Oon nyt seurustellut avopuolisoni kanssa noin kolme ja puoli vuotta. Tällä hetkellä on menossa rv 13 jotain. Mistäs alottaisin? Esim. tänään lähdin mieheni mukaan sen luokkakaverin tupareihin. Ei siinä mitään join yhden siiderin ja mieheni enemmän ja hauskaa oli taas siihen tiettyyn pisteeseen saakka. (Ei olla vielä kerrottu ystävä pariskunnallemme tästä meidän tulevasta perheen lisäyksestä, mutta kaikki muut tuttavat tietää). Noh, taas jälleen kerran huomasin kuinka ystävä pariskuntamme naishenkilö "Jaana" tuijotti miestäni koko ajan ja tyrkytti tälle díppiä yms. sipsien kanssa. Noh, sit yhessä välissä mieheni halusi dippiä ja olin ottamassa pöydältä kyseisen kipon, kun tämä Jaana otti sen mun kädestä ja tarjosi sitä miehelleni ja se kyllä selvästi huomasi, että minä olin antamassa sitä. Toi voi olla pikku juttu, mutta kummasti tämä Jaana on alkanut myös uteleen liikaa mun miehestä minulta..esim. millainen se on sängyssä, monesti hommaatte viikossa, onko se jo kotona, millon tulee yms. muuta tollasta joka ei sille kuulu. Ja en oo Jaanan kanssa niin läheinen ystävä, että haluaisin puhua seksielämästäni hänen kanssaan. Kerran tämä jaana jopa veti mieheni hänen päälleen sängyssä ja käännähti mieheni päälle vieläpä muka vahingossa ja nostelee paitaansa mieheni nähden niin, että pikku tisut näkyy! Noi voi olla pikku juttuja, mutta tossa oli tosiaan vain muutama esimerkki kaikesta mitä se jaana on tehnyt. Mä käsitän ton vain silleen, et se on kiinnostunut mun miehestä, koska oma ei näytä sille kelpaavan. Ja mieheni ei tietenkään ole moksiskaan..ei muka huomaa mitään. Mä luulen tietäväni, että mies ei tosiaankaan ole kiinnostunut tästä jaanasta, mutta silti pelottaa..Mitä tuosta pitäisi ajatella? Kaksi entistä petti mut ja löysi toisen, koska annoin niiden mennä miten huvittaa. En halua silti kieltää mieheltäni noita ryyppyreissuja..silti niistä tulee tappelu aina sen jälkeen, kun on kamerassa kuvia kauheasti naisista. Väittää olevansa erilainen, ku ne entiset, mutta silti olen saanut kiinni valehtelemista..vaikeaa luottaa tollaseen enään.
Mieheni käy nykyään vähän väliä jossain koulun pippaloissa ja mun pitäisi istua yksin täällä kotona..:( Tuntuu niin yksinäiseltä..vaikka mies kuinka sanoo rakastavansa, mutta miksei se näytä sitä minulle? Jos mulla on paha olla ja itken niin mies ei välitä yhtään..se ei tule edes halaamaan tai yritä edes lohduttaa, mitä nyt jotain saattaa sanoa. Läheisyys..se mitä kaipaan..en saa sitä mieheltäni enään :( Jos se tulee lähelle niin siitä tietää, että se haluaa vain seksiä ja siinä se läheisyys sitten olikin. Sitä kun välillä kaipaa vain sitä olemista lähekkäin. Nämä ongelmat minulla tai meillä on ollut jo ennen kuin tiesimme vauvan olemassa olosta. Mieheni ei siis ymmärrä minua yhtään tai ei edes yritä..:( Tuntuu niin pahalta..en tiedä mitä pitäisi ajatella tai tehdä :( En edes muista milloin olisin kuullut sanat rakastan sinua mulle sanottuna..:(
Kiitos, jos joku jaksoi lukea..toivottavasti joku osaisi edes antaa jotain suuntaa ajatuksilleni. Mä rakastan miestäni paljon..tuntuu vaan että ajan sen kauemmas minusta näillä edellä mainituilla asioilla ja kun tuntuu, että en saa vastakaikua enään..itkettää :(
