Rakastan miestäni, mutta toisaalta taas.. Olenko valmis viettämään loppuelämäni hänen kanssaan? I just don't know. Olen pohtinut tätä asiaa päässäni paljon enkä tiedä. Mistä tietää että on sen oikean ihmisen kanssa.. toisaalta voisin lähtee tästä suhteesta, mutta sitten taas mitä teen kun on niin tottunut toisen läsnäoloon etten välttämättä halua olla yksin. Toinen on tullut niin tutuksi että ollaan vaan kasvettu tähän. Makuuhuoneen puolella ei juurikaan kipinät lentele. Kemiat ei jotenkin vaan kohtaa. Rakastan silti tai sitten en vain tiedä millaista oikea rakkaus on. Katselen usein vähän haikein mielin muiden rakkautta. Meillä on pieni tyttö jonka vuoksi molemmat tekisimme mitä tahansa ja jonka takia me tässä yhdessä kai ollaankin.
tuntuu vähän etten tiedä mitä haluan, mitä te muut avioliittoon menossa olleet olette ajatelleet? Oletteko olleet täysin varmoja rakkaudestanne? Mitä asioita olette käyneet päässänne läpi.. Oletteko joutuneet luopumaan jostain ?
tuntuu vähän etten tiedä mitä haluan, mitä te muut avioliittoon menossa olleet olette ajatelleet? Oletteko olleet täysin varmoja rakkaudestanne? Mitä asioita olette käyneet päässänne läpi.. Oletteko joutuneet luopumaan jostain ?
Vastaukset 8
Vanhimmat
Heiii anyone?
Mielestäni sen vaan tietää heti, ehkä en ole paras vastaamaan, itsekkin eronnut ja toista kertaa naimisissa mutta on kai jotain kokemusta: Sen tiedän että rakkaudesta olen mennyt naimisiin ainakin tämän toisen kanssa. Eka kerta oli vaan jotain nuoruuden tietämättömyyttä. Avioliitto ei ole koskaan mielestäni helppo vaikka rakastaakin: Se on ennenkaikkee sitoutumista, lupauksen pitämistä, joustamista, anteeksiantoa, epäitsekkyyttä, jaksamista jne. Elämä on aika monimutkainen, se voi tuoda pitkässä avioliitossa vaikka mitä mukanaan: Sairastamista, rahattomuutta, lapsen menetystä, lapsettomuutta, mustasukkaisuutta, alkoholi-ongelmia, pettämistä. Ajatteleppa pareja jotka ovat vaikka olleet naimisissa 60v, toki siihen mahtuu kaikenlaista, tai sitten ei. On pariskuntia jotka menevät avioliittonsa seesteinä alusta loppuun ilman mitään isoja vastoinkäymisiä. Hyvän puolison saaminen on kuin lottoaminen, voit saada päävoiton, voittaa vähäsen tai menettää sioittamasi panoksen
Mitä tuollaista miettimään. Sen kun menee naimisiin tai on mememättä. Ei se paperi miltään erolta suojaa. Ei avioliitto mikään ikuinen velvoite ole. Ensimmäisen kanssa olin 11 vuotta. Toisen kanssa olen nyt ollut 5 vuotta ja kolmatta jo katsellut. Ei rakkaus ole ikuista. Se on kertakäyttötuote niin kuin maitopurkki.
...vaan tietää.
Se joko tuntuu tai ei tunnu siltä.
Jos sitä tarttee erikseen tuolla tavalla miettiä ja aprikoida niin kyseessä EI TODELLAKAAN OLE SE OIKEA!
Ei se noinkaan ole! Valheessa voi elää,minullakin meni pilalle 20 kesää,kun vaimo ilmoitti olevan kaverisuhteessa.Mieti rauhassa joka kantilta.
Joskus henkilö voi olla juurikin oikea, mutta muun elämän järjestyminen voi tuottaa hankaluuksia. Niinkin voi käydä, kun vanhaksi elää... hih, hii
Itse häideni aamuna ajattelin että "tässä se on. Elämäni paras päivä. Fuck yeah!!!" Ja sitten suukotin mieheni hereille.
Oli kaikenlaista sukua ja meuhkaamista, pukuni olkaimet eivät kunnolla pysyneet kiinni ja pitopalvelu sähläsi kakun palasiksi... ja koko ajan ajattelin vain että "illalla olen maailman ihanimman miehen vaimo, muulla ei ole mitään väliä".
Tästä on nyt kohta vuosikymmen ja olen edelleen ihastuksesta sekaisin. Tietenkään kaikki ei ole täydellistä, mutta en voisi mitenkään olla kenenkään muun kanssa. Mies on sielunkumppani.
Pohjimmiltaan sitä ei tiedä mitä toinen ajattelee vaikka luulee tuntevansa. Ihmisen käytöstä ei tiedä,hormoonit hyrrää ,mieli järkkyy,ei toista voi tuntea.Minäkin luulin olevani ihmistuntija ,mutta enpä ollut.Yllätyksenä jopa järkykenä vaimon päätökset.Koska viitteitä ei ollut. Aivan hetkessä,muutama viikko,pitkä liitto ohi. Kyllä näitä saa makustella ja miettiä ,mikä on hurahduksen syy.Ajankanssa vasta totuuden kuulee.Kieltämättä katalan tempun sain rakastamaltani:puukon selkään.