En ole päässyt yli ihastuksestani kesällä tapaamaani tyttöön. Tutustuimme toisiimme noin kuukauden verran (tapaamisia, sähköposteja, puheluita, messenger) ja hän jätti minut kun olisi ollut aika todeta seurustelevamme. "Se jokin" puuttui vaikka olikin selkeästi ihastunut minuun.
Täytyy myöntää että olemme aikas erilaisia ajatusmaailmaltamme ja olen itsekin todennut, että juttu tuskin toimisi. Toisaalta olisin halunnut todellakin todeta tuon enkä vain nyt yrittää vakuuttaa itseäni, että pieleen se olisi mennyt kuitenkin.
Voisinko siis ottaa häneen yhteyttä sähköpostilla (soitto tai tekstiviesti olisivat mielestäni liian tungettelevia) ja ihan vain kysellä kuulumisia?
Vai odottaisinko esim. Joulun aluspäiviin ja lähettäisin silloin sähköpostin "tutustuminen jäi hienona kokemuksena mieleeni, hyvää Joulua jne jne". Olisiko tuommoinen säälittävää? Jos vielä kirjoittaisin "toivottavasti et pidä tätä tungettelevana", "en odota että välttämättä vastaisit" tms. Olisiko tuo alentuvaa ja osoittaisi heikkoa itsetuntoa/säälittävyyttä?
Mielelläni joskus vielä tapaisin hänet ihan kaverimielessä kerran (seksiä emme harrastaneet, joten tuo kaveripuoli ei olisi vielä sillä pilattu), jotta saisin tuon haavekuvan, päästäni (onk häno vain tuon saavuttamattomuuden takia noussut jalustalle?) tai sitten jos häntäkin kiinnostaa, voisi liekkiä lämmittää uudelleen.
Kertokaapas naiset ajatuksia mistä tahansa ajatuksestani.
Täytyy myöntää että olemme aikas erilaisia ajatusmaailmaltamme ja olen itsekin todennut, että juttu tuskin toimisi. Toisaalta olisin halunnut todellakin todeta tuon enkä vain nyt yrittää vakuuttaa itseäni, että pieleen se olisi mennyt kuitenkin.
Voisinko siis ottaa häneen yhteyttä sähköpostilla (soitto tai tekstiviesti olisivat mielestäni liian tungettelevia) ja ihan vain kysellä kuulumisia?
Vai odottaisinko esim. Joulun aluspäiviin ja lähettäisin silloin sähköpostin "tutustuminen jäi hienona kokemuksena mieleeni, hyvää Joulua jne jne". Olisiko tuommoinen säälittävää? Jos vielä kirjoittaisin "toivottavasti et pidä tätä tungettelevana", "en odota että välttämättä vastaisit" tms. Olisiko tuo alentuvaa ja osoittaisi heikkoa itsetuntoa/säälittävyyttä?
Mielelläni joskus vielä tapaisin hänet ihan kaverimielessä kerran (seksiä emme harrastaneet, joten tuo kaveripuoli ei olisi vielä sillä pilattu), jotta saisin tuon haavekuvan, päästäni (onk häno vain tuon saavuttamattomuuden takia noussut jalustalle?) tai sitten jos häntäkin kiinnostaa, voisi liekkiä lämmittää uudelleen.
Kertokaapas naiset ajatuksia mistä tahansa ajatuksestani.
Vastaukset 5
Vanhimmat
Kummalta "se jokin" puuttui? On hyvä tehdä kuten itsestä parhaalta tuntuu, silloin se välittyykin. Toimi samallalailla millä toivot itseäsi lähestyttävän. Jouluun on aikaa-.
Mielestäni voit ottaa yhteyttä. Tee se tapauksessanne sähköpostilla, niin ei pitäisi olla häiriöksi.
En tiedä vastaako minun käsitykset yleisestä oikeasta, mutta miksi ei voida puhua asioista niinkuin ne ovat? Voit kertoa esim. että olet kaipaillut tai tytön olleen mielessä, ja omalta puoleltasi mielelläsi kuulisit mitä hänelle kuuluu.
Kannattaa olla neutraali, mutta suora, ja miettiä mitä haluat/odotat. Voit sanoa, että mielelläsi vielä tapaisit (ilman odotuksia),ja kysellä olisiko se mahdollista.
Jos jätät kaiken "joulukortin" varaan "tutustuminen jäi hienona kokemuksena mieleeni, hyvää Joulua jne jne", niin tästä voi ymmärtää, että toivotat vaan hyvää joulua ja siinä se; "Oli kiva tutustua, mutta en odotakaan enää muuta, hyvä näin".
