Mikä siinä on, että kun miesystäväni yrittää puhua minulle ja sanon, että tietyn ajan päästä, hän ei kuuntele/ymmärrä vaan alkaa tästä huolimatta kertoa asiaansa? Pari kertaa olen joutunut hieman ärähtämään että olen saanut rauhaa. Kun olen sitten vähän ajan päästä ottanut hänen asian esille, no problem. Miksi mies ei voi odottaa?
Minä myöskin tarvitsen oman tilani, tässä tapauksessa vuodesohvani. En pidä siitä, että hän tulee siihen yhtäaikaa kanssasi ellen erikseen pyydä. Kuulostaako ihan oudolta? Kyseessä siis "yksityistilan" kunnioitus tai pikemminkin sen puute. Tapoihini kuuluu purkaa mielessäni siinä sohvalla hankalat asiat esim. katsomalla televisiota, videoita tai pelaamalla. Jos silloin hän häiritsee (etenkin kun olen sanonut että nyt tarvitsen rauhaa) meinaan tulistua. Sanokaa rakkaat miehet onko tässä mitään järkeä???
Minä myöskin tarvitsen oman tilani, tässä tapauksessa vuodesohvani. En pidä siitä, että hän tulee siihen yhtäaikaa kanssasi ellen erikseen pyydä. Kuulostaako ihan oudolta? Kyseessä siis "yksityistilan" kunnioitus tai pikemminkin sen puute. Tapoihini kuuluu purkaa mielessäni siinä sohvalla hankalat asiat esim. katsomalla televisiota, videoita tai pelaamalla. Jos silloin hän häiritsee (etenkin kun olen sanonut että nyt tarvitsen rauhaa) meinaan tulistua. Sanokaa rakkaat miehet onko tässä mitään järkeä???
Vastaukset 33
Vanhimmat
Ostakaa toinen televisio ja kaksi videopeliä. Pelatkaa eri peliä.
vaan se ettei hän voi odottaa että saan ensin omat asiani setvittyä, itsekseni. Sen jälkeen pystyisin kyllä keskittymään hänenkin asioihinsa.
Onpa huonosti kasvatettu!!
Ei anna SINUN ENSIN HOITAA SINUN asioitasi ja sitten vasta kysähtää jos "rouvalle" sopii...
huhhuh
Lisäksi toinen sohva, toinen jääkaappi, isompi asunto jne
Näinhän se on! Luulisi silti noin nuorena riittävän kiinnostusta muuhunkin kuin televisioon tai peleihin! Aijai, kun sais....
Siis ymmärsinkö oikein; sun mies ei anna SINULLE kunnioitusta, ei kuuntele, istuu lupaa kysymättä sohvalle jne... Onpas huonosti kasvatettu mies!
Mutta miten se olikaan - kumpi sen sohvan omistaa? Kysytkö itse luvan istua sille, kunnioitatko sinä itse toista?
Meidän kodissa ei ole yksityisalueita eikä edetä kyynärpäät edellä. "Sopu sijaa antaa", sanoi jo vanha kansa. Jos parin kesken on mukana RAKKAUS sovun lisäksi niin ei pitäisi olla moisia huolia.
Mutta jos ainoa yhdistävä tekijä parin välillä on seksi ja oman edun esintä niin heikoilla ollaan!
Siis sohva on minun.
Tarkennus: Eli toivoisin kumppanini olemaan tulematta sille sohvalle kutsumatta silloin kun olen sanonut, että haluaisin olla hieman aikaa rauhassa. Jotenkin saan juuri silloin parhaiten ajatukset kasaan ja rentouduttua.
Toki muulloin hän saa istua, olla, puhua, tulla je mennä niin kuin mieli tekee.
Ajallisesti: Tarvitsen "omaa" aikaa n. 20-30 min päivittäin. Mikä siinä siis on, että hänelle tulee juuri silloin mieleen jotain mikä ei sitten millään voi odottaa? (Todellisuudessa siis voi.)
Tämä siis todella pieni ongelma, ymmärrän sen itsekin ja muuten asiat hyvin.
