Olimme kauan sitten pelkät ystävät. Emme seurustelleet keskenämme emmekä kumpikaan tahollamme. Olimme seksuaalisesti aktiivisia nuoria. Harrastimme seksiä muutamia kertoja ja tulin vahingossa raskaaksi. Lapsen isä olisi halunnut abortin mutta minä en kokenut pystyväni siihen. Päätin synnyttää lapsen. Lapsen isälle halusin antaa vapaan mahdollisuuden olla isä, tai sitten jatkaa omaa elämäänsä erillään meistä. Hän päätti yrittää. Vuosia meni niin että hän syyllisti minut elämänsä pilaamisesta. Pikkuhiljaa sopeuduimme elämään yhdessä ja itse koin sen turvalliseksi ja helpoksi. Opimme vuosien myötä rakastamaan toisiamme jos sitä rakkaudeksi voi kutsua. Elämme
nykyäänkin yhdessä samassa osoitteessa kaikki kolme. Meillä mieheni kanssa ei ole ollut koskaan mitään yhteistä, ei yhteisiä ystäviä eikä harrastuksia. Olen hoitanut kodin ja lapsen ja hän on saanut tehdä mitä on halunnut. Silti hän on tuntenut että rajoitan ja kontrolloin hänen elämäänsä, sillä olen kysellyt häneltä missä, koska, kenen kanssa, yms. kysymyksiä.
Nyt jokin aikaa sitten hän ihastui ulkomaan matkallaan itseään 10 vuotta nuorempaan tyttöön. He pitävät yhteyttä sähköpostitse ja soittelevat silloin tällöin. He lähettelevät toisilleen kuvia itsestään ja muuta sellaista.
Koin itseni syrjäytetyksi ja olisin halunnut selvittää asianlaidan. Mutta en saa puuttua mieheni elämään, hänellä on kuulemma oikeus pitää ystäviinsä yhteyttä. Hän mm. mailaa exänsä kanssa vakituisesti.
Keskustelemme näistä vaikeista asioista jotka mieltäni painavat ainoastaan jos minä ne puheeksi otan. Silloinkin sanon jotain yleensä väärin ja asia vaan pahenee. Mieheni ei asiasta haluaisi puhua eikä muutenkaan kysy miten minä voin tai yleensäkkään hän ei kysy minulta yhtään mitään. Hän kertoo vain omia asioitaan. Olen aikaisemmin yrittänyt myöskin kertoa omia asioitani ja ajatuksiani mutta valitettavan usein ajankohta on hänelle väärä tai muuten hän ei jaksa asiasta keskustella. Juttelumme on lähinnä hyvää päivää, kaunis ilma tasolla. Toivoisin hänenkin haluavan keskustella minun kanssani syvällisemmistäkin asioista ja suhteestamme. Sitä en tiedä mitä hän näiden ns. ystäviensä kanssa kirjoittelee.
Asia on mennyt nyt niin pitkälle että päätin luovuttaa ja kirjoitin erohakemuksen ja kerroin siitä miehelleni. Hän ei uskonut sitä todeksi. Mutta vakuuteltuani sain hänet uskomaan tuntemukseni. Lopulta päätimme vielä yrittää parantaa suhdettamme. Seuraava päivä meni uskomattoman hyvin mutta nyt on sama entinen arki palannut. Nyt en jaksaisi enää yrittää yksin. Pelkään toisaalta ulkopuolisten ihmisten reaktioita jos lähden. Ulospäin olemme onnellinen perhe. Ja jos nyt lähden saan varmasti kaikki syyt niskoilleni. Lisäksi pelottaa se miten lapsemme käy. Hän tykkää valtavasti isästään enkä haluaisi riistää heitä toisiltaan.
Harkitsin joku aika sitten itsemurhaakin mutta lapsen takia en uskaltanut tehdä sitäkään.
Nyt en jaksa enää! Jos joku voisi auttaa, mutta pelkäänpä ettei kukaan voi sitä tehdä.
Haluaisin muuttua kiveksi, joka ei tunne, johon ei satu. Kiveksi, joka ei tiedä olevansa kylmä tai kuuma. Kiveksi, joka on vain murunen tai suuren suuri kallio. Mutta kiveksi, joka tyytyy siihen, mikä se on. Kiveksi, joka hyväksyy mikä sen osaksi tuleva on.
nykyäänkin yhdessä samassa osoitteessa kaikki kolme. Meillä mieheni kanssa ei ole ollut koskaan mitään yhteistä, ei yhteisiä ystäviä eikä harrastuksia. Olen hoitanut kodin ja lapsen ja hän on saanut tehdä mitä on halunnut. Silti hän on tuntenut että rajoitan ja kontrolloin hänen elämäänsä, sillä olen kysellyt häneltä missä, koska, kenen kanssa, yms. kysymyksiä.
