kotia? en ymmärrä!!!!!!!!!!!!!! miksi mennään parisuhteeseen jos ei haluta yhteistä himaa toisen kanssa.... mieluumin 60-vuotiaaks yksin : D hahhah
miksi ihmiset menee parisuhteisiin jos eivät halua yhteistä?
voi hahha_82
9175
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 9
Vanhimmat
Olen huomannut, että parisuhde voi paremmin, kun arkea ei kaikin puolin jaeta toisen kanssa. Monella on tullut keksi-ikään mennessä jo omat tavat vahvoiksi, eikä niitä haluta alkaa muuttamaan toisiksi uudessa suhteessa. Nuorilla on toinen juttu, kun elämää aletaan kehittämään yhdessä, mutta vanhempien ihmisten kohdalla tilanne on aivan toinen.
Mutta jos sitä arkea ei ole aikomuskaan jakaa eikä siten tiettyä puolta siitä kumppanista koskaan edes näe, niin onko se sitten edes mikään parisuhde? Ennemmin pitäisi puhua deittailusuhteesta.
Tietyt puolet kumppanistaan kyllä ajan kanssa väkisinkin näkee, ja juuri niiden perusteella en muuttaisi yhteen. Tiedän, että mies kuorsaa ja on levoton nukkuja, en halua pilata omia uniani nukkumalla hänen kanssaan. Muutenkin hänen tapansa eroavat monessa asiassa ja haluan pitää oman reviirini sellaisena, kuin itse haluan.. Olemme parisuhteessa, vaikka emme asu, emmekä tule asumaankaan koskaan yhdessä.
Minulle on oikeastaan ihan sama millä nimillä suhteita kuvataan.. pääasia, että suhde on sellainen, missä molemmilla on hyvä olla. Yhdessä asuminen ei kaikille sovi, vaikka muuten on kivaa ja ihanaa yhdessä.
Miksi pitäisi haluta yhteinen koti, jos ei enää hankita lapsiakaan? Jos kummallakin on oma, viihtyisä koti (ja asuinpaikkakunta), omat tavat, oma sisustusmaku jne?
Miksi pitää sitten edes leikkiä mitään parisuhdetta?
Noin vertailuna, eiväthän panokamutkaan ajattele olevansa suhteessa vaikka heillä onkin vakituinen seksisuhde.
Miksi se on sinulle ongelma, jos muut haluavat elää parisuhteessa mutta ei avoliitossa?
Minä, 60 vuotta, olen parisuhteessa saman ikäisen miehen kanssa.
Olemme olleet yhdessä vuosia. Kummallakin oma koti. Emme asu yhdessä emmekä koe sitä mitenkään pulmana.
Kummallakini takana eroon päättynyt liitto. Minulla kaks aikuista lasta, omillaan. Miehellä myös. Kaikilla hyvät lämpimät välit, ei ongelmia sen suhteen. Kummallakin hyvät ammatit ja hyvä toimeentulo. Matkustelemme paljon yhdessä, mutta myös erikseen, varsinkin minä ystävättärien kanssa. Tapaamme ja vietämme aikaa yhdessä. Olemme hyvin hioutuneet yhteen, olemme hyvä pari!
Minusta on ihanaa tulla kotiin, rauhaan ja hiljaisuuteen. Ja minusta on ihanaa olla yhdessä silloin kun se meille molemmille sopii.
Me olemme parisuhteessa. Me olemme onnellisia.
reilu nelikymppisenä laita lusikoita samaanlaatikkoon miehen kanssa liian pikaiseen, siis minusta liian pikaiseen.
tähän ikään on jo oppinut että totuus toisen luonteesta ilmenee ajan kanssa. kun puolen vuoden jälkeen muutetaan yhteen ja pahimmassa tapauksessa "polttaa sillat takana" eli luopuu omasta asunnosta, voi olla sormi suussa jossain vaiheessa kun huomaa että ei se niin "ihana" ollutkaan kun antoi ymmärtää. aina uuden asunnon saa, mutta jos menee yhteistalouteen eli yhteinen asuntovelka niin kiitos ei, kerran koettu ja irti pääseminen suorastaan helv..moista.
itse olen alkoholistin kanssa yhdessä ollut, alussa se kaljoittelu oli "inhimillisissä" rajoissa eli sauna olut silloin tällöin ja juhlissa, mutta vuoden jälkeen sitä alkoi olemaan kuvioissa enemmän ja enemmän... hänestä itsestään se ei ollut ongelma, tapa joka ei ollut vahingoksi... niinpä. hänen toinen vanhemmista oli alkoholisti :/
nyt olen kohta seurustellut vuoden verran, ei olla puhuttu yhteenmuutosta aikataulujen kanssa. molemmilla on ihan omat tavat asua = siivota, voin sanoa että jos yhteenmuutto tapahtuu ensinmäinen sanasota tulee olemaan niistä hemmetin sukista jotka jää juuri siihen missä ne pois otetaan... pahus... 8) ja luultavimmin vastavuoroisesti mun kenkä kiintiöstä saan kommentteja..
Riippuu vähän miltä kantilta katsoo. Esim Two:n tilanteessa päätyisin samaan ratkaisuun. Mut uskon että, Two:n käsitys on ollut hieman eri edellisessä suhteessa esim. ennen lapsia. Päätyisin myös samaan silloin, jos oisin kokenut ja sen yhdessäasumisen riemun/tuskan ja lapset. Jotenkin minusta parisuhde on sitoutumista ja toisen tukemista,kuulemista ja huomiomista . Eri taloudessa kokoajan asuttuna eli ts. elämäsi on samanlaista muutenkin ja olet kumppanin kanssa vain ns. "parhaina hetkinä" on kuin ei olisi parisuhdetta lainkaan.
Oman kokemuksen mukaan toisesta on oppinut tosi paljon erityisesti sinä aikana kun on asuttu yhdessä. Toisaalta erikseen asuessa toisesta nousee esiin vain ne hyvät puolet ja yhdessä asuessa tulee niitä konflikteja ja huonoja puolia. Mutta on siinä myös paljon sellaista hyvää, mitä ei yksin asuessa ole.
minä ymmärrän kommentoi:
"Olen huomannut, että parisuhde voi paremmin, kun arkea ei kaikin puolin jaeta toisen kanssa. Monella on tullut keksi-ikään mennessä jo omat tavat vahvoiksi, eikä niitä haluta alkaa muuttamaan toisiksi uudessa suhteessa. Nuorilla on toinen juttu, kun elämää aletaan kehittämään yhdessä, mutta vanhempien ihmisten kohdalla tilanne on aivan toinen. "
Hyvin kiteytetty. Itse tosin kuulun tohun luokkaan nuori kaiketi vielä, mutta sama se pätee meilläkin varsinkin tuon arjen jakamisen kanssa. Eniten tässä on ahdistanut se, että omat menot ja oma aika on vähentynyt ja se ehkä eniten rassaakin vähän olosuhteiden pakostakin. Luulen kuitenkin, että asialle voi jotain tehdä ja vaikka on yhteinen koti, niin se ei tarkoita että se arki pitää täysin jakaa.