Tiedän, että minun ei oikeastaan pitäisi varmaan edes ajatella koko asiaa, vaan vain deletoida erään miehen nro kännykästäni, mutta näin yksinäisenä lauantai-iltana ei ole muutakaan tekemistä kuin vuodattaa ajatuksiani tälle palstalle.
Eli:
Minua tuli eräänä iltana baarissa iskemään komea ja fiksulta vaikuttava mies. Hänen ehdotuksestaan vaihdoimme numeroita. No, kärsimättömänä laitoin 3.päivän iltana tapaamisestamme laskien hänelle viestin että mitä kuuluu (enkä mitään muuta, ei vihjailuja mahd. treffeistä tms.). Mitään vastausta ei kuulunut! Paitsi vasta kuudentena päivänä (eli kolmen päivän päästä viestistäni) mieheltä yhtäkkiä tuli viesti, että anteeksi on tässä ollut vähän kiireitä, ja pitäiskös sopia treffit ensi viikoksi.
No, sovittiin sitten treffit erääksi illaksi, mutta 8h ennen treffejä hän ilmoittaakin ilman mitään anteeksipyytelyjä että hänellä onkin opiskelumeno ja muutenkin tällä viikolla niin kiirettä että jos vaikka katsotaan niitä treffejä uudestaan joku päivä ensi viikolla. Hänen tuosta viestistään on nyt kulunut 6 päivää ilman minkään näköistä yhteydenottoa.
Mietin tässä siis vaan, että mahtaako mies oikeasti olla kiinnostunutkaan ja mahtaakohan edes haluta tavata minua. Ihme hidastelua ja lykkäilyä! Eihän niiden ekojen treffien tarvitse olla mikään ekstaattinen kokemus ja puolilupaus avioliitosta! Minun mielestäni niiden tarkoitus on vain antaa mahdollisuus tsekkailla millainen toinen on ja riittääkö kiinnostus mihinkään enempään. Argh...tuntuu että nykyään nuoret miehet pelkäävät hysteerisesti, että naiset ripustautuvat heihin välittömästi! Oikeasti aika harvassa ovat tuollaiset tapaukset...
Itse en ole tälle kaverille lähetellyt tekstiviestejä muulloin kun sopiessamme treffeistä, koska nimenomaan en halua antaa liian kiinnostunutta ja ripustautuvaa kuvaa itsestäni. Juttelimme baarissa ehkä puoli tuntia enkä ole nähnyt miestä päivänvalossa, joten en siis todellakaan uskalla hänen ajatella olevan muuta kuin MAHDOLLISESTI potentiaalista poikaystävämateriaalia. Pidän häntä ensivaikutelman perusteella kiinnostavana persoonana ja tunsin häneen myös seksuaalista vetovoimaa.
Nyt vaan sitten olen erittäin hämmentynyt tämän miehen käytöksestä! Miksi tullaan iskemään ja kysytään vielä nro, jos ei kiinnostakaan? Sovitaan treffit ja perutaan viime hetkellä? Mitä hän haluaa minusta vai haluaako mitään? Onko toivoa päästä treffeille vaiko eikö? Olisiko minun pitänyt esittää ihan superhullaantunutta ja lähetellä lutuisia tekstareita? Help me...
Mitä tämä mies haluaa?
6
1856
Vastaukset
- vepsa
Taitaa olla peluri???
Älä deletoi sitä numeroa, vaan laita nimeksi "Älä Vastaa x" :D - eku
varmaan hänen vaikea irroittautua oman vaimon luota.tältä se näyttää!!!!!!!!!!
- xxx
Näin minäkin luulen..
- *N24*
xxx kirjoitti:
Näin minäkin luulen..
Puskaradion kautta selvitin, että naista sillä ei ennestään ole. Siitä siis ei ole kyse... :/
*N24* kirjoitti:
Puskaradion kautta selvitin, että naista sillä ei ennestään ole. Siitä siis ei ole kyse... :/
miestä ei kiinnosta, jos kiinnostaisi olisi ollut jo aikaa sitten yteyksissä -- eikun uutta matoa koukkuun.
- Volnutt
Kaveri hukkasi elämänsä mahiksen.. siis ihan oikeesti, mistä oikeasti löytyy noin kiihkeitä tapauksia kuin sinä?
Näin kai tuossa on käynyt että teidän näkemyksenne eivät vain ole kohdanneet.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Näin Enter-napilla tehdään miljardi euroa - Helsingissä
"Ei se nyt niin kovin ihmeelliseltä näytä. Tavallinen nappi, musta muovinpala, joka kököttää parikymppiä maksavan mustan2018254- 565142
- 244787
Perussuomalaiset kirjoittaa vain positiivisista uutisista
Ei tarvitse palstaa paljon seurata, kun sen huomaa. Joka ainoa positiivinen uutinen Suomen taloudesta tai ylipäätään, ni274690Jätä minut rauhaan
En pidä sinusta. Lopeta seuraaminen. Älä tulkitse keskustelutaitoa tai ystävällisyyttä miksikään sellaiseksi mitä ne eiv364510Ben Z: "SDP ei ole ollut 50 vuoteen näin huolissaan velasta"
"– Olen ollut eduskunnassa noin 50 vuotta, eikä SDP ole koskaan ollut niin huolissaan velasta kuin nyt. Se on tietysti h744407- 623973
- 423625
Mitä luulet, miten Martina Aitolehti pärjää Erikoisjoukoissa?
Kohujulkkis, yrittäjä ja hyvinvointivalmentaja Martina Aitolehti on mukana Erikoisjoukot-realityssä. Erikoisjoukot on402904- 452619