Olen elännyt avoliitossa yli 9 vuotta en ole enään onnellinen...mutta nyt asiani ovat entisestään mutkistuneet...
yli 3 vuotta sitten näin erään miehen johon rakastuin ensi silmäyksellä mutta hän on varattu ja lasuuden ystäväni kanssa...joten lopetin välittömästi käynnit heidän luonnaan en halunnut tuntea sellaista enään jota tunsin...mutta sitten kun tuli viime kesä jouduin väkisinkin tekemisiin tämän ihmisen kanssa...luulin että en voisi tuntea enään häntä kohtaan mitään muuta kuin kaveruuttta koska olin vakituisesti elännyt avoliitossa ja suht hyvää avoliittoa...mutta toisin kävi...kun hänet tapasin niin rakkauteni syyttyi välittömästi enkä voi hallita enään itseäni yritin kaikin tavoin salata tunteitani mutta turhaan..hän huomasi kaiken ja vastasi niihin...riitelen vain mieheni kanssa...mitä tehdä...elää onnettomana ainankin niin kauan kun lapsemme on isoja ja maailmalla...haluisin niin olla esimerkki äiti ja hyvä ihminen mutta tunteeni ei anna periksi...silloin kun hän ei ole lähelläni siis en näe häntä niin olen niin onneton koko ajan...en jaksa olla perheeni kanssa en jaksa muuta kuin olla apaattinen ja odottaa seuraavaa päivää..iltasin vedän viinaa turruttaakseni oloani..onko tästä enään pakoa mihinkään muualle kuin hautaa tai eroon...
yli 3 vuotta sitten näin erään miehen johon rakastuin ensi silmäyksellä mutta hän on varattu ja lasuuden ystäväni kanssa...joten lopetin välittömästi käynnit heidän luonnaan en halunnut tuntea sellaista enään jota tunsin...mutta sitten kun tuli viime kesä jouduin väkisinkin tekemisiin tämän ihmisen kanssa...luulin että en voisi tuntea enään häntä kohtaan mitään muuta kuin kaveruuttta koska olin vakituisesti elännyt avoliitossa ja suht hyvää avoliittoa...mutta toisin kävi...kun hänet tapasin niin rakkauteni syyttyi välittömästi enkä voi hallita enään itseäni yritin kaikin tavoin salata tunteitani mutta turhaan..hän huomasi kaiken ja vastasi niihin...riitelen vain mieheni kanssa...mitä tehdä...elää onnettomana ainankin niin kauan kun lapsemme on isoja ja maailmalla...haluisin niin olla esimerkki äiti ja hyvä ihminen mutta tunteeni ei anna periksi...silloin kun hän ei ole lähelläni siis en näe häntä niin olen niin onneton koko ajan...en jaksa olla perheeni kanssa en jaksa muuta kuin olla apaattinen ja odottaa seuraavaa päivää..iltasin vedän viinaa turruttaakseni oloani..onko tästä enään pakoa mihinkään muualle kuin hautaa tai eroon...
Vastaukset 7
Vanhimmat
Ystävälläni on aivan sama tilanne! Hän on puhunut minulle siitä ja tiedän kuinka häntä koskee. Hänellä on kaksi pientä lasta ja hän elää avoliitossa mutta rakastaa toista miestä. Olen sanonut hänelle, että jos hän uskoo tulevansa onnelliseksi tämän toisen miehen kanssa, hänen tulisi olla rohkea ja tehdä se päätös, lähteä nykyisen miehen luota ja ottaa lapset mukaan.
Tiedän myös, että ystäväni nyk.avomies on pettänyt häntä useasti joten eroon hänen pitäisi miehestään päästä.
Sinunkin tunteesi ovat olleet vahvoja jo pitkän aikaa, mieti tarkaan mitä tahdot ja muista että kyseessä on sinun ja lastesi onnellisuus. Jos haluat erota ja tiedät että se on oikea päätös niin tee se.
Ei kannata odotella lasten kasvua, silloin rakkaasi saattaa olla jo kaukana ja sinusta tulee katkeroitunut.
Voimia:)
kiitos sinulle että vaivauduit vastaamaan...en tiedä todellakaan mitä tehdä...jos tämä ihminen ei olisi varattu niin voisi olla etten miettisi enään hetkeäkään...elämä mieheni kanssa on ollut sen verran myrskyisää viimeisen puoli vuotta...että muutkin sanoo samaa että pitäisi erota...mutta tosiaankin kun tämä ihminen on varrattu ja vieläpä minulle rakkaan ihmisen kanssa niin en todellakaan voisi tehdä mitää sellasta joka satuttasi tätä ihmistä...en voisi koskaan aiheuttaa perheen hajoamista toiselle enkä kylläkään voisi tehdä omillekkaan lapsille että veisin heidät isänsä luota pois...
siis...olen todellakin puun ja kuoren välissä...eikä pääsyä pois näy...
Onhan niitä ratkaisuja! Itse olin vastaavassa tilanteessa. Sovin "rakkauteni" kanssa että vietämme aina silloin tällöin hellän hetken kahden kesken. Eikä kerrota muille. Niistä kehittyi aikaa myöden eläimellisiä tapaamisia. Polvet oli vetelänä pari tuntia jälkeenpäinkin. Nyt juttu on jäänyt. Olemme enää vain ystäviä. Mikä ei tarkoita sitä, ettemmekö vieläkin saata tyydyttää toisemme jos puute iskee. Olemme sopineet näin.
tällä hetkellä minusta ainankin tuntuu ettei se toimisi kohdallani...en todellakaan halua mitää seksi kaveria...
en todellakaan pystyisi edes siihen...en sano ettenkö halua häntä todella paljon..jo pelkästää kun hän koskettaa kättäni tulee aivan taivaallinen olo ja se tunne menee koko kehon läpi...mutta silti..ja rakastan häntä aivan liikaa halutakseni vain pelkiä helliä hetkiä...
minun mielestäni ei tässä loppujen lopuksi ole kuin 1 ratkaisu ja se on että minun on kyettävä tuhomaan nämä tunteet...mutta kun en tiedä miten...kun näen hänet niin kaikki muu on poissa silloin...ja kun hän on pois silloin en pysty muuta ajattelemaan kuin häntä vaikka perheeni olisi vierelläni...
Kannattaisi kerrata oikein kirjoitus. Tiettävästi enään ei ole sana, ja itse en ole ainakaan elännyt hetkeäkään, lasuudessanikaan...
kiitos vain...ehkä todellakin pitänee katella tarkemmin mitä kirjoittaa..:)
Hei!
Tämä uusi rakastaa sinua siis...ja avoliittosi ei enään pelaa. Elämä on niin lyhyt, joten tee niin kuin olet onnellinen...Ettei käy niin kuin minulle, pari vuotta kulunut...en lähtenyt. Vieläkin pitää ottaa usein pari paukkua turruttaakseen ikävän ja muistelemalla vanhoja..Koska se unohtuu..helpottaisi joskus.