Mieheni käy nykyään vähän väliä jossain koulun pippaloissa ja mun pitäisi istua yksin täällä kotona..:( Tuntuu niin yksinäiseltä..vaikka mies kuinka sanoo rakastavansa, mutta miksei se näytä sitä minulle? Jos mulla on paha olla ja itken niin mies ei välitä yhtään..se ei tule edes halaamaan tai yritä edes lohduttaa, mitä nyt jotain saattaa sanoa. Läheisyys..se mitä kaipaan..en saa sitä mieheltäni enään :( Jos se tulee lähelle niin siitä tietää, että se haluaa vain seksiä ja siinä se läheisyys sitten olikin. Sitä kun välillä kaipaa vain sitä olemista lähekkäin. Nämä ongelmat minulla tai meillä on ollut jo ennen kuin tiesimme vauvan olemassa olosta. Mieheni ei siis ymmärrä minua yhtään tai ei edes yritä..:( Tuntuu niin pahalta..en tiedä mitä pitäisi ajatella tai tehdä :( En edes muista milloin olisin kuullut sanat rakastan sinua mulle sanottuna..:(
Kiitos, jos joku jaksoi lukea..toivottavasti joku osaisi edes antaa jotain suuntaa ajatuksilleni. Mä rakastan miestäni paljon..tuntuu vaan että ajan sen kauemmas minusta näillä edellä mainituilla asioilla ja kun tuntuu, että en saa vastakaikua enään..itkettää :(
Vastaukset 5
Vanhimmat
onnea lapsosen ja teidän kaikkien elämään.
Luin murheesi ja jotenkin löysin siitä itseäni.. olin itsekkin 21v kun aloin odottamaan esikoistamme ja hellyydenkipeä oon ollut koko yhdessäolomme ajan. (yli 20v)
Mitään muuta neuvoa en osaa antaa kuin pidä itsestäsi hyvää huolta.. siis kaikin tavoin: liiku, syö terveellisesti, ulkoile, pidä yhteyttä ystäviisi.. tee sellaisia asioita, joista nautit ja saat iloa, pidä itsestäsi ja kehitä itsetuntoasi. Älä liikaa tukeudu mieheesi ja odota häneltä asioita, sillä ihminen on loppujen lopuksi aika yksi vaikka kuinka eläisi parisuhteessa ja perhettä ympärillään. En vähättele rakkautta, mutta koskaan ei pitäisi olla liian riippuvainen kenestäkään.
Hyvä olisi jos pystyisitte puhumaan asioista suoraan toisillenne..(toiveista ja tarpeista) yritä ymmärtää myös miestäsi, mieti millainen lapsuus ja perhe hänellä on ollut, se vaikuttaa uskomattoman paljon myöhemmin omaan parisuhteeseen.
Miehellesi ei ehkä raskaus ole vielä konkretisoitunut, hän saattaa kokea olevansa aika ulkona asiasta.. että se on jotenkin naisen oma juttu. Hän ei saata ymmärtää, että mielialasi heilahtelee ja kaipaat erityistä huomiota ja hellyyttä.
No, tässä muutamia ajatuksia.. jos haluat jutella lisää, niin se sopii minulle. Pidä itsestäsi huolta!
En tiedä pitäisikö näistä luetuista koskaan tai edes aina liikuttua, mutta tässä sitä taas ollaan. Nainen jotenkin kasvaa siihen, että alkaa vaikeuksien tullen epäillä itsessään olevan vikaa. Pahimmillaan tämä astuu kuvaan raskaana ollessa:katsellaan itseään muka miehen silmin, ja löydetään jos jonkinlaista seikkaa, joitten perusteella kuvitellaan miehellä olevan jopa oikeus toimia niinkuin toimii.
Kyse on kuitenkin pitkälti siitä, että vikaa löytyy paitsi kummastakin, niin siitä, ettei miehet vielä parikymppisenä, jotkut eivät edes neljäkymppisenä ole osanneet kasvaa aikuisen vastuuseen. Peilatkaa rakkaat sisaret miehiänne teini-ikäisiin, miettikää sen pohjalta,kuinka paljon heidän käytöksensä on kehittynyt siitä, miten ajattelette n.17vuotiaan käyttäytyvän.
