Olen ajautunut kylmään parisuhteeseen. Suhteemme alkoi ystävinä ja jatkui ihastumisena, mutta minulle selvisi vasta aika myöhään, ettei mieheni halua seksiä. Olemme olleet kuitenkin vuosia yhdessä, ulkoisesti hyvinkin onnellinen pariskunta, mutta meillä ei ole enää minkäänlaista yhteyttä toisiimme.
Olen ollut tyytyväinen parisuhteeseemme nämä vuodet, kaikki on ollut ihan ok, vaikka seksi ei olekaan kuulunut suhteeseemme. Oma elämäntilanteeni muuttui kuitenkin vuosi sitten kun jätin stressaavan työpaikan ja siirryin tekemään sitä mikä on omia arvojani lähellä. Nyt itsetuntoni on kohentunut ja kaipaan vierelleni vahvaa miestä, joka osaisi arvostaa minua naisena. Yhtäkkiä tuntuu, että oma mieheni ei kestä kaltaistani vahvaa ja itsenäistä naista, ei halua keskustella kanssani, eikä viettää aikaa kanssani. Tuntuu, että hän jopa pelkää olla lähelläni, jos olen vähäpukeinen, ja hänen katseensa kääntyy poispäin. En ole ruma, enkä ylipainoinen, vaan ihan normaalipainoinen nainen.
Saan enemmän kosketuksia ja halauksia ystäviltä tai puolitutuilta kuin mitä omalta avopuolisoltani. Joka kerta kun koitamme keskustella, hän suuttuu minulle, kun en ymmärrä häntä. En selvästi ymmärräkään. Tuntuu kuin pitäisi miettiä ja pureskella joka sana, etten vahingossakaan sano mitään mitä voisi käsittää väärin. En saa olla oma itseni, vaan olen kokoajan varuillani. En kelpaa tällaisena kuin olen, puhun liian paljon, olen liian ulospäinsuuntaunut, pukeudun liian tiukkoihin vaatteisiin.
Olen nykyään todella yksinäinen, tuntuu ettei ole olemassa ihmistä, joka kykenisi hyväksymään minut sellaisena kuin olen. Itse olen ok itseni kanssa, mutten jaksaisi tuntea syyllisyyttä siitä, että joku toinen käsittää minut väärin, suuttuu suorapuheisuudestani tai heittää herneen nenään kun kyseenalaistan hänen puheensa. Suhteessamme ei ole ikinä ollut mustasukkaisuutta tai kolmannen osapuolen varjoa, kaikki ongelmamme ovat ihan omiamme.
Olen menettänyt uskoni siihen, että joku ikinä oikeasti rakastaisi minua sellaisena kuin olen. Onko edes oikeasti olemassa parisuhteita, joissa henkilöt aidosti rakastavat toisiaan ja ovat onnellisia yhdessä vuodesta toiseen? Parisuhteita, joissa puhutaan tunteista ja sanotaan, että rakastetaan, näytetään miten paljon? Onko sellaisia suhteita oikeasti olemassa vai olenko lukenut liikaa kirjoja ja saanut jostain hömppäkirjoista päähäni, että ansaitsen enemmän vaikka oikeastaan tämä on kaikki mitä on tarjolla kenellekään?
Olen ollut tyytyväinen parisuhteeseemme nämä vuodet, kaikki on ollut ihan ok, vaikka seksi ei olekaan kuulunut suhteeseemme. Oma elämäntilanteeni muuttui kuitenkin vuosi sitten kun jätin stressaavan työpaikan ja siirryin tekemään sitä mikä on omia arvojani lähellä. Nyt itsetuntoni on kohentunut ja kaipaan vierelleni vahvaa miestä, joka osaisi arvostaa minua naisena. Yhtäkkiä tuntuu, että oma mieheni ei kestä kaltaistani vahvaa ja itsenäistä naista, ei halua keskustella kanssani, eikä viettää aikaa kanssani. Tuntuu, että hän jopa pelkää olla lähelläni, jos olen vähäpukeinen, ja hänen katseensa kääntyy poispäin. En ole ruma, enkä ylipainoinen, vaan ihan normaalipainoinen nainen.
Saan enemmän kosketuksia ja halauksia ystäviltä tai puolitutuilta kuin mitä omalta avopuolisoltani. Joka kerta kun koitamme keskustella, hän suuttuu minulle, kun en ymmärrä häntä. En selvästi ymmärräkään. Tuntuu kuin pitäisi miettiä ja pureskella joka sana, etten vahingossakaan sano mitään mitä voisi käsittää väärin. En saa olla oma itseni, vaan olen kokoajan varuillani. En kelpaa tällaisena kuin olen, puhun liian paljon, olen liian ulospäinsuuntaunut, pukeudun liian tiukkoihin vaatteisiin.
Olen nykyään todella yksinäinen, tuntuu ettei ole olemassa ihmistä, joka kykenisi hyväksymään minut sellaisena kuin olen. Itse olen ok itseni kanssa, mutten jaksaisi tuntea syyllisyyttä siitä, että joku toinen käsittää minut väärin, suuttuu suorapuheisuudestani tai heittää herneen nenään kun kyseenalaistan hänen puheensa. Suhteessamme ei ole ikinä ollut mustasukkaisuutta tai kolmannen osapuolen varjoa, kaikki ongelmamme ovat ihan omiamme.
