Naisen kanssa. Kun ei ole mitenkään komea niin seurustelemaan pääseminen on mahdotonta. Kuitenkin naisten juttuja kun olen lukenut niin alkoholistit, pettäjät ja väkivaltaiset miehet pääsee seurustelemaan naisten kanssa mutta minä en. Pitääkö alkaa pahaksi mieheksi että naiset kiinnostuu? Baareissa en käy joten se vaikeuttaa naisten tapaamista, netissä joutuu vuosia odottamaan vastauksia vaikka vastais tuhannelle naiselle. Pitää kai sitten tyytyä yksinäiseen elämään.
Miten pääsee seurustelemaan
1
78
Vastaukset
- kondolikotka
Älä itseäsi syyllistä, ei ne naiset siellä netissä vastaile kuin pienelle osalle miehistä.
Suurin osa naisista sieltä tuntuu etsivän jotain supermiestä.
Mulle on kyllä kuppia maistunut, mutta en minä silti ole naisia onnistunut kaatamaan, joten en suosittele että alkaisit alkon tuotteiden suurkuluttajaksi. Sitäpaitsi siinä voi alkaa terveyskin reistailemaan.
Se vanha ehdotus, että koita löytää joku harrastus jossa voisit tutustua uusiin ihmisiin.
Minäkin aloitin juuri kaksi uutta harrastusta, mutta eipä sekään ihan nappiin mennyt.
Nimittäin aloitin potkunyrkkeilyn ja erään tanssilajin, mutta minullahan ei ole minkäänlaista rytmitajua eikä jalka nouse potkiessa.
Tsemiä kuitenkin etsintään.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Räppäri kuoli vankilassa
Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "1134862Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä
Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella293523No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen
Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol452430- 501548
- 401413
Jätä minut rauhaan
En pidä sinusta. Lopeta seuraaminen. Älä tulkitse keskustelutaitoa tai ystävällisyyttä miksikään sellaiseksi mitä ne eiv231312- 141222
- 271108
- 1651089
Olen oikeasti aika mukava
Vaikka itse sanonkin. Tunnemyrsky sekoitti mieltä silloin ja annoin aika kahjon kuvan itsestäni.221027