Mulle anne sun kertomasta välittyy kuva pojanklopista, joka on henkisessä kehityksessään jäänyt siihen vaiheeseen, jossa ei vielä oikein uskota omaan miehisyyteen, vetovoimaan joka jo on, mutta ei Tunnu tarpeeksi. Sitä sitten joutuu testaamaan useamman kanssa, josta sulla nyt kuvia kamerassa, esimerkiksi. Se, ettei muka tajua tai näe provosointia on tavallaan yritys "pysyä kuosissa", ja ajateltavissa, ettei hän henkisesti halua nähdä, ja vielä vähemmän näyttää reagoivansa siihen että toinen nainen esittelee rintojaan tai tarjoaa raskaanaolevan avokkaan silmien edessä ja alla "jotain hyvää" (tässä dippi) vihjeenä, että mulla on ja multa saat.
Todella kieron kuvan antaa itsestään jaana, joka käyttää alhaisia konsteja saadakseen miehesi huomion. Se on valitettavaa, mutta yleistä henkisesti epäkypsille nuorille naisille, jotka taas kokevat oman hyvyytensä ylivoimaiseksi. Omnipotentti teini-ikäinen on hyvin vaikea järkipuheella saada alas voimansa tunnosta. Valitttavasti ja ehkä siihen tarvitaan kipeä menetyksen kokemus tulevaisuudessa. Surukseni voin kertoa että olen itse neljännesvuosisata takaperin toiminut ja ajatellut samoin: luulin että voin ottaa ja tehdä mitä haluan, vailla omantunnon tuskia. Ei ollut väliä, vaikka en olisi halunnut enkä tarvinnut saalistani muuhun kuin näyttääkseni että sen pystyn saamaan. Jostain syystä en osannut arvostaa silloinkaan miestä, joka oli valmis jättämään tyttöystävänsä tai vaimonsa sen edessä että minä houkuttelin. Pidin sitä selkärangattomana touhuna, syytin siis miehiä siitä, etteivät he pysyneet siinä mitä olivat jollekin toiselle luvanneet, vaan kantoivat kaiken sen uskon toivon ja rakkauden, jota joku toinen oli ajatellut omanaan minun eteeni, vaikka en loppujen lopuksi tehnyt sillä mitään. Päinvastoin, lähes syljin sellaisen huomion päälle, nauroin rakkauden tunnustuksille, jotka oli omilta vaimoilta ja tyttöystäviltä pois, minulle annettuna. Sitä en osaa sanoa, miksi minun piti kokeilla mahtiani kaikkeen minkä näin, mutta sen tiedän, että moinen temppuilu maksoi sittemmin hyvin paljon. En ole pystynyt rakentamaan mitään pysyvää, vaikka olisinkin jo halunnut. Tänäpäivänä näen yksinoloni suorana "kiitoksena" toimistani. Otin ja jätin kenet tykkäsin, tuhlasin omat mahdollisuuteni hyvään parisuhteeseen ja elämään voimanmittelössä, jossa loppujen lopuksi huomasin hävinneeni kaiken hävittävissäolevan, ja enemmänkin. En tiedä miten käy jaanalle, miten sinulle, tai miehellesi. Jos jotain käy, mutta jos kuitenkin tunnette rakastavanne toisianne, niin älkää lyökö heti kantapäitä vastakkain, vaan yrittäkää vielä silloinkin jutella ja keskustella asiasta, ihan sen pienen ihmisen takia. Parasta olisi jos miehesi silmät avautuisivat jotenkin näkemään jaanan pinnan alle, näkemään siellä rikkonaisemman ja surkeamman ihmisen raakileen mitä miehesi ansaitsee rinnalleen. Parhaassa tapauksessa hän tunnustaa tajuavansa provokaation, ja näkee miten mätä sisus jaanalla voi houkuttelevan ulkokuoren alla olla, ilman että laittaa teidän parisuhteen ja perheen onnen tyhjän pantiksi.
