Olemme olleet yhdessä puolitoista vuotta ja asumme yhdessä. Pääosin meillä on todella mukavaa, nauramme yhdessä ja touhuamme paljon. Meillä on muutama vuosi ikäeroa, mieheni on nuorempi ja hän on nyt alkanut opiskella työn ohessa. Itse olen valmistunut jo vuosia sitten ja olen töissä. Olemme saaneet ajan lapsettomuuspoliklinikalle marraskuulle. Mies on kertonut ettei ole vielä valmis, mutta olemme silti yhdessä päätyneet, että hoidot on aloitettava.
Mies on tehnyt viimeksi toukokuussa ja elokuussa yhtäkkiä niin, että ilmoittanut että tämä suhde on ohi. Se on ollut hirveää, tullut tyhjästä ja vienyt pohjan kaikelta. Sitten hän on hiipinyt takaisin vierashuoneesta ja ollut hirveän pahoillaan. Sanonut että oon tärkeintä hänen elämässään. Hänellä on tapana murjottaa välillä.
Lähdimme viime viikonlopuksi mökkeilemään. Ensimmäisenä aamuna puolisoni hermostui kun pyysin kolme kertaa päästämään koiran ulkoa sisään. Hän sanoi minulle, että vihaa minua, että oon hirveä ihminen ja vihaa minua. En oikein tiennyt mitä tehdä, niin touhuilin päivän koirien kanssa ulkona. Kävin kyselemässä häntä pari kertaa ulos mukaan touhuamaan, mutta ei halunnut. Käski olla hiljaa ja mennä pois ja makasi sängyssä telkkarin edessä. Iltapäivällä tuli ulos ja alkoi jo vähän jutella. Yritin saada häntä nauramaan ja höpötin kaikenlaista. Sitten olin vähän kauempana koiran kanssa ja hän soitti varoittaakseen metsästäjistä. Laskin leikkiä ja sanoin, että "määpä tykkään susta kovasti" ja hän vastasi, että "minä et tykkää sinusta yhtään". Mun sisälle laskeutui paniikin ja ahdistuksen sijaan suru ja päättäväisyys, että ei mun tarvitse tätä kuunnella. Menin takaisin mökille ja sanoin puolisolleni, ettei hänen tarvitse olla minun kanssani kun kerran vihaa ja ei tykkää yhtään. Hän oli samaa mieltä. Sinnittelin illan mökillä, soitin kahdelle ystävälleni, joille itkin asiaa. Mieheni ei juonut pisaraakaan alkoholia, itse join illalla yksin saunassa pari siideriä ja lasin hehkuviiniä päälle. Olin hiukan humalassa, tarkoituksella. Ajattelin että selviän siten, että se turruttaa. Ennen nukahtamista sanoimme toisillemme julmia ja loukkaavia asioita. Nukuin lattialla koirien kanssa.
Aamulla kysyin mitä nyt tapahtuu, ja mies sanoi, että sää voit lähteä, hän jää pariksi päiväksi. Ja totesi, että oon hirveä ihminen ja oksettaa katsoa minua. Keräsin tavarani ja lähdin. Mies tuli isänsä kyydillä muutaman tunnin päästä, ja ennen hänen tuloaan pakenin vanhemmilleni kylään muutamaksi tunniksi. Ahdisti ajatus, että sama haukkuminen jatkuu. No mies oli lähtenyt baariin kavereidensa kanssa ja tuli aamuneljältä kotiin. Seuraavana päivänä hän oli tyrmistynyt kun en halunnut häntä sohvalta sänkyymme. Ihmetteli että eikö sitä saada poikien kanssa ulkona käydä.
Olen ihan jumissa. Me ollaan jumissa. Hän myöntää tehneensä väärin, sanoneensa väärin. Murjotus meni hänellä kuulemma liian pitkälle. Mutta kuulema ison virheen tein minä, joka soitin ystävälleni. Että mustamaalasin häntä, ja tällaisesta asiasta ei saa kesken tilanteen mennä puhumaan mitään. Itselleni se tilanne oli kauhea kaaos, en tiennyt onko se loppumassa lainkaan, tai milloin. En soittanut mustamaalatakseni häntä, en ainakaan tietoisesti. Soitin koska minulla oli hätä.