On ikävää, että vain oletetaan, ettei homma voisi toimia, vaikka tunteet sanoo muuta.
Pahalta tuntuu jätetystä, kun tietää, että toinenkin oli ihastunut, mutta toimii ehkä näin, kun pelkää itse jätetyksi tulemista? tms. Muutenkaan ei pitäisi olettaa mitään, vaan ottaa asioista selvää, tai selvittää missä mennään.
Toimi sinä tunteittesi mukaan, mutta hienovaraisesti. Jos vastapuoli ei osoita kiinnostusta, niin jätä portit auki palata asiaan, jos myöhemmin toiselta tuntuu.
Sen verran nöyryyttä pitäisi ihmisessä olla, että uskaltaa kertoa tunteistaan ja tarvittaessa ottaa yhteyttä, pyytää anteeksi tms. Valitettavan usein vain taitaa ylpeys ohjailla toimia enemmän. "Tuhkimotarinat" syntyy just siitä, kun mahdottomalta tuntuva rakkaus voittaa kaikki esteet ja tekee vaikeasta mahdollisen.
Väkisin ei ketään voi saada, mutta aina voi itse yrittää tehdä asialle jotain.
Niin siis minultahan tuo "jokin" hänen mielestään puuttui (vajaata viikkoa aikaisemmin totesi kyllä että minussa sitä olisi). Itse valitettavasti vasta aloin todella ihastua häneen juuri tuon viimeisen viikon aikana (pidin hänestä kyllä alusta alkaen, mutta todellinen "sortuminen" oli vasta tulossa).
Voi kyllä olla, että hän pelkäsi jätetyksi tulemista, koska en itse ollut vielä niin innoissani, vasta päivinä ennen poikkipistoa tajusin kuinka paljon hänen seuraansa kaipasin (emme kerenneet nähdä aikatauluongelmien takia tuolla viimeisellä viikolla) enkä sitten loppujen lopuksi kerennyt todella kertoa heräävistä tunteistani.
Toisaalta en nyt sitten tiedä jäikö minulle vain tuo ihastumis-vaihe päälle. Ajatusmaailmamme todellakin olivat jokseenkin erilaisia, mutta järkyttävän ihana ihminen hän on ja entäs jos hän kiinnostusis uudelleen ja loppujen lopuksi toteaisin, että juttu ei toimikaan ja jättäisin hänet.
Noh, täytyy nyt pohtia asiaa. Kiitos mielipiteistänne!
*Toisaalta olisin halunnut todellakin todeta tuon enkä vain nyt yrittää vakuuttaa itseäni, että pieleen se olisi mennyt kuitenkin.*
Niimpä...sinä olisit halunnut todeta sen.
Eikö tullut mieleesi, että tyttö jo totesi sen itse ?
Onhan tuokin mahdollista, mutta ainakaan hän ei siitä minua mitenkään etukäteen vihjannut (paitsi olemalla vastaamatta puheluihini ko päivänä, mikä pisti miettimään).
Vieläpä kahta päivää aikaisemmin hän oikein odotti viikonloppua, jolloin voisimme jälleen tavata. (eikä hän noina viimeisinä päivinä olisi käyttänyt mielestäni niin paljoa aikaa keskustellakseen kanssani (messengerillä, puhelimessa) jos hän olisi jo päätöksensä tehnyt, mutta ei vain saanut sitä sanottua) Keskustelut olivat kuitenkin sitä tasoa, että kyllä sieltä aidot ihastuksen tunteet pursusivat lävitse, eikä vain esitys. Mutta kyllähän hänen päässään on jotain loksahtanut, kun hän tuon päätöksensä teki, mutta mitä, niin sitähän minä en saa tietää. Ei hän myöskään vaikuttanut ihmiseltä, joka julmana pilana olisi minua kiusannut tuolla tavoin.
Onneksi olen nyt (tännekin kirjoittaminen auttaa, vaikka kukaan ei olisi vastannutkaan) kallistumassa siihen, että tuo juttu ei olisi toiminut. Ehkä kaipaan hänen avoimuuttaan ja osoittamaansa hellyyttä ym enemmän, kuin häntä itseään. Vaikea sanoa, mutta eiköhän ole parempi antaa hänen vain mennä ja toivoa että törmäisin hänen kaltaiseensa ihastuttavaan ihmiseen, jonka ajatusmaailma olisi kuitenkin lähempänä omaani.