Pelkääkö naiset sellaisia miehiä, jotka uskaltaa näyttää tunteensa? En tarkoita, että hermostuessaan:) vaan esim. kun on romanttinen hetki kahden kesken ja on _todella_ iloinen, niin itsellä ei ainakaan ole mikään ihme vaikka muutama kyynel pääsisi. Pidän myös naisten hemmottelemisesta, niin kukkien kera kuin vaikka yllättäen ostamalla lentoliput etelään. Pidän siis äärettömästi kahdenkeskisistä hetkistä ja oon silloin myös melko tunteellinen, mutta muuten todella itsevarma ja voimakastahtoinen, joten en siis mikään ujo ja hiljainen. Tuntuu vain että naiset pelästyy, jos näytän tunteeni oikeasti. Aivan kuin se veisi pohjan siltä, että minuun voi tukeutua kuin vuoreen. Nykyään yritän vähän olla "rauhallisempi" mutta se taas tuntuu johtavan siihen, että nainen luulee, etten pidä hänestä. No sama tietysti kummalla tapaa menee välit poikki, itseä sattuu kuitenkin vähemmän, kun en ole päästänyt liikaa tunteitani valloilleen. Harmittaa, että ihmisten luonteiden erilaisuus kuolee sitä myötä, kun ei uskalleta olla iloisia tai surullisia vaan peitetään tunteet:( Tai sitten näytetään vain ne surulliset tunteet... Joten miten on, saako todelliset tunteet vielä näyttää?
Miksi nainen pelkää?
Mies 24
172249
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 17
Vanhimmat
Sinä olet kyllä mies minun makuuni. Tarvitsen voimakastahtoista miestä rinnalleni, mutta myös tunteellista, joka uskaltaa olla sinut itsensä ja tunteidensa kanssa eikä pelkää niitä. Eli heikkoudessaan on vahva. Voi itkeäkin.
Naurattaa :). Täälläkö on voimakkaaasti kokeva ja tunteva mies. Hmm. Olen voimakkaasti tunteva ja kokeva nainen ja usein ajatellut, että miehet juoksevat karkuun tällaista pakkausta. Minuakin pidetään coolina.
Toki tunteet saa näyttää.Sehän on toivottavaa. Jos nainen juoksee karkuun, kaappaa syliin. Onko sinulla hyvä kunto? :) Hah haa....
No kunnosta ei ole kiinni, ettenkö saisi naista kaapattua syliin. Eiköhän sitä oo tullut sen verta tukahdutettua tunteita(vai turhautumista?) raudan avulla ja niin pyörän kuin luistintenkin päällä. Kaikki alle 100 kiloiset lupaan kyllä kantaa hääyönä siihen yksinäiseen bambumajaan siellä laiturin päässä;D En vain viitsi olla kovin päällekäyvä, joten mieluummin annan toisen mennä, kuin pidättelen väkisin...
Välillä epäilen, että just ulkonäön takia muhun ihastuu ne pintaliitäjät eikä "aidot naiset." Komeaksikin on useampi haukkunut, mutta "pehmopoikamaisuus" on musta kaukana. Ehkä se hämää... Mutta kiva tietää, että vielä ei kaikki ole tehneet itsestään kylmiä ja tunteettomia. Ja että mieskin saa näyttää mitä ajattelee. Nyt jaksan taas porskuttaa yksin kohti haaveitani ja ehkä sit jossain vaiheessa törmään siihen oikeaan:)
Kuulostaa vähän sille, että sinuun tosiaan ihastuu pintaliitäjät. He säikkyvät sitten sitä, että oletkin ehkä tosissaan. Itsekin olen joskus säikähtänyt sitä ja piti tarkkaan miettiä, jäädäkkö vaiko lähteä, ettei satuta toista liikaa.
Kyllä meitä tunteellisiakin on. Älä nyt ihan heti luovuta, se oikeakin sieltä vastaan kävelee, kun on "sen aika". =)
Oot aika herttaselta kuuulostava tapaus.....
Usko vaan kyl sen oikeen viel jostain löydät, äläkä lokeroi ittees missään tapauksessa vaan anna sydämesi laulaa silloin kun silti tuntuu.....