Nyt jokin aikaa sitten hän ihastui ulkomaan matkallaan itseään 10 vuotta nuorempaan tyttöön. He pitävät yhteyttä sähköpostitse ja soittelevat silloin tällöin. He lähettelevät toisilleen kuvia itsestään ja muuta sellaista.
Koin itseni syrjäytetyksi ja olisin halunnut selvittää asianlaidan. Mutta en saa puuttua mieheni elämään, hänellä on kuulemma oikeus pitää ystäviinsä yhteyttä. Hän mm. mailaa exänsä kanssa vakituisesti.
Keskustelemme näistä vaikeista asioista jotka mieltäni painavat ainoastaan jos minä ne puheeksi otan. Silloinkin sanon jotain yleensä väärin ja asia vaan pahenee. Mieheni ei asiasta haluaisi puhua eikä muutenkaan kysy miten minä voin tai yleensäkkään hän ei kysy minulta yhtään mitään. Hän kertoo vain omia asioitaan. Olen aikaisemmin yrittänyt myöskin kertoa omia asioitani ja ajatuksiani mutta valitettavan usein ajankohta on hänelle väärä tai muuten hän ei jaksa asiasta keskustella. Juttelumme on lähinnä hyvää päivää, kaunis ilma tasolla. Toivoisin hänenkin haluavan keskustella minun kanssani syvällisemmistäkin asioista ja suhteestamme. Sitä en tiedä mitä hän näiden ns. ystäviensä kanssa kirjoittelee.
Asia on mennyt nyt niin pitkälle että päätin luovuttaa ja kirjoitin erohakemuksen ja kerroin siitä miehelleni. Hän ei uskonut sitä todeksi. Mutta vakuuteltuani sain hänet uskomaan tuntemukseni. Lopulta päätimme vielä yrittää parantaa suhdettamme. Seuraava päivä meni uskomattoman hyvin mutta nyt on sama entinen arki palannut. Nyt en jaksaisi enää yrittää yksin. Pelkään toisaalta ulkopuolisten ihmisten reaktioita jos lähden. Ulospäin olemme onnellinen perhe. Ja jos nyt lähden saan varmasti kaikki syyt niskoilleni. Lisäksi pelottaa se miten lapsemme käy. Hän tykkää valtavasti isästään enkä haluaisi riistää heitä toisiltaan.
Harkitsin joku aika sitten itsemurhaakin mutta lapsen takia en uskaltanut tehdä sitäkään.
Nyt en jaksa enää! Jos joku voisi auttaa, mutta pelkäänpä ettei kukaan voi sitä tehdä.
Haluaisin muuttua kiveksi, joka ei tunne, johon ei satu. Kiveksi, joka ei tiedä olevansa kylmä tai kuuma. Kiveksi, joka on vain murunen tai suuren suuri kallio. Mutta kiveksi, joka tyytyy siihen, mikä se on. Kiveksi, joka hyväksyy mikä sen osaksi tuleva on.
Vastaukset 8
Vanhimmat
Toivoisin että kommentoisitte edes jotenkin. Olo on niin kurja ja yksinäinen että riittäisi että saisi edes jonkinlaista kiinnostusta osakseen.
Jos haluaa elää parisuhteessa, täytyy ottaa vastuuta läheisensä elämästä. Nyt näyttää siltä kuin miehesi jättää sinut aivan heitteille ja haluaa elää vaan omaa elämää. Se on läheis riippuvuutta. Mies on vain riippuvinen teistä, ja hakee tyydytystä muualta.
Suosittelisin eroamista, ja eihän lapsen tarvi isästä luopua. Viikonloppu isyys on parempi lapselle kuin lapsen katsella äidin kuihtumista.
Lapsi kärsii vanhempien "kulissi suhteesta" enemmän kuin vanhemmat olisivat onnellisia eri
tahoillaan.
Itse olisin ennemmin yksin kuin sietäisin tuollaista käytöstä mieheltäni!
Psyykkisen ja fyysisen sairastumisen riski on
suuri jos suhde jatkuu. Eikä se olisi silloin
lapsen kannalta hyvä!
Tässä oli vaan minun tuntoni, kun luin tuon kirjoituksen. Toivotan onnea ja voimia uskaltaa
muuttaa elämäänsä!
kunnan perheneuvolaan soittoa ja ajan varausta. Mene vaikka yksin ensin ja jos miehesi haluaa, niin sitten yhdessä.
