Ollaan oltu yhdessä vuosi. Siinä välissä ollaan ehditty asua yhdessäkin. Se ajanjakso meni hyvin, mutta nyt taas eri osoitteet töiden ja opintojen takia. Mies on ilmaissut halunsa muuttaa lopullisesti yhteen, mutta eihän se kädenkäänteessä meidän tapauksessa käy.
Tässä välissä pitäisikin sitten minun kituutella, sillä aika usein minusta tuntuu, että olen tässä suhteessa vaan jonkinlaisella "koeajalla", aivan kuin mies ei kuitenkaan täysin haluaisi edes ulkopuolisillekaan näyttää, että ollaan pari. Tätä asiaa olen kärvistellyt jo kauemman aikaa. No, puhuttiin siitä sitten taas, ja yllättäen hän sitten suostuikin valottamaan minua jonkin verran...
Hän ei kuulemma halua tehdä tästä liian vakavaa vielä. Tällöin saatettaisiin joutua siihen tilanteeseen, että haluais olla toisen kanssa joka päivä.
Hän ajattelee meidän suhdetta pelkästään käytännön syiden kautta! Kun on välimatka, ei saa suhdekaan paisua turhan ylettömiin mittoihin.
Minä en enää tiedä, mitä ajatella. Annan kai sitten olla.
Mies ja välimatka
Kuulento
1
392
Vastaukset
- Tane
Yleensähän naiset valittavat, kun mies ei puhu. Sinun miehesi on nyt puhunut, mutta sekö ei sitten kelpaakaan? Koska hän ei ajattele juuri niin kuin sinä haluat, sinä et yritäkään ymmärtää miehen näkökantaa, vaan pistät hanskat naulaan. Niinkö se menee?
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Epäily: Räppäri yritti tappaa vauvansa.
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/epaily-mies-yritti-tappaa-vauvansa/9300728 Tämä on erittäin järkyttävä teko täysin p545666Räppäri kuoli vankilassa
Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "732782Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä
Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella182000No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen
Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol401885Onko Sanna menossa Ukrainaan viettämään vuosipäivää?
Kun on bongattu Varsovan lentokentältä?1601815- 181771
Kulukusuunnat
Eikö kuhmolaiset iha oikiasti tiiä kumpi o vasen ja kumpi oikia? Tuolla ku liikennemerkissä näkyy nuolet ylös ja alas, v5152881-vuotias Frederik avoimena - Ei omasta mielestä kelpaa tästä syystä realityihin: "Veemäinen..."
Junttidiscon kuninkaana tunnettu Frederik, 81, on esiintymislavoilla suvereeni tekijä. Mies on viihdyttänyt ympäri Suome191161Muusikko yritti tappaa kaksiviikkoisen vauvan
Karu epäily: Muusikko, 32, yritti tappaa kaksiviikkoisen vauvan Oulussa. IS:n selvityksen perusteella miestä ei ole syy811141Tynkä Eläintarha ei ole enää visiitin väärti
Ähtärin MesiZoo on vajonnut alas. Näytillä olevien eläinten määrä on romahtanut lähemmäs -40%. Paikat ovat päässeet pah66965