Eihän tässä (vielä) luovuttamassa olla. Elämässä on paljon hienoja asioita, mitä voi tehdä yksinkin. Ja sitä paremmin myös yksin saa hyvät fiilikset, kun uskaltaa vähän antaa tunteiden viedä. Ja kun kerran menee ja tekee kaikenlaista, niin kait sitä sitten väkisin joskus törmää siihen oikeaan, jos niin on tarkoitettu. Ainakaan en odottele ketään elämääni, vaan elän täysillä koko ajan. Olisihan se kiva ollut jo useamman kerran, että myös niistä upeista maailman kolkista, mutta ennen kaikkea hiljaisista koti-illoista, olisi voinut nauttia jonkun läheisen kanssa, mutta parempi yksin kuin ei ollenkaan:) Jos sitä alkaa odottamaan, niin voi olla että saa odottaa lopun elämäänsä. Vaikka sitä välillä ehkä turhautuu niin onneksi osaa myös iloita pienistäkin asioista. Kait se keskiarvo on sit onnellisen puolella:D En tiedä jos vain uskallan nauttia elämästäni, enkä elä perinteisen kaavan mukaan. Pitäis kai sit sanoa naisille suoraan, että vaikka oonkin tunteellinen niin silti "If you fall, I will catch you" jos ne vaikka ei vain uskalla luottaa siihen, etten katoa minnekään ja siksi itse peittelevät tunteitaan.
Olet oikeassa siinä, että tunteittesi näyttäminen treffeillä todella vie pohjan siltä, että nainen kokee voivansa luottaa sinun olevan vahva.
John Gray sanoo asian osuvasti: "Treffeillä mies on naista varten RIIPPUMATTA siitä, miltä hänestä (=mies) tuntuu".
Kannattaa jättää nuo kyynelehtimiset siihen saakka, kunnes suhde on suht. reippaasti vakiosuhteen tasolla ja pitkä seurustelu takana.
No enhän minä nyt tokikaan heti ole kyyneleet silmissä, enkä muutenkaan kovin usein, mutta mahdollista se on että niin käy jossain vaiheessa seurustelua. Kyllä vahvat tunteet saa esille ilman kyyneleitäkin useimmiten;) Mutta pitää kulua aikaa, että edes kunnolla ihastun naiseen. Ja olettaen, että treffit ovat yleisellä paikalla, niin jo senkin takia olen siinä tilanteessa "vähemmän tunteellisempi." Kyllä minä näytän todelliset tunteeni mieluummin kahdenkeskisissä tilanteissa, kuin suuren yleisön edessä. Mitäs sitä ulkopuolisten tarvii tietää miten paljon pidän naisestani:) Ja eikö rakkaus ole kahdenkeskistä, ei siihen yleisöä tarvita edes todistajaksi.
Sitä, mitä nyt sanon ei pidä ymmärtää väärin, eikä liian kärkkäästi missään tapauksessa, mutta olen kanssasi samaa mieltä siitä, että rakkaus on kahden ihmisen keskinäinen asia eikä se omalla tavallaan kuulu koko mittakaavassaan ulkopuolisille. Tietysti se saa näkyä ulospäin ja sitä voi osoittaa muidenkin ihmisten läsnäollessa (ja tottakai se näkyy, kuuluu ja tuleekin osoitetuksi), mutta silti se jokin, minkä toiset aistii olemassa olevan, mutta eivät kuitenkaan tiedä/ymmärrä/osaa edes kuvitellakaan, mistä kaikesta onkaan kyse, kuuluu vain ja ainoastaan heille.
Ajatus, jota yritä selittää on niin vaikeaselkoisesti selitettävää ja kenties vielä vaikeaselkoisempaa ymmärtää, että yksioikoisemmin en osaa sitä paperille laittaa, mutta onhan rakkaus itsessään kaikkine kauniine kuvoineen ja tunteineen niin monimutkainen ettei selittämisen täysin ymmärrettävää mahdollisuutta kenties ole olemassakaan.
Rakkaus ja siihen liittyvät tunteet on siis mielestäni kaunis asia, joka tulee näkyä, kuulua, tuntea, kokea, näyttää jne. kaikin mahdollisin käytettävissä olevin keinoin, mutta kaikella on kuitenkin aikansa ja paikkansa....
Selvyyden vuoksi: En tarkoittanut, että juuri tunteiden näyttäminen julkisella paikalla (Yleisön edessä) on paha. Tarkoitin nimenomaan sitä, että sinun ei yksinkertaisesti kannata ottaa negatiivisia tunteitasi esille (yksityisesti tai muuten) ennen kuin suhde on jo jatkunut jonkin aikaa.
