Olen keski-ikäinen nainen, eronnut vuosia sitten ja ollut sen jälkeen yksin - en ole käynyt edes treffeillä ja yksinäisyys on minulla todellinen ongelma. Minun ikäisiäni miehiä ei ole enää vapaana, joten ainoa tapa luoda miessuhde, on luoda se varatun miehen kanssa.
En ole tähän vielä ryhtynyt. Uusi "miesystäväni", jonka kanssa netissä olen käynyt e-mail-vaihtoa, mutta emme ole vielä tavanneet, on minua vuoden vanhempi, hänellä on kolme alle kouluikäistä lasta ja hän on naimisissa eikä lasten takia voi erota ja haluaisi kuitenkin salaista suhdetta.
Oma avioliittoni päättyi aikoinaan siihen, että mieheni löysi uuden naisen ja hän ylläpiti suhdetta vuosia ennen kuin hain eron. Tunsin itseni loukatuksi ja nöyryytetyksi tilanteessa, jossa itse olin uskollinen.
En haluaisi rikkoa kenenkään avioliittoa enkä koskaan ole sitä tehnyt. Ja tuskin tulen tekemäänkään - etenkin kun pieniä lapsia on kuviossa mukana, esim. tällä "nettiystävälläni".
Mitä mieltä te muut olette siitä, kannattaako edes miettiä sellaista vaihtoehtoa, että alkaisin seurustelemaan naimisissa olevan miehen kanssa?
Vaadinko liikaa, jos miehen pitää olla vapaa?
Minulla oli netissä ilmoitus, jossa nimenomaan etsin vapaata miestä, joka on jo päässyt entisistä naissuhteistaankin eroon henkisellä ja fyysisellä tasolla.
Tuttavapiirissäni minua pidetään aika konservatiivisena tyyppinä, koska maailma on muuttunut ja ihmissuhteet ovat pelkkää parinvaihtoa eikä uskollisuutta enää arvosteta.
Vai arvostetaanko?
En ole tähän vielä ryhtynyt. Uusi "miesystäväni", jonka kanssa netissä olen käynyt e-mail-vaihtoa, mutta emme ole vielä tavanneet, on minua vuoden vanhempi, hänellä on kolme alle kouluikäistä lasta ja hän on naimisissa eikä lasten takia voi erota ja haluaisi kuitenkin salaista suhdetta.
Oma avioliittoni päättyi aikoinaan siihen, että mieheni löysi uuden naisen ja hän ylläpiti suhdetta vuosia ennen kuin hain eron. Tunsin itseni loukatuksi ja nöyryytetyksi tilanteessa, jossa itse olin uskollinen.
En haluaisi rikkoa kenenkään avioliittoa enkä koskaan ole sitä tehnyt. Ja tuskin tulen tekemäänkään - etenkin kun pieniä lapsia on kuviossa mukana, esim. tällä "nettiystävälläni".
Mitä mieltä te muut olette siitä, kannattaako edes miettiä sellaista vaihtoehtoa, että alkaisin seurustelemaan naimisissa olevan miehen kanssa?
Vaadinko liikaa, jos miehen pitää olla vapaa?
Minulla oli netissä ilmoitus, jossa nimenomaan etsin vapaata miestä, joka on jo päässyt entisistä naissuhteistaankin eroon henkisellä ja fyysisellä tasolla.
Tuttavapiirissäni minua pidetään aika konservatiivisena tyyppinä, koska maailma on muuttunut ja ihmissuhteet ovat pelkkää parinvaihtoa eikä uskollisuutta enää arvosteta.
Vai arvostetaanko?
Vastaukset 5
Vanhimmat
Itselläni on menossa eron harkintavaihe ja olen ristiriitaisten tunteiden verkossa jatkuvasti. Olen ruvennut kuitenkin kaipaamaan miestäni todella ja eron vireillepano kaduttaa. Olemme olleet yksissä 19-vuotiasita saakka. Nyt olen 45-vuotias. Monenlaista kriisiä on ollut, mutta aina niistä ennen selvittiin...
Nyt kuppi vaan tulvi jotenkin yli, kun tuntui, että kaikki muu oli hänelle tärkeämpää. Tuntui, etten saa enää aitoa rakkautta. Kai tämä eron vireillepano sitten aikanaan antaa vastauksen siihen, halutaanko vielä jatkaa yhteistä taivalta vai erota.
Tässä rakkauden kaipuussa usein käy mielessä joku toinen vaihtoehto saada rakkautta tai läheisyyttä...Olen kuitkin päättänyt, että katson ensin tämän meidän jutun loppuun ja sitten vasta kun olen vapaa, alan katsella muita miehiä. Minusta tuntuu, että vain silloin voin todella nauttia toisen läheisyydestä, kun molemmat ovat vapaita.