Olis hyvä jutella jonkun kanssa.
Lämmin ajatus sinulle!
Perheasianneuvottelukeskus on myös paikka, johon voi ottaa yhteyttä, eikä kynnys ole korkea. Samoin Mannerheimin Lastensuojeluliitolla on vanhempain tukipuhelin sekä kahviloita, joissa voi jakaa painavia asioita. Asioista olisi todella hyvä päästä keskustelemaan, jotta saisit uusia näkökulmia ja osaisit nähdä myös hyvät asiat elämässäsi. Käsittääkseni et ole vielä kovinkaan vanha ja elämällä on paaaaljon vielä annettavaa. Lisäksi lapsellesi olet kuitenkin maailman tärkein asia! Et riistä lasta isältään tai toisinpäin, vaikka eroisittekin. Ehkä saattaa jopa käydä niin, että kun he tapaavat toisiaan harvemmin, lapsi saa isältään silloin kaiken huomion ja itsekin saat silloin vapaa-aikaa. Sinullekin voi olla monenlaista hyvää vielä tulossa, kun avaat silmät ja annat elämälle mahdollisuuden. Jos tunnet olosi suhteessa jatkuvasti kurjaksi, eikä hyviä ja onnellisia hetkiä enää ole, kannattaa ehkä ajatella tosiaan sitä, mitä itse elämältään haluaa. Toivotan oikein paljon onnea ja aurinkoa elämääsi. Ota yhteyttä johonkin matalan kynnyksen auttavaan tahoon, se helpottaa varmasti.
..ottaa yhteyttä mihinkään edellä mainitsemiinne paikkoihin. Asumme pienellä paikkakunnalla ja mieheni sukulaisia on ympäriinsä. Itselläni ei sukulaisia ole lähimaillakaan. Ainoastaan Mannerheimin lastensuojeluliitossa ei ole mieheni sukulaisia mutta itse olen paikallisessa järjestössä mukana ns. auttajana.
Eli toivoton tilanne :-(
Olen kirjoittanut tänne aikaisemminkin, silloin kirjoitin ihastuminen-palstalle. Jos joku haluaa lukea enemmänkin niin tässä linkki sinne:
http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=1000000000000005&conference=3500000000000011&posting=22000000004901673
Mutta koita saada vastakaikua mieheltäsi. Kirjoita paperille kysymyksiä joihin haluat vastauksen. 1. Miksi hän haluaa jatkaa suhdettanne 2. Miksi hän tarvitsee toista naista
3.Jne. Vaadi vastaus paperilla.
Kirjoita myös itse mitä sinä haluat suhteeltanne
Miehesi valitsi jäädä kanssasi aikoinaan "lapsen vuoksi" mutta ei se anna hänelle oikeutusta kohdella sinua kuinka vaan. Itse hän päätöksen teki. Hänellä on myös velvollisuus huoltaa suhdettanne. Joskus ei halua katsella totuutta silmiin , mutta jos haluaa muutoksia niin on pakko. Jos et edelleenkään saa vastakaikua niin on parempi mennä eteenpäin. Isän ja lapsenhan ei tarvi kokonaan erota.Ja ei kannata ajatella että se olisi sinun vika jos eroatte. Onhan miehelläsi osansa siihen. Onnea.
Ei tuo valitettavasti tavaton tilanne ole, suhteenne on kriisissä. Ainoa keino avioliittonne korjaamiseen on että teiltä molemmilta löytyy aito tahto siihen urakkaan, voimia toteutukseen, taito oppia virheistä, jaksamista sitten ylläpitää suhdettanne … ja ennen kaikkea rakastatte toisianne ja kunnioitatte toisianne – olette ystäviä, kumppaneita ja vanhempia … vaikka juuri nyt suhteenne onkin kriisissä.
Jos sinä tai miehesi kokee yllä kirjoitetun sellaiseksi, ettei se ole ”visio” millaiseksi elämänne näkee tai tahdo nähdä – tai siihen ei aidosti pysty ”rikkomatta itseään vastaan” (jonka tulemana pää hajooo, takuulla) – niin saattaa hyvin olla, että ”hyvä ero” parempi kuin tuskainen kulissi missä petetään toista ja itseään, eikä kenelläkään ole kivaa.
En muuta osaa neuvoa, tämä valinta teidän tehtävä … ja sen kanssa ELÄÄ, lapsenne tarvitsee molempia vanhempiaan joka tapauksessa (elossa ja täysipäisinä).