pakonomainen rakastumisen tunne =limerenssi

tässäpä tarinani jatkuu:

Kieltämättä elämänarvomme ovat samanlaisia, olemme tasavertaisia älyllisesti ja meillä on samoja kiinnostuksen kohteita. MUTTA olen jälleen täysin limerenssioireiden vallassa. Asiaa pahentaa se että olen töistä vapaalla, eli minulla on kaikki aika ajatella tätä miestä, siis silloin kun en ole hänen kanssaan. Mies on alkanut vähitellen huomaamaan millaiselle jalustalle olenkaan hänet fantasioissani nostanut. Ymmärrän että hän varmaankin ahdistuu minun "oireistani". Olen työntänyt syrjään täysin omat arvoni, mielipiteeni, ystäväni ja harrastukseni. Tajuan tietenkin että hän ei todellakaan ole ihastunut siihen epäitsenäiseen ihmiseen joka minusta on nyt viimeisten viikkojen aikana tullut. Olen halunnut olla kaiken aikaa hänen saatavillaan ja tämä varmaan ahdistaa häntä. Kun hän on ollut sairaana olen loukkaantunut siitä ettei hän tarpeeksi huomioi minua. Analysoin moneen kertaan kaikki viestit fb- ja tekstiviestit, luen rivien välistä jokaisen kommentin ja analysoin hänen kehonkieltään jatkuvasti, rakastaako vai eikö ja rakastaako vielä ex-vaimoaan enemmän.

Tämä siis tilanne nyt. Muutama päivä sitten tajusin olevani SAIRAS rakkaudesta. Tajusin että tämä ei todellakaan ole enää rakkautta, vaan PAKKOMIELLE. Ei kukaan halua olla pakkomielteisen henkilön mukarakkauden kohde. Tajuan sen nyt ja yritän etsiä itselleni muita mielenkiinnon kohteita. Olen hukannut täysin itseni rakkautta metsästäessäni. Onneksi minulla on ystäviä jotka tukevat minua, vaikka ovat joutuneet kuuntelemaan iänikuisia ja jatkuvia rakkaushuoliani jo yli 20 vuotta.

Jos joku muu kaipaa neuvoja, niin täältä löysin englanniksi:
http://www.limerence.net/limerence-faq/limerence-treatment
Web of Trust

Hirveetä höpö höpöä. Jos kysyy ja saa vastakaikua niin toimii. Jos ei niin antaa olla ja siirtyy seuraavaan. Pakkomielteet ja limerenssit ovat ihmisten päässä jotka joko pelkäävät sitä että joku pitää heistä tai sitten he eivät uskalla lähestyä ihastuksensa kohdetta ja jäävät sitä kautta kiinni.

"Hirveetä höpö höpöä. Jos kysyy ja saa vastakaikua niin toimii. Jos ei niin antaa olla ja siirtyy seuraavaan. Pakkomielteet ja limerenssit ovat ihmisten päässä jotka joko pelkäävät sitä että joku pitää heistä tai sitten he eivät uskalla lähestyä ihastuksensa kohdetta ja jäävät sitä kautta kiinni."
Mietin vielä kolmatta syytä jäädä jumittamaan ns. pakkomielteiseen rakkauteen, vaikka ei saa vastakaikua. Oletan nimittäin sen olevan itselläni syynä. Ja se on se, että minut on opetettu lapsena uskomaan (ja kokemaan), ettei rakkauteni ole minkään arvoista. Uskon siksi, etten "saa" enkä osaa rakastaa.
Ja kun en saa rakastaa, käy niin, että jään jäkittämään siihen tilaan ja odotan, että se toinen vapauttaisi minut mystisesti kielloista ja "antaisi" minun rakastaa. Ja osoittaisi (ja minäkin osoittaisin hänelle), että minä OSAAN rakastaa.
Siksi sitä toisen ajattelua ei voi millään lopettaa, koska ehkä huomenna toinen kuitenkin tajuaa, että tarvitsen oikeuden rakastaa ihmisiä ja hän antaa sen minulle. Eikä kiellä sitä inhoten ajatustakin "hyin" kera, joka taas kertoo, että MINULLA EI OLE OIKEUTTA RAKASTAA.

Mikä loistava syy, jos natsaa vieläpä kumpaankin. Näin vamaan syntyy näitä rakkautta ensisilmäyksellä tarinoita muutenkin kuin elokuvissa. Harvinaista mutta mahdollista.

Miten sulla aloittaja nykyään menee tämän asian kanssa? Oletteko vielä yhdessä, onko tunteet hälvenneet vai meneekö se rakkauden tunne yhtään käsi kädessä pakonomaisuuden kanssa...? Mulla on aikalailla samoja asioita, kohde vaan vaihtuu melko tiuhaan. Oli teini-ikäisenä sama kohde 5 vuotta...mutta nyt aikuisena haaveilen lyhyempiä jaksoja samasta ihmisestä. Nyt olen löytänyt kohteen joka liehittelee mua...ja vihjailee, kehuu mua ja auttaa kaikessa. Kerrassaan täydellisen oloinen mies. Teen astrologisia karttoja hänestä ja minusta ja selvitän miten sovitaan yhteen...ja sairastahan tää on. Täytyy vaan toivoa että laantuisi, menee oma mielenterveys kun taukoamatta mielessä toinen ja yrittää keksiä ratkaisuja miten voisimme olla yhdessä.

Limerenssi on aika ikävä kokemus.

Rakastunut vadelma: ollaan yhdessä. Ollaan rakastuneita ja hän on se oikea. Hyväksyin tuon aloituksen jälkeen (2014) sen, että vaikka tämä on suurta rakkautta, niin tiemme voivat erota tms. Tein kovasti töitä itseni eteen tuolloin. Minulla oli mahdollisuus ottaa etäisyyttä ja matkustin pois 6 viikoksi. Terveellinen ruoka, liikunta ja meditointi selkeytyivät ajatuksia. Tutustuin itseeni, luin esim kaksoisliekistä, mutta ennenkaikkea hyväksyin, että vaikka kyseessä oli ns ” elämäni rakkaus” niin se ei ole minun syy jos hän ei jaa elämäänsä kanssani.
Aloin ajatella itseäni, hyväksyin että tunteet on tunteita ja olen itse vastuussa omista tunteista. Aiemmin olin ulkoistanut kaikki tunteeni muiden syyksi tai ansioksi.
Vinkki sellaiselle joka elää rakkauden tuskassa: käytä aikasi johonkin kiinnostavaan, turha odotella sen rakkauden kohteen tajuavan jotenkin mystisesti mitään. Kun itse on onnellinen, niin ympärille alkaa kertyä myöskin tasapainoisia ihmisiä.

Mitenihmeessäsäluotat: silloin aiemmin suhteemme ns eka kierroksella olin itse vapaa ja mies oli asumuserossa, eli kyseessä ei ollut pettäminen. Tunsimme toisemme lapsuudesta, emmekä halunneet sotkea haurasta tilannetta silloin. Ei olla petetty siis. Näin silloin hänen ikävänsä ”ydinperheen” luo, enkä kestänyt olla ns kakkosvaihtoehto lasten synnyttäjän jälkeen. Enää tähän minun ajattelukuvioon ei liity pakonomaisuutta, vaikka tunnistan itseni hyvinkin tuolta kolmen vuoden takaa. Nykyään avoliitossa ja olen isän kumppani hänen lapsilleen, asuvat pääasiassa meillä.