Miten te käsittelette sellaista ihmistä, joka suuttuu helposti, eli on kuin "kävelevä ruutitynnyri"; kiihtyy nollasta sataan sekunnissa?
Meillä tuo avovaimo kun tuntuu olevan niin julmetun helposti suuttuvaa sorttia. Tähän asti on varmaan menty joustavissa merkeissä puolin ja toisin, mutta nyt kun ollaan oltu jo useampi vuosi saman katon alla, taitaa eräänlainen koreus karsiutua.
Tuntuu, että tässä yhteiselossa ei ole mitään järkeä, kun (hänen näkökulmastaan) negatiivisia asioita ei voi ottaa puheeksi tai huonoja uutisia kertoa. Huomaan nykyään, että hyvin helposti tulee hänelle valehdeltua tai ainakin jätettyä kertomatta asioita, ihan vain sen takia koska tiedän, että sieltä on tulossa jonkinlainen ärsyyntymine/kiukkuaminen/raivo.
On hyvin vaikeaa yrittää sopia asioista, koska koko ajan joutuu olemaan varpaillaan siitä mitä sanoo tai mitä suustaan päästää.
On helppoa sanoa, että tämä valehtelu on aina väärin, mutta vaihtoehdot on vähän vähissä. Tekisin niin mieli voida puhua asioista suoraan. Ja olen yrittänytkin, mutta tuohon raivostumiseen kuuluu myös se, että puheyhteys on samantien menetetty. Miten ottaa esim tämäkin asia puheeksi?
Meillä tuo avovaimo kun tuntuu olevan niin julmetun helposti suuttuvaa sorttia. Tähän asti on varmaan menty joustavissa merkeissä puolin ja toisin, mutta nyt kun ollaan oltu jo useampi vuosi saman katon alla, taitaa eräänlainen koreus karsiutua.
Tuntuu, että tässä yhteiselossa ei ole mitään järkeä, kun (hänen näkökulmastaan) negatiivisia asioita ei voi ottaa puheeksi tai huonoja uutisia kertoa. Huomaan nykyään, että hyvin helposti tulee hänelle valehdeltua tai ainakin jätettyä kertomatta asioita, ihan vain sen takia koska tiedän, että sieltä on tulossa jonkinlainen ärsyyntymine/kiukkuaminen/raivo.
On hyvin vaikeaa yrittää sopia asioista, koska koko ajan joutuu olemaan varpaillaan siitä mitä sanoo tai mitä suustaan päästää.
On helppoa sanoa, että tämä valehtelu on aina väärin, mutta vaihtoehdot on vähän vähissä. Tekisin niin mieli voida puhua asioista suoraan. Ja olen yrittänytkin, mutta tuohon raivostumiseen kuuluu myös se, että puheyhteys on samantien menetetty. Miten ottaa esim tämäkin asia puheeksi?
Vastaukset 7
Vanhimmat
Minä pääsin just tuollaisesta miespuolisesta 5 vuoden jälkeen eroon. Huh. Ei auttanut juttelin ei terapiat
Tuolla avoero palstalla nainen taas valitteli, että kun mies on hiljainen ja hän mesoaa.
Jos mies raivostuu tuolla tavalla, häntä kutsutaan narsistiksi, mutta naiselle kai se on normaalia käytöstä, kun miehet ei osaa jutella ja manipuloivat ja harjoittavat henkistä väkivaltaa hiljaisuudella.
Itselläni oli juuri tuollainen puoliso ja kyllä se jättää kommunikoinnin aika vähiin, kun jokaisesta virheellisestä sanasta on mahdollisuus syntyä hirveät raivarit
Aikalailla sinun tyyliisi ap minäkin selviän. Oikeastaan vaikeneminen on ainoa keino. Kertoo vaan hyvät jutut ja nekin tunnustellen ettei vaan provosoi mitään tulevaa kohtausta.
Ettei johtuisi e-pillereistä tai muusta, jos alkuvuosina ollut erilainen? Tai jos kuitenkin vuosia asunut yhdessä, niin luulisi alkukoreudenkin loppuneen jo aiemmin.. Itse ainakin olin pari vuotta jatkuvassa räjähdystilassa, pinna paloi kaikesta mahdollisesta. Sitä sitten ihmeteltiin miehen kanssa että mistäköhän se johtuu, kunnes lopulta viimeisenä vaihtoehtona välähti että olisikohan syytä e-pillereissä. Ihme ja kumma, kyllä sitä alkoi muutama kuukausi pillereitten lopettamisen jälkeen palautua taas omaksi itsekseen, ei tarvinnut saada itkupotkuraivareita enää mistään.. Mutta tosiaan, pari vuotta siinä ehdittiin kärsiä ja tapella, mielenterveystoimistossa käydä ja mitä vielä ennen kuin löytyi näinkin helppo ratkaisu asiaan..
19 18,
Onpa kurja tilanne teillä! Syitä avovaimosi käytökseen voi vain arvailla, tulee mieleen, että mahtaakohan hän itsekään ihan tajuta, miksi käyttäytyy niin kuin käyttäytyy. Tiedän, että miehiä usein ärsyttää se, kun naiset vetoavat hormoneihin, mutta valitettavasti ne ovat sellainen juttu, jotka sotkevat naisen elämää ja käytöstä joskus tosi paljon. Joskus muutokset hormonaalisessa ehkäisyssä saattavat auttaa mielialaan. Varmaan vaan aika haastavaa ottaa tätäkään asiaa esille hänen kanssaan.
Onko ketään sellaista yhteistä tuttuanne, jonka kanssa voisit puhua asiasta? Tuli vaan mieleeni että jos jollekulle voisit sanoa "minua huolestuttaa, oletko sinä huomannut hänen käytöksessään muutoksia". Huolen jakaminen ja avun hakeminen ei mielestäni olisi väärää selän takana puhumista.
Yritä ottaa asioita esille aina jotenkin niin, että vakuutat että hän on sinulle tärkeä ja rakas, ja että haluat puhua siksi, että rakastat ja siksi, että haluat hänelle ja teille molemmille vain hyvää. Ehdotuksen pariterapiaan hakeutumisesta esim. voisi muotoilla "koska haluan että me molemmat voisimme tässä suhteessa entistä paremmin, ajattelin että voisimme kokeilla olisiko tästä apua".
Katso löytyykö tuolta ehkä jotain vinkkejä: http://www.city.fi/blogit/suhdeklinikka Siellä on artikkeleita parisuhdeasioista ja kirkon perheneuvojat vastaavat kysymyksiin. Jostain jo olleesta kysymyksestä ja vastauksesta saattaisit ehkä löytää vinkkejä.
Aija-pappi
En tiedä onko noista opeista apua. Jos henkilö kärsii itsekin impulssikontrollin tapaisesta häiriöstä, olettaisi että hän lähtisi hakemaan apua. Mutta jos ei koe, että olisi vikaa ja hänen pitäisi muuttua, ei ole paljo tehtävissä pitemmän päälle. Poistuttava ja erottava lopullisesti. Ihmettelen joka jaksaa pitkään.
http://yle.fi/ohjelmat/kortit/elama-pelissa/ulos-turhaumasta-vaikene-hymyile-poistu--harjoitus_4111.html
Joka tyytyy huonoon suhteeseen ääliön kanssa, on niin taukki että on kohtalonsa ansainnut. Yks elämä ja jos sen hsluaa paskaan hukuttautumiseen ja arasteluun käyttää, niin siittä vaan. Tauno!