Minusta tuntuu, kuin mies ei ottaisi oikeasti vastuuta tekemästään. Kuulemma molemmat osallistuimme, myös minä. No se on totta, sitten illalla puhuin todella rumasti. Mutta sitä ennen oli pitkä päivä aikaa, ja olin koko päivän toiveikas että mies siitä tokenisi. Mies sanoo, että hänen olisi pitänyt sanoa olevansa minulle vihainen, ei vihaavansa minua. Että se vaan meni yli. Eilen hän sanoi, että minun olisi pitänyt lähteä heti aamusta, niin hän olisi saanut opetuksen. Ja vaikka tulla sitten takaisin. En oikein uskonut korviani.
Olen ehdottanut ammattiapua, että menisimme keskustelemaan perheasiain neuvottelukeskukseen. Varasin jo ajankin. Mies suhtautui erittäin negatiivisesti, mutta en ole luopunut toivosta että hän lähtisi sinne kuitenkin. Hän sanoo, että tekee mitä tahansa ettei tekisi minulle enää noin. Vähän ajattelen, että jos hän ei suostu tekemään yhtään mitään, vaan tahtoo vain jatkaa kuten ennenkin, en varmaan itse pysty. Tai siis minun ei pitäisi tehdä sitä vaan lähteä.
Minusta tuntuu, että taas on vedetty pohja pois kaikelta. Että en voi luottaa. Että en ymmärrä, miten hän pystyy toimimaan noin. Jatkamaan koko päivä, koko yön, koko seuraavan päivän ja lähtemään kavereidensa kanssa baareilemaan. Ja seuraavana päivänä sitten sanoa, että ei hän tarkoittanut. En pysty ymmärtämään. Enkä tiedä mitä ajatella. Ajattelen eroa, pelottaa yksin jääminen. Jäänkö yksin? Olen 32-vuotias. Jäänkö lapsettomaksi jos nyt lähden?
Ja voisiko tätä korjata? Kannattaisiko tätä korjata? Rakkautta on molemmilta puolin kovasti. Emme kumpikaan tahtoisi heittää yhdessä rakennettua hukkaan. Sanokaa te miehet, pystyttekö ymmärtämään mieheni käytöstä? Ja voisiko tuollainen käytös jäädä pois, jos hän tosissaan niin tahtoo?
Mies on tehnyt viimeksi toukokuussa ja elokuussa yhtäkkiä niin, että ilmoittanut että tämä suhde on ohi. Se on ollut hirveää, tullut tyhjästä ja vienyt pohjan kaikelta. Sitten hän on hiipinyt takaisin vierashuoneesta ja ollut hirveän pahoillaan. Sanonut että oon tärkeintä hänen elämässään. Hänellä on tapana murjottaa välillä.
Lähdimme viime viikonlopuksi mökkeilemään. Ensimmäisenä aamuna puolisoni hermostui kun pyysin kolme kertaa päästämään koiran ulkoa sisään. Hän sanoi minulle, että vihaa minua, että oon hirveä ihminen ja vihaa minua. En oikein tiennyt mitä tehdä, niin touhuilin päivän koirien kanssa ulkona. Kävin kyselemässä häntä pari kertaa ulos mukaan touhuamaan, mutta ei halunnut. Käski olla hiljaa ja mennä pois ja makasi sängyssä telkkarin edessä. Iltapäivällä tuli ulos ja alkoi jo vähän jutella. Yritin saada häntä nauramaan ja höpötin kaikenlaista. Sitten olin vähän kauempana koiran kanssa ja hän soitti varoittaakseen metsästäjistä. Laskin leikkiä ja sanoin, että "määpä tykkään susta kovasti" ja hän vastasi, että "minä et tykkää sinusta yhtään". Mun sisälle laskeutui paniikin ja ahdistuksen sijaan suru ja päättäväisyys, että ei mun tarvitse tätä kuunnella. Menin takaisin mökille ja sanoin puolisolleni, ettei hänen tarvitse olla minun kanssani kun kerran vihaa ja ei tykkää yhtään. Hän oli samaa mieltä. Sinnittelin illan mökillä, soitin kahdelle ystävälleni, joille itkin asiaa. Mieheni ei juonut pisaraakaan alkoholia, itse join illalla yksin saunassa pari siideriä ja lasin hehkuviiniä päälle. Olin hiukan humalassa, tarkoituksella. Ajattelin että selviän siten, että se turruttaa. Ennen nukahtamista sanoimme toisillemme julmia ja loukkaavia asioita. Nukuin lattialla koirien kanssa.
