Olen onnistuneesti saanut kesän mässäilyt jäämään kroppaani noin seitsemänä ylimääräisenä kilona, mutta nyt ne saa luvan lähteä ;)
Lähtötilanne nyt 168 cm/70,1 kg ja tavoitteena olisi päästä johonkin 60-65 kilon välimaastoon. Tietysti toiveina olisi tuo 60 kg, mutta otetaan nyt realistinen tavoite alkuun, 5 kilon pudotus.
Ruokavalioni on ollut aiemmin pääasiassa vähähiilarista, ei sokeria, leipää, hedelmiä, pastaa, riisiä eikä perunaa. Kesän aikana tuli ihan tietoisesti "lipsuttua", sillä huhtikuussa lähdin reissaamaan eurooppaan ja nyt 5 kk myöhemmin koittaa taas tasainen arki ja aika palata ruotuun.
Eli meinaan nyt sitten tuolla vähähiilarisella ruokavaliolla ja liikunnan lisäämisellä saada painoa pois. Liikuntana nyt pääasiassa arkiliikunta ja lenkkeily. Katsotaan riittääkö aika ja innostus kuntosalille lähtemiseen.
Mitään varsinaista tavoiteaikaa ei ole, mutta olisihan se kiva päästä tavoitteeseen vaikkapa joulukuun alkuun mennessä, mutta katsotaan nyt miten paino lähtee putoamaan.
Olisi mukava saada tänne laihdutuskavereita vaihtamaan kokemuksia :)
5-10 kg pois
*jonna
1
136
Vastaukset
- Mukana!
Täälä olis samassa tilanteessa painiva, joten tsemppiä (ja mustaa huumoria) olisi tarjolla! Itse en vaan pahemmin näitä foorumeita harrastele, mutta ryhmä facessa tai whatsappissa kyllä kiinnostaa :)!
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 1818367
En löydä sinua
En löydä sinua täältä, etkä sinä varmaankaan minua. Ennen kirjoitin selkeillä tunnisteilla, nyt jätän ne pois. Varmaan k264538- 504108
- 543542
- 513116
- 502870
Ne oli ne hymyt
Mitä vaihdettiin. Siksi mulla on taas niin järjetön ikävä. Jos haluat musta eroon päästä niin älä huomioi mua. Muuten kä262566- 352218
Anteeksi kun käyttäydyn
niin ristiriitaisesti. Mä en usko että haluaisit minusta mitään, hyvässä tapauksessa olet unohtanut minut. Ja silti toiv382033- 292026