"Tarvitsen "omaa" aikaa n. 20-30 min päivittäin. Mikä siinä siis on, että hänelle tulee juuri silloin mieleen jotain mikä ei sitten millään voi odottaa? "
Mikähän siinä on, että vaimolla särkee pää melkein aina kun minä haluaisin...?
Ihmiselämä on monimutkaista
Viestisi sai hymyilemään, oikeassa olet.
Myönnän kyllä olevani välillä itsekäs, tuittupäinen, komentelevainen, ärsyttävä pirulainen mutta teen parhaani ottaakseni hänet huomioon niin kuin parisuhteessa kuuluukin. Väsyttää vaan kun tätä asiaa ei saada selväksi. Tai ehkä minä yritän sitä selvittää väärällä tavalla, pitäisi vissiin hommata mies- ja naiskieltä ymmärtävä tulkki.
Ehkä syynä on myös vähäinen määrä vuosia. Vuosien saatossa sitä oppii - jos yleensä oppii- monia asioita. Jopa sietämään toista, rakastamaankin, vaikka toinen ei sitä ansaitsisikaan!
Elämä on tosiaan monitahoista!
Kaikkihan me joskus tuittuilemme!
Mä menen nyt saunaan vaimon kaa! Olutkin on jo pakastimessa....
Hyvää yötä ja ota se ukko kainaloosi ja pussaa....
Elämä on tämmoista; joskus tekee mieli ja joskus taas ei yhtään!
Mukavaa yötä;)
En tiedä ikääsi, mutta kokemus tuolta kuultaa taustalta. Toivottavasti et tuominnut minua (vaikka välillä sen ansaitsisinkin) sillä rakastan miestäni enkä totisesti luovuta tällaisen pikku asian takia! Monta asiaa minä takuulla olen, ainakin hankala ihminen, mutta yhtä en takuulla ole ja se on luovuttaja.
No, kukaan ei ole täydellinen. Mutta hän yltää aika lähelle, rehellinen, luotettava jne.
Agape-rakkaus: Tekojen rakkaus, silloin kun kaikki muut rakkauden lajit (4 kpl) pettää, agape kantaa yli kaiken. Tekoja, silloin kun kumppani sitä vähiten ansaitsee. Omilla tunteilla ei ole agapen kanssa mitään tekemistä.
Valitettavasti ukko ei kotona, vaan vanhempiensa luona käymässä, muuten vaikka saattaisinkin antaa sellaista kyytiä että oksat pois! ;)
Helli vaimoasi ja pidä huolta itsestäsi. Nauti saunasta, oluesta ja emännän sylistä!
Mukavaa yötä sinnekin. ;)
Saunapuhtaat....terveiset! Kiitos rehellisestä jutustelusta ja kaikkea hyvää sinulle!
En todellakaan tuominnut sinua - ihan päin vastoin! Onhan minulla jo ikää jonkin verran sinua enemmän - ehkä siksi ymmärränkin , että elämä ei ole aina helppoa. Mutta Elämää se on!
Joskus jokin - ihan pienikin - asia saattaa pilata koko päivämme.. eikö totta? Mutta siinä hetkessä se tuntui niin isolta.
Useimmiten se vaan on niin, että näemme vain parisuhteen huonot puolet emmekä niitä hyviä... ennenkuin vasta sitten kun se on jo myöhäistä.
Mutta yksi asia on varma; onnelliseen parisuhteeseen tarvitaan aina kaksi ihmistä, jotka molemmat tahtovat TEHDÄ suhteesta onnellisen!
Yksinään siihen ei kykene mies eikä nainenkaan!
Miksi me sitten niin usein puhumme juuri sille läheisimmällemme ne tyhmimmät sanat? Ne sanat, joita emme koskaan kehtaisi vieraalle lausua!
Miksi emme ole Hänelle sellaisia kuin me odotamme Hänen olevan Minulle?
Tällaisia me olemme - minä muiden joukossa!
"Miksi me sitten niin usein puhumme juuri sille läheisimmällemme ne tyhmimmät sanat?" Eli miksi läheisimmät ihmiset saavat ne kovimmat iskut?
Tuohon on helppo vastata. Koska se läheisin ihminen on siinä. Hänelle ei tarvitse olla kohtelias. Tiedämme että hän on nähnyt meidät pahimmillamme ja jäänyt silti. Se on se mitä rakkaudeksi kutsutaan.
