asioita, joita jokainen pari joutuu itse omissa kriiseissä miettimään. Jokainen on oma erilainen tapaus. Siksi voi kuunnella kyllä ohjeita, mutta toteuttaa vain omia ajatuksia ja toiveita. Jokaisella on oma elämä, erilainen, arvokas.
Tarkoitin että kakkoset yleensä sanoo jotain että ukkomiesten kanssa on "mukavaa yhdessäoloa ilman sitoumuksia" ja kun mies lähtee niin pääsevät omaan rauhaansa elämään omaa elämäänsä. Se vaan tuntui hassulta kun kuvailit saman kaltaisesti omaa tilannettasi. En toki tarkoita että täsmälleen samasta on kyse, mutta nyt saat tavallaan ne "parhaat puolet" miehestäsi mitä kakkosnaiset aina sanovat saavansa ja myös haluavansa suhteesta varattuun.
En tarkoittanut että kaikille ei sopisi avioliitto ja perhe-elämä, vain osalle. Niille jotka puolisoitaan pettävät, sillä hehän eivät pysty tai halua luopua sinkkuelämästäkään jolloin on vapaa menemään ja tulemaan miten itse tahtoo, ja harratamaan seksiä kenen kanssa tahtoo.
Kiitokset neuvoista! Siinä varmasti menikin vikaan. Olisi pitänyt olla edelleen vihainen eikä alkaa ajatella, että kun vaan mennään päivä kerrallaan eteen päin, niin kyllä tästä selvitään. Mies on sillä asenteella, mutta minulta se on vienyt voimat.
Ymmärsin ja yritin pitkään. Tein kaiken minkä osasin suhteen pelastamiseksi. Käytännössä se tarkoitti että pidon perhettä ja arkea pystyssä, tuin miestäni ja yritin olla kaikin tavoin mieliksi. Mies jatkoi suhdetta vaikka antoi uskoa että se on jo ohi. Menin tosi huonoon kuntoon. Lopulta kuviin ja masennuin. Sain neuvoja terapiasta ja itseni rakentamisesta uudeksi. En saanut toteutettua mitään. Sitten kuulin vielä yhden hirveän jutun miehestäni ja raivon vallassa menin pokaamaan itselleni laastari miehen. Ei yhtään tapaistani. Se kuitenkin pelasti. Vaikka homma oli itselleni aluksi pelkkää mekaniikkaa oli toisen ihmisen fyysinen läheisyys ja halu se mikä nosti masennuksesta. Olin taas haluttu nainen, en monitoimiluutturätti. Kaikki muut asiat alkoi sitten loksahdella paikoilleen romanssin myötä.
Jouduin petetyksi puolisen vuotta sitten. Eksällä oli takana kolmen vuoden suhde ja ties mitä muita naisia, ennen kuin kärysi.
Silläkin on merkitystä, miten mies käyttäytyi käryn jälkeen vaikka erottiinkin ajan saatossa. Jos toinen ei näytä mitään katumusta, tunne häpeää tai ole yhtään empaattinen toisen oloja kohtaan, niin toipuminen kestää kauemmin. Jotenkin sellainen tuntui väkivallalta, yhtälailla kuin uskottomuus. Lopulta viha mikä toista kohtaan nousi oli täysin hallitsematonta ja välien paikkaaminen tuntuu mahdottomalta vaikka yhteisiä lapsia onkin. En halua nähdä ja todella vihaan häntä, äänen kuunteleminen, nimen lukeminenkin nostaa inhon huippuunsa.
Masennuin kanssa, mutta se on ihan normaalia jos joutuu petetyksi.
Hyppään terapiassa, popsin pillereitä ja kaikesta huolimatta oon vahvempi kuin koskaan. Siihen riittää pelkästään usko että kaikki kääntyy parhain päin.
Älkää uskoko aina noihin "asiantuntijoihin". Iltalehdessä on seksineuvoja joka neuvoo pettämään jos suhteessa on ongelmia! Että sellaisia neuvojia! Jokainen tietää itse omat voimavaransa ja vihallakin on aikansa ja paikkansa omissa tunteissa. Älä siirrä vihaasi, vihastus ei ole pahasta, mutta jatkuva vihaaminen tekee aina pahaa.
Sori, mutta mielestäni tuo menee vähän selittelyksi, "Vihaisena olisin eronnut, mutten nyt masentuneena". Tekosyy, sanon minä. Hommaa asunto, toimita erohakemus käräjäoikeuteen ja etsi lakimies (oikeusaputoimisto, jos rahaa ei ole). Ero hoituu.