Hyviatekoja.fi kampanjassa Elinsiirtourheilun MM-kisat 2015!

Happy Feet Pinja

Hei!

Tekisitkö päivän hyvän teon, joka vie aikaasi alle minuutin ja takuulla tekee sinut iloiseksi?

Olen mukana lokakuun 2014 Hyviatekoja.fi -kampanjassa, jossa haen rahoitusta unelmalleni. Kampanjassa saa tarvitsemansa rahoituksen se hanke, joka saa 31.10.2014 mennessä eniten ääniä sosiaalisessa mediassa. Äänestämällä hankettani voit siis auttaa minua toteuttamaan monen vuoden aikaisen unelmani!

Hanke, johon haen rahoitusta ko. kampanjassa, on osallistuminen elinsiirtourheilun MM-kisoihin vuonna 2015. Kisat ovat Argentiinassa, ja kustannuksia muodostuu mm. valmennuksen, varusteiden ja matkakulujen muodossa. Lajejani ovat lyhyet juoksumatkat: 100m, 200m, 400m ja 4x100m viesti.

Kisojen nimi paljastanee, että olen elinsiirtopotilas. Elinsiirto pelasti henkeni 4 vuotta sitten, 26-vuotiaana. Elämä muuttui kertaheitolla, ja opettelin mm. kävelemään uudelleen. Urheilu ja erityisesti juoksu olivat olleet rakkaita harrastuksia jo ennen elinsiirtoon johtanutta sairastumistani, ja vuoden verran kuntouduttuani syttyi uusi kipinä liikkumiseen - sekä samalla haave päästä kisaamaan MM-kisoissa. Näin neljä vuotta myöhemmin ei kunto ole enää esteenä, mutta rahoitus on turvattava.

Kisoihin osallistumisessa on kyse paitsi kilpaurheilusta, myös syvästä kiitollisuudesta ja kunnioituksesta saamaani uutta elämää kohtaan. Kisat ovat iloinen tapahtuma, jossa yhteisöllisyydellä ja kokemusten jakamisella on myös suuri merkitys.

Autathan minua toteuttamaan tämän haaveen, ja juoksemaan kilpaa Argentiinassa elokuussa 2015?

Löydät hankkeeni täältä:
http://hyviatekoja.fi/fi/projekti/juoksujalkaa-argentiinaan-elinsiirtourheilun-mm-kisat-2015

Äänestys on käynnissä 31.10.2014 asti. Äänestää voit klikkaamalla kuvani oikealla puolella Facebook-kuvakkeen vieressä olevaa oranssia Äänestä-nappia (tai vastaavasti Twitter-äänestys toimii myös) ja kirjautumalla sitä kautta Facebookiin. Hyviatekoja.fi ei postaa mitään puolestasi Facebookiin, eli sivusto ainoastaan rekisteröi äänesi. Toki sinulla itselläsi on mahdollisuus halutessasi jakaa hankkeeni Facebookiisi, jotta ystäväsi voivat myös äänestää :)

Kiitän tuhannesti jo etukäteen, ja toivotan ihanaa syksyä!

Pinja

0

190

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000

      Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

      Luetuimmat keskustelut

      1. IL - Patteriauto syttyi parkkihallissa Tampereella - 50 autoa LUNASTUKSEEN!

        "Palon aikaan parkkihallissa oli 90 autoa, joista noin 50 tuhoutui palossa korjauskelvottomiksi. Lisäksi palo vaurioitti
        Maailman menoa
        247
        45349
      2. Kristillisistä Siionisteista asiallista tietoa Hesarissa.

        KD ja Persut ovat kaiken takana avoimesti!
        Maailman menoa
        30
        11233
      3. Persut JYTKYTTÄÄ ylös, ohi kepun! +2,1 %

        Persut palasi kolmen suurimman joukkoon ja on matkalla kohti kevään 2027 eduskuntavaalivoittoa. Sosialistit ovat syöksy
        Maailman menoa
        207
        10873
      4. Sanna Marin saa ylistystä Hillary Clintonilta

        Jos joku ei tiedä kuka tämä rouva Hillary Clinton on, niin kerrottakoon "fun fact", eli hän on se keneltä Donald Trump
        Maailman menoa
        36
        9711
      5. Ja jälleen uusi latauksessa olleen sähköauton palo! Nyt Keravan Prisman parkkihallissa.

        IS 3.10.2025 Latauksessa ollut sähköauto syttyi yöllä tuleen Keravan Prisman parkkihallissa, Keski-Uudenmaan pelastusla
        Maailman menoa
        85
        8528
      6. Gallup, PS:lle JÄRISYTTÄVÄ nousu, SDP suurin laskija

        https://yle.fi/a/74-20186114 PS kovaa vauhtia nousemassa ennen 2027 vaaleja suurimmaksi puolueeksi. Nyt mennään jo etua
        Maailman menoa
        223
        6511
      7. Pirjo sanoi Esalle

        Painu sinä Esa hevonvittuun... johon Esa? Laittakaapa ehdotuksia. # ==================== # APUFUNKTIO: satunnainen kok
        Maailman menoa
        0
        3210
      8. Jos mä joisin

        Itteni känniin nyt, voi olla että mä tunnustaisin sulle kuinka ihastunut oon ollu suhun viimeiset 2 vuotta. Eikä mua pys
        Ikävä
        28
        2212
      9. Tänään torille

        Tänään kuulema torilla tapahtuu klo.20. Tulkaaha paikalle kattoon.
        Hyrynsalmi
        37
        1609
      10. Koulu-uhkaus.

        Meinaatteko päästää lapsenne kouluun, niin kauan kun tämä uhkaaja siellä myös on? Tekijä on kaikilla tiedossa.
        Hyrynsalmi
        26
        1510
      Aihe