Mutta liekö parempaan suuntaan ? Mielestäni ei, päinvastoin. Siksipä mulla on pipo entistäkin kireämmällä:vakituinen,olipa se sitten kiinnipitämisen arvoinen tai eronkynnyksellä keikkuva parisuhde miehellä on mulle ehdoton ei. Sille en voi mitään,jos ukkomies kelpaa jollekin,olen vastuussa ainostaan omista teoistani.Vaikka minun asenteeni ei muuttaisi maailmaa paremmaksi, elän ainakin itseni kanssa sovussa. En halua kenenkään parisuhteeseen hämmentämään:en sellaisiin, joita pidettäisiin salassa ettei mikään mene rikki, enkä sellaisiin,joissa etsitään varsinaista syytä eroon,ponnahduslautaa entisestä seuraavaan. En halua myöskään sekaantua suhteisiin jotka kaipaavat lisäpotkua ulkoa. En katso olevani niin halpa, että alennun joittenkin parisuhdeparodioihin millään muotoa. Jyrkkää ja ehdotonta, muttei mielestäni mitenkään väärää. Tämän takana on helppo seistä, ja mitä tiukemmin siitä pitää kiinni, sen rauhallisemmalla mielellä voi olla. Lusikoikoon soppansa ne ketkä ovat keittäneetkin, minulla riittää paitsi omiakin murheita niin itsesuojeluvaistoa. Ensin selkeille vesille ja sitten vasta uutta etsimään, niin välttyy monelta murheelta. Luulen, ettei tämän periaatteen leviäminen ole aivan mahdotonta.. sehän lähtee jokaisesta itsestään.
EmmiSalli, sinun kirjoituksesi oli tervehenkinen ja itsensä kanssa tasapainossa olevan naisen kirjoitus. Ja sellaisen, joka kunnioittaa itseään. Minäkään en ole lähtenyt mukaan "kolmiodraamaan" - sain siitä jo tarpeekseni omassa avioliitossani, ja minulle on itsestään myös selvä ollut kuten sinullekin, että sinne "aidan toiselle puolle ei mennä". Kaipasin, että joku kirjoittaisi noin, koska maailma menee yhä hullumpaan suuntaan ja on upeaa, että vielä löytyy muitakin kuin minä (ajatella että mietin tällaista asiaa, joka pitäisi olla itsestään selvä) jotka pitävät itsekunnioituksestaan kiinni. Upea kirjoitus!
Ja sinulle, joka kirjoitit sitä edellisen viestin eroamisesta. Jotenkin yhteisiä piirteitä noihin tuntemuksiin koin oman eroni yhteydessä. Vaikka liittoni oli lyhyt niin eroprosessi oli pitkä - henkisesti ja vielä tänä päivänäkin, vaikka tästä on aikaa yli vuosi ja minä olin se joka eron laittoi vireille, haikailen ja itkeskelen miehen perään, joka petti minua. Tapailimme eron harkinta-aikana ja yritimme vielä saada asioitamme kuntoon ja minä olisi ollut valmis jatkamaan kuten hänkin, MUTTA minä en jaksanut, koska suhteessamme oli ja tulisi aina olemaan se kolmas osapuoli. Se on raskasta. En tiedä olenko vieläkään riuhtaissut itseäni henkisesti irti ex-miehestäni - minä arvostin niitä upeita asioita mitä hän toisaalta edusti, mutta sitten se toinen puoli... olimme molemmat omalla tahollamme heikkoja ihmisiä; minulla heikko itsetunto ja hänelle heikkous ja riippuvaisuussuhde entiseen vaimoonsa (aika yleistä mutta jossain määrin ymmärrettävääkin jos yhteistä taivalta on kestänyt niin kauan). Minun ex-mieheni EI halunnut minusta eroa vaan hän olisi halunnut pitää kaksi naista. Meitä on moneksi.
Et vaadi liikaa. Mitä tulee yksinäisyyteen, voin kertoa, että olet todella surkean yksinäinen, jos seurustelet "varatun" miehen kanssa ja vielä rakastut häneen. Kaikki joulut, uudetvuodet, pääsiäiset, lomat yksin ja jos perheessä on jokin tapahtuma, olet aivan varmasti vasta toisella sijalla. En pitkällä kepilläkään koskisi varattuun nimim. kokemusta on.
vaativat mieheltä paljon, mutta eivät itse ole kovin kaksisia. Siitä syystä hyvin moni nainen joutuu elämään yksin.