Olen menettänyt uskoni siihen, että joku ikinä oikeasti rakastaisi minua sellaisena kuin olen. Onko edes oikeasti olemassa parisuhteita, joissa henkilöt aidosti rakastavat toisiaan ja ovat onnellisia yhdessä vuodesta toiseen? Parisuhteita, joissa puhutaan tunteista ja sanotaan, että rakastetaan, näytetään miten paljon? Onko sellaisia suhteita oikeasti olemassa vai olenko lukenut liikaa kirjoja ja saanut jostain hömppäkirjoista päähäni, että ansaitsen enemmän vaikka oikeastaan tämä on kaikki mitä on tarjolla kenellekään?
Vastaukset 5
Vanhimmat
Usein seksuaalinen tarve on niin voimakas, että tuskin puoliso suostuu seksittömään liittoon. Itse yksi syy erooni oli tämä asia. Olen noin 40-vuotias nainen, enkä aio olla nunna lopunelämääni, tein oikean ratkaisun ja olen onnelisempi nyt kun olen ollut useassa parisuhteessa ja saanut mahtavaa seksiä. En lähtenyt siihen, kuten moni että hankkii jonkun seksisuhteen.
Suhteenne ei ole parisuhde. Harvoin varmaan puhutaan tunteista, mutta jos haluaa, niiin pitää itsekin uskaltaa puhua. Tiedän pariskuntia jotka olleet vuosia yhdessä, eivätkä "uskalla" kysyä toiselta hänen tunteistaan tai puhua tunteista, olisihan se kauheaa jos toinen olisikin eri mieltä tai jotain yllättävää mieltä suhteesta.
Puhu itse suhteesta ja kerro hänelle mitä kaipaat.
Miehellesi on jäänyt mielikuva vanhasta sinusta ja elää vielä siinä. Siksi teille tulee yhteentörmäyksiä kommunikoinnissa. Luultavasti miehesi on loukkaantunut siitä, että sinä voit hyvin, tulet ja menet ja hän sen sijaan pelkää, että saattaa menettää sinut.
Luultavasti miehelläsi on myös tämän myötä heikompi itsetuntokin kuin sinulla ja miehinen ego ei välttämättä sitä kestä.
Jos ongelmat ei selviä teillä puhumalla niin suosittelen parisuhdeterapiaa.
Mutta varsinaiseen sinun kysymykseeni: On sellaisia parisuhteita missä on rakkautta, keskustelua, läheisyyttä ja seksiä. Mutta niissäkin suhteissa on omat ongelmansa. Ei se välttämättä vaihtamalla parane.
hyvin mahdollista että se on sekopää, ongelmia, henkistä väkivaltaaha tuo on katsella poispäin kun nainen siinä! petä ja jätä paperilapulla, ssuostu asioiden selvittelyyn vasta vuoden päästä, jäbä ei ole normaali, epäreilua
"Onko edes oikeasti olemassa parisuhteita, joissa henkilöt aidosti rakastavat toisiaan ja ovat onnellisia yhdessä vuodesta toiseen? Parisuhteita, joissa puhutaan tunteista ja sanotaan, että rakastetaan, näytetään miten paljon? Onko sellaisia suhteita oikeasti olemassa"
Kyllä on, esimerkiksi minulla on käynyt tällainen onni.
Kun luin kirjoituksesi, nousi elävästi mieleen aiempi parisuhteeni ; sen päättymisestä on jo lähemmäs 20 vuotta, mutta koskaan tietyt asiat eivät unohdu. Olin vähään tyytyväinen pikkuvaimo suhteen alussa, valmis kompromisseihin ja muovattavissa, koska meillä ole jonkin verran ikäeroa ja toinen esitti hyvin aikuista. Koskaan en tuntenut olevani sopiva - aina olin joko liikaa jotain tai liian vähän jotain. Seksi oli miehelle suoritus sen kerran kun sitä tapahtui, olin hänelle itsetyydytyksen väline.
Nykyisen mieheni olen tuntenut toista kymmentä vuotta, yhdessä olemme olleet kohta 6 vuotta. Taannoin tuumasin hänelle, että ihanaa tuntea olevansa "sopiva" eikä liikaa tai liian vähän... Seksi on spontaania ja erittäin tyydyttävää, tunteistä puhutaan ja ne näytetään. Karikolle karahtaneen aiemman parisuhteen jälkeen en uskaltanut edes haaveilla tällaisesta! Totta kai meilläkin on ongelmamme, kahden suht voimakastahtoisen ihmisen yhteiselämä on toisinaan räiskyvää, mutta toisin kuin aiemmassa suhteessa, meillä tosiaan puhutaan eikä yritetä vaieta ongelmia kuoliaaksi.
Ansaitset enemmän! Uskalla päästää vanhasta irti, muuten ei ole uudelle tilaa tulla. Älä tyydy sinusta elämänilon imevään suhteeseen, vaan lähde ja katso ympärillesi!