Aamulla kysyin mitä nyt tapahtuu, ja mies sanoi, että sää voit lähteä, hän jää pariksi päiväksi. Ja totesi, että oon hirveä ihminen ja oksettaa katsoa minua. Keräsin tavarani ja lähdin. Mies tuli isänsä kyydillä muutaman tunnin päästä, ja ennen hänen tuloaan pakenin vanhemmilleni kylään muutamaksi tunniksi. Ahdisti ajatus, että sama haukkuminen jatkuu. No mies oli lähtenyt baariin kavereidensa kanssa ja tuli aamuneljältä kotiin. Seuraavana päivänä hän oli tyrmistynyt kun en halunnut häntä sohvalta sänkyymme. Ihmetteli että eikö sitä saada poikien kanssa ulkona käydä.
Olen ihan jumissa. Me ollaan jumissa. Hän myöntää tehneensä väärin, sanoneensa väärin. Murjotus meni hänellä kuulemma liian pitkälle. Mutta kuulema ison virheen tein minä, joka soitin ystävälleni. Että mustamaalasin häntä, ja tällaisesta asiasta ei saa kesken tilanteen mennä puhumaan mitään. Itselleni se tilanne oli kauhea kaaos, en tiennyt onko se loppumassa lainkaan, tai milloin. En soittanut mustamaalatakseni häntä, en ainakaan tietoisesti. Soitin koska minulla oli hätä.
Minusta tuntuu, kuin mies ei ottaisi oikeasti vastuuta tekemästään. Kuulemma molemmat osallistuimme, myös minä. No se on totta, sitten illalla puhuin todella rumasti. Mutta sitä ennen oli pitkä päivä aikaa, ja olin koko päivän toiveikas että mies siitä tokenisi. Mies sanoo, että hänen olisi pitänyt sanoa olevansa minulle vihainen, ei vihaavansa minua. Että se vaan meni yli. Eilen hän sanoi, että minun olisi pitänyt lähteä heti aamusta, niin hän olisi saanut opetuksen. Ja vaikka tulla sitten takaisin. En oikein uskonut korviani.
Olen ehdottanut ammattiapua, että menisimme keskustelemaan perheasiain neuvottelukeskukseen. Varasin jo ajankin. Mies suhtautui erittäin negatiivisesti, mutta en ole luopunut toivosta että hän lähtisi sinne kuitenkin. Hän sanoo, että tekee mitä tahansa ettei tekisi minulle enää noin. Vähän ajattelen, että jos hän ei suostu tekemään yhtään mitään, vaan tahtoo vain jatkaa kuten ennenkin, en varmaan itse pysty. Tai siis minun ei pitäisi tehdä sitä vaan lähteä.
Minusta tuntuu, että taas on vedetty pohja pois kaikelta. Että en voi luottaa. Että en ymmärrä, miten hän pystyy toimimaan noin. Jatkamaan koko päivä, koko yön, koko seuraavan päivän ja lähtemään kavereidensa kanssa baareilemaan. Ja seuraavana päivänä sitten sanoa, että ei hän tarkoittanut. En pysty ymmärtämään. Enkä tiedä mitä ajatella. Ajattelen eroa, pelottaa yksin jääminen. Jäänkö yksin? Olen 32-vuotias. Jäänkö lapsettomaksi jos nyt lähden?
