Olen hukannut itseni...

pikkuinen.

Olemme olleet mieheni kanssa yhdessä melkein 3 ja puoli vuotta.
Lähiaikoina olen alkanut katsomaan taaksepäin ja tajunnut, kuinka paljon olen muuttunut.
En ole enää itsevarma, iloinen, spontaani nuori nainen.
Minusta on tullut stressaantunut, onneton ja hyvin varautunut nainen.

Mieheni on melko paljon pois kotoa.
Hänellä on vaativa harrastus ja kavereita, jotka haluavat käydä ulkona.
Vielä puoli vuotta taaksepäin, jaksoin välittää mieheni menoista.
Nyt minulle on jo yksi v*tun hailee onko hän kotona vai ei.

En haluaisi asioiden olevan näin.
Itselläni ei ole kavereita, saatika sitten ystäviä, joiden kanssa olla.
Kaikki "kaverit" kaikkosivat suhteen alkuvaiheessa, kun halusin olla mieheni kanssa.
Minua ei kutsuta mukaan, kun mieheni lähtee kavereidensa kanssa ulos.
Olen aina se tyttöystävä, joka jää kotiin.

Tunnen olevani ihan hukassa.
Rakastan miestäni enemmän kuin ketään ikinä.
En osaa enää olla ilman häntä.
Ei minulla ole ketään muuta.

Koska olen niin epävarma itseni suhteen, seksi on kadonnut minun osaltani suhteesta täysin.
Mies haluaa minua yhä, ja joskus siihen väkisin suostunkin, mutta odotan sen vain olevan pian ohi.
Seksi tuntuu siis pelkältä suorittamiselta.

Suhteen alkuainoina olin todella mustasukkainen ja tarkka mieheni menoista.
Kuka hänelle laittoi viestiä ja kenen kanssa hän milloin missäkin oli.
Nykyään en jaksa edes vaivautua kysymään kuka laittoi viestiä, saatika minne ja kenen kanssa hän on menossa.

Olen onnellisimmillani, kun olemme vain kahdestaan sängyssä ja halimme.
Kun saan pitää hänestä kiinni ja nukahtaa siihen.

Olen kertonut miehelleni ajatukseni.
Kerroin myös miettineeni taukoa, mutta sitten tajusin, ettei minulla ole mitään paikkaa, minne mennä.
Minun on siis pakko pysyä täällä.
Mieheni meinasi purskahtaa itkuun, kun mainitsin tauosta.
"Älä jätä mua, älä mene pois."

Hän ehdotti, että etsisimme minut uudelleen.
Mieheni haluaa auttaa minua ja tehdä kaikkensa, että minulla olisi taas hyvä olla.
Pelkään vain, että onko se mahdollista.


Mieheni on alkanut puhumaan naimisiin menosta.
Se saa minut hymyilemään.
Näen meidät tulevaisuudessa yhdessä onnellisina, mutta nykyisyys tuntuu olevan ylitsepääsemättömän vaikeaa.

En halua ketään muuta.
Haluan yrittää saada itseni kuntoon ja sitä myötä parantaa suhdettamme.
Mies sanoi olevansa onnellisempi kuin koskaan.
Kun hän kuuli minun olevan onneton, hän halusi välittömästi alkaa tekemään asialle jotain.
On ihanaa, että on joku, joka rakastaa.
Ei tämä silti tervettä ole, ettei minulla ole ketään muuta ihmistä elämässäni, kuin oma mieheni.

Ehkä sitten, kun löydän itseni uudelleen, jaksan taas lähteä ulos ja alkaa vaikka harrastamaan jotain, ja täten löytää uusia tuttavuuksia.
Näen tulevaisuuden kirkkaana, nyt vain on vaikeaa.
Haluan vain, että kaikki on hyvin.

10

1629

    Vastaukset 10

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • kaikki hyvin

      Kaikkihan onkin hyvin.

      Onko sinulla opiskelu- tai työpaikkaa?

      • pikkuinen.

        Ei ole kumpaakaan...
        Ei näillä keskiarvoilla pääse kovinkaan moneen kouluun, oppilaitokset suosivat nykyään pelkästään suoraan peruskoulusta tulleita oppilaita.
        Ja töihin on vaikea päästä, kun ei ole työkokemusta, koska en ole koskaan päässyt töihin, koska ei ole aikaisempaa työkokemusta.......


      • tgnhgfngh
        pikkuinen. kirjoitti:

        Ei ole kumpaakaan...
        Ei näillä keskiarvoilla pääse kovinkaan moneen kouluun, oppilaitokset suosivat nykyään pelkästään suoraan peruskoulusta tulleita oppilaita.
        Ja töihin on vaikea päästä, kun ei ole työkokemusta, koska en ole koskaan päässyt töihin, koska ei ole aikaisempaa työkokemusta.......