Samaa mieltä myös tuosta, että hyvään parisuhteeseen tarvitaan kaksi tekevää ihmistä. Itsellä on tuo tekeminen jäänyt vähille viime aikoina, eikä hyviä tekosyitä ole. Olen ollut puhtaasti laiska. Miehellä puhtia riittää, mutta itse en jaksa aina tehdä jotain parisuhteen eteen, ruotia, keskustella (yllättävän rankkaa sekin voi olla) jne. ainakin jos ollut jo rankka päivä takana. Silloin vain haluaa levätä eikä enää tehdä enempää. Ok jos vain väliaikaista, mutta jos se jatkuu niin ei hyvä.
Itsessäni se paha puoli, että puhun ennen kuin ajattelen. Niitä töppäyksiä onkin sitten puhuttu läpi kerran jos toisenkin. Joskus haluaisin itsekin laittaa ilmastointiteipin suun eteen, etten vahingoittaisi toista.
Välillä on tullut ihan rehellisesti mietittyä, että kunpa tuo toinen tekisi jotain että voisi rehellisesti lähteä kävelemään. Raukkamaista, mutta totta. Onneksi vain mietittyä, koska jos todella toteuttaisin aikeeni, luultavimmin katuisin ja syvästi. Järki pitää pysyä päässä vaikka tunteet olisivat miten vahvat. Nautin toki hyvännäköisistä miehistä (kuten miehetkin naisista) ja jopa flirttailen hieman (yksin ollessani tietenkin) mutta pidemmälle en mene. Petturi en ole.
Ehkä tämä valotti hieman minun ajatusmaailmaani. =)
Sheeta, tarkemmin suhdettanne tuntematta on vaikea sanoa, mistä kiikastaa, mutta minulle tuli ensimmäiseksi mieleen, että ehkä sinun vetäytymisesi edes hetkeksi ja ansaitustikin omaan rauhaasi nostaa miehesi alitajunnasta esiin jonkin pelon torjutuksi tulemisesta. Siksi hänen pitää saada varmistus rakkaudestasi juuri sillä hetkellä, kun hänestä tuntuu siltä, että 'menet pois'.
Ehkä voisit yrittää seuraavalla kerralla samassa tilanteessa jotakin muuta kuin mitä tähän asti olet tehnyt. Kun sinä rikot omassa käyttäytymisessäsi toistuvan kaavan, ei toinenkaan voi enää noudattaa sitä, koska sitä ei enää ole.
Itsekin ajatellut, että jotain muuta pitää yrittää koska nykyinen malli ei kertakaikkiaan toimi. Taidankin kokeilla yksinkertaisesti ulos lähtöä, vaikka kävelemään, silloin kun tarvitsen aikaa. Mitenköhän siihen suhtaudutaan?
Kokeilemalla se selviää.
Mutta toisaalta, eihän se niinkään voi mennä, että sinä lähdet aina ulos, kun haluat olla yksin. Entäs jos seuraavalla kerralla, kun haluat olla omassa rauhassasi hetken, vaikka miehesi on kotona, sanot etukäteen vaikka että "nyt mun tarvii ladata akkuja puoli tuntia" ja kysyt, onko hänellä mitään sitä vastaan tai onko hänellä jotakin mielessä, mistä hän haluaisi nyt heti jutella. Jos ei ole, voit hyvällä omallatunnolla vetäytyä omiin oloihisi.
Jos miehesi siitä huolimatta tulee pyytämään huomiotasi, hän todennäköisesti tietämättään palaa johonkin tunnetilaan, jonka on synnyttänyt jokin kurja, jo unohtunut kokemus, ja jonka kuvaamasi tilanne nostaa pintaan. Tunne on todellinen vaikka sen syytä ei muista eikä tiedosta. Ota mies syliin ja sano, että rakastat häntä ja pysyt tässä, vaikka hetken huokaisetkin ja "katoat" omiin oloihisi.
"Entäs jos seuraavalla kerralla, kun haluat olla omassa rauhassasi hetken, vaikka miehesi on kotona, sanot etukäteen vaikka että "nyt mun tarvii ladata akkuja puoli tuntia" ja kysyt, onko hänellä mitään sitä vastaan tai onko hänellä jotakin mielessä, mistä hän haluaisi nyt heti jutella."
