Välimatkaa 400 km...voiko suhde toimia

mulla kokemusta samanlaisesta välimatkasta kaukosuhteessa 7kk ajan, ja piti olla se elämäni rakkaus vaan ei ollut. suurin syy välimatka.kallista lystiä tavata, hyvä jos kerran kk:ssa, tosin välillä sai olla viikonkin yhdessä jos työt antoi periksi.kamalaa mustasukkaisuutta ja kaikki puhelimen ja netin varassa...ei hyvä...jossain vaiheessa jommallakummalla on pakkopäätös paikkakunnan vaihdoksesta ja entä ellei se sovi kummallekaan...?

Ei siinä mitään estettä ole. olettehan kuitenkin tavannut toisennne jne... Se ei tee muutaku hyvää tuollainen pitkä välimatka sinänsä. Se on sitte kivaa, ku näkee pitkästä aikaa. Jos jommaltakummalta sattuu vielä löytymään auto ja kortti ja vapaa-aikaa, niin helpottaa kummasti yhteiselämää. Mut kokemuksesta voin kertoa, että kyllä se homma toimii, ku välimatkaa oli avovaimoni kanssa alkuaikoina 350km. Sitten muutettiin yhteen. Mut kyllä mä sanon, että se on ihan ihmisestä kiinni toi homma loppujen lopuksi, se on iha kylmä totuus, jos vituiks menee... Lähempääki varmasti löytyy ku tarkemmin jaksaa kaivella.. =)

Kovinkin monesta asiasta kiinni. Lähinnä ensimmäinen olisi varmaa tuo että kuinka usein näkee toista irl. Koska joku 2-4kk näkemättömyys syö aika hyvin ja toki tulee tämä kysymys ilmi et minkälainen on toinen normaali olosuhteissa (arkielämässä).

Mutta jos on auto niin saattaa todellakin muuttaa tuota näkemis ongelmaa. Henk.koht. voisin väittää että asiat voi muuttua hyvinkin nopeasti jos löytyy läheltä joku mukava ihminen niin mites sitte pitkän matkan päästä teet asialle mtn.

Oma henkilökohtainen pitkän matkan tarina meni päin *tua kun jostain ilmestyi "ihana henkilö" ja pystyinkö tekemään asialle mtn.. ei ollu mtn jakoa.

mä sanoisi tohon, että kyllä ja ei. Ja se rippuu ihan kokonaan testä molemmista.
ite olen seurustellut jo pitkän aikaa miehen kanssa, joka asuu tuhansien kilometrien päässä saksassa. meidän suhde on toiminu hyvin. ja nyt olenkin muuttamassa saksaan keväällä. ainut ongelma mikä meille on tullu, on ollu kova ikävä, mut hei, onneks on puhelimet, netti ja lentokoneet. toinen ongelma on ollu aikaajoin kieli... mutta ei mitään suurta ongelmaa sekään ole tuottanut. mut että sanoisin, että kaikki on luottamuksesta kiinni. jos jaksat ite uskoo kumppanis uskollisuuteen ja jaksat ite olla uskollinen, niin esteitä suhteen toimimiselle ei pitäs olla näkökentässä. ite pari kertaa baarissa meinannu hairahtaa toisen miehen kainaloon, mutta kiitollinen olen, että näin ei oo käynny. onnee teille molemmille :D

kai se voi jos voi luottaa toiseen vaikka yleensä ei voi

Omassa suhteessa välimatkaa on reilut 600km ja vuosi tätä on jo kestänyt. Suhde tuskin onnistuu jos itse ei siihen usko. Itse uskoin jo vuosi sitten että tämä kestää ja kyllä se on kestänytkin muutamista töyssyistä huolimatta. Vielä reilut puol vuotta näin ja sitten muutetaan yhteen.

Voi suhde toimia, jos vaan luotatte toisiinne ja olette avoimia toisillenne. Itse opiskelen ulkomaillaja olen 6kk vuodesta poissa Suomesta. Poikaystäväni viettää luonani kerran kuussa viikon ja puhumme puhelimessa päivättäin. Välimatkaa meillä toki on tuhansia kilometrejä.
Olemme olleet yhdessä seitsemän vuotta josta yhden olemme olleet erossa näin. Homma toimii jos on toimiakseen. Tsemppiä!=)

Itse elelin vuoden verran suhteessa, jossa välimatkaa oli n. 500 km. Suhde jatkuu toki edelleen, jo kolmatta vuotta, ja välimatkaa on nyt "vain" reilu 100 km. Nähdään joka viikonloppu ja aina poikaystävän luo mennessä perjantaina on kuin kotiin palaisi. Eikä se normaali arkikaan tässä jää elämättä, kun kesät ollaan vietetty samassa paikassa ja lomat myös. Vielä 1,5 vuotta ja sitten voitais ehkä muuttaa yhteen..

Voi,tottakai voi onnistua!

Olen itse elänyt kaukosuhdetta toista vuotta,välimatka noin 500 km.Ja hyvin toimii.

Nähdään kahden viikon välein,silloin ollAAN YHDESSÄ 4-5 pv kerrallaan.

