Suomi24 Keskustelussa on viikonlopun aikana ollut poikkeuksellisen paljon bottien automaattiseti luomia kommentteja. Pahoittelemme tästä aiheutunutta harmia. Olemme kiristäneet Keskustelujen suojausasetuksia ja kommentointi on toistaiseksi estetty ulkomailta.

kokemuksesta

jay79

Olen suomalainen nainen ja minua on aina kiehtonut afrikka ja afrikkalaisuus. Vuosia haaveilin ja päätin laittaa deitti ilmostuksen. Tapailin heitä paljon, mutta suurin osa oli joko seksin tai oleskeluluvan perään. Tarinoita ja selityksiä riittää joka lähtöön. Monella monta ilmotusta eri nimillä ja kuvilla ja eri puhelinnumeroita. Hain nimenomaan kristittyjä, jotta heile pettäminen ei tulisi kysymykseenkään, kieltäähän raamattu sen. Ja mitä vielä... huh. Päätin jättää yritykset toistaiseksi.

Sittemmin olen sivusta seurannut kuinka naisia vietellään ja pika-avioidutaan.

Toimin nykyisin vapaaehtoisena työntekijänä eräässä kulttuurikeskuksessa, jossa nään paljon Suomeen muuttaneita ja kuulen heidän keskustelevan keskenään. Heidän puheet muuttuvat sitä mukaa kun kerrotaan uudelle henkilölle tarinaa miksi tai milloin tuli suomeen tai missä tapasi vaimonsa. Eräskin ghanalainen kertoo tavanneensa uunituoreen vaimonsa hänen ollessa turistina, seuraavalle kertoo online rakkaudestaan ja kolmannelle, että tapasi hänet työpaikalla. Gambialainen valittaa kuinka hänen uunituore vaimonsa ratkesi ryyppäämään heti aviouduttuaan ja avioliitto pilalla. Sai juuri oleskeluluvan. Samainen mies vokottelee joka naista kuka eteen tulee ja kaksi puhelinta, jossa toisessa pelkkiä numeroita (työntekijänä oli pakko antaa numeroni mutta ihmettelin miksei talleta nimeä, että tietää numeron olevan minulle. Hän näytti määrän nimettömiä numeroita, joiden omistajat muisti ulkoa).
Kuulin, kun nämä kaksi keskustelee ja ghanalainen sanoo harkitsevansa ottavansa sormuksen pois kun ei ole vaimonsa kanssa, gambialainen sanoo tehneensä jo niin. Miehet valittavat myös, että oleskeluluvan saaminen kestää (gambialaisella meni 3kk jota haastateltiin, ghanalainen odottaa päätöstä) ja että rahan saantikin kestää ja kestää...Kolmas henkilö, nigerialainen mies, joka naimisissa, jolla lapsia, myös hänen tyttöystävänsä odottaa hänelle lasta....

Uusia afrikkalaisia tulee joka viikko, uusia tarinoita, uusia kujeiluja...
Itse lopetin haaveilut suomalais-afrikkalaisesta avioliitosta. Tai haaveilla saa aina, mutta toivon kipinä sammunut.

Haluan vain sanoa, ett, naiset, älkää olko sinisilmäisiä. Tehkää tutkimistyötä ja nk.pistokokeita. Jos kaikki menee ok, luotto sen mukaan.

4

110

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • afrikkalaisen vaimo

      Ihan samanlaista pettämistä tapahtuu suomalaisissa avioliitoissa, kun pääsee kurkistamaan kulissien taakse. Kummatkin pettävät, naiset ja miehet. Useasti vielä lähtökohdat hyvistä perheistä. ulospäin kaikki näyttää niin täydelliseltä, mutta kun tutustuu tarkemmin huomaa että kaikki onkin vaan kulissia.