Mutta onko se negatiivinen tunne, jos ilon takia tulee kyyneleitä? En minä naisesta turvaa tai tukea hae kyynelehtimällä, enkä edes tarvitse sitä, että nainen tukisi minua, koska en ole sillä tavalla heikko luonne. En muista että surun takia olisin koskaan itkenyt. Negatiivisissa tunteissa mulla iskee "rajoittimet" päälle ennen todella pahaa oloa ja putoan aina jaloilleni vaikka mitä tulis ja jatkan taas eteenpäin. Eli onks se vain ongelma, että kyyneleet rinnastetaan heti lähes masennukseen.?
Monet naiset hakevat miehessä herkkyyttä, jonka näyttäminen on musta merkki vahvuudesta ja luottamuksesta. Itse en kovin herkästi itke, vaikka olenkin tunteellinen. Jos mies vaikuttaisi minua herkemmältä, voisin tuntea itseni vähemmän naiselliseksi, ikään kuin minunkin tulisi itkeä yhtä herkästi. Tulee myös pohdittua miehen henkistä vahvuutta, mitä sitten kun/jos tulee suuri elämänkriisi? Romahtaako mies ja saan itse ryhtyä kokoamaan sirpaleita? Näytä siis psyykkinen ja fyysinen vahvuutesi niin, että naisesi voi tukeutua sinuun. Tunneherkkyys on ihana asia miehessä, jotenkin kiehtovaa ja puoleensavetävää. Mutta muista tuoda miehisyyttäsi esille ainakin yhtä paljon kuin herkkyyttäsikin. Herkkä tai tunteellinen nainen osaa arvostaa hienoa ominaisuuttasi, eikä juokse sitä pakoon, vaan rakastaa sitä. Herkkyys kertoo sisäisestä kauneudestasi.
Joo ei ollut siitä kyse, että olisin jatkuvasti herkkä. Nimenomaan useimmiten olen se vahva kuin vuori, jota ei henkisesti nujerreta ja joka pitää siitä, että voi "suojella" lähimmäisiäänkin. Mutta sit kun on kahdenkeskisessä tilanteessa ja tavallaan turvassa kaikelta pahalta, niin siinä tilanteessa uskallan heittäytyä tunteiden vietäväksi. En tiedä miten sen selostaisi järkevästi... Vaikka niin että pystyn valikoida mitkä tunteet ulkoapäin pääsee vaikuttamaan mun sydämeen, mutta taas sisältä päin lähtevät tunteet tulevat helposti läpi. Eli ei mua oikeastaan kukaan pysty suututtamaan tai loukkaamaan vaikka sanoisi tai tekisi miten pahasti, mutta sit taas itse suhtaudun tunteella moniin tekemisiini ja uskallan sanoa jos aidosti pidän jostakin. Lähinnä se onkin sit varmaan, että petyn itseeni, jos antaudun tunteiden vietäväksi ja sit toinen osapuoli ei pidäkään siitä. En minä jaksa ketään vihata tai syytellä, veisi vain turhaan voimia itseltä. Toisaalta jos yritän tukahduttaa tunteeni, niin sit en osaa olla enää edes kunnolla iloinen. Parempi että pidän tunteeni ja saan sit takkiin välillä, saanpahan kuitenkin niitä elämyksiä mitä niin moni elämäänsä kaipaa:)
Onko mahdolistakaan olla koskaan suuttumatta tai loukkaantumatta? Onko jotain kursseja/kirjoja, joilla oppisi sellaisia taitoja? Sanoit toisaalta, ettet jaksa ketään vihata tai syytellä. Totta on, vie uskomattoman paljon energiaa olla vihainen toiselle. Lopulta sitä niin väsähtää, että keskittyy taas positiivisiin asioihin. Positiivisia, "intiimejä" tunteita monet varmaan taas pitävät sisällään, hannaavat niitä, kun eivät rohkene niitä purkamaan. Uskon, että siihen ajan myötä oppii, jos pystyy täysin luottamaan kumppaniinsa. Ehkä monet parisuhteet kaatuvatkin siihen, ettei sitä syvää kontaktia löydy, ei puhuta tarpeista, eikä ilmaista tunteita. Jostain syystä joillekin ihmisille on helpompaa ilmaista negatiivisia tunteita ja antaa negatiivista palautetta. Parantaisi huomattavasti ihmissuhteiden laatua kun keskityttäisiin positiiviisiin asioihin, rohkeasti ja tietoisesti, muuttaen huonoja tottumuksiamme paremmiksi.