        Ap, sinun täytyy alkaa etsiä itseäsija miettiä, millaisista asioista juuri sinä itse olet elämässä kiinnostunut. Mitä mielenkiinnon kohteita sinulla on, mitä harrastuksia voisit aloittaa, mitä haluaisit opiskella jne. Ota sitten myös yhteyttä vanhoihin ystävliisi, pyydä anteeksi että jätit yhteydenpidon ja kysy, jos voistte tutustua uudelleen.

        Sinun pitää alkaa rakentaa omaa elämää uudelleen pikkuhiljaa. Voit siis elää onnellisesti yhdessä miehesi kanssa ja samalla sinulla kuuluu olla myös omaa elämää. Miehesi kuulostaa rakastavalta ja kannustavalta, pyydä häntä tosiaan auttamaan sinua itsesi etsimisessä. Rohkeasti vaan tutkailemaan itseäsi, haaveitasi ja toiveitasi. Mieti vaikka aluksi leikin varjolla, mitä kaikkea haluaisit elämältä, jos kaikki toiveet olisi mahdollista toteuttaa. jos kohtaisit ns pullon hengen, joka antaisi sinulle kolme toivomusta, jotka toteutuisivat, mitä ne olisivat. Jne.


      • Te-toimistoon....
        pikkuinen. kirjoitti:

        Ei ole kumpaakaan...
        Ei näillä keskiarvoilla pääse kovinkaan moneen kouluun, oppilaitokset suosivat nykyään pelkästään suoraan peruskoulusta tulleita oppilaita.
        Ja töihin on vaikea päästä, kun ei ole työkokemusta, koska en ole koskaan päässyt töihin, koska ei ole aikaisempaa työkokemusta.......

        Ota selvää oppisopimuskoulutuksesta te-toimistosta eli työkkäristä.


    • kaikki hyvin

      Oletko käynyt työkkärissä.. Siellä keskustellaan koulutusmahdollisuuksista ja oppisopimuspaikoista.. Menet sinne mihin pääset, niin siitä se homma lähtee rullaamaan. Vaatii itseltäsi aktiivisuutta lähteä rakentamaan omaa elämää.. Elämä ei ole mielekästä, jos ei ole oman elämänsä herra, eli ohjat omissa käsissä.

      Ensiksi voit miettiä, mikä ammatti sinua kiehtoo tai useampikin.. Sitten vain ryhdyt toteuttamaan haaveitasi ja unelmiasi päivä ja askel kerrallaan.. Elämänilosi palautuu ihan itsestään, kun saat itseluottamusta onnistumisistasi ja virikkeitä elämään :)

    • täällä sama

      Aivan kuin omia ajatuksiani olisit kirjoittanut, tippa tuli silmään. Johonkin olen kadottanut itseni ja oman elämäni, toinen vaan porhaltaa eteenpäin... Tuntuu, että olen saanut huonomman käden.

    • Mitä hemmettiä ?

      Kun jokainen on oman elämänsä seppä, niin miten ihmeessä se eteenpäin menevä, porskuttava ja porhaltava kumppani voi olla toisen menemisen, etenemisen ja tekemisen esteenä?

      Ottakaas kuulkaas valittajat itseänne niskasta kiinni ja alkakaa ajatella, toimia ja hoitaa omaa elämäänne justiinsa samalla viisiin kuin se toinenkin tekee.

    • 3+8

      Kuules nyt runoilija, täällä on ihmisiä, joilla menee oikeasti todella huonosti parisuhteessa. Sun jutut vain v**uttaa.

      • kirvesmiehen muija

        Hei 3 8
        Ei kehdata aliarvioida toisen huonoa oloa. Se vain on niin että jos ei ole kokenut kovempaa niin pienetkin vastoinkäymiset tuntuu suurilta.

        Jos parisuhde on ollut onnellinen niin pienikin riita tuntuu maailma kaatavan. Ja jos sulla on vielä huonommin niin miksi olet siinä suhteessa. Eroa niin lakkaa v**uttamasta.

        Kuule Pikkuinen. Kuten edellä neuvottu mene sinne työkkäriin ja mieti ennen sitä mitä sinä haluat tehdä. Hae koulutukseen ja hanki jokin mielekäs harrastus. Olihan sinulla harrastuksia ennen miestäsikin vai mitä.

        Alat pitää itsestäsi huolta niin fyysisesti kuin henkisestikkin. Aloita pienistä asioista ja jatka suurempiin. Jos mies ei pyydä sua mukaan menet omiin harrastuksiin.

