Hän iski minut, juuri eronneen jo elämisen edessä nöyrtyneen miehen.
Olin otettu nuoremman ja nätin naisen huomiosta ja hänen hieman hoputtaessa, olen ukkomies taas ja meillä on nyt kaksi lasta.
Päätin laittaa valokuvat kerrankin järjestykseen ja muistin ne negatiivit mitkä olin pelastanut roskiksesta hänen sinkku kämpästään yhteen muuttamisen tuoksinassa.
Hän kertoi kyllä heittävänsä entiset heilat roskiin ja toivoi, että exän kuvia ei minun lompakosta löytyisi. Valokuvausta harrastaneena ja muutenkin jälkipolvien takia en halunnut kenenkään negoja hävittää.
Jo silloin kurkin mitä niissä negoissa näkyi, eli jotain epämääräisiä henkilöitä ja ilmeisesti piletys kuvia jne.
Innostuin raukka ensin kun iso osa kuvista oli jonkun tosi muodokkaan isokokoisen naisen alaston kuvia! Lopulta tajusin tarkastaa ne epämääräiset piletyskuvat, jotka olivat tämän naisen ja vaimoni yhteisistä "hellistä" hetkistä.
Eli nyt tajuan miksi vaimoni hoki monta kertaa, että kavereita ja harrastuksia ei sitten jätetä vaikka yhteen mennään.
Nyt tajuan saatana miksi se hyvän näkoinen pitkä blondi oli minua kohtaan silloin erityisen nuiva ja vihamielinen.
Vaimoni ja tämän vitun blondin yhteiset pitkät lenkit saa aivan uuden merkityksen!
Joka jumalan kerta se hakee minun vaimoni autolla parin kolmen tunnin "lenkille" ja ilmeisesti ne menevät hänen asuntoonsa naimaan saatana!!!
Nyt loksahtaa niin monia aioita kohdalleen, kuin konekiväärin piipusta.
Minua on kuljetettu kusetettu ja käytetty vain siittämiseen.
Rakastan vaimoani ja minun tekisi mieli kuristaa silti ne vitun LEHMÄT helvetti!!!
Olisi edes saatana ollut mies tai vaikka kaksi perkele, siis sitä olisi helpompi käsittää!!!
Mutta nyt putoan kuin tyhjä päälle ja tuntuu kuin pää halkeaisi saatana!!!!!!
Vittu että ihminen voi olla uskomattoman sokea naivi tyhmä tollo!
Lehmä potkaisi päähän
Lamaantunut
0
772
Vastaukset
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Räppäri kuoli vankilassa
Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "1014507Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä
Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella293343No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen
Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol452370- 361388
- 341183
- 371116
- 131064
- 1581007
- 6934
Masan touhut etenee
Punatiilitalon tietotoimiston mukaan Masa on saanut viimein myytyä kämppänsä ja kaavoittaa uudelle lukaalille tonttia pa12872