PALKANSAAJAJÄRJESTÖT PETTIVÄT JÄSENENSÄ

KALLIIT AYPOMOT

JO KOLMAS LEIKKAUS 20 VUODEN AIKANA

Työmarkkinajärjestöjen esitys eläkeratkaisuksi on saatu aikaan.

Ratkaisu viedään huomenna perjantaina työmarkkinajärjestöjen hallintoihin.

Yle Uutisten tietojen mukaan eläkeikä nousee 63 vuodesta 65 vuoteen ja se koskee vuonna 1955 tai sen jälkeen syntyneitä. Eläkeikä nousee vuodesta 2017 lähtien portaittain kolme kuukautta vuodessa. Näin ollen vuonna 1962 syntyneet ovat ensimmäinen ikäluokka, joka jää eläkkeelle 65-vuotiaana.

Henkisesti tai fyysisesti raskaassa työssä oleville jäisi mahdollisuus jäädä eläkkeelle aikaisemmin, mikäli työura on kestänyt vähintään 38 vuotta.

Eläkeratkaisu syntyi ilman korkeasti koulutettujen työmarkkinajärjestö Akavaa, joka on vaatinut viimeisten työvuosien painottamista eläkekertymää laskettaessa.

14

70

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Guzettaja ay

      Ahne ja häikäilemätön ay hörhö kuzettaa työkseen tavallisia palkansaajia. Itse he eivät osallistu edes verojen maksuun.

      • olutta ja makkaraa

        Haista paska!.

        Kunhan edes pääsisit edes työmaalle päivittäisen lidin liiverin tuotteita nautittaessa.


    • puksu

      Henkisesti ja fyysisesti raskakasta työtä.. miten ne
      ihmiset taas lajitellaan siihen 38 vuoteen onks tietoo?

      • brtilo

        "... lajitellaan siihen 38 vuoteen..."

        Ne ihmiset jotka ovat tehneet fyysisesti raskasta työtä 38 vuotta.

        Vielä nykyisin pääsee eläkkeelle jos on 30 vuotiaana ajatellut raskasta työtä.


      • lynz
        brtilo kirjoitti:

        "... lajitellaan siihen 38 vuoteen..."

        Ne ihmiset jotka ovat tehneet fyysisesti raskasta työtä 38 vuotta.

        Vielä nykyisin pääsee eläkkeelle jos on 30 vuotiaana ajatellut raskasta työtä.

        Mitäs tarkoittanee tää henkinen puoli?


      • Näin

        Ay pummi ja heidän pummikaverit, sekä virkamiehet pääsevät aiemmin eläkkeelle.


      • ilmeinen syy
        Näin kirjoitti:

        Ay pummi ja heidän pummikaverit, sekä virkamiehet pääsevät aiemmin eläkkeelle.

        Sinä pääset sairaseläkkeelle!


      • Paksut ay loiset
        Näin kirjoitti:

        Ay pummi ja heidän pummikaverit, sekä virkamiehet pääsevät aiemmin eläkkeelle.

        Juuri näin on sovittu. AY pellet ovat kaikki johtajia eläkejärjestelmän puolesta. Heillä on raskas ja vastuullinen työ. Onhan raskasta nostaa työmieheltä varastettuja verovaroja omaan taskuun ja yrittää juoda rahat.


    • takalisto

      eespäin, eespäin ja joskus myös takaapäin...

    • AY1

      Ja taasen joutuu YTK kuuluvat sopetuun eläkeratkausuun josta on sopinut työmarkkinajärjestöt ilman AKAVAA.
      Näin ollen edut ja huononnukset tulle vapaamatkustajan YTK kuuluville.

      • ytk ajopuuna virralla

        Kuinka se voi olla mahdollista, järjestölle joka saa nelinkertaisen palkan, kaksinkertaisen loman ja työnantajan joka on valistunut yksinvaltias?.

        Sitä vaan tässä suuresti hämmästelen!.


      • 60v eläkkeelle!!
        ytk ajopuuna virralla kirjoitti:

        Kuinka se voi olla mahdollista, järjestölle joka saa nelinkertaisen palkan, kaksinkertaisen loman ja työnantajan joka on valistunut yksinvaltias?.

        Sitä vaan tässä suuresti hämmästelen!.

        Mulla raskasta työtä takana yli 40 vuotta.Aloitin työnteon 17 vuotiaana ja nyt olen 59 vuotias,tosin nyt työtön.
        Jippii!!!!!
        Meikä lähteelle eläkkeelle 60v.
        Jippii!!
        "Käyttäkää te orjat sorvia,jo näkyy hiirenkorvia".


    • sitten kävi näin

      Niinpä niin...Kuten useasti todettu, Suomi ukkoutuu ja akkautuu;) Muutaman kerran olen todennut palstalla jokseenkin näin;

      "Tästä hetkestä n.25v eteenpäin ja härmässä on enemmän ihmisiä eläkkeellä kuin työssä. Se ei vaan käy. Ratkaisu; nostetaan eläkeikää tai eläkemaksuja.....''

      Herätti palstan asiantuntijoissa hilpeyttä.

    • kusettaja valtio

      Aaayyy pomot , yrittäjät ja verohallinto kusettavat pilkkuleikillään työtä tekeviä kansalaisia... käyttävät pilkkua riidan välineenä satojen ja tuhansien välissä työehtosopimuksissa ja kusettavat työntekijää maksamalla 1,60 euron tuntipalkkoja ja ottamalla siitä 16,000e verovähennuksen kk:ssa.... apinoiden sairasta leikkiä...

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Millä voin

      Hyvittää kaiken?
      Ikävä
      95
      2555
    2. Jotain puuttuu

      Kun en sinua näe. Et ehkä arvaisi, mutta olen arka kuin alaston koivu lehtiä vailla, talven jäljiltä, kun ajattelen sinu
      Ikävä
      101
      2213
    3. Haluan sut

      Haluatko sinä vielä mut?
      Ikävä
      84
      1917
    4. Hei A, osaatko

      sanoa, miksi olet ihan yhtäkkiä ilmestynyt kaveriehdotuksiini Facebookissa? Mitähän kaikkea Facebook tietää mitä minä en
      Ikävä
      44
      1661
    5. Ampuminen Iisalmessa

      Älytöntä on tämä maailman meno.
      Iisalmi
      11
      1635
    6. Haluaisin aidosti jo luovuttaa ja unohtaa

      Ei tästä mitään tule koskaan.
      Ikävä
      78
      1616
    7. Pohjola kadulla paukuteltu

      Iltasanomissa juttua.
      Iisalmi
      34
      1578
    8. 76
      1484
    9. Synnittömänä syntyminen

      Helluntailaisperäisillä lahkoilla on Raamatunvastainen harhausko että ihminen syntyy synnittömänä.
      Helluntailaisuus
      112
      1397
    10. Mitä tämä tarkoittaa,

      että näkyy vain viimevuotisia? Kirjoitin muutama tunti sitten viestin, onko se häipynyt avaruuteen?
      Ikävä
      41
      1264
    Aihe