Voimia ja siunasta, jos sen haluat ottaa vastaan. Muista, ettei sinussa tässä mielessä ole mitään vikaa. Ole rohkea.
Olin ajatellut vastata tähän alkuperäisen viestiin, mutta täytyy sanoa etten olisi itse paremmin voinut vastata!Sinun tekstisi oli todella hienoa ja älykästä luettavaa!Kuvailet asiat ja omankin käyttäytymisesi hyvin realistisesti, osaat antaa risuja myös itsellesi ja sitä kautta ymmärrystä myös tähän Jaanan tilanteeseen.
En voi muuta kuin nostaa hattua sinulle, olet tänäpäivänä todella ihailtavan oloinen ihminen. Olet ehkä tehnyt menneisyydessä väärin, mutta olet myös siitä ylpeänä vastuusi kantanut. Harvoin törmää noin älykkääseen ihmiseen kuin sinä näillä keskustelupalstoilla. Kiitän sinua siitä, että osoitat ihmisille (naisille, joiden miehet menee muiden matkaan), että millainen tällainen ihminen voi sisimmässään olla. Ja kuten tämä tarinan "Jaana", olen samaa mieltä kanssasi, ovelaa peliä pelaa ja todellakin mies ei reagoi, koska ei haluakaan. Jos käytös olisi vastenmielistä hänelle, kyllä hän sen heti alkuunsa lopettaisi.
On vain niin sääli, että moni hyvä suhde katkeaa tällaisiin houkutuksiin. Itselläni oli vastaava kokemus reilu vuosi sitten. Tämä kyseinen varattu nainen tapasi mieheni baarissa ja alkoi pommittaa tätä hullun lailla. Järkytyin, aloin riidellä...miehen oli lopulta todella helppoa mennä sen naisen kanssa loppuun asti. Kun erosimme ja olin ravintolassa, tämä kyseinen nainen yritti tivata tätä miestä sinne seurakseen näyttääkseen, että oli saanut mieheni. Mies laittoi kuitenkin jarrut päälle, eikä tullut paikalle, koska tiesi minun olevan siellä. Suuri taisto käytiin, kaikki purettiin alkuun asti, jonka jälkeen palasimme yhteen ehjempinä ja parempina ihmisinä kuin koskaan. Vaikka hetkellisesti erosimme, emme luovuttaneet täysin. Se kaikki oli sen arvoista, että jaksoimme kaikesta surusta huolimatta selvittää asiat.
Mutta se todellakin kysyy vahvaa ihmistä, joka pystyy taistelemaan tällaisen tilanteen voitokkaasti loppuun asti. Tämä toinen nainen sai lopulta jäädä nuolemaan näppejään!Mutta ehkä hän sen ansaitsikin, kun yritti viedä toisen omaa. Hän erosi omastakin miehestään minun mieheni takia ja saa nyt olla täysin yksin. Toivon hänelle silti kaikkea hyvää ja toivon, että hän oppi jotakin tuosta kaikesta. Toivon, että me kaikki opimme...Sinä toit tekstilläsi asialle täysin uuden näkökulman, jonka kautta ehkä ymmärrän kaiken paremmin. Siksi haluan kiittää sinua ja toivottaa puolestani sinulle siunausta ja rakkautta elämääsi!:)
Ei siitä jaanasta kannata huolestua. Kun pienokainen tulee maailmaan niin se on miehelle keskipisteenä eikä bileily ja jaanat. Tee myös tämä miehelle selväksi.
Suomalainen mies on kovin huono näyttämään tunteitaan. Lukekaa kaikki se "men are from mars, women are from venus" kirja niin ette lyö päätänne seinään 20 vuotta. Vaatii psykologin taitoja saada mies avautumaan ja ymmärtämään miten naisen kanssa pitää olla. Miehet eivät tajua sitä että halaus tai ymmärtäväiset sanat ovat tärkeitä. Ikävä kun aina kaikki pitää oppia kantapään kautta.