Ja voisiko tätä korjata? Kannattaisiko tätä korjata? Rakkautta on molemmilta puolin kovasti. Emme kumpikaan tahtoisi heittää yhdessä rakennettua hukkaan. Sanokaa te miehet, pystyttekö ymmärtämään mieheni käytöstä? Ja voisiko tuollainen käytös jäädä pois, jos hän tosissaan niin tahtoo?
Vastaukset 13
Vanhimmat
Miehesi on tyytymätön sinuun tai parisuhteeseen joten hän viljelee tuota ero-korttia. Erolla uhkaaminen henkistä väkivaltaa jolla yritetään saada toinen muuttumaan.
Ehkä olisi todella hyvä juttu keskustella teidän suhteesta ja toiveista pariterapiasta.
"Rakkautta on molemmilta puolin kovasti."
Onko todella? Ei oikeastaan näytä siltä miehen puolelta. Hän varmaan ajoittain tuntee rakastavansa mutta välillä taas ei.
" Emme kumpikaan tahtoisi heittää yhdessä rakennettua hukkaan."
Tämän tahdon pitäisi näkyä myös käytännön teoissa ja sanoissa.
"Sanokaa te miehet, pystyttekö ymmärtämään mieheni käytöstä?"
En ymmärrä. En koskaan voisi kohdella vaimoani noin. Pyrin aina riitelemään asioista enkä halua milloinkaan loukata häntä ihmisenä.
" Ja voisiko tuollainen käytös jäädä pois, jos hän tosissaan niin tahtoo"
Lulen että se on hänen perusluonteessaan ja tavassa käsitellä riitatilanteita eikä jää ainakaan lopullisesti pois hänen käytöksestään. Tahdolla sitä voi toki vähentää.
Jätä tuollainen mies ja etsi itsellesi uusi ja parenpi, joka huomio sinua myös.
Ei ole kivaa, että mies sanoo vihaavansa ja syyttää toista kaikesta.
"En ymmärrä. En koskaan voisi kohdella vaimoani noin. Pyrin aina riitelemään asioista enkä halua milloinkaan loukata häntä ihmisenä"
Tässä oli kyllä suuri viisaus, tässä lauseesssa. Pitäisi oppia tosiaan jokaisen että asiat riitelee, henkilöt ei, parisuhteessa siis. Ainakin jos oikeasti välittää puolisostaan.
Ihan sama, mitä teet, kunhan et ikinä tee tuon miehen kanssa lasta.
Tuollaisiin jännämiehiin naiset rakastuu. Miehes on sekopää joka ei sinua rak.asta. Ei rakastava mies tee tuollaista naiselle eikä tuo tuosta muutu.
Mulle kuulostaa vahvasti siltä, että miehellä on aika paljon ongelmia itsensä kanssa. Hän ei myöskään rakasta sinua, vaan on kanssasi, koska se tuo hänelle tunteen turvallisuudesta ja samalla vihaa itseään, kun ei "pääse" pois suhteesta.
Jätä se, tuhlaat aikaasi.
Mistä ihmeestä tuollaisen olet onnistunut kaivaa????
Ei kyllä ole kaikki kutut nyt kotona ei.
Ja vielä lasta tuohon kaavailet!!!??? Taidatte olla yhtä sekopäitä molemmat, "rakkauksinenne".
Itse olen tapaillut juurikin tällaisen ihmisen kanssa. Käyttää henkistä väkivaltaa ja myöhemmin sanoo että oli vain hetken hermostunut. Huonolta kuulostaa. Itse lähdin kyl ymmärsin, että itseltäni jaksaminen ja itsetunto menee vain:/ " erosta" vuoden päästä olin kihloissa uuden kanssa ja tämä kyseinen mies on eritavalla häiriköinyt omaa elämääni kaikin viestintävälinein "eron" jälkeen 2 vuotta. Olen vaihtanut numeron, osoitteen ja laittanut mustalle listalle. Kun opin myös sähköpostista laittamaan mustalle listalle, viestitys loppui.. Vuoroin rakkaudentunnustuksia ja vuoroin vihaan sinua- viestejä... -> kaikki ei ole kohdillaan! Jos tilanne on niinkuin kuvailit, kannattaa vakavasti harkita jatkamista, noilla asioilla on tapana pahentua.