Kokeile,meillä ainakin onnistuu :)

onnistua. Itse olen täältä Mikkelin tienoilta ja nykyinen vaimoni sieltä päin, Senäjoen lähistöltä.
Tapasimme ospiskeluaikana. Opiskelumme päättyi 1976 ja menimme kumpikin omille paikkakunnillemme töihin. Seurustelu jatkui kuitenkin tapailimme enintään kahden viikon välein joskus meni parikin kuukautta, ne trapaamiset olivat aina lämpimiä vaikka tietysti joskus riideltiinkin ja tuskailtiin pitkää välimatkaa. Kihlauduimme v. 78 ja avioiduimme v.1979. vaimoni muutti sitten 1980 tänne kotitilalleni, jota aloimme hyvin nopeasti kehittämään. Kahden vuoden päästä tulee siis 30 vuotta kun toisiimme rakastuimme ja edelleenkin ollaan yhdessä. Meillä on neljä tosi kivaa lasta ja yhteiselomme on ihan normaalia, ei toki mitään ruuruillatanssimista,kenelläpä sitten olisi, mutta ihan siedetävää.
Monet naaapurin tytön naineet täällä kyllälläkin ovat eronneet. Pikemminkin on niin, että kauempaa tulleet puolisot ovat enemmän sitoutuneet puolisoihinsa. Ehkä suhteet ovat harkitumpia ja syvempiä silloin kun seurustelun aikana joudutaan toista odottamaan eikä olla aina kylki kyljessä. Samoissa opiskelukuvioissa, missä silloin olimme, oli muuan kaveri, jonka kotipaikka on Lahden lähistöllä, ja tyttöystävä oli taas Sodankylästä. heilläkin on edelleen kestävä ja hyvä avioliitto.

Jos todella rakastaa niin välimatka ei ole hyvälle yhteiselle tulevaisuudelle este.

meillä ainakin toiminu nyt jo helmikuusta lähtien. välimatkaa n.450km, junalla kuljetaan, lähinnä minä, koska saan liput halvemmalla (joihin saan rahat äidiltä, ilman sitä ei onnistus). nähdään vähintään kahen viikon välein, ja yleensä otan vähän omaa lomaa koulusta. lomat menee kans siellä.

tulee myös mietittyä, että mitenkäs sitten jos joskus asuu yhdessä, että onko "arki" ihan sietämätöntä, kun viikonloput aina niin ihania, riidelläkään ei viiti, kun aikaa niin vähän. ja itse en luultavasti jaksais, jos en tietäis, että alle vuoden kuluttua meillä voi olla mahdollisuus asua samassa kaupungissa, jos saan opiskelupaikan. en edes ajattele vielä mitä sitten jos en saa... vähän lisää vaikeutta tähän vielä tuo se, että poikakaveri lähtee nyt tammikuussa armeijaan, katotaan nyt että selvitäänkö siitä... mutta molemmilla on kova halu olla yhdessä, ja tajutaan kyllä, että kauheen pitkälle ei kannata suunnitella.

asiaa autto se että ollaan periaatteessa aina tunnettu, nyt vaan sit tajuttiin että ollaan olemassa... :) tai no olin ihastunu poikakaveriini joskus pienenäkin, kerran käskin häntä sulkemaan silmänsä, ja sitten pussasin sitä ja juoksin karkuun! :D hänen äitinsä on muuttanu tältä samalta paikkakunnalta kun minä oman miehensä (poikakaverini isän) perään, ja naimisiinhan ne sitten meni ja ovat vieläkin yhdessä, jo yli 20v. olleet. semmonenkin tarina tässä taustalla.

alusta asti pitää kyllä olla jotain siinä toisessa, että tulee lähdettyä noinkin kauas. ja mulla asuu sukulaisia ihan siinä lähellä, että oli sit "turvapaikka" jos ei olis onnistunutkaan. mutta onneks onnistu, oon nyt onnellisempi ku pitkään aikaan! kohtelu on parempaa ku entisiltä poikakavereilta.

kuten muutkin sanonu, se riippuu ihmisestä. ja luottamus tärkeetä, ainakin meillä tulee kerrottua tarkemmin päivän tapahtumat kuin ehkä lähellä asuvalle. ja hyvä jos tutustuu sitten toisen kavereihin ja perheeseen, ettei mene pelkäks nyhväämiseks, vaikka aika onkin kortilla.

kokeilematta et voi tietää, mutta kuten kaikissa suhteissa, ei voi tietää toimiiko, ellei tutustu toiseen ensin hyvin! onnea! ;)

Mie olen seurustellu yhen pojan kaa joka asuu minua 500 km kauempana ja Me ollaan oltu yhes n. puoli vuotta :D Että kyllä se suhde kestää jos oikeesti tykkää :) Kannattaa ainakin yrittää ;)

Itselläni on välimatkaa tyttöystävään ~450km...Tähän asti ainakin toiminut mainiosti, näemme vain noin kerran kuukaudessa mikä tietysti vituttaa mutta pitää olla toiveikas että matka tästä vielä lyhenee. Ja tietysti aina kun pitempi loma sattuu niin mikäs siinä...