Olen juuri tätä kokeillut ja ei kertakaikkiaan toimi. Enkä suostu tuntemaan omasta tilastani huonoa omatuntoa, koska tarvitsen sitä voidakseni hyvin. Aion siis kokeilla tuota uloslähtöä ainakin tilapäisratkaisuna enkä ota puhelinta mukaan.
Kai se on se rakkaus millä tämä saadaan ratkottua. =) Kun on tahtoa, on keinoja.
Mitä miehesi vastaa, kun kysyt häneltä, miksei hän voi antaa sinun olla pientä hetkeä omissa oloissasi?
Haluaako miehesi olla joskun ihan rauhassa?
Jos, niin miten hän suhtautuu, jos menet juuri sillä hetkellä puhumaan hänelle?
Olisiko mahdollista, että omalla käyttäytymiselläsi haluat "kaivaa" miehestäsi esiin kuvaamasi laista käyttäytymistä?
Jos, niin miksi?
En ole mikään alan asiantuntija, mutta elämänkokemusta on sen verran karttunut, että epäilen tässä olevan takana jonkin isomman asian, joka ilmenee tällaisena ensi kuulemalta vähän lapsellisen oloisena touhuna. Vaikeinta on tunnistaa omat tiedostamattomat motiivinsa, varsinkin, jos ei tunne voivansa luottaa toiseen niin täysin, että uskaltaa paljastaa itsekin typerinä pitämiään ajatuksia tai tunteita ilman, että täytyy pelätä toisen reaktiota.
Mieheni ei tunnu kertakaikkiaan ymmärtävän koko asiaa, että mikä minua vaivaa. Ei kertakaikkiaan ymmärrä jolloin minulta meinaa palaa käämit. Pitää vissiin oikeasti hommata joku terapeutti jokka ymmärtäs meitä molempia kun niin pajon väärinkäsityksiä.
Ehkä tosiaan "yritän kaivaa" tuollaista käytöstä esiin, miksi, onkin hyvä kysymys. Tahdonko tuntea itseni tarpeelliseksi? Tunnen muutenkin joten ei. Yritänkö tarkoituksella haastaa riitaa, miksi? Ehkä yritänkin, ehkä se on ainoa keino tulistua "aiheesta"? Lukijat älkää hermostuko tästä pohdiskelustani, tajuan itse asiat paremmin mustaa valkoisena.
Enkö voi luottaa häneen? Kyllä voin, vaikka hengelläni. Lopputulos: Kyse ei luottamuksesta alunperinkään sillä siinä ei ongelmaa. Mutta en tunne voivani silti (menneisyyteni takia?) paljastaa kaikkea negatiivisia tunteitani muuten kuin tällaisellä älyvapaalla käytöksellä. Lapsuudenkodissani sitä ei sallittu. Käyttäytymismalli on peräisin sieltä. Miten sitä voi muuttaa? Miettimällä ennen kuin avaa suunsa! Hillitsemällä kiukkunsa tuolla pienellä kriittisellä hetkellä. Sen taidon kyllä osaan.
Toivottavasti lukijat eivät pidä minua ihan sekopäänä, yritän vain ihan tosissani ratkoa tätä ongelmaa! Suokaa se minulle, pyydän, ilman pilkkaa. Mielenterveydessäni ei myöskään ole ongelmia, tasapainoinen ihminen olen. =) (Ainakin omasta mielestäni.) ;)
Mä itse tarvitsen kanssa ton saman ajan. En mihinkään tarpeelliseen vaan siihen että olen yksin. En välttämättä edes ajatteluun tms. vaikka vaan istumiseen. Asia on hoitunut niinkin yksinkertaisesti, että herään aikaisemmin kuin avomies. Ollaan keskusteltu asiasta, mutta eihän se sitä taajua. On kun sitä mies tyyppiä että joka hetki yhdessä, joka paikassa.=)
Meillä vain tuo sinun keinosi ei toimi, koska mies on aina sellainen aamuvirkku. Toiselta puolen minua on helpottanut se, että hän menee aiemmin nukkumaan kuin minä jolloin myöhäiset illan tunnit jäävät yksin minun käyttööni. =)
Profiilistani löytyy sähköpostiosoite, meilaa jos haluat! =)
Ihan ymmärrettäväähän tuo on ainakin minun mielestä. Sitä onkin vaikeampi sanoa miksi mies ei voi odottaa. Kai siihen on niin monia syitä. Ehkä tämä mies ei välttämättä sitten ymmärrä mistä on kyse. Tai, että se on todella niin tärkeä asia sinulle. Oletko kokeillut selittää tätä asiaa hänelle? Tai voihan se olla niin, että hän ei aina huomaa koska olet siinä sohvalla purkamassa niitä asioita. Kannattaa ehkä jutella miehellesi asiasta ja sopia jonkunlaiset "pelisäännöt".
