Vähemmän valkoiset valheet

Miksi se onkin niin? Kun joku ihminen on ns. hyvä suustaan ja vielä erittäin näppärä työntekijä, osoittautuu hän ajan kanssa epäluotettavaksi.

Olen kaiketi vanhanaikainen, koska valehtelu on mielestäni väärin ja typerää. Vuosikymmenten saatossa olen tavannut pari emävalehtelijaa, joten nykysin luotto menee vähemmästäkin k*setuksesta.

Hiljattain petyin nuoreen työkaveriin, jota olen pitänyt superlupaavana. Erinomainen työntekijä, tulee mainiosti toimeen kaiken ikäisten asiakkaiden ja työkavereiden kanssa, hoksaa, muistaa, soveltaa, on oma-aloitteinen, kieli laulaa, mutta jalat ovat maassa. Erittäin valmis hoitamaan homman kuin homman. Olisiko sittenkin kyseessä liian hyvä ollakseen totta -tapaus, joka muutamassa vuodessa kasvaa kunnon juonittelijaksi? Äskettäin havaitsin hänen tarkoituksella valehdelleen minulle asiassa, jossa totuuden sanomalla olisi päästy samaan lopputulokseen. Harmittaa.

Fiksu ihminen tietenkin helposti johdattelee asioita hyväksi katsomaansa suuntaan. Joidenkin mielestä on sekin ymmärrettävää, että paljon puhetta suoltava ihminen ei mitenkään voi pysyä aina totuudessa.

Miten te muut suhtaudutte valehteluun, epätoteen, osatotuuksiin ja asioiden värittelyyn? Itsellä on periaate, että jos tyyppi valehtelee yhdessä kohtaa, niin saattaa valehdella toisessakin. Pelisilmäpellestä ei voi tietää, missä kohtaa small talk -höpöttely loppuu ja epätosi alkaa, milloin kertoo tarinoita lämpimikseen ja milloin on tekeillä petos.