Onkos kellään kokemusta, miten mies/nainen on toiminut jos haluaa erota muttei saa sitä sanotuksi, vaan suoraankin kysyttäessä vastaa ettei halua erota? Siis alkaa käytttäytyyn niin ett toinen pistää viheltääkin pelin poikki? Mitä kokemuksia, kui,ka on alkanut käyttäytyä?
Miehen käytös, haluuako että minä vihellän pelin poikki??
Naikkonenn
6204
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 6
Vanhimmat
Mulla oli nuorena hyvä suhde pojan kanssa, joka aikoi jäädä paikkakunnalle, josta suunnittelin muuttoa satojen kilometrien päähän opiskelemaan.
Jonain viimeisistä viikonlopuista päädyin sitten yhden söpön kaverimiehen kainaloon, ja jälkikäteen mietin, että ehkä minun piti vaan rikkoa se hyvä suhde jollain, muuten emme olisi päässeet koskaan eroon toisistamme, vaikka halusimme elämältämme niin eri asioita.
Nyt olen vähän vastaavassa tilanteessa... 20 vuotta vanhempana. Nyt tahtoisin hypätä syvemmälle suhteeseen, muuttaa yhteen ja perustaa perheen miehen kanssa, joka sellaista ei halua. Riittävän kauan odoteltuani olen tullut tulokseen, etten jaksa odotella. Mutta ero... Mukavia yhteisiä suunnitelmia kuitenkin, ja paljon yhteisiä kuvioita. Miten tästä nyt irrottautuisi? Ollaan juteltu erosta lähinnä minun aloitteestani, mutta ei haluaisi päättää...
Hakedun kuitenkin enemmän yksin, seksi ei innosta enää ihan niin paljon, tekee mieliviettää enemmän aikaa akkaseurassa, mies pyörii mielessä yhä vähemmän, huomaan taas muiden miesten katseet - ja oho!onpa ne komeita:). Tunnustelen, miltä maailma tuntuisi ilman tätä miestä. Vaikkei se rakkaus vielä olekaan hiipunut pois.
Ei halua suunnitella mitään yhteistä tulevaa, ei kerro sinulle ajatuksia ja haaveitaan, yleensäkään ei puhu sinulle, ei katso sinua silmiin, ei halua seksiä/läheisyyttä kuin ehkä humalassa, jos omistaa esim.moottoripyörän, ajelee ja leikkii yksinäistä ratsastajaa, käy muutenkin omilla reissuillaan enempi, piilottaa ehkä luottokorttilaskunsa, pakenee kaikista mahdollisista tilanteista, joissa pitäisi puhua/ilmaista mielipide, luimistelee kuin murrosikäinen, juopottelee jos on siihen taipuvainen, vetäytyy kaikesta perhe-elämästä, synkistelee ja syyttä kuitenkin sinua, jos yrität edes puhua ja avata solmuja, hakea apua...mitä vielä?
On yötä pois, et tiedä missä hän on, esittää muille normaalia ja kuitenkin käy töissä, nukkuu yönsä silti (toki riippuu unenlahjoista), lasten kanssa ei kiinnosta olla myöskään. Ei halua selvittää mitään, (ilmeisesti) omassa päässään miettinyt kaiken valmiiksi. Ei halua apua, ei halua puhua, ei ole vaihtoehtoja. Sitten kevyt ranneliike, eron ilmoittaminen. Kun ei (ilmeisesti) saanut minua lähtemään lasten kanssa itse. Näinkö se tosiaan meni...vaitettavasti kyllä. Tänään tulee vuosi erosta.
Kyllähän näitä moukkia on, joilla EI Ole itse pokkaa sanoa
Siis voi kamala! Meillä ollut vähän samanlaista välillä. Noinkohan sit on.
Toi on niin totta että tiedostaa tosi hyvin muiden miesten katseet, ihan kuin olis heränny jostain kuplasta!
Musta se on merkki hälytyskellojen soimisesta omalle suhteelle. Ite samassa tilanteessa. Haluan jatkaa ja haluan tehdä kaiken et saan tän ongelman korjattua mut välillä tuntuu et miehen puolelta asia on ihan sama, tai sit ei näe samaa ongelmaa...
Omassa suhteessakin tunteiden palo ja erotiikka nyt ihan nollissa, vähän sellasta arkipäivästä "tehdään nyt ku kuuluu suhteen osaksi". Ihan kivaa muttei mitään kovin erikoista. Ehkä tää on vaan vaihe ja menee ohi. Ja välillä käy mielessä onko sillä jo joku toinen naikkonen jolta saa sen mitä ei kotona oo enää, vai miten kummassa se pärjää kun itelle tekee tiukkaa.
Tai ehkei kaikki sit ole niin seksuaalisia, sekin on aika vaikee paikka huomata parisuhteessa. Mies tosin varmaan luulee et mä en ole seksistä kiinnostunut, vaikka ei kyse kyl siitä.
Meni vähän ohi aloituksen mut musta jos hakeutuu toisen kainaloon tai toiset miehet alkaa eri tavoin kiinnostaa niin jotain tarvii tehdä ja nopeasti jos haluaa nykyisen kanssa jatkaa.
En suosittele eroamista, se on nykyään niin monelle se pakettiratkaisu ja maailma on täys yksinäisiä eronneita ja onnettomia ihmisiä.
Ne suhteen karikkoajat vaan lähentää ku niistä on päässyt yli. Mut se vaatii tekemistä, sen jälkeen suhde onkin sit taas paljon parempi, kunhan kumpikin vaan sitoutuu tekemään sen hyväksi juttuja.
Ja puhun nyt siis omassa suhteessa jo olleista karikoista. Sen jälkeen oli ihanampia aikoja nyt sit on menty tähän tällaiseen "kitkuttamiseen".