Merkonomien palkat

Merkonomi itsekin

Hei, mitäs te "vanhan ajan" merkonomit tienaatte nykyisin? Itse olen valmistunut 90-luvun alussa ja palkkaa tulee kohtuulliset pari tonnia kuussa.

9

3992

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Ude

      ja 2485 / kk

      • Merkonomi

        Ja palkkaa tulee 1800 eur/kk


    • merkonomi

      palkkaa 1800 €/kk pienellä paikkakunnalla länsi-suomessa ja keskisuuri yritys

    • Riku

      Ensin muutama vuosi yksityispuolella ja palkka markka-aikana n. 11000-12000 kuussa. Euroon kun siirryttiin niin myös tuolla vajaan 2000e huitemissa. Sen verran epävakaiseksi muuttui tuo atk-ala ja siihen liittyvät tehtävät että eteen kun tuli niin otin vastaan kaupungin viran vajaat pari vuotta sitten. Palkka huimat n. 1500-1600e kuussa mutta jotenkin vakipaikka kuitenkin on vakipaikka. Pudotus tietenkin alkuun tuntui jonkinmoiselta tuloissa mutta toisaalta hommatkin muuttuivat HUOMATTAVASTI leppoisammiksi.

    • yo-merkonomi (laskentatoimi)

      Myös valmistunut laman kynnyksellä 1991.

      Nykyisin töissä Itä-suomalaisessa isohkossa kunnassa, palkka reilut 2800 e/kk.

      • merkonomi

        tulosvastuullinen osastopäällikkö 2200/kk 6% nettotuloksesta.
        mies 23v. etelä-suomi


    • zap

      Yo-merkonomi vm -91 pari lyhyttä koulutusjaksoa. Nyt palkka n 45 000 e/v. IT-asiantuntijatyö

      • palkkakuopassa

        7 v. työkokemus takana,monipuolinen toimistoalan kokemus,reskontrat ym.nykyään keskisuuressa yksityisessä itä-suomalaisessa yrityksessä, ainoana naisena ja toimistosihteerinä palkka 1400 euroa/kk.miehet tekevät samantyylisiä töitä,heidän palkka alk.2000e....


      • Teee

        Talouspäällikkö, 65 kEUR/v sisältää vapaan autoedun.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Näin Enter-napilla tehdään miljardi euroa - Helsingissä

      "Ei se nyt niin kovin ihmeelliseltä näytä. Tavallinen nappi, musta muovinpala, joka kököttää parikymppiä maksavan mustan
      Maailman menoa
      27
      19827
    2. Minulla ei ole ketään muita

      Enkä halua ketään muita kuin sinut.
      Ikävä
      76
      6820
    3. 4,5 promillee

      Aika rajut lukemat joku eilen puhaltanut.
      Suomussalmi
      28
      6486
    4. Perussuomalaiset kirjoittaa vain positiivisista uutisista

      Ei tarvitse palstaa paljon seurata, kun sen huomaa. Joka ainoa positiivinen uutinen Suomen taloudesta tai ylipäätään, ni
      Maailman menoa
      99
      6235
    5. Jätä minut rauhaan

      En pidä sinusta. Lopeta seuraaminen. Älä tulkitse keskustelutaitoa tai ystävällisyyttä miksikään sellaiseksi mitä ne eiv
      Ikävä
      43
      6099
    6. Ben Z: "SDP ei ole ollut 50 vuoteen näin huolissaan velasta"

      "– Olen ollut eduskunnassa noin 50 vuotta, eikä SDP ole koskaan ollut niin huolissaan velasta kuin nyt. Se on tietysti h
      Maailman menoa
      104
      5987
    7. Harmittaako sinua yhtään?

      Tuntuuko pahalta ollenkaan?
      Ikävä
      63
      5405
    8. Voiku saisi sen sun

      Rakkauden kokea. Tykkään susta niin paljon edelleen.
      Ikävä
      46
      5136
    9. Mitä luulet, miten Martina Aitolehti pärjää Erikoisjoukoissa?

      Kohujulkkis, yrittäjä ja hyvinvointivalmentaja Martina Aitolehti on mukana Erikoisjoukot-realityssä. Erikoisjoukot on
      Suomalaiset julkkikset
      60
      4460
    10. Olitpa ikävän

      Kylmä eilen. Miksi ihmeessä?
      Ikävä
      50
      4070
    Aihe