        Elämä jatkuu ja teillä on hyvä pohja sinä rakastat miestäsi vieläkin.


    • -------------

      sinun täytyy ehdottomasti tehdä jotain elämälläsi. jos ei töitä löydy niin sitten opiskelemana. esim. lähihoitajatutkintoihin pääsee suht helposti, tai kokkikouluun tai kampaamoalalle tai minne vaan, kunhan haet jonnekin. sitä ennen voit koittaa esim. päästä vuokrafirmaan ravintola-alalle, sinne on aika hyvät mahdollisuudet päästä.

      yritä eheyttää välit entisiin kavereihisi ja ala harrastamaan liikuntaa, se auttaa stressiin ja ahdistukseen.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Olen nainen pahoillani, että tykkään sinusta niin paljon, että

      Haluaisin panna sua. Tuntuu vaan siltä, että olet sen suhteen ihan haluton. Ei minulle riitä pelkkä ystävyyssuhde.
      Ikävä
      96
      1610
    2. Puukotus Kajaanissa

      Kuka puukotti ja ketä? https://yle.fi/a/74-20247765 Vähemmän yllättäen päihteet mainittu
      Kajaani
      47
      1073
    3. Liikenneonnettumuus

      Linkkari ja ruotsibiili törmäsivät linkku oli redun opetusajossa
      Ylitornio
      15
      926
    4. Mieti oikeasti

      Ollaan lähes tuntemattomia, mutta samalla on tämä erityinen vuosien tilanne takana, joka on ollut monella tapaa väärin.
      Ikävä
      40
      858
    5. Pahin tapa satuttaa toista

      On jättää toinen vaille mitään vastausta. Erityisen kipeää se tekee sillon jos toinen ghostaa.
      Ikävä
      82
      778
    6. kene ajoi "kolarin"?

      "Punkaharjulla Luston ja Tuppuranmäen välillä sattui tiistaina aamupäivällä liikenneonnettomuus. Poliisin mukaan Savonl
      Savonlinna
      17
      747
    7. Taasko sä vedit

      Suojamoodin päälle? Miehelle
      Ikävä
      93
      746
    8. Tiedoksi yhdelle naiselle

      että mies lähestyy kaikin tavoin jos on kiinnostunut! 🙋🏻‍♂️
      Ikävä
      46
      738
    9. Taas henkirikos

      Kuka lienee nyt asialla.
      Ilomantsi
      16
      725
    10. Minulla on joskus ikävä sinua ja ajattelen sinua joskus.. edelleen

      Olin joskus niin rakastunut sinuun. Olin onnellinen, että kohdattiin ja kun vain tiesin sinun olevan olemassa. Täytit aj
      Ikävä
      27
      707
    11. Mitä söpö

      Mies mietit?
      Ikävä
      63
      705
    12. 68
      692
    13. Miten uskallan sua nähdä

      Kun vaikutat suuttuneelta :(
      Ikävä
      47
      674
    14. Alkaa jotenkin nyt kuvio hahmottuu täällä

      Sellainen vaikutelma tästä alkaa tulla, että täällä on joku pieni porukka, joka tuntee toisensa tai ainakin pelaa samaan
      Ikävä
      97
      661
    15. Nainen, tässä olen kahden vaiheilla

      Toinen pitäisi valita ja kummassakin on hyvät ja huonot puolensa. Toinen olisi sellainen pysyvä mutta työläs. Toinen taa
      Ikävä
      56
      595
    16. Minä kyllä odotan nainen

      että sinun kanssa voisin jutella asioista ihan oikeasti.
      Ikävä
      47
      594
    17. Jos kaivattusi on

      Varattu niin miksi et antaisi asian olla hänen suhteen. Miksi ylipäätään vielä jatkat?
      Ikävä
      47
      586
    18. Hyvä on sitten, jos et sitä s*ksiä halua kanssani.

      Rakastetaan vaan toisiamme, voin käydä muualla tyydyttämässä fyysisenpuolen tarpeet. Puhumalla tämäkin olisi selvinnyt.
      Ikävä
      131
      575
    19. Oliko virhe palkata näykkelis johtoon?

      Kunnan asiat sekaisin eikä mikään homma toimi. Ilmeisesti samaa sekoilua muillekin suunnille. Johtaja asuu itse muualla
      Lappajärvi
      150
      546
    20. Suloinen ja herkkä

      Toiset huomioiva, räväkkä, yllättävä. Ei sellaisesta voi olla pitämättä.
      Rakkaus ja rakastaminen
      31
      545
    Aihe