lomarahan, siis sen joka tulee marraskuun tilipäivänä, kun joulukuussa on loma?
olen osa-aikainen töissä (samassa työpaikassa ollut jo viitisen vuotta) ja viime vuonna tienasin noin 13000 euroa.
onko se siis silloin jotenkin näin:
11%x13000euroa/30(kokonaislomapäivien määrä)x6(talvilomapäivien määrä?) *on pihalla kuin lintulauta*
miten lasken talviloman
3
2232
Vastaukset
- näin juu
Ei tule talvilomasta erikseen lomarahaa.
Kesälomalle koko potti.- tiikeri
meillä tulee erikseen sitten vielä talvilomasta lomarahat. kaikkea ei saa yhdellä kertaa.
- vaikeaa
Et kertonut millä alalla toimit, etkä sitä millainen on osa-aikatyösi.
Lomanmääräytymisvuosi 01.04 - 31.03. eli tämä ajanjakso on kaikessa palkkatarkastelussa pohjana.
Sitten lomarahojen laskenta on hieman kiinni ko. alan työehtosopimuksista.
Esim. kaupan alalla on kaksi sääntöä (ei käytetä rinnakkain); 14 pv:n sääntö ja 35 tunnin sääntö.
Kuukausipalkkalaisena/viikkopalkkalaisena sääntö on kuukausipalkka/25*6 = loma-ajan palkka, lomaraha on tästä puolet.
Viikkopalkkalaisena viikkopalkka/6*6 = loma-ajan palkka, lomaraha taaskin puolet.
Tuntipalkkalainen tienaa vuosilomalaissa (7§) annettua kertointa käyttäen.
Lomanmääräytymisvuoden ansio, josta otetaan pois maksetut lomapalkat lomarahat (ylityöt yms.lisätkin huomoidaan ikävän kaavan kautta). Tämä ansio sitten jaetaan tehdyillä työpäivillä = keskimääräinen päiväpalkka.
Koska olet ollut 5 v töissä, tienaat siis täyden loman 30 pv. --> kerroin 27,8
Keskimääräinen päiväpalkka*27,8= koko vuosilomapalkka(30 pv) Tästä talviloman osuus saadaan 6*koko vuosilomapalkka / 30.
sitten taas jos työskentelet 35 h/kk, mutta alle 14 päivää/kk, käytetään tuota mainitsemaasi kerrointa. Useilla aloilla ne ovat siis 8,5%(työsuhde alle vuoden) tai 11 %. Kaupan alalla
ko. prosentit ovat 10 % ja 12,5 %
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Epäily: Räppäri yritti tappaa vauvansa.
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/epaily-mies-yritti-tappaa-vauvansa/9300728 Tämä on erittäin järkyttävä teko täysin p455200Onko Sanna menossa Ukrainaan viettämään vuosipäivää?
Kun on bongattu Varsovan lentokentältä?1261670Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä
Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella151579Räppäri kuoli vankilassa
Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "511530- 141255
Kulukusuunnat
Eikö kuhmolaiset iha oikiasti tiiä kumpi o vasen ja kumpi oikia? Tuolla ku liikennemerkissä näkyy nuolet ylös ja alas, v41200No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen
Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol22108081-vuotias Frederik avoimena - Ei omasta mielestä kelpaa tästä syystä realityihin: "Veemäinen..."
Junttidiscon kuninkaana tunnettu Frederik, 81, on esiintymislavoilla suvereeni tekijä. Mies on viihdyttänyt ympäri Suome171047Muusikko yritti tappaa kaksiviikkoisen vauvan
Karu epäily: Muusikko, 32, yritti tappaa kaksiviikkoisen vauvan Oulussa. IS:n selvityksen perusteella miestä ei ole syy771008Tynkä Eläintarha ei ole enää visiitin väärti
Ähtärin MesiZoo on vajonnut alas. Näytillä olevien eläinten määrä on romahtanut lähemmäs -40%. Paikat ovat päässeet pah60847