Juu yritetty on ja erehdytty, vaikka sanoisin suoraan että haluan nyt olla rauhassa, ei mene perille. Ja olen selittänyt senkin, että tarvitsen tilani voidakseni hyvin. Muussa tapauksessa minusta tulee känkkäränkkä jos minua yritetään tukahduttaa.
Kai se vain on niin, että 3 vuoden jälkeenkin minun on vaikea luopua itsenäisyydestäni kun aina niin elänyt. =) Elämä opettaa. Outoa, yleensä miehet ovat itsenäisyydenhakuisempia kuin naiset (tarvitsevat etäisyyttä), taidan olla poikkeus.
Vaikeeta se kyllä sitten on jos kerta olet puhunutkin asiasta, mutta ei vaan tajua. Yleensä ajattelen, että jos kerron asian eikä joku sitä tajua on vika minussa. Täytyy koittaa kertoa toisella tavalla. Eli mitä jos kokeilisit kertoa asian hieman eri tavalla? Ja otat jonkun oikein yksinkertaisen esimerkin. Jos vaikka kerrot, että "... tämä on vähän sama kuin kaupassakäynti. Tietyn väliajoin on pakko käydä kaupassa..." Jos miehesi ei sittenkään ymmärrä niin sen täytyy olla kyllä todella tyhmä! Eikai sitä huvikseen kukaan valita jostain asiasta? Otat nyt vain "härkää sarvista" ja meet jututtamaan sitä.
Tuli mieleen vielä sellainen asia, että voihan sitä antaa toiselle samalla mitalla. :) Kun miehesi tekee jotain hänelle tärkeää niin menet häiritsemään. Sanot, että lupaat lopettaa jos hänkin tajuaa antaa sinulle tilaa. :) Tuota kokeilisin ehkä kuitenkin viimeisenä.
Olisiko aihetta katsoa peiliin.. jos haluat miettiä ajatuksiasi niin voit lähteä vaikka iltakävelylle... jos asutte samassa huushollissa niin kyllä miehellä on oikeus siellä myös asustaa. Mutta ymmärrän tietenkin että tarvitset omaa aikaa
Minä kyllä ymmärtäisin jos joku tapa toiselle on tärkeää (vaikka en välttämättä ymmärtäisi pointtia) ja kunnioittaisin sitä.
Jos minulle joku sanoisi omassa kodissani, omalla vuodesohvallani ettei halua minua siihen ja ei halua kuunnella mitä asiaa minulla on, voi samantien alkaa pukemaan ulkovaatteita ja etsimään ovea. Siinä voisi olla Eppu Normaalin laulun mukaisesti "kirves ja perhe" hyvin lähellä, mikäli joku sanoo minun omistamassani ja maksamassani asunnossa minulle "ole hiljaa".
Kyllä voit sanoa ystävällisesti että "tule kulta tähän viereen, levätään hetki kun olen niin väsynyt töistä. Jutellaan sen jälkeen". Tuon vastauksen hyväksyisin ja tuota sanamuotoa myös itse käyttäisin, mikäli tilanne olisi toisinpäin.