Kauan ennen kuin ex-miehestäni tuli alkoholisti alkoivat juopottelemaan lähdöt loin - piti saada joku hervoton riitä aikaiseksi, jotta voisi hyvällä omallatunnolla lähteä. Kun en lähtenyt riitaan mukaan, riiteli sitten yksinään ja lähti silloinkin.
No, en sano että miehelläsi tuo olisi viinapirun puhetta, mutta kaikki ei ole kohdallaan. Vaikka tuollaista ihmissuhteissa tapahtuu - se ei tarkoita, että se olisi oikein ja sallittua. Tuo parisuhdeterapia on hyvä. Todennäköisesti miehesi häpeää itseään, mutta se häpeä kun ei tarkoita sitä, että hän voisi lakaista ongelman maton alle. Sinäkin elät joka päivä, ja kasvat niistä kokemuksista, joita kohtaat. Miehesi tulee käyttäytyä kauniisti sinua kohtaan ja opetella käsittelemään itse omia tunteitaan -ammattiapu on varmasti paras.
Miehelläsi on oireilua jostain muusta kuin parisuhteesta. Henkisellä puolella nääs. Psykologin luona käynti saattaisi selvittää nopeasti syyn. Minä en tiedä diagnoosin nimeä, mutta tutulta kuulostaa. Voi tuollaista rakastan-vihaan aaltoilua olla muutenkin jos parisuhteessa tai perheen taloudellisessa tilanteessa tms ei ole kaikki kunnossa ja puoliso on hyvin huolissaan ja stressaantunut, mutta kuulostaa enempi henkiseltä oireilulta. Mahtaako lähteä psykologille? Sano siellä käynnin olevan ehto parisuhteen jatkon harkitsemiselle. Voit soittaa psykologille ensin itse ja kertoa kokemuksesi ja kysyä neuvoja. Psykologi tunnistaa mistä on kyse.
SUurin kysymys lienee, haluatteko olla yhdessä? Jos ette osaa tuohon molemmat vastata kyllä, ei kannata kyllä roikkua yhdessä.
Olette nuoria aikuisia ja mielestäni elätte elämänne parasta aikaa; haluatteko muistella sitä parisuhdeongelmaisena aikana vai jonain muuna.
Olet ilmeisesti läheisriippuvainen koska yksinolo pelottaa; sinunlaisesi ihmiset vetävät puoleensa ilkeitä ja toisia hyväksikäyttäviä ihmisiä. Joskus tuollainen suhde onnistuu kun toinen joustaa ja toinen päsmäröi, aina. Joskus molemmat voivat huonosti.
SInulla on mahdollisuus toisenlaisiinkin suhteisiin mutta arvostatko itseäsi tarpeeksi, jotta sellaisen etsisit. Miestäsi et voi muuttaa, voit vain joustaa, ja nieleskellä lapsenomaisen käyttäytymisen aiheuttaman pahanolon.
Hyvin epätodennäköistä on, että jäisit yksin. Naisisille seuran löytäminen on paljon helpompaa kuin miehille ja nettitreffien kautta saisit lukuisia vastauksia parin viikon kuluessakin. Tilanteessasi olevasi mies on oikeastaan pahemmassa asemassa, koska seuran löytyminen ei olekkaan samalla tavalla mikään itsestäänselvyys.
Jos on molemmin puolin halua olla yhdessä, niin kannattaisi jutella kai siitä ja käyttää vaikka paperilappuja avuksi, että mikä toisessa on vikana jne. Näistä asioista voi olla suoraan vaikeaa kertoa, mutta jos itse aloittaa niin toinenkin niistä helpommin kertoo.