No en minä ainakaan suutu kehenkään. Pettyä voin ihmisiin jotka toimivat ilkeästi, mutta sekin on mielestäni eri asia kuin loukkaantua puheista/teoista ja ottaa siitä itseensä. Siis en kauaa jaksaa vaivata asialla päätäni. No, osaan minä iloitakin ihmisten puolesta, joten en siis kateellinenkaan osaa olla. Luulen että nää viha ja kateus ovat sellaisia tunteita, mitkä usein asuu samassa ihmisessä... En minä jaksa turhilla tunteilla itseäni vaivata, tulee vain huonolle tuulelle, jos ajattelee negatiivisesti. Iloisuus ja ihmisistä välittäminen on mulle itselle tärkeimmät, eikä ne vaadi multa ainakaan edes mitään opettelemista:) Tosin oon huomannut, että monet ihmiset ei osaa suhtautua siihen, jos niitä kehutaan tai muuten vain sanotaan jotain "hyvää". Ehkä se on just sitä mitä sanoit, että positiivisia tunteita ei uskalleta näyttää. No, minä oon päättänyt jatkossakin olla se joka saa ihmisiä hymyilemään;) Mutta kyllä sitä yksinäisinä hetkinä voi sit olla vähän allapäinkin välillä.., vaikka kuinkas sitä osais olla iloinen jos ei olisi välillä pikkasen surullinenkin.
Ei kaikki naiset pelkää tunteellisia miehiä. Niitäkin toki löytyy jotka pelkää, niillä on varmaan omat syyt siihen, siihen löytyy aina syy!! Ei kukaan tee itsestään kylmän ja tunteettomaksi, siihen ne on kyllä saanut apua joltain muulta...
Älä tukehduta sun tunteet vaan anna mennä vaan, sinulle sopivat naiset eivät pelästy vaikka teet sen. Jos et oo oma itsesi vaan yrität muuttaa itseäsi jonkun muun mieleksi niin kusetat vaan itseäsi, jostain syystä naiset yleensä tietää milloin ”näytellään” ja milloin ei..
Asian voi tietysti myös ajatella toiselta kantilta, jos nainen ei kiinnostu sinusta sellaisen kun olet niin ei hän myöskään ole sinulle tarkoitettu/sopiva.
Älä kuseta itseäsi, uskalla olla oma itsesi...
Naiset pitävät usein omana etuoikeutenaan sitä, että he saavat näyttää ja ilmaista tunteensa kuinka haluavat, olemmehan naisia. Näin se tuntuu menevän usein, vaikka sanotaan, että nykyaikana ei tuota rajaa enään niin vahvasti olisi. Se on, mutta sitä ei pitäisi olla.
Mielestäni miehen tuleekin näyttää tunteensa, eikä tunteiden näyttämiselle ole olemassa lakeja tai muita esteitä, joten miksi sen pitäisi olla väärin?
Tämä on oikeasti aika kinkkinen asia, sillä naiset hakevat miestä joka osaa näyttää tunteensa. Jos tässä käy kuitenkin niin, että mies näyttää tunteensa helpommin kuin nainen, niin mies koetaan helposti heikommaksi osapuoleksi suhteessa. Naiset siis vaativat joko itsensä veroisen tai hieman mieleltään kovemman miehen, sillä haluavat saada säilymään tunteen siitä, että on itse jollain lailla se heikompi osapuoli joka tukeutuu mieheen, säilyttää tunteen naiseudesta.
Tämä meni kyllä nyt niin sekavaksi, että paras lopettaa ennen kuin menee vielä hullummaksi. :) Tässä nyt joitain asioita, joita olen itse huomannut omissa suhteissani. Naisilla ei ole etuoikeutta olla heikompi kuin mies, mutta niin se on ollut kauan ja tulee vielä kauan olemaan.
jotkut naiset minä ainakin, en tiedä toisista, saattavat ottaa etäisyyttä, jotta saa selvitettyä itselleen omat tunteensa ja siitä sitten jatkaa eteenpäin. Ei nainen pelkää miehen tunteita sinänsä vaan sitä että jos itse ei ole varma tai valmis omista tunteistaan. Ja jos ei ole ollut selvillä vesillä aiemmin. Ei halua loukata toista eikä halua lupailla liikoja, kun ei itsekkään tiedä miltä tuntuu. Ettei mies vaan pety. Sitä ajattelee ehkä liikaa toisen puolesta ja toisen tunteita.