Vinkkejä naiset!

Sinun on vain sitkeästi kerrottava jokaikinen kerta (jonkin aikaa), että MITÄ sinä sanomisellasi tarkoitat. Kumoa heti tyttöystäväsi "vastaväite" ja osoita, että hän ei suhtaudu asiaan oikealla tavalla. Minusta tässä on ehkä vain kaksi vaihtoehtoa: tyttöystäväsi "haastaa riitaa", eli yrittää "tehdä" teille eron (=nykyaikaista raukkamaisuutta) tai tyttöystäväsi ei ole aivan varma tunteistasi, ja haluaa todellakin tietää, onko SINULLA jotakin häntä vastaan. Kun kerta olette olleet yhdessä jo 7 vuotta, uskoisin, että tuo toinen ehdotukseni on totta.

PAHIN, mitä voit tuollaisessa riitatilanteessa tehdä, on että olet hiljaa etkä lähde mukaan selvittämään asiaa. PARASTA mitä voit tehdä, on pysyä riitatilanteessa kasvotusten tyttöystäväsi kanssa ja selvittää tilanne.

Tämä on nimenomaan se "7 vuoden kriisi", suurinpiirtein siinä vaiheessa tulee aika tälle "varmuusriidalle"! Selviätte riidastanne voittajina, jos edelleenkin rakastatte toisianne ja haluatte viettää loppuelämänne yhdessä. Mutta kääntöpuoli on myös se, että NYT teidän on aika alkaa latomaan pöytään myös niitä asioita, jotka mielestänne eivät ole kunnossa!

Sinun pitää sanoa "päin naamaa" tyttöystävällesi, että sinua ärsyttää se, että hän on aina kaikesta puolustuskannalla. Muista, että JOS hän kuulee asiasta ensimmäistä kertaa OIKEASTI, hänellä saattaa kulua hieman aikaa asian sulatteluun, joten älä vaadikaan järkevää keskustelua heti ensalkuun.

Mutta SINULLA on kaikki kortit kädessäsi, koska tyttöystäväsi syyttää SINUA jostakin - hänellä on ehkä OIKEUS olla puolustuskannalla, jos hän ei muuten ole päässyt sinun kannastasi selvyyteen. Hän on vain järkevä, mutta ehdottomasti myös YKSIN tämän asian kanssa, joten koitapa taikoa itsellesi sellaiset puheenlahjat, että saat tyttöystäväsi vakuutettua hyväntahtoisuudestasi!

Meillä on asiat päinvastoin. Minä olen se joka puhuu ja mies ei pysty keskustelemaan vaan toteaa jotain ykskantaan tai sitten vetäytyy itseensä. Tajusin vähän aikaa sitten että meillä keskustelu onnistuu kun se tapahtuu jonkun muun tekemisen ohessa. Esim siivotessa, autossa istuessa, pihatöissä. Tilanne ei ole toiselle läheskään niin ahdistava ja keskustelun voi aloittaa huomaamattomammin eikä niin että: -Istupa tuohon niin nyt keskustellaan. Meillä on myös keskusteltu tekstiviesteillä, silloin kun toinen on vaikka työmatkalla ja puhelimessa on helpompi puhua kun ei "ujostuta" niin paljon. Olemme myös kirjoittaneet kirjeitä vaikeista asioista. Tai siis minä kirjoitan ja mies on usein teoillaan tai sähköpostilla ilmaissut mielipiteensä asiaan. Näitä kaikkia voi kokeilla. Tärkeintä on että ympäristö ja tilanne ei ole provosoiva vaan rauhallinen ja ehkä kokonaan irallinen suhteessa keskustelunaiheeseen. Tässä muutamia ideoita. Toivottavasti jostain oli apua =)

Minulla oli samantyyppinen ongelma poikaystäväni kanssa. Ihmettelin aluksi todella paljon, miten niin fiksu ihminen voi suhtautua niin lapsellisesti joihinkin sanomisiini. Jos sanoin: "Ai, meiltä on näköjään maito loppu", hän saattoi suuttua: "No mistä pirusta olisin voinut tietää että pitää käydä kaupassa kun vasta tulin töistä?" Hän siis luuli minun SYYTTÄVÄN häntä siitä, että maito on loppu vaikka puhuin ihan rauhallisesti ja hyväntuulisella äänellä.

Kun sitten tajusin, millaisessa ympäristössä poikaystäväni oli kasvanut, aloin ymmärtää mistä oli kysymys. Hänen vanhempansa nimittäin syyttävät jatkuvasti toisiaan kaikesta. Välillä tuntuu etteivät he kykene lainkaan keskustelemaan ilman ikäviä piikkejä, syytöksiä ja vaatimuksia. Poikaystäväni oli kotonaan kasvanut luulemaan että kaikki ihmisten välinen kommunikaatio sisältää syytöksiä, olivat sanat tai äänensävyt mitä hyvänsä.

Ratkaisimme ongelman johdonmukaisella analysoinnilla. Aina kun poikaystäväni reagoi mielestäni hullusti, selitin hänelle rauhallisesti: "Minusta tuntuu nyt että sinä kuvittelet, että vaadin sinua pitämään jääkaapissa aina tuoretta maitoa ja että syytän sinua siitä että maitoa ei juuri nyt ole. Olenko oikeassa?" Vastauksen saatuani sitten selitin mahdollisimman ystävällisesti ja rakastavasti ettei ko. luulo pidä paikkaansa (usein myös fyysisen läheisyyden, vaikka halauksen kera), ja kerroin miksi sanoin niin kuin sanoin (esim.: "Halusin vain tuoda ilmi ettei maitoa ole, jotta muistaisimme seuraavalla kauppareissulla ostaa sitä").

Mietimme myös vaihtoehtoisia reagointitapoja näissä tilanteissa, koska osittain poikaystäväni reagointi johtui vain siitä ettei hän osannut tehdä/sanoa muuta, eikä niinkään siitä että hän olisi tosissaan epäillyt minun haluavan syyllistää häntä. Poikaystävälleni oli esimerkiksi epäselvää, olisiko hän voinut vastata tuohon maitokommenttiini vain: "Ai jaa" tai muuta vastaavaa (tämä voi monien mielestä kuulostaa itsestään selvältä, mutta poikaystävälleni se ei ollut selvää ennen kuin kerroin sen hänelle).

Prosessi oli välillä raskas, enkä pystynyt aina käyttäytymään ihmisiksi vaan joskus kyllästyin poikaystäväni "epäluottamukseen" ja suutuin hänelle - mistä tietysti seurasi mojova riita. Nyt olemme kuitenkin päässeet näiden asioiden yli, tai ainakaan ne eivät ole enää muutamaan kuukauteen aiheuttaneet ongelmia (alussa ongelmia tuli useita kertoja päivässä). Yli pääseminen kesti meidän kohdallamme yli vuoden, sillä nämä asiat olivat aika syvällä poikaystäväni alitajunnassa. Joku toinen voi selvitä lyhyemmässäkin ajassa.

Myös ylläolevat kommentit olivat hyviä. Tsemppiä teille! Muista rakastaa tyttöäsi ja antaa sen myös näkyä!