      Tiedän hyviä ja huonoja afrikkalaisia. Jollain ei ole moraalia ja jollain on. Ehkä sinun Jay kannattaisi vaihtaa seuraa, nuo ihmiset eivät ole niitä hyviä. Useasti ulkomaillakin matkustaessaan sitä ensimmäisenä tutustuu kaikenmaailman vedättäjiin ja turistihuijareihin. Nämä vedättäjät haistavat, että olet untuvikko ja iskevät kiinni. Siksi romanssit mitkä alkavat turistikohteissa, harvoin onnistuvat. Kannattaisi matkustaa pidemmäksi aikaa Afrikkaan ja viettää siellä aikaa pienissä kylissä, vain sitä kautta voi tutustua siihen oikeaan afrikkalaiseen kulttuuriin.

    • Tiedän...

      Olipas aloittelija kirjoitus hauska, mutta juuri tällaisia nämä veikkoset ovatkin, en oikein ole ikinä ymmärtänyt miten ne jaksaa sitä samaa vuodesta toiseen, ilman minkäänlaista päämäärää tai kunnollisen tulevaisuuden ajattelua, senkun vaan sählätään omaksi iloksi, leikitään niin äijää kuin vain voi, vokotellen näitä naisia ja tyttöjä, ihan kuin jokaisesta kaadetusta saisi sulan hattuunsa tai ainakin että voi niillä retostella kavereille.
      Päämäärä heidän elämässä on ihan hukassa.

    • sokeitako totuudelle

      Tiedän monia afrikkalaislähtöisiä kristittyjä, todellakin uskossa olevia miehiä mutta se mikä erottaa nämä suomalaisista uskovista kristityistä miehistä on se että nämä kaverit pettää ja harrastaa irtosuhteita ilman mitään moraalia. Se mitä raamatussa puhutaan haureuden harrastamisesta ja avion rikkomisesta, valehtelusta ja pettämisestä ei kosketa afrikkalaisia miehiä. Ei kannata olettaa että jos mies on kristitty ja uskossa että hän olisi jollaintapaa luotettavampi parisuhteessa sillä sitä nämä eivät ole! Silmät auki!!

      • horror

        Minulla on kokemusta afrikkalaisesta, muslimimiehestä, joka rukoili viisi kertaa päivässä ja oli niiiiin uskonnollinen. Mutta petti ja valehteli jatkuvasti, kinusi rahaa ja jos ei saanut, niin kävi väkivaltaiseksi. Se suhde päättyi juuri noiden asioiden vuoksi. Ei enää kiinnosta tummat, vaikka toki heissä kunnollisiakin on.


    Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Millä voin

      Hyvittää kaiken?
      Ikävä
      94
      2485
    2. Jotain puuttuu

      Kun en sinua näe. Et ehkä arvaisi, mutta olen arka kuin alaston koivu lehtiä vailla, talven jäljiltä, kun ajattelen sinu
      Ikävä
      101
      2173
    3. Haluan sut

      Haluatko sinä vielä mut?
      Ikävä
      83
      1829
    4. Hei A, osaatko

      sanoa, miksi olet ihan yhtäkkiä ilmestynyt kaveriehdotuksiini Facebookissa? Mitähän kaikkea Facebook tietää mitä minä en
      Ikävä
      44
      1621
    5. Haluaisin aidosti jo luovuttaa ja unohtaa

      Ei tästä mitään tule koskaan.
      Ikävä
      78
      1586
    6. Ampuminen Iisalmessa

      Älytöntä on tämä maailman meno.
      Iisalmi
      11
      1565
    7. Pohjola kadulla paukuteltu

      Iltasanomissa juttua.
      Iisalmi
      34
      1528
    8. 60
      1396
    9. Synnittömänä syntyminen

      Helluntailaisperäisillä lahkoilla on Raamatunvastainen harhausko että ihminen syntyy synnittömänä.
      Helluntailaisuus
      89
      1319
    10. Mitä tämä tarkoittaa,

      että näkyy vain viimevuotisia? Kirjoitin muutama tunti sitten viestin, onko se häipynyt avaruuteen?
      Ikävä
      41
      1254
    Aihe