Voisit opetella purkamaan hankaloita asioita muutoin kuin yksinäisyydellä. Se nimittäin ihan takulla aiheuttaa kitkaa parisuhteeseen. Puoliso ei ymmärrä tätä tunteidenpurkamiskeinoa, vaan kokee sen todennäköisesti niin, että sinä et vain siedä häntä lähelläsi.
joten älä hermostu kiitos. Mainittakoon siis että yritin jos jollakin tavalla sanoa asiasta. Kiltisti, hieman kierrellen, suoremmin, suoraan ja ei toiminut mikään. Rupesinkin käyttämään toista keinoa katsottuani kunnolla peiliin ja nyt alkaa tuloksia tulla. Kun on tahtoa, on keinoja.
Tästä tullaankin hyvään kysymykseen: Pitääkö parisuhteessa jakaa aivan kaikki? Minä en viitsi rasittaa miestäni kertomalla joistakin täysin mitättömistä huolistani jos kerran voin ratkoa ne itse. Silloin käytän tätä "purkukeinoa", yksinoloa. Jos en pysty tähän, kerron tilanteen ja pyydän apua. Tapansa kullakin. Olen huomannut lähipiirissäni, että myös jotkut miehet käyttävät samaa keinoa, eikä ongelmia.
mitä olivat ne keinot, joita käytit ja jotka tuntuvat auttavan ongelman ratkaisussa? Opiksi meille muillekin... :-)
Totesin että miestäni en voi muuttaa, täytyy siis muuttaa itseäni. Pitkä tuokio peilin edessä edesauttoi asiaa.
Kaikessa yksinkertaisuudessaan valjastin kärsivällisyyden ja itsehillinnän, jota käytän työssäni, avuksi myös yksityiselämään. Ärtymyksen hetkellä hillitsin kieleni ja käyttäen ammattiminääni kerroin mistä nyt tuulee. En imarrellen, en nuoleskellen, vaan rehellisesti. Kyse ei siis niinkään ollut sanomasta vaan sen ilmaisutavasta kuten arvelinkin.
Rupes tulemaan nopeasti palautetta etten ole kuulemma aikoihin puhunut hänelle yhtä paljon kuin nyt. Vastasin että purin hieman paineita potkunyrkkeilytreenin ja muun kautta ja sain siten voimia. Muitakin jippoja oli, mutta niiden selittämiseen menisi liikaa aikaa.
Haluankin kiittää kaikkia tekstejäni lukeneita ja vastanneita avustanne, yksi ongelma on ratkaistu. Totuushan on, että tässä maailmassa on vain yksi asia jota pystyt muuttamaan ja se olet sinä itse! Tsemppiä kaikille teille, pitäkää huolta itsestänne ja kumppaneistanne! =)
Luin noita sun tekstejä läpi useammankin ja huomasin, että sinähän olet pesunkestävä feministi. Oletko huomannut sitä muuten itse?
Eikös feministi tarkoita jonkinlaista miestenvihaajaa? Olen pahoillani, jos olet ymmärtänyt tekstini noin, mutta en todellakaan vihaa miehiä. Enkä yritä alistaakaan, ainoastaan hakea jonkinlaista balanssia asioihin ja nimenomaan yhdessä miesten ja naisten kanssa.
Myönnän toki nousevani tarvittaessa vähän turhankin herkästi puolustuskannalle, mutta se koskee myös naisia. Kotona kun oli pakko taistella tai alistua, päättele itse kumman tien valitsin.
Toki sinulla oikeus mielipiteeseesi, kunnioitan sitä ja ehkä kirjoitukseni voi tosiaan jollakin tavalla ymmärtää noin. Ainakin tässä suhdekeskustelussa minut ymmärrettiin useammankin kerran väärin. Jos luet tekstejäni muualta (eritoten nuorten palstalta) toivottavasti huomaat ettei kaikki ole sitä miltä näyttää.
Tämä on ensimmäinen ja ainut vastineeni tällaiseen keskusteluun, koska epäilen muutoin homman lähtevän tarhaikäisten kinasteluksi. Kunnioitan mielipidettäsi, kunnioita sinäkin minun. Tekstitkään kun eivät kerro koko totuutta meistä kenestäkään.
Sinulle Primavera kaunis kiitos, sillä feministiepäilysi saivat hymyn huulilleni. Se nimittäin on tällä hetkellä suhteellisen harvinaista minulta. Kiitos siitä ja hyvää jatkoa sinulle